Olen tässä lueskellut SRK:n julkaisemaa kirjaa "Suvi on läsnä - Sata vuotta suuria seuroja". Kyseessä on siis suviseurahistoriikki vuosilta 1906-2005.
Vuoden 1979 suviseurat pidettiin silloisessa Rovaniemen mlk:ssa Rautiosaaressa. Kyseisessä kirjassa kerrotaan että "Puhujainkokous ja SRK:n vuosikokous sujuivat yksimielisyyden vallitessa. Tästä oltiin erityisen iloisia, koska kuluneen vuosikymmenen aikana yksimielisyys ei aina ollut ollut itsestään selvää".
Kertokaas viisaammat mikä tuota yksimielisyyttä silloin kaihersi!
Vuoden 1979 suviseurat pidettiin silloisessa Rovaniemen mlk:ssa Rautiosaaressa. Kyseisessä kirjassa kerrotaan että "Puhujainkokous ja SRK:n vuosikokous sujuivat yksimielisyyden vallitessa. Tästä oltiin erityisen iloisia, koska kuluneen vuosikymmenen aikana yksimielisyys ei aina ollut ollut itsestään selvää".
Kertokaas viisaammat mikä tuota yksimielisyyttä silloin kaihersi!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei sitä yksimielisyyttä mikään kaihertanut. Ja jos ehkä vähän kaihersikin, niin se oli pelkästään siunauksellista. Sitäpaitsi ei niitä vanhoja 70-luvun juttuja kannata enää kaivaa.
Jos ei kannata kaivella 1970-luvun juttuja esiin, niin eipä kannata lukea Lohen hajannushistoriateostakaan. Sehän kertoo yli sata vuota vanhoista asioista... Ja Raamattukin on liian vanha. Sen tarinathan ovat jo 2000 vuotta vanhoja eivätkä siis kuulu tähän päivään. Eihän nyt kristinusko missään nimessä voi nojata perinteeseen, menneeseen, vanhoihin asioihin.
että HS hyllytettiin?
joillekin myöntää ja kertoa mitä tapahtui tuolloin.
Yksikertaisesti kysymyshän on siitä että kuka uskaltaa tunnustaa että tuolloin olin ja opetin väärin. Ja tähän sitten se vielä syy, miksi näin kävi kuin kävi. Mutta tämä "oikea häpeä" olisi tietenkin helppo sivuutta, sanomalla että Jumala salli niin tapahtua, synti ja sielunvihollinen sai voiton. Kenellä on kanttia ja rohkeutta tunnustaa virheensä, ja missäs laajuudessa se tunnustaminen tuleekaan sitten tapahtua...
Nähdäkseni suuren saatanan myrkyt kukin sukupolvi kylvää perillisiinsä ja nämä kertovat tarinoina ne lastenlapsilleen jne.. Ja kullakin ajalla näemme nämä hedelmät keskellämme, kun vain osaamme niitä tarkkailla ja havainnoida.
Kun puhutaan ihmisten välisistä kanssakäymisistä, niin näistä 70-luvunkin asioista on ehkäpä helpointa ainakin jossain määrin puhua täysin ulkopuolisten kanssa, joilla ei ole mitään ennakkoluurankoja kaapissaan. Olen ainakin itse tämän kokenut, mutta tietenkin kertomuksissa ja muisteluissa on aina omat vaaransa liian ei-rakentavaan arvosteluun, johon helposti voimme joutua.
Yksi avain henkilö lienee selvittämään tapahtumia on Aarno Haho, joka on tuon mainitsemasi vuosikirjan mukaan pitänyt alustuksen v. 1972 Pudasjärven suviseurojen puhujijen -ja seurakuntavanhinten kokouksessa. Mitä tuossa kokouksessa tapahtui, mitä siellä käsiteltiin, mitä puheenvuoroja siellä käytettiin ja mistä asioista siellä virallisesti ja/tai epävirallisesti päätettiin, ja oliko äänestyksiä tehdyistä päätöksistä.
Olisi kiinnostavaa haastatella tuossa kokouksessa läsnäolleita. Itselläni on nimittäin tiedossa ainakin yhden läsnäolijan käsitys mitä tuolloin kokouksessa tapahtui. Tätä en ala selvittämään täällä.
Tänään HSanomien kuukausiliitteessä on haastattelu tutkija Helena Rannasta. Olisikohan hänellä kiinnostusta tutkimaan tuota siunattua ja kirottua 70-luvun tapahtumia myös SRK:n arkistoja myöten. Vai olisiko joku muu henkilö?
Mutta aivan varmaa on että 70-luvun tapahtumilla on vaikutuksensa tähän päivään, ja nimenomaan ihmisten keskinäisessä kanssakymisessä. Tämä täkia asioitten selvitystä pitäisi aina rohkaista myös siellä pääkonttorilla.
70-luvun alusta saakka. Kaikki eivat todellakqaan suoralta kadelta hyvaksyneet taysin uutta, kymmenia eri henkia kasittavaa henkioppia, johon liittyi julmien hoitokokousten jarjestaminen. Mutta vastahakoiset saatiin jo erotettua ja saatanalle heitettya ennen vuoden 1979 Rautiosaaren suviseuroja. Nain yksimielisyys taas palasi..