Saa nähdä miten Julia nyt jaksaa, kun 2005 oli näin vaikeaa...
20.10.2006 07:15
Ilkka Kanervan Julia-tytär otti etäisyyttä isäänsä kesän 2005 tekstiviestikohun aikaan. Tuolloin Kanervan uutisoitiin lähettäneen tekstiviestejä tytärtään nuoremmille kaunottarille.
- Tuli tunne, että on pakko rauhoittaa tilanne kokonaan, että pystyy selkeyttämään omat tunteet, Julia Kanerva kertoo eilen ilmestyneessä kirjassa.
Ilkka-isä ei osannut varautua siihen, että tyttäreltä menisi "kuppi nurin" kuten Julia Kanerva kuvaa.
- Paineeni ja tuskani kasvoivat monella tapaa. Ensimmäiset kontaktit kertoivat hänen (Julian) pettymyksestään ja siitä, että emme kyenneet ottamaan asiaa pöydälle, Ilkka Kanerva kertoo.
Isänsä kriitikkona ja kommentaattorina aiemmin toiminut tytär ei vastannut aluksi lainkaan isänsä yhteydenottoihin.
- En jaksanut siinä tilanteessa ruveta puimaan, kuka kirjoittaa mitäkin ja kuka on sanonut mitäkin kenelle ja missä. Ajattelin, että what ever, Julia Kanerva sanoo.
Ilkka Kanerva kertoo, että Julia ei ollut osoittanut vieraantumista koskaan aiemmin.
- Olen aina sanonut, että olen sataprosenttisesti hänen takanaan - tulee eteen mitä tahansa. En ajattele, että lehtien palstoilla ruodittu Ilkka Kanerva on edes sama henkilö kuin isäni, Julia Kanervakin myöntää.
Tekstiviestikohun jälkeen välit saatiin kuntoon pikku hiljaa.
- Vaikka yhteys lopulta löytyi, se ei ensin pelannut, Ilkka Kanerva muistaa.
Tekstarikohu rikkoi Ilkka Kanervan välit tyttäreensä
voi surkeeta Ile
1
3712
Vastaukset
- missä luuraa??!!!
Entä toinen tytär,jioka ei ollut edes Iken öky 60-vuotibiliessä,jotka verovaroin vielä kustannettiin Turussa ja Stadissa juhlittiin ja mässäiltiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww731177EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79835
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30616