uusinta alkaen klo 13.45. Siinä selvitellään monia kummastuttavia seikkoja. Kuten mm miksi Kanervan annettiin vielä erotusta edeltävänä iltana antaa lausuntoja, joissa hän vannoi ettei eroa ja on hyvissä voimissa. Kuitenkin Katainen oli jo pitkälle pohjustanut uutta ministeriä.
Kataiselle pitkä miinus siitä, että antoi asian pitkittyä. Ruotsissa ero/potkut olisi tapahtunut 24 tunnin sisään kohun alettua, kun tässä tapauksessa se kesti 24 päivää...???
Ei ollut kenenkään etu pitkittää. Kun luottamus oli jo mennyt. Kanerva oli luvannut ministerin pestin ottaessaan, ettei aiheuta yksityiselämällään vaikeuksia.Jo tuon lupauksen vaatiminen on ennenkuulumatonta - sellaista ei ole varmaan koskaan tarvinnut vaatia muilta.
Kanervalla oli ollut jo useita "skandaaleja" samasta asiasta. Niidenkin olisi pitänyt olla varoittava - jos vähänkään tuntee ihmisten "riippuvuussairauksia"...niistä ei pääse eroon - yleensä. Kun se lupaus ei pitänyt, se olisi riittänyt nopeaan reagointiin - potkuihin / vapaaehtoiseen eroon. Eli koko juttu on asia, josta voi oppia ja ottaa opikseen - moni taho. Kukaan ja mikään taho ei saa hyvää arvosanaa. Katainenkin otti asian haltuunsa vasta viimetingassa - miksi viivytys? Viivyttely toi hallaa kaikille ja se on todettu monilla taholta. Poliitikon tulee kantaa ja ottaa vastuu - viipymättä. Vain sillä voi säilyttää kasvonsa ja maineensa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
on vielä noviisi ja kokematon. Jämäkkyys on vielä hakusessa. Pelastus tuli uuden ulkoministerin löytämisestä, jolta löytyy kaikkea...karismaa, kielitaitoa ja on nuorta sukupolvea. Venäjän tuleva pressa on samanikäinen.