Yksinäisyyteni aiheuttaa minulle mielenterveysongelmia. Taipumus masennukseen ja ahdistukseen on uhkana sille, että saadaanko minut pidettyä tuottavana yksilönä. Iän puolesta minuun vielä halutaan sijoittaa yhteiskunnan varoja. Parhaimmillaan minä olisin vielä käytettävissä yli 30 vuoden ajan työntekijänä (hurjan pitkä aika).
Tänä päivänä olen hyvinlääkitty, näennäisesti terve. Ilman lääkitystä alan synkistellä, jolloin vaivun ajattelemaan, miltä tuntuisi painaa kaula kylmälle rautatiekiskolle. Lääkkeiden avulla yritän saada itselleni työn, että voisin elättää itseni ja saada huiman opintolainasumman joskus maksetuksi. Lainasta en kuitenkaan jaksa stressata, onhan se valtion takaama.
Pääsen ehkä jo syksyllä terapiaan. Joudun kai kustantamaan siitä osan. Ajattelin sijoittaa siihen opintolainaa, jos en ole opintojen lisäksi osa-aikatyössä.
Siinä terapiassa käydään kiinni minun ongelmien ytimeen; vääristyneeseen minäkuvaan, häpeään. Se kaikki häpeä aiheuttaa minulle yksinäisyyden, estyneisyyden ja masennuksen.
Usein masennuksen puhkeamiseen liitetään jokin menetys. Ehkä seurustelusuhteen loppuminen, läheisen kuolema, oma fyysinen sairaus tai työn menettäminen. Minulla se kumpuaa kuitenkin siitä itseni häpeämisestä. En ole kyennyt sen häpeän takia olemaan normaali ja siksi olen alkanut oireilla masennuksella ja itsetuhoisalla ahdistuksella.
Ehkä vain toinen häpeäpersoona voi ymmärtää kaltaistaan. Siinä häpeää olemustaan, vaikkei ole tekojensa takia sidottu häpeään. Naiset yleensä ovat paremmassa asemassa, sillä he yleensä löytävät puolison häpeästä huolimatta. Joku ei-häpeävä mies iskee aran naisen. Ehkä toinen ei voi eheyttää, mutta hyväksynnän ja rakkauden saaminen on lahja.
Ulkopuolinen ei tiedä minun häpeäongelmasta. Minua harmittaa, kun vaikutan ehkä ylpeältä, vaikka olen estynyt. Vaikutan kuulemma tasapainoiselta ja itseeni tyytyväiseltä. Harrastan liikuntaa ja olen aika atleettinen. Hyvännäköinen ja atleetinen mies, mutta taakkana kahlitseva häpeä. Häpeä ja pelko, jonka vain itse tunnen. :(
Nyt fiilistelen kuunnellen haitarimusiikkia: Kesäillan valssi (Veikko Ahvenainen)
Tänä päivänä olen hyvinlääkitty, näennäisesti terve. Ilman lääkitystä alan synkistellä, jolloin vaivun ajattelemaan, miltä tuntuisi painaa kaula kylmälle rautatiekiskolle. Lääkkeiden avulla yritän saada itselleni työn, että voisin elättää itseni ja saada huiman opintolainasumman joskus maksetuksi. Lainasta en kuitenkaan jaksa stressata, onhan se valtion takaama.
Pääsen ehkä jo syksyllä terapiaan. Joudun kai kustantamaan siitä osan. Ajattelin sijoittaa siihen opintolainaa, jos en ole opintojen lisäksi osa-aikatyössä.
Siinä terapiassa käydään kiinni minun ongelmien ytimeen; vääristyneeseen minäkuvaan, häpeään. Se kaikki häpeä aiheuttaa minulle yksinäisyyden, estyneisyyden ja masennuksen.
Usein masennuksen puhkeamiseen liitetään jokin menetys. Ehkä seurustelusuhteen loppuminen, läheisen kuolema, oma fyysinen sairaus tai työn menettäminen. Minulla se kumpuaa kuitenkin siitä itseni häpeämisestä. En ole kyennyt sen häpeän takia olemaan normaali ja siksi olen alkanut oireilla masennuksella ja itsetuhoisalla ahdistuksella.
Ehkä vain toinen häpeäpersoona voi ymmärtää kaltaistaan. Siinä häpeää olemustaan, vaikkei ole tekojensa takia sidottu häpeään. Naiset yleensä ovat paremmassa asemassa, sillä he yleensä löytävät puolison häpeästä huolimatta. Joku ei-häpeävä mies iskee aran naisen. Ehkä toinen ei voi eheyttää, mutta hyväksynnän ja rakkauden saaminen on lahja.
Ulkopuolinen ei tiedä minun häpeäongelmasta. Minua harmittaa, kun vaikutan ehkä ylpeältä, vaikka olen estynyt. Vaikutan kuulemma tasapainoiselta ja itseeni tyytyväiseltä. Harrastan liikuntaa ja olen aika atleettinen. Hyvännäköinen ja atleetinen mies, mutta taakkana kahlitseva häpeä. Häpeä ja pelko, jonka vain itse tunnen. :(
Nyt fiilistelen kuunnellen haitarimusiikkia: Kesäillan valssi (Veikko Ahvenainen)
Vastaukset 6
Vanhimmat
samanlainen! Juuri tuo häpeän tunne on pilannut minunkin elämäni. Tiedän hyvin, mistä kerrot! Terapiassa yritetään aivopestä ajattelemaan normaalimmin....Tiedätkö muuten mistä se häpeä sai alkunsa, vai onko se aina ollut sinussa?
Olen löytänyt sen häpeän aiheuttajan. Se asia ei enää aiheuta ulkönäköhäpeää, mutta olen takertunut siihen. Eli tarvitsen ammattiapua irrottautuakseni siitä "vanhasta häpeäminästä". Tiedän olevani jo pitkällä eheytymisessä, mutta harmittaa saakutisti kun vasta nyt...
Tarinasi kuulostaa aivan mieheni vastaavalta...Musiikkia myöten. :-o
Edelleenkään en ymmärrä parisuhteessa eläviä, jotka Yksinäisyys-palstaa selailevat. Vaikka ei se tietenkään minulle kuulu, kun yksinäisyyttä on kai niin monenlaista. Anteeksi äksyileminen, mutta on kohtalaisen kovaa ****tusta päällä Yv:llä! :/. Se tämä kevät taitaa aiheuttaa. Saa nähä joutuuko vielä lääkitystä taas lisäämään, toivottavasti ei. Tässä on nyt niin uutta asiaa taas ajankohtaisena... Terapiaan pääseminenkin stressaa. Mutta pakkohan sinne on päästä, ei tästä muuten mitään tule.
Tämä oli se hyvä päätös, älä unohda sitä!!
Ajattelin tehdä aika huikean päätöksen huomiseksi: Huomenna en kärsi yksinäisyydestä!
Koetan olla ajattelematta heikkouksiani, vaan keskityn hetkessä elämiseen.
Koetan olla ystävällinen ja hymyileväinen.
Ehkä saan taas osakseni hymyjä, juttuseuraa, hyvää mieltä.
Ajattelen hyviä puoliani, joita ovat mm. nöyryys ja tunteista puhuminen.
Huomenna en säti ulkonäköäni.
Vioistani huolimatta olen kohtalaisen hyvännäköinen, aika urheilullinenkin.
Ehkäpä siksi naisetkin niin usein hymyilevät minulle ;). En huomennakaan ole ammattiurheilija, mutta näen itseni toimivana kokonaisuutena.
Osaan olla onnellinen hyvästä terveydestäni ja niistä lukemattomista taidoistani ja kyvyistäni.
t mummo
Mut ku... Näinä huonompina päivinä sitä vaan ei jaksa uskoa. Vajoan herkästi synkistelemään. Kai se on osa masennusta. Kärsin yksinäisyydestä ja siksi alan taas uskoa olevani huono.
Saat minut nolostumaan, kun luen tuon oman tekstini, jonka lainasit aiemmasta tekstistä. On vaan pidettävä tuo ajatus päällä. Pitää muistaa meidän kaikkien ne omat hyvät puolemme, jolloin synkistely ei saa ylivaltaa. Ne hyvät ominaisuutemme ovat niitä, joilla meistä tulee viehättäviä ja kiinnostavia ihmisiä.
Tästä hetkestä alkaen lupaan ajatella niiden vahvuuksieni voimaa. Menen vahvana ja uskoen itseeni yöunille. Huomenna hyvä mieli jatkuu ja ajattelen olevani monessakin asiassa taitava, toiset huomioiva, kuten minulle on sanottu. Sinkkuudestani huolimatta olen kyllä aika hyvä mies, enkä suinkaan itsekäs sika, jonka vuoksi olisin yksin. Ja miksen uskoisi niitä lukemattomia saamiani kommentteja.
Huomenna olen tyytyväinen siihen mitä minulla on, ja jätän puutteeni vähemmälle huomiolle. Rakastavaa puolisoa minulla ei ole, mutta jonain päivänä hänkin on.
Mielialani vaikuttaa siihen, millaisia katseita saan. Jos olen hyvällä tuulella, ehkä hieman flirttailevakin, olen ihan hämilläni kuinka nätit neidot katsovat :-/. Mikäli uskoisin enemmän itseeni, en tosiaankaan olisi yksinäinen. Ohje itselleni: ala nähdä itsesi sellaisena, millaisena toiset sinut näkevät! Ehkä lainaan kirjastosta satukirjan, josta luen sadun rumasta ankanpoikasesta. Voinko lainata kirjan lastenosastolla, vai leimataanko minut pedofiiliksi? Tuskinpa, sillä voisinhan jo olla vanhempikin. Kunpa sitä kohtaisi mukavan ja hyvän nuoren naisen.