Hei!
Minulla on puiset puutarhakalusteet. Viime kevään innolla valelin ne runsaalla määrällä puuöljyä. Tuolit jäivät nihkeiksi.
Nyt vuoden päästä ne pitäisi jälleen kantaa talvisäilöstä käyttöön. Onko vinkkejä mitenkä nihkeys saadaan pois?
Pesemällä jollain? Hiomalla? Hiomalla ja uudella kerroksella öljyä?
Kiva kun takamus tarttuu penkkiin kiinni :(
Nihkeät kalusteet
2
333
Vastaukset 2
- onko tarvetta
tehdä mitään näin talven jälkeen. Meillä sitä öljyä saa laittaa ihan reippaasti joka kevät (ja mieluummin vielä syksylläkin) ja aina ne kalusteet imaisee sen tuota pikaa.
Jos nyt kerralla on tullut valutettua liikaa öljyä, niin ylimäärän voi vähän ajan kuluttua pyyhkiä pois kuivalla rätillä. Viimeistään seuraavana aamuna huonekalut ovat istuttavassa kunnossa.
Tuntuisi siltä, että teillä on huonekaluissa joku lakkapinta, eikä öljy edes sovi niihin, jos edelleenkin olisi moinen tahmaongelma. Jos näin on käynyt, niin sattaa tosiaan joutua hiomaan ne, koska lakkakin on vähän liuennut.- siinä
taitaa olla käynyt juuri niin. Lakka on sulanut ja tahmaisuus johtuu siitä. ehkä jollain liuottimella "tinnerillä" saat fiksattua kalusteet perustilaan jonka jälkeen suosittelen kuulloitus ja lakkaus....tai osta uudet taitaa olla paras:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601059
- 981034
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21882Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60820- 135812
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124805Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25689- 53678
- 45666
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14625Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142582- 46578
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128573- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi11529- 48527