Mikähän vikana kun petuniat eivät kasva lainkaan koulimisen jälkeen? Taimet kyllä itivät hyvin ja koulin ne omiin ruukkuihinsa. Sitten tyssäsi. Onkohan tämä homma nyt tässä vai ehtiikö vielä kesäksi voimaantua? Ovatko muuten kovin hallan arkoja? Mietin että milloin voisi istuttaa ulos tai viedä taimet ulkoilemaan? Kasvihuonetta ei ole.
Vastaukset 1
- Töyhtötiainen
Älä hätäile, kyllä ne vielä ehtii kasvaakin. Ehkä ne ei vielä ole juurtuneet uuteen kotiinsa, eikä uutta kasvua siksi ilmene. Ei ole nämä tämän kevään kelitkään olleet parhaat mahdolliset taimikasvatuksen kannalta, aurinkoa tarvitaan. Nythän nämä viimepäivät on olleet mitä mainioimpia. Pidä huolta, ettei tule kasteltua liikaa, kylmä märkä multa ei ole hyväksi pikkutaimille.
Ulkoilutukset voi alottaa, kunhan taimet vähän kasvavat ja päivälämpötila on reilusti plussalla, valitse aurinkoinen ja tuulensuojainen paikka. Ulosistutus kannattaa tehdä vasta kun yöpakkaset on ohi, eli joskus toukokuun lopulla-kesäkuun alussa. Eli vielä on aikaa kasvatella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 65815
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21726Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551