"JOS JUMALA OLISI OLEMASSA"
niin kuin kansan tapana on sano, niin tätä asiaa täytyisi katsoa aivan
toisenlaiselta näkökulmalta kuin miltä se näyttää mediassa ja poli-
tiikassa tänään. Mutta kun Jumala nyt kuitenkin on olemassa, vaikka sitä ei uskota, niin vilaistaampa asiaa kirkkohistorian oppikirjoista mitä Hän aikaisemmin on tämäntapaisissa asioissa toiminut. Samalla se kertoo missä ajassa ihmiskunta elää.
1. Joka teistä on syytön heittäköön ensimmäisen kiven !
2. Millä te tuomitsette sillä teidät tuomitaan !
Tässä kaksi vankkumatonta Jumalan lakia jotka toteutuvat väistämättä koska ne ovat Jumalan säätämiä. Siihen menee aina se aika jonka Jumala säätää.
Suomessa on oikeuslaitos joka valvoo lain noudattamista. Oikeudessa todetaan syyllinen ja tuomari määrää rangaistuksen, ei kansa. Tuomarilla on valta
Otetaan yksi esimerkki Jeesuksen ajalta. Ilkkahan ei ole Jeesus vaikka meinasikin sortua jeesustelemaan.
Israelia hallitsi Mooseksen laki ja sitä valvoivat papit ylimmäisen papin johdolla. He määräsivät tuomiot. Tämä valta oli Jumalalta saatu. Se velvoitti heitä olemaan totuuden- ja oikeuden mukaisia. Jeesuksen aikaan maa oli kuitenkin miehitetty Rooman vallalla ja tuomarina oli Pilatus. Papit joutuivat tuomaan Jeesuksen hänen tuomittavaksi koska heiltä oli otettu tuomion toimeenpanovalta pois. Pilatus kuulustelee Jeesusta ja toteaa hänet syyttömäksi. Samalla hän näkee pappien epärehellisyyden ja väärän motivaation. Todellisuudessa kyse oli kateudesta. Siksi Pilatus riisuu papistolta sen viimeisenkin vallan rippeen ja antaa sen kansalle. Hän kysyy kansalta mitä he haluavat tehdä Jeesukselle. Kansa huutaa toiveensa: "Ristiin naulitse"! Jumala oli kuitenkin tässäkin mukana antamalla Pilatukselle vallan, kuten Jeesus sanoi, lopettaa kelvottoman pappisvallan. Mutta kansan valta oli yhtä kelvoton ja epäoikeuden mukainen. Jumalallinen oikeus kuitenkin pääsi tapahtumaan. Millä he tuomitsivat sellaisen tuomion hekin saivat aikanaan. Ja vaikka Pilatus olikin Jumalan välikappale, niin legenda kertoo, että hän kuoli hirvittävällä tavalla. Millä te tuomitsette sillä teidätkin tuomitaan.
Suomen hallitushan on Jumalan asettama kuten ev.lut.kirkko raamatun mukaisesti opettaa. Kantaahan se miekkaa jota uskovienkin on kunnioitettava kunhan ei mene Jumalan lain yli. Olisikohan Jumala ottamassa Suomen jumalattomalta ja kelvottomalta hallitukselta valtaa pois ? Hallitukselta joka esimerkiksi hyväksyi homo ja lesbo lait joka on Jumalalle kauhistus. Kenties "mediavalta" toimittaa Pilatuksen roolia ja kysyy kansalta mitä "Ilkalle" pitää tehdä. Ja kas sehän toimikin. Nyt media tekee ihan samoin kuin Pilatuskin, pesee kätensä ja sanoo, että syyttömiähän me olemme. Kansahan sen päätti. Me toimme vain totuuden esille kun valtiovalta olisi siivonnut asian vain maton alle. Ministeri Katainen väänsi krokotiilin kyyneleitä Ilkan puolesta vaikka todennäköinen syy oli vallan- ja kasvojen menetys tavallisten kansalaisten edessä jotka eivät laista mitään tiedä. Kyse oli myös hallitukselle nolo koska se oli Ilkan takana ja silti kansa käveli hallituksen yli.
Kun tällainen ilmiö on vallalla niin yhteiskunta on hajoamassa. Ei mennyt pitkää aikaa kun Israelin valtakunta oli totaalisesti hajotettu ja juutalaiset levinneet ympäri maailmaa.
Olisikohan niin, että tämäkin on vain yksi vaihe siihen, että Suomi menettää itsenäisyyden tavalla tai toisella.
Antaa ymmärtää... mutta ei ymmärtää antaa .......
Toinenkin asia tuli mieleeni Ilkka Kanervan tapausta seuratessani. Vastaavanlaisen tapahtuman olen näkevinäni kun Jeesuksen eteen tuotiin syntinen nainen. Mies joukko paiskasi naisraukan Jeesuksen eteen ja olivat valmiita kivittämään hänet haureuden harjoittamisesta. He halusivat kuitenkin asettaa Jeesuksen vaikeaan tilanteeseen: "Saimme hänet kiinni itse teossa. Mitäs sanot"?
On aika erikoista etteivät he tuoneet miestä mukanaan. Olihan heidät saatu kiinni itse teossa. Eikä Jeesuskaan kysele että missä se mies on. Kaikkien yllätykseksi hän sanookin, että se joka teistä on syytön heittäköön ensimmäisen kiven. Hämmästyttävää moraalia osoittaa kiihtynyt miesjoukko pudottamalla kivet käsistään ja poistumalla paikalta. Maassa makaavalle naiselle Jeesus sanoo: "En minäkään sinua tuomitse. Mene äläkä enää syntiä tee".
Minua vaivaa ihan mahdottomasti se asia ettei miestä tuotu paikalle. Olihan hän nykypäivän moraalikäsitteiden mukaan yhtä syyllinen kuin tuo nainenkin. Ihmeellistä ettei Jeesuskaan siitä sanallakaan mainitse. Silti hän toteaa naisen syylliseksi koska sanoo : mene äläkä enää syntiä tee. Mitä oikein on tapahtunut meidän moraalikäsityksissä. Onko ne heittäneet täyden voltin vai oliko Jeesus ihan väärässä. Kivittämään valmiit miehetkin myönsivät olevansa syyllisiä mutta Ilkan tapauksessa suomalaiset tuomitsivat pokkana hänet. Ja mitä ihmeellisintä tuo pornotanssija Tukiainen sai esittää liki sankaria paljastaessaan millainen Ilkka - mies- oikein on. Monet kokoomuksen naisetkin oikein huokaisivat helpotuksesta kun Ile sai lähteä. Onko nyt näin että naiset saavat tehdä mitä tahansa ja mies kantaa seuraukset. Eikö kukaan kunnioita Ilkkaa edes sen vertaa reiluksi, ettei hän paljastanut niitä tekstiviestejä jota pornotähti lähetteli hänelle kuin mikäkin houkutuslintu. En puolusta Ilkkaa mutta olen varma, ettei vanhurskas Jumala tällaisia asioita rankaisematta jätä. Julkinen tuomia täysin ulkokultaisilta farisealaisilta. Puhumattakaan "median" vallan takana olevia toimittajia. Hekö ovat täysin syyttömiä ? Joten edessä on myös heidän tuomionsa : Millä te tuomitsette sillä teidät tuomitaan.......
.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Aleksander Stubb
Tämä nyt on ihan minun mielipiteeni samalla tavalla kuin muodikkaasti iltalehtien palstoilla ihmisiltä kysyttäessä.
Aika näyttää oliko tämäkin siirto Suuremman kädellä tehty. Nimittäin Ilkka Kanervahan oli ovelasti opportunisti ja jo nuorena poliitikkona veljeili kommunistien kanssa vaikka olikin vitivalkoinen kokoomuslainen. Siksi kai Putin luotti siihen, että Kanerva järkevänä poliitikkona on hyvä neuvottelu kumppani koskien NATOA. Stubb ajaa avoimesti sotilasliittoa piippuun kuin käärme paratiisissa. Ehkäpä tämän nuoren, hurjan, "loistavan" politikkon joka tuo uudet tuulet valtaeliitille, tehtävä onkin sitten naulata se viimeinen naula Putinin kiukun kirstuun jolloin Putin täyttää sanktionsa jos Suomi liittyy Natoon. Silloin luultavasti käy toteen ne lukuisat profetiat koskien Suomen itsenäisyyden menetystä. Yhtenä profetian näkijänä on myös allekirjoittanut.
Markku Koivistoa meikataan uuteen uskoon ja oppiin. Nokiamissioon kuuluu paljon helluntailaisia ja baptisteja. Onhan se pakko muuttaa totuutta kasteesta jotta heidänkin rahansa tulisivat kassaan. Raha ratkaisee. Tai niin kuin Kauppalehden kannessa luki kerran: RAHA ON VALLAN SYNONYYMI.
.
.
Liikaa on aina liikaa seurakunnan aaseillekin
Markku Koivistosta on kirjoitettu, että hän halajaa valtaa. Sehän kovin vaarallista , sillä historia on todistanut, että jos se annetaan ihmiselle niin se ihminen turmeltuu. Hämmästelkäämme tohtorin logikkaa:
1. Markku Koivisto tohtoroi itsensä väitöskirjalla aiheesta "lapsikaste". Sillä hän todistaa että kaste on oikea. Siis muut kasteet ovat vääriä. (kuten aikuiskaste)
2. Ev.lut.kirkolle lapsikaste on pyhä sakramentti. Jos siis kirkon pappi käy itse aikuiskasteella (niin kuin moni on salaa tehnytkin) niin hänet erotetaan seurakunnasta raskauttavan synnin vuoksi, ellei tee julkisesti parannusta.
3. Markku oli ehdolla piispan valinnassa. Tuo virka edellyttää kirkon sakramenttien pitämistä pyhinä. Kirkon kasteoppia pidetään itsestään selvyytenä ja opinalkeina ja kun siihen lisätään vielä tohtorin Markku Koiviston tekemä väitöskirja, niin selityksille ei voi olla liikkumatilaa.
4. Markkua ei valittu piispaksi. Uraputki ei kuitenkaan tyssää tähän, vaan hän perustaa oman kirkkokunnan jossa kasteen harhaoppi muuttuu oikeaksi opiksi. Uudessa kirkkokunnassa otetaan käyttöön molemmat Raamatun kasteet. "Tähän mennessä emme ole kastaneet, mutta tulevaisuudessa kastamme sekä lapsia että aikuisia", Koivisto täsmensi.
Minun on nyt rehellisesti sanottava etten ymmärrä. Nousee kysymys voiko Jumalan palvelijaan Markku Koivistoon enää luottaa totuuden julistajana. Mistä tiedän minkä Jumalan totuuden hän seuraavalla kerralla kiepsauttaa päinvastaiseksi. Vuosisatoja on kiistelty kasteista ja vedottu Jumalan sanaan Yksi usko, yksi Herra yksi kaste..... Mistä se toinen kaste nyt on löytynyt ja vieläpä oikeaksi todettu? Aivan samanlainen ihme kuin että yhtä äkkiä on keksitty että nainenkin voi olla pappi. Pata kattilaa soimaa. Entäpä se tohtorin titteli ? Kai se on otettava tohtori Markku Koivistolta pois kun itse myöntää tekemänsä väitöskirjan vääräksi. Tätäkö se valta tarkoittaa josta Markku puhuu ja havittelee; muuttaa mielin määrin oppeja ja kerätä ympärilleen "ne oikeaoppiset" ja julistaa muut vääräoppisiksi. Eihän tässä mitään uutta ole. Koko verinen kirkkohistoria kertoo juuri tästä valtataistelusta. Papit ja kirjanoppineet väittivät Jeesustakin harhaoppiseksi kun hän sanoi heidän muuttanee Jumalan sanan tyhjäksi omilla selityksillään. Siksi etsivät tilaisuutta tappaakseen Jeesuksen. Katolinen kirkko teki aivan samaa Lutherille. Hekin etsivät tilaisuutta tappaakseen hänet. Luther puolestaan vainosi anabaptisteja jotka opettivat, että lapsikaste on perkeleestä. Monet joutuivat pakenemaan henkensä kaupalla Amerikan mantereelle. Eikö Kristuksen seurakunnassa opeteta vain totuutta salatuimpaan saakka koska Jeesus on tie totuus ja elämä? Eihän Jeesus voi olla harhaoppisen seurakunnan pää ? Eihän! Miten uskovaiset voivat rahoittaa harhaoppia jotta se leviäisi ja näin osallistua heidän synteihinsä olemalla sellaisen järjestön jäsen ? Kai tämä sitten on sitä lopunaikaa ennen seurakunnan ylösottoa josta Jeesus varoittaa sanoen, että eksytykset ovat niin suuria , että jos mahdollista valitutkin eksyvät. Neuvoksi hän antaakin: "Katsokaa ettei kukaan teitä eksytä !"
Olen monasti kiinnostunut aiheistasi, mutta tapasi rakentaa tekstiä,
aiheuttaa minulle, vanhalle ihmiselle
vaikeuksia lukea sumaan ajettua tekstiäsi.
En ole koskaan päässyt neljää riviä pidemmälle.
Siksi en ole koskaan lukenut juttujasi loppuun asti.
Laita vaikka jokaisen pidemmän lauseen jälkeen välirivi.