Tällainen on minun tilanteeni: Olen uskovaisesta perheestä (siis vl-), mutta luultavasti aion piakkoin "kieltää uskoni", kuten meillä on tapana sanoa. En ole pitkään aikaan tuntenut kuuluvani siihen porukkaan, ja koko ajan tuntuu että etäännyn kauemmas ja kauemmas. Elän ulkopuolisten silmissä ihan tavallista elämää, tai siis ei-uskovaisten silmissä... ja teen kaikkea samaa kuin hekin. Silti omatunto ei soimaa mistään, ei seksisuhteista, ei baareissakäymisestä (tai viinanjuomisesta noin ylipäätään), ei mistään niistä "maailmallisista" tavoista joita mulla on ja jotka tuntuvat täysin normaaleilta.
Kukaan uskovaisista tuttavistani, kukaan perheestäni tai ystävistäni ei luultavasti tiedä tästä. Se mikä tässä inhottaa on esittää uskovaista heille, valehtelu on suoraan sanoen **ttumaista. "Jumalan terven" sanominen tuntuu jotenkin luonnottomalta, ja kai se väärin onkin kun ei oikeasti ole pitkään ollut uskovainen - itse asiassa niin kauan kuin muistan, mulla on ollut vl-porukoissa ulkopuolinen olo, jo lapsena. Siitä sitten vähitellen elämä lähtenyt menemään siihen suuntaan joka vie aina vain kauemmas ja kauemmas uskovaisista ja "Jumalan valtakunnasta".
Eikä harmita oikeastaan yhtään. En ole onneton, päinvastoin tuntuu mukavalta kun voi elää niinkuin haluaa. Odotan vain, että saisin sen verran rohkeutta että voisin kertoa tästä perheelleni, etten halua uskoa... mutta helppoa se ei ole. Tiedän, että kaikki järkyttyvät ja porukat tulevat todella surullisiksi, mutta en mä voi elää elämääni niitä varten vaan itseäni...
Sosiaalisten suhteiden katoaminen ei sinänsä pelota, koska mun suunnilleen kaikki kaverit ovat "epäuskoisia". Äidillä on aina tapana kysellä, että keiden kanssa mä oikein liikun ja pakko keksiä jotain nimiä kun se kuvittelee mun olevan aina yksin :D Tietäisikin... muutin kotipaikkakunnalta pois parisen vuotta sitten, silloin mun elämäni muuttui oikeastaan aika totaalisesti niin ettei siihen jäänyt uskolle sijaa.
Ainut siis mikä mua vielä pidättelee ovat sukulaiset ja ystävät, se miten heihin vaikuttaa tieto mun uskon kieltämisestä. Yksikin läheinen vl-perhe joka on ollut kuin toinen koti mulle... on niin vaikeaa satuttaa rakkaita ihmisiä, mutta kuten sanottu - tämä on mun elämäni, en halua näytellä jotain uskovaista koko loppuelämääni, ja kaipa kaikki tulisi jossain vaiheessa esille. Aina välillä äiti onkin saanut jotain selville (löytänyt leffalehtiä ja jotain cosmoja tms mun pöytälaatikosta) ja vaatinut mua selvittämään asian. Sitten ei muuta kuin katumaan ja pyytämään syntiä anteeksi, vaikka sydän on kova ja kylmä kuin kivi eikä se tunne mitään synnintuntoa. Mun meikkaaminen on niille ollut aina kova pala, käytän meikkivoidetta ja puuteria ja eihän ne sitä hyväksy tietenkään...
Mutta tällaista on mun elämäni vielä. Jos jaksoitte lukea koko litanian, kommentoikaa... miten tulisi toimia ja mitä tehdä?
Parannuksenteko ei ole vaihtoehto.
Kukaan uskovaisista tuttavistani, kukaan perheestäni tai ystävistäni ei luultavasti tiedä tästä. Se mikä tässä inhottaa on esittää uskovaista heille, valehtelu on suoraan sanoen **ttumaista. "Jumalan terven" sanominen tuntuu jotenkin luonnottomalta, ja kai se väärin onkin kun ei oikeasti ole pitkään ollut uskovainen - itse asiassa niin kauan kuin muistan, mulla on ollut vl-porukoissa ulkopuolinen olo, jo lapsena. Siitä sitten vähitellen elämä lähtenyt menemään siihen suuntaan joka vie aina vain kauemmas ja kauemmas uskovaisista ja "Jumalan valtakunnasta".
Eikä harmita oikeastaan yhtään. En ole onneton, päinvastoin tuntuu mukavalta kun voi elää niinkuin haluaa. Odotan vain, että saisin sen verran rohkeutta että voisin kertoa tästä perheelleni, etten halua uskoa... mutta helppoa se ei ole. Tiedän, että kaikki järkyttyvät ja porukat tulevat todella surullisiksi, mutta en mä voi elää elämääni niitä varten vaan itseäni...
Sosiaalisten suhteiden katoaminen ei sinänsä pelota, koska mun suunnilleen kaikki kaverit ovat "epäuskoisia". Äidillä on aina tapana kysellä, että keiden kanssa mä oikein liikun ja pakko keksiä jotain nimiä kun se kuvittelee mun olevan aina yksin :D Tietäisikin... muutin kotipaikkakunnalta pois parisen vuotta sitten, silloin mun elämäni muuttui oikeastaan aika totaalisesti niin ettei siihen jäänyt uskolle sijaa.
Ainut siis mikä mua vielä pidättelee ovat sukulaiset ja ystävät, se miten heihin vaikuttaa tieto mun uskon kieltämisestä. Yksikin läheinen vl-perhe joka on ollut kuin toinen koti mulle... on niin vaikeaa satuttaa rakkaita ihmisiä, mutta kuten sanottu - tämä on mun elämäni, en halua näytellä jotain uskovaista koko loppuelämääni, ja kaipa kaikki tulisi jossain vaiheessa esille. Aina välillä äiti onkin saanut jotain selville (löytänyt leffalehtiä ja jotain cosmoja tms mun pöytälaatikosta) ja vaatinut mua selvittämään asian. Sitten ei muuta kuin katumaan ja pyytämään syntiä anteeksi, vaikka sydän on kova ja kylmä kuin kivi eikä se tunne mitään synnintuntoa. Mun meikkaaminen on niille ollut aina kova pala, käytän meikkivoidetta ja puuteria ja eihän ne sitä hyväksy tietenkään...
Mutta tällaista on mun elämäni vielä. Jos jaksoitte lukea koko litanian, kommentoikaa... miten tulisi toimia ja mitä tehdä?
Parannuksenteko ei ole vaihtoehto.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Uskon kyllä Jumalaan edelleenkin, en vain usko siihen niinkuin vanhoillislestadiolaiset uskovat... en usko mihinkään kieltoihin tai käskyihin.
Ja sellainen asia tuli mieleen jonka moni muukin tällä palstalla on huomannut: ei-uskovaisista on paljon helpompi saada ystäviä. He hyväksyvät mut sellaisena kuin olen, uskovaisten kanssa taas pitäisi olla hirveän sosiaalinen ja "iloinen" ja rohkea jotta saisi kavereita. Pitäisi olla kuten kaikki muut; ei saa erottua porukasta. Jokaista joka on erilainen katsotaan oudoksuen, vaikka kuinka toitotetaan että erilaisuus on hyväksyttävä niin paskat, joukkoon kuuluminen on tuossa liikkessä kaiken a ja o. Yksilöllisyydestä ei tietoakaan.
http://www.bbc.co.uk/science/horizon/2003/godonbrain.shtml
Tuli tuplaposti.
Alle kakskymppisenä ajattelin ja toimin samoin, oli sellainen jakso elämässä. Vanhempieni vuoksi yritin näytellä että kaikki on hyvin.
Nykyisin, yli 20v myöhemmin tilanne on välillä samanlainen, tekis mieli heittää hanskat tiskiin.
Totta sekin mitä sanoit sosiaalisista "paineista".
Minulla on lapsia jotka painivat samojen asioiden kanssa kuin sinä ja minä.
Tämä elämä on maraton matka, kun se loppuu voittaja on se joka valitsi kahdesta vaihtoehdosta (siunaus/kirous) siunauksen.
Jumalaa ei ole jokatapauksessa olemassa, on vain ihmisaivojen tuottama käsitys "jostakin toisesta".
BBC Horizon nimiseltä kanavatarjonnalta tuli joku aika sitten dokumentti tuosta ihmisen käsityksesta Jumalaan, mistä se tulee. Sen nimi oli "God on the brain".
http://www.bbc.co.uk/science/horizon/2003/godonbrain.shtml
Tuossa dokumentista kävi ilmi, että jotkut ihmiset kärsivät eräänlaisesta sairaudesta joka syntyy elektronimagneettisen kentän vaikutuksesta aivon erääseen osaan, tällöin ihmiselle syntyy voimakas tunne jonkin toisen olennon läsnäolosta.
Dokumentissa myös esiteltiin erään tiedemiehen kehittämän laitteen, jossa saadaan tämä tunne keinotekoisesti. Tämän tutkimushaaran nimi on neuroteologia, eli neuro= aivotutkimukseen perehtynyt tiede ja teologia tarkoittaa taas uskontoon perehtyvää "tiedettä"
Siis kaikki uskonnolliset eivät kärsi tuosta sairaudesta, jonka nimi on temporal lobe epilepsy, en tiedä mitä tarkoittaa Suomeksi, mutta tuosta sairaudesta kärsivät kohtaavat voimakkaita hallusinaatioita (lue=taivaallisia).
Tuon dokumentin alussa haastateltiin erästä miestä, joka kärsi nimenomaan tuosta sairaudesta ja kertoi kohdanneensa voimakkaan uskonnollisen tunteen kohtaus meni ohitse, ja ei mitään.
Pointtina nyt on, että moni karismaattinen uskonnollinen ihminen on todennäköisesti kärsinyt tuosta sairaudesta.
.. en nyt kysynyt, mitä mieltä olet Jumalaan uskomisesta tai onko siinä mitään järkeä. Uskoa ei voi valita, vaikka uskonnollisen yhteisön voi. Jumalauskoni on täysin varma asia elämässäni, vaikka järkevä ja loogiseen ajatteluun kykenevä ihminen olenkin :D Ei voisi vähempää kiinnostaa nuo kaikenmaailman dokumentit siitä kuinka hölmöä olisi uskoa johonkin mitä ei voi konkreettisesti nähdä tai tuntea... ei ole todistettu, että Jumala olisi olemassa mutta ei voi sitäkään todistaa, [I]etteikö[/I] sitä olisi...
No, turha tästä väitelläkään.
Sanot muutaman kerran lähipiirissäsi, että lähdet helluntailaisten pippaloihin. Teeskentelyn välttämiseksi voit toki oikeasti mennäkin, mutta tuo selkeä ilmoitus muihin vaihtoehtoihin päätymisestä on tärkein.
Menestystä irrottautumisprosessiin!
lukeneena, ehdotankin nyt, että tämä uudelleenristitään Höpstadiuksen palstaksi. En aio kylläkään osallistua moisiin kissanristiäisiinkään.
No hellareiden pippaloihin en lähtisi koskaan, ei kyllä pitäis pokka jos noin jollekin väittäisin xD Ei, kyllä se olisi niin että en lähtisi mukaan mihinkään muihin uskonnollisiin yhteisöihin, en edes leikilläni.
oli kuin minun tarinaani 20 v. sitten. Minä ilmoitin tyynen rauhallisesti, että en enää ole vanhoillislestadiolainen.Ilmoitin sen kaikille kaverilleni, ja perheelleni. Se aiheutti joissakin itkukohtauksia, ja muutaman puhuttelun jouduin käymään läpi. Itse olin rauhallinen ja määrätietoinen, ja sanoin, ettei mikään voi horjuttaa päätöstäni. Siitä alkoi minun varsinainen elämä.Tee sinä samoin, voimia sinulle!
Näin mun pitäisikin tehdä, kerään vielä voimia siihen. Kuten sanottu, helppoa ei varmaan tule olemaan...
Kiitos kuitenkin sulle sanoistasi.
kaikille ajatuksistasi!
Mulle Kristus on ainut turva tässä elämässä. Sitä aarretta en halua ikinä hukata. Läheiseni kuolinvuoteen vierellä ajattelin et se on ainut asia maailmassa, mistä kannattaa pitää 'kynsin, hampain' kiinni. Kuoleman kohdatessa mistään 'maallisista ja katoovaisista' asioista ei ole hyötyä eikä turvaa. Jumalan Sana on ja pysyy ja se Sana on Kristus.
Laitan tähän perään Lutherin elämän viime metreiltä kirjoitetun tekstin...
**Huonepostillasta poimittua (johdanto)
Alussa vuotta 1546 pyydettiin Lutheria tulemaan syntymäseudulleen erään riidan ratkaisijaksi. Hän lähti matkalle, vaikka olikin huonoissa voimissa. Tiellä hän vielä vilustui ja kävi sairaaksi. Hän jaksoi kuitenkin perille päästyään vihkiä pappeja, ja kerran hän saarnasikin. Hänen viimeinen saarnansa oli Kristuksesta, joka makasi veneessä, mutta oli pian heräävä. Herran ehtoollisella hän oli näinä aikoina käynyt useat kerrat. Hän valmistui kuolemaan. Helmikuun 17 päivänä pyysivät ystävät häntä jäämään vuoteeseen, mutta hän jaksoi kuitenkin vielä nousta ylös. "Täällä Eislebenissä olen syntynyt", hän virkkoi,"entä jos jäisin tänne?" - Samana päivänä hän kirjoitti raamattunsa kanteen nämä Vapahtajansa sanat: "TOTISESTI MINÄ SANON TEILLE: JOS JOKU PITÄÄ MINUN SANANI, HÄN EI IKINÄ NÄE KUOLEMAA".
Illalla ruualta päästyään hän tunsi voivansa pahoin; sanoessaan lapsilleen ja ystävilleen hyvää yötä hän kehoitti heitä rukoilemaan, että evankeliumin asia menestyisi. Yöllä hän heräsi ja alkoi valittaa hengenahdistusta. Tuntien lähtönsä lähenevän hän antoi henkensä ja asiansa uskollisen Jumalansa ja Vapahtajansa haltuun, rukoillen kuuluvasti näin: "TAIVAALLINEN ISÄNI, JUMALA ja VAPAHTAJAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN ISÄ, KAIKEN LOHDUTUKSEN JUMALA! MINÄ KIITÄN SINUA, ETTÄ OLET MINULLE ILMOITTANUT RAKKAAN POIKASI JEESUKSEN KRISTUKSEN, JOHON MINÄ USKON JA JOTA MINÄ OLEN SAARNANNUT JA TUNNUSTANUT, JOTA OLEN RAKASTANUT JA KUNNIOITTANUT. MINÄ RUKOILEN SINUA, HERRANI JEESUS KRISTUS, OTA SIELUNI HUOMAASI! TAIVAALLINEN ISÄ! VAIKKA MINUN TÄYTYY JÄTTÄÄ TÄMÄ RUUMIINI JA MINUT TEMMATAAN POIS TÄSTÄ ELÄMÄSTÄ, NIIN TIEDÄN TOTISESTI, ETTÄ SAAN IANKAIKKISESTI OLLA LUONASI, EIKÄ KUKAAN VOI TEMMATA MINUA SINUN KÄSISTÄSI".
- Sitten hän luki latinaksi Joh. 3:16: "Niin Jumala on rakastanut maailmaa, että hän antoi ainokaisen Poikansa, jotta kuka ikinä häneen uskoo se ei hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän", sekä Ps. 68:21: "Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa". Hänen voimansa alkoivat nyt vähetä nopeasti. Lapset ja ystävät kokoontuivat hänen ympärilleen. Kolmasti hän rukoili: "ISÄ, SINUN KÄSIISI MINÄ ANNAN HENKENI!" - ja sen jälkeen hän meni tainnoksiin.
Hänen ystävänsä ja uskollinen apumiehensä Justus Jonas kysyi vielä: "KUNNIANARVOINEN, HELLÄSTI RAKASTETTU ISÄ, TAHDOTTEKO KUOLLA KRISTUKSESSA JA SIINÄ OPISSA, JOTA OLETTE SAARNANNUT?" - "T A H D O N !" - vastasi sairas selvästi.
Hän kävi nyt puhumattomaksi, makasi kädet ristissä ja nukkui rauhallisesti kuolemaan kello 3:n ajoissa aamuyöstä helmikuun 18 p:nä 1546 elettyään vähän yli 62 vuotta. Hänen ruumiinsa haudattiin Wittenbergin linnankirkkoon, sen saarnatuolin juureen, josta hän oli niin voimallisesti elämän sanaa julistanut.
_________________
kaunis viesti,Räpylä-Jem!Menin ihan sanattomaksi.
se lisää itsellesi vain ahdistusta. Mitä tuohon tulee kun et tunne syntiä, se tarkoittaa sitä että olet niin paatunut etä sinulla ei ole synnintuntoa, tähän lääkkeeksi saat rukoilla sitä että saisit synnnintunnon.
No vastaanpa sinulle mayah jotakin.
Ensinnakin mulle tulee mieleen, etta kerrot tarinallasi aika monen sadan muunkin nuoren tarinan. Tai ehkapa kerrotkin tarinan siita, millaista on elaa vanhoillislestadiolaisena nuorena nykyaan. Tuntuu vahan silta, etta yhteiso joka ei pysty muuttumaan on kuoleva yhteiso. Tuntuu myos silta, etta jos sa todella joudut tekee parannusta jonkun puuterin tai leffalehden takia, niin kannattaakin lahtea jonnekin missa usko ei ole jotain ulkoisen lain kirjaimen tai saantojen noudattamista.
Mun mielesta reaktiosi on aika terve. Niinkuin rapyla/jem tuossa totesikin, niin ei ole uskomista muuhun kuin Kristukseen ja jos Jumalasuhteen kannalta on olennaisinta jonkun saantojen noudattaminen niin kylla se kertoo uskosta johonkin muuhun.
Viela kerron, etta olenpa kokenut ja kaynyt lapi ihan saman kuin sinakin ja kannatan kylla rehellisyytta. Ikava kylla voin myos sanoa, etta luultavasti tulet kokemaan vieroksuntaa ja hyljeksintaa.
Miksi mina olen kuullut tuon saman tarinan
Voin arvata, etten ole suinkaan ainut joka näin ajattelee ja joka tällaista elämää elää (vanhoillislestadiolaisista nuorista siis). Aika moni kuitenkin tekee asioita näkyvämmin, on kaveriporukoita joissa "synnistä on tehty luvallista" niinkuin näissä piireissä sanotaan. Mä olen muiden silmissä todennäköisesti hyvin kunnollinen tyttö, kaikki uskovaiset kaveritkin ovat sellaisia malliesimerkkejä... tai no "kaikki", ne pari joita mulla sieltä on.
En pelkää vieroksuntaa enkä hyljeksintää, sitä oon kokenut kyllä ennenkin (koulukiusattuna ja myös uskovaisten piirissä jonkin verran). Eniten vain pelkään sitä, miten - väkisinkin - suhde perheeseen, sukulaisiin (äidin puolen suvusta kaikki ovat vanhoillislestadiolaisia) ja niihin joihinkin uskovaisiin tuttuihin tulee muuttumaan. Ei mikään ole niinkuin ennen.
Vaikka kyllä mulla lähipiirissä on jo yksi tapaus, isoveljeni on kieltänyt uskonsa ja hänellä on ihan hyvät suhteet perheeseen ja sukuun, mutta etäisempi kuin muilla. Saattaa se olla hänen omakin valintansa.
No jokatapauksessa... valintani olen tehnyt, aika näyttää koska tulen "ulos kaapista" :P
Ole rehellinen itsellesi ja lähimmäisillesi, se on tärkeitä. Älä valehtele, äläkä näyttele.
Valhe on todellista syntiä, ja se saattaa viedä ihmisen aina vaan syvemmälle syntiin, loputtomaan valheen kierteeseen. Valheita yritetään peittää valheilla, ja näin kierre on valmis josta ei ole helppoa ulospääsyä.
Rehellisyys maan perii, oli asia mikä thansa, niin aina ennemmin valitse rehelliset sanat kun valhe. Valheella on aina lyhyet jäljet, ja siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää, ei koskaan. Yksikään valhe ei lähde Jumalasta, ja siksi se ei voi tuoda tullessaan mitään hyvää.
Hei.
Kirjoituksestasi välittyi hyvin tutut tunteet ja pohdinnat, joita olen itsekin käynyt läpi. Mielestäni se, että haluat elää ilman kulisseja on todella tervettä, ei se silti sitä ratkoita, että on ns. hälläväliä-tyyppi. Ei myöskään ole mistään uskosta luopumisesta kyse, jos ei halua vetää roolia, jos näin tuntee tekevänsä.
Itse lopetin jumalanterveen sanomisen, koska sillä ja muilla ihmisten keksimillä hokemilla ei ole mitään tekemistä itse uskomisen kanssa.
On raskas prosessi alkaa pohtimaan, mitä se uskominen todella merkitsee, mutta se kyllä palkitsee ja vapauttaa lopulta. Mikään hokkuspokkus-juttu se ei ole, mutta kannattaa ja saat säilyttää mielenterveytesi.
Itse olen kokenut omalla kohdalla helpotukseksi sen, että olen uskalaltautunut olemaan oma itseni ja sitä kautta lestadiolaiset ovat itse saaneet valita mitä tekeevät kanssani. Osa on jättänyt seurani, osa ei. Tunnen olevani paljon vapautuneemi nykyisin heidän seurassaan, koska en enää huolehdi siitä, mitä he ajatteleevat minusta, kirjallisuudesta, leffoista, teatterista, konserteista jne...
Mainitsit tuossa cosmojen lukemisen ja leffalehdet...käypä kurkistamassa äitisi Victoria Holtin kirjojen sisältöä tai kioskikirjallisuutta, jota monet lestadiolaiset lukeevat ihan hyvällä omallatunnolla. Suosittelen, että luetutat cosmoja äidilläsi ja virität keskustelua. Omat tyttäreni ainakin tekivät niin ja olemme käyneet monia mielenkiintoisia keskustelija roolimalleista, naisen asemasta, ja muista ilmiöistä.
Tärkeintä on se, että opit itse oman järkesi kautta erottamaan uskon tekopyhyydestä. Jos sanotaan, että uskovainen ei halua tehdä sitä ja tätä, niin se on just sitä syyllistävää höpö höpöä, mihin lankaan ei kannata mennä.
Myös oman järjen käytöstä syyllistetään, joten se on samoin hälyttävä merkki. Missä sitä järkeä sitten saa käyttä, jos ei juuri näissä?
Olet hyvin havainnoinut itseäsi ja tunteitasi. Kunpa vaan pystyisit rehellisesti ja avoimesti noista asiosta puhumaan rakkaittesi kanssa. Toki sinut leimataan epäuskovaksi, mutta älä anna sen lannistaa. Yhteisön paine on aina kova, joka paikassa ja vaatii voimia löytää paikkansa omana itsenään.
voimia Sinulle.
Sinulla on kieltämättä aika erikoinen ratkaisu, eli tavallaan elät niinkuin haluat mutta kuitenkin uskovaisten joukossa... ei voi kuin nostaa hattua rohkeudellesi :)
Noista cosmoista... ne kuuluivat itselläni teiniaikaan, en ole niitä lukenut pitkään aikaan - se oli vain yksi esimerkki niistä asioista, joista mua on nuhdeltu. En lähtisi niitä analysoimaan äitini kanssa, koska äiti (ja isäkin) ovat todellakin niin vanhoillisia etteivät voi tuollaisista asioista lastensa kanssa puhua. Vaikka kyllä tiedä, että ne lukevat sellaisia kirjoja joissa on seksikuvauksia (mainitsemasi Victoria Holtithan ovat "kilteimmästä" päästä), mutta katsos, naimisissa oleville aikuisillehan ne ovat sallittuja :D
Todellakin, kerran tätini kertoi lukevansa miehensä kanssa niitä Jean Untinen-Auelin luolakarhun klaani-sarjan kirjoja ja kehui niitä mutta totesi sitten että "nämä ovat kuitenkin sellaisia jotka eivät nuorille oikein sovi". Ohoo, nuorissahan voisi herätä syntisiä lihan himoja kun lukee niitä seksikuvauksia (olen lukenut kyseisiä kirjoja :D)...
Kuten mainitsit, on se hölmöä kun varoitetaan järjen käytöstä. Se on kuulemma sielunvihollisen ääni se järki, silloin kun se sanoo ettei noin kannata toimia kuin nuo muut. Pah, järjen käyttö on todellakin sallittua, sanokoot mitä haluavat. Jos minä siitä joudun helvettiin, niin menen kyllä sinne ihan mielelläni.
Kiitos sinullekin sanoistasi, on mukavaa löytää ihmisiä jotka tietävät mistä kirjoittavat ja ajattelevat samalla tavalla kuin minä itse ajattelen... :)
Pohdiskelet tilannettasi. Koet olevasi (kaanaankielellä sanottuna) toinen jalka maailmassa. Ainoastaan esität uskovaista.
Ihmisiä voi sumuttaa pitkäänkin, mutta Jumalaa ei koskaan. Raamattua muistellen: Sydämen uskolla me tulemme autuaaksi ja suun tunnustuksella vanhurskaaksi.
>>Elän ulkopuolisten silmissä ihan tavallista elämää, tai siis ei-uskovaisten silmissä... ja teen kaikkea samaa kuin hekin.
suustani ja sydämestäni.
"Tunnut ihannoivan viinanjuontia ja vapaita suhteita. Mitä tuollaisella itsesi turmelemisella voitat?"
En minä niitä ihannoi. Juon kohtuudella enkä kovin usein, irtosuhteitakaan en harrasta. Huomasin ettei sellainen sovi mulle. Mulla on suhde yhteen mieheen josta on tullut läheinen, vaikka emme seurustele.
Enkä halua itseäni turmella, tiedän kyllä mitä teen ja pidän huolta itsestäni.
"On paljon niitä, jotka juuri tuollaisella sinunkin ihannoimalla elämäntyylillä ovat menettäneet terveytensä ja lisäksi aiheuttaneet paljon huolta, kärsimystä ja surua myös läheisilleen."
Tämä kuvastaa todellakin lestadiolaisten tyypillistä ajattelutapaa; heti kun jollain on jotain "maailmallisia" tapoja niin hänen elämänsä on pahasti pois raiteiltaan, hänellä menee huonosti jos hän vähänkin juo viinaa, tai jos joskus tekee jotain mikä on lestadiolaisten mielestä syntiä. Voi kun tietäisitte, miten hyvin moni vanhoillislestadiolaisuudesta eronnut ihminen voi!
Ei se, että ei kieltäydy kaikista elämän nautinnoista tarkoita automaattisesti sitä, että ei pysty hillitsemään itseään, tai että elämä olisi huonolla tolalla.
Älä välitä noista edellisten tulkinnoista, toki halusivat kääntää asian niin, että olet täysin turmeltunut ja vailla minkäänlaista itsehillintää.
siis kaikkihan olemme turmeltuneita ja ihan samalla viivalla uskomassa.
... en välitäkään, mulle on aika samantekevää mitä nuo (ilmeisesti) uskovaiset tänne ovat kirjoitellet ja yrittävät muuttaa mun mieltäni - sitä on niin mahdoton muuttaa ja olen elämäni aikana niin paljon saanut kuulla uskonnollista propagandaa (puolesta ja vastaan), että olen kyllä aika turtunut sille.
Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, niin sitä pitääkin.. :)
Kiva, että olit kuulolla ja voimme jatkaa tuoreeltaan kirjeenvaihtoa!
>>Ei se, että ei kieltäydy kaikista elämän nautinnoista tarkoita automaattisesti sitä, että ei pysty hillitsemään itseään, tai että elämä olisi huonolla tolalla.
Rohkeesti vaan omin jaloin. Mitä siinä teeskentelet ! Älytöntä !
kirjoita selkeästi, äläkä huutele !
Uskominen on tietyllä tavalla joukkouskomista, tämän joukon mukana pitäis mennä eteenpäin. Yksin ei pärjää.
Se että ottaa alkoholia kohtuudella, harrastaa seksiä harkitusti katsoo elokuvia yms normaalia toimintaa ei tee ihmistä huonommaksi tai paremmaksi.
Se on varmaa että uskomisen lahjan menettää ajan saatossa. Kun uskomisessa väsyy alkaa "ry:n ihmiset" näyttämään kovin ahdasmielisiltä ja jopa kyttääviltä.
Olen tiedostanut sen, miten paljon mielipahaa jokin "syntinen" toiminta voi aiheuttaa. Olen pyrkinyt kuitenkin siihen, että selvitän omat rajani ja vältän asioita, joista tiedän jo että niistä seuraa vaikeuksia. En halua tehdä kenellekään toiselle mitään pahaa myöskään.
En ole lukenut niitä hoitokokousjuttuja, olen kyllä joitain nähnyt täällä mutta en ota kantaa niihin mitenkään. Käsitin niin, että ne olivat jotain 70-luvun asioita enkä mä tiedä niistä oikein mitään - niistä ei vanhoillislestadiolaisten keskuudessa edes keskustella.
Kiitos, ja hyvää jatkoa sullekin :)
"""Kun uskomisessa väsyy alkaa "ry:n ihmiset" näyttämään kovin ahdasmielisiltä ja jopa kyttääviltä."""
Miksi syyllistät ja leimaat toisen? Siihen voi väsyä, että ei halua teeskennellä, jos sydän sanoo muuta. Uskomisen kanssa sil ei oo tekemistä. Mihin tuolla pyritään, että leimataan joku uskostaan luopuneeksi?
Kiitos toivotuksesta ja kommenteistasi!
Olen täällä joskus hyvinkin ristiriitaisin tuntein ja surullisena kertonut menneistä hoitokokouksista. Olen itse saanut elää ja kasvaa koko lapsuuteni, nuoruuteni ja avioliiton alkuvuosikymmenenkin turvallisessa hengellisessä kodissa Raunahyhdistyksillä eri paikkakunnilla. Sitä samaa en valitettavasti ole voinut tarjota omille lapsilleni...
Olen ymmärtänyt, että Ry:llä ollaan ainakin näennäisesti palattu samannäköiseen seuramenoon, johon hoitokokoukset eivät kuulu. Nuorillekin suunnattua toimintaa on paljon.
Siksi on surullista, jos lapsuususkonsa säilyttäneet nuoret lähtevät turvallisesta ympäristöstään maailman turuille ja toreille.
Toivon, että koittaisi se aika, jolloin kaikki menneet sotkut selvitettäisiin, eikä armon aika olisi kenelläkään ohi.
Nyt nukkumaan ja huomenna töihin. Kaikkea hyvää palstalaisille! Terveisin sirkka
vieläkään laittamaani viestiä. Uusi viesti voi taas auttaa, kokeilen!
kohtalo!
Tuliko syyllinen olo?
Väsyä voi monestakin syystä.
Kerroin yhden vaihtoehdon.
Minä olen välillä "kieltänyt uskon" ja sitten taas tehnyt parannuksen, kun on tullut närästystä. Arvelen, että närästys oli stressireaktio siitä "kieltämistä" seuranneesta painostuksesta. Minut julistettiin vasta Helsingin rauhanyhdistyksellä tuhatpäiselle yleisölle epäuskoiseksi. Sitten vielä selitettiin, etten muka voi sanoa mitään rakentavaa, koska puhun sielunvihollisen hengen vaikuttamana. Törkeää, vaikka uskonkin sen olleen puhujan vilpitön mielipide. Usko saa ihmiset toimimaan törkeästi ja se on erittäin hyvä syy vastustaa kaikkea uskonnollisuutta.
Aika törkeää toimintaa. Itse olen Hgin RY:llä käynyt tasan kerran tässä parin vuoden aikana kun olen täällä pääkaupunkiseudulla asunut enkä tiiä paljon siitä touhusta siellä. Koskaan en ole millään RY:llä törmännyt tuollaiseen... siis että julkisesti nöyryytetään ihmistä noin ja julistetaan hänet pahaksi, se on kyllä jotain mitä en voi käsittää >:|
siellä oli tuhat ihmistä, kysy heidän mielipidettä asian suhteen. On ihmisiä jotka luulevat mielipiteensä olevan kullanarvoisia vaikka ne ovatkin syvyydestä.
On luonnollista että eri tilaisuuksissa täytyy olla kontrolli päällä ettei kaikenmaailman "juopot" pääse höpöttämään omiaan.
"""Usko saa ihmiset toimimaan törkeästi ja se on erittäin hyvä syy vastustaa kaikkea uskonnollisuutta."""
Itse ajattelen, että ei usko aiheuta törkeää käytöstä, vaan ihmisen omat moukkamaiset tavat on ihan eri juttu. Jos joku pöljä luulee, että on oikein julistaa joku epäuskovaksi, niin onhan se tosi noloa käytöstä. Uskolla ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Eikä se ole mitän totuuden suoraan puhumista, mistä moni julistaja itselleen hattua nostaa, valitettavasti.
En kuitenkaan vastustais uskoa tuon takia vaan vastustan tyhmyyttä. Se on vielä kauheempaa, kuin mikä tahansa usko.
Usko on juuri tuota tyhmyyttä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Usko
Tunnen paljon nöyriä uskovaisia, jotka eivät koskaa julistaisi ketään epäuskovaksi, eli armosta osattomiksi. Eivätkä edes ajattele niin, kenestäkään. Onko sellainen uskovainen sitten tyhmä myös?
Mitähän tuo hokema "usko ei ole järjen asia" lopulta edes tarkoittaa?
Jos uskonnollisia oppeja aletaan pohtimaan järjellä, ne huomataan nopeasti hölynpölyksi. Tätä ilmiötä varten uskonnolliseen dogmiin kuuluu hokema usko ei ole järjen asia ja siihen se pohtiminen sitten helposti tyssääkin.
Kristus on täyttänyt lain, kuollut meidän syntien puolesta ja noussut kuolleista,
vain tämä ei ole järjen asia. Tuo on ainoa asia, mikä ei ole järkeenkäytää ja piste siihen. Sen päälle on turha höpöttöö ja puolustella pähkähulluja julistuksia ja sääntöjä muka sillä, että ei kuulu järjellä ajatella tai arvostella. Se on tyhmyyttä.
Itse olen sitä mieltä, että uskonnollisuus kaikin tavoin on järjetöntä, ellei satu saamaan siitä elantoa tai jotain muuta hyötyä.
niin, järjetöntä se toki onkin, mut sellainen ihminen vaan on, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Myönnän itse ainakin , että oma uskonnollisuuteni on myös ihan järjetöntä. Uskonto-bisnes taas on moraalitonta. Mielestäni.
Entä kirkollisveroa?
Tuo tosiaan kuulostaa tutulta. Miksikähän se on niin vaikeaa sanoa, että en ole enää vl? Jokainen elänee ennen varsinaista "irtiottoa" kaltaistasi kaksoiselämää. Niin minäkin tein. Se ei ole kivaa aikaa, sillä sehän on tavallaan läheistensä pettämistä, mutta toisaalta se luo turvamuuria ja omaa rauhaa lähtijälle, jotta hän voi lopullisesti miettiä asiansa ennen "irtisanomisilmoitustaan". Joka tapauksessa, kun sen sitten kerran on suoraan ilmoittanut, niin alkaa helpottaa pikkuhiljaa. Voimia sulle!
Sielunvihollinen käy ympäri kuin kiljuva jalopeura etsien kenet saisi nielaistua. Sielunvihollinen lupasi Jeesuksellekkin maat ja mannut,kunniaa ja ties mitä jos alistuu sen valtaan. Sielunvihollisen ainoa tavoite on eksyttää ja saada ihminen kysymään:" sanoiko jumala niin?". Jeesus oli puusepänpoika,uskoivatko ihmiset häntä? Opetuslapset saivat pyhänhengen,samalla saivat synteinpäästö oikeuden.
Uskomassa säilyy ainoastaan sillä tavalla kun saa poistaa syntikuorman joka tekee matkan uuvuttavaksi.
Uskovaisella on ainoastaan kylvötyö, Jumala antaa kasvun.
Raamatussa on myös kertomus tuhlaajapojasta.Siinä oli onnellinen loppu.
Loistava esiemerkki. Taidat olla asiantuntija.
Missä kohdassa tuntui että pitää kääntyä?
Olet auttamassa mielipiteilläsi ihmisiä, ohjaat ihmisiä turvaan...
Uskonnollista liirumlaarumia.
Mikähän sinut ajaa tänne palstalle...vaikutat epätoivoiselta.
Mikä on motiivisi?
Minä vain inhoan uskontoa. En oikeastaan halua sinua mitenkään loukata.
Et ole loukannut,sellainen pysykööt pois täältä jos ei kritiikkia kestä.
Vihaat uskontoa, ajatteleppa asiaa tarkemmin...kaikki uskovat johonkin.
Vihaatko ennenkaikkia "lessuja" ?
En kuitenkaan pidä lestadiolaisuuden kaikista olmenemismuodoista. Kristinuskoa kaiken kaikkiaan pidän humpuukkina.
Kaikilla ei ole uskonnollisia uskomuksia. On olemassa myös ateisteja ja tämä asia luultavasti on sellainen, mitä et ymmärrä.
Sananhelinää...uskot sinä. Kaikki uskoo.
Mitään uskonnollista oppia ei voi perustella hyvin.
Sanoiko Jumala tosiaan niin, että älkää etsikö ensin valtakuntaani? Vaan sanoiko Jumala, että luottakaa sokeasti siihen, että totuus on vanhoillislestadiolaisuudessa?! Älkää antako eksyttäjien hämärtää totuutta, etsikää niin löydätte. Löytö on jotain ihan muuta kuin ahtaita ihmissääntöjä ja tapanormeja.
Uskon voi perustella erittäin hyvin...miksi minä muuten uskoisin?
Alkuräjähdys...sekö ei ole "uskonnollista" oppia, se jos mikä on.
Kaikki perustuu johonkin oppiin. Asioita voidaan perustella oikein hyvin...eriasia uskooko niihin.
Tiedekkin on eräänlaista uskon oppia.
Mistä, muuten tiedän, että puhutko totta vai palturia?
Perustele vaikka aluksi se, että miksi uskot Jumalaan.
(En ole se kenen kanssa keskustelit:)
"Perustele vaikka aluksi se, että miksi uskot Jumalaan. "
Uskon Jumalaan koska Jumala uskoi ensin minuun
ja antoi minulle Häneen uskomisen lahjan (vaikka en ole sitä ansainnut) Jumala rakastaa minua joka päivä ja joka hetki. Kristus on elävä
ja kutsuu kaikkia elämään hänen helmassaan.
Usko kuuluu ihmiseen, se on yksi ominaisuus ihmisessä. Mitäpä sitä kieltämään.
Puhun totta ja palturia.
Uskon jumalan sanaan koska pelkään jumalan rangaistusta. Uskon Jumalan sanaan koska palkkana on iankaikkinen elämä.
Lyhykäisesti.
Et siis usko, että Jumala on hyvä, koska Jumalasi uhkailee sinua helvetillä, jos et usko ja toimi, kuten hän tahtoo. Sitäpaitsi miten perustelet, että on olemassa helvetti ja taivas. Selitäpä sekin, miksi minä olen ateisti, vaikka väität uskon olevan yksi ominaisuus ihmisessä. Minä en todellakaan usko Jumalaan.
Joka helvettiä pelkää se sinne joutuu
: Luther
Älä usko helvetin pelosta se on
kartat syntiä ja yrität elää hyvin.
Silloin tarvitset päivä päivältä vähemmän Jeesusta.
Usko kaltaisenasi sulasta armosta se on Jumalan lahja ei siihen voi mitään lisätä eikä ottaa pois.
Joka helvettiä pelkää se sinne joutuu
: Luther
Älä usko helvetin pelosta se on
kartat syntiä ja yrität elää hyvin.
Silloin tarvitset päivä päivältä vähemmän Jeesusta.
Usko kaltaisenasi sulasta armosta se on Jumalan lahja ei siihen voi mitään lisätä eikä ottaa pois.
Uskot johonkin, uskot että järkesi osaa selittää kaiken.Voit toki kieltää omantuntosi äänen,onko se järkevää?
Jumala on järjestänyt pelastuksen ihmisriepuille.Herran pelko on viisauden alku.
Perustelen ainoastaan raamatulla.Uskon että raamattu on totta.
Kommentoin,muttei se näy? No, kommentoin uudestaan.
Herran pelko on viisauden alku.(käsitä miten käsität)
Jumala on järjestänyt pelastuksen.(Jeesus)
Perustelen uskomisen asioita raamatulla.Uskon että raamattu on totta.
En osaa selittää miksi olet sellainen kuin olet. Uskon että sinullakin on/ollut omatunto joka on ohjannut sinua. Uskon myöskin että omantunnon voi paaduttaa.
Kun mietit maailman syntyä, ilman muuta joudut turvautumaan uskoon.
Väität siis Raamattuun nojaten, että
"Herran pelko on viisauden alku."
Tuohonpa vastaan näin:
11:25 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
"Jumala on järjestänyt pelastuksen."
Miksi Jumalan piti järjestää pelastus? Siksi, että hän oli karkottanut ihmiset paratiisista ja luonut vieläpä helvetinkin. Ei kovin kilttiä sanon minä.
"Perustelen uskomisen asioita raamatulla.Uskon että raamattu on totta."
Miten sitten selität ristiriidat?
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
Perustelusi ontuvat, koska ajattelusi on alkeellista. Suosittelen, että perehdyt aluksi Occamin partaveitseen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Occamin_partaveitsi
Jos et perehdy, olet älyllisesti epärehellinen jatkossakin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rehellisyys
Kävin antamassasi osoitteessa. Selvisi ainakin se mikä olet miehiään.
"sanoiko Jumala niin?" Kukas niin sanoi? Sanomasi ydin on samanlainen.
Lueppa kirjoitusta joka on kirjoitettu kielellä jota et osaa, ei sitä ymmärrä.
Raamattu pysyy myös salattuna monille.
Ihmis poloisen järki ei vaan riitä. Sinäkin olet vain maan matonen.
Madot ovat erikseen. On myös huomattava, että ihmisyksilöiden välillä on huomattavia älykkyyseroja.
Tuolla Fraasilla "sanoiko Jumala niin?" uskovaiset monesti katkaisevat järjelliset ajatukset.
Jumala sanoi, että sinun kannattaisi lakata uskomasta häneen. Äläkä yhtään epäile, se on sielunvihollinen, joka saa sinut epäilemään tätä Jumalan toivetta, joten toimi kuten Jumala sanoo.
Olet mikä olet. Mielestäni asia on loppuun käsitelty. Sinä uskot tällähetkellä järkeesi. Muista kuitenkin, kun sinussa on "mato" vaihe päällä,olisiko kannattanut uskoa johonkin muuhun kuin järkeesi?
Minusta ei matoa tule koskaan mutta jos tarkoitat jotain kuoleman jälkeistä, niin sellaisista asioista en ole eriryisemmin kiinnostunut.
Nyt ekana tulee mieleen, että jos eivät hyväksy sinua sellaisena kuin olet, niin he eivät ansaitse sinua ja sinun ystävyyttäsi. Rakkaus ja välittäminen EI SAA olla ehdollista. Ei ystäviä voi valita tällä mentaliteetilla:
"Jos et ole buddhalainen, en rakasta sinua lähimmäisenä enkä istu kanssasi samaan kahvipöytään."
Ei rakkaus ole yllä mainittua. Suomessa on uskonnonvapaus. Se koskee sinuakin. Ihan jokaista.
Minä sanoin teininä vanhemmilleni, etten usko niin kuin te uskotte. Uskon eri tavalla ja uskoni on yhtä arvokas kuin kenen tahansa usko. Suomessa on uskonnonvapaus. Olen se sama ihminen kuin ennenkin vaikka uskomme eri tavoilla. Meni 10 vuotta, ennen kuin vanhempani pystyivät hyväksymään, että käytin korvakoruja. Niin pienestä voi olla kiinni pikkusieluisuus. 10 vuotta heidän piti sulatella, että he tajusivat, että olen se sama ihminen kuin ennenkin - ja uskon yhä Jumalaan. Vielä 10 vuoden päästäkin minulle huomautellaan korvakoruista. Satunpa tietämään asioita, joita he luulevat etten minä tiedä. Olisi niin kiva paukaista kaikkien kuullen joku juttu menneisyydestä. Siinä tuntuisi sen jälkeen jotkut korvakorut hyvinkin mitättömältä asialta. Mutta olen omaksunut niin tarkat käytöstavat lukiossa ja yliopistossa ollessani ja muualla asuessani, etten enää voisi tehdä sellaista tempausta. Olen punninnut asian, ettei se toisi mitään muutosta, jos heittäytyisin ilkeäksi ja kostonhaluiseksi. Onnellisin ja paras ratkaisuni elämässäni on ollut valita oma tie, mennä sivistyksen mukana, ymmärtää, tutkia, tarkkailla ja pohtia asioita. Jättää jälkeensä kaikki tarina ja ihmisopit. Tulee vaillinaisia lauseita. Runona tämä ajatus virrannee kohden loppua...
Maapallo ei ole pannukakku, vaikka kirkko opetti niin satoja vuosia. Onneksi tiedemiehet eivät uskoneet. Päästiin eteenpäin. Sen jälkeen joku keksi leivinjauheen.
Pannukakku kohoaa uunissa.
Kohta saan aamupalaa,
kaikkea hyvää Mayah sinulle.
nyt oman tarinani.minä olin tuollaisessa samassa tilanteessa pari vuotta sitten.tuli epäuskoiset työkaverit tärkeimmiksi,tuli ravintola elämä ym. kävin ryllä,kävin ravintolassa ja rumba jatkui vuoroin.mietin että mitä teen kun asiasta pitäise kertoa omille vanhemmille ja sisarruksille,otin luurin käteen ja soitin kotio ja kerroin etten jaksa enään uskoa.
äiti kysyi että mitä löydän pahasta maailmasta?sanoin vain että olen päätöksen nyt tehnyt ja toivon että olen teille yhtä rakas kuin ennenkin.
minua ei painostettu sen jälkeen sain olla epäuskossa rauhassa,välit pysyi hyvänä kotiin olin aina sinne tervetullut samoin kuin sisarrusteni perheisiin.
no aikani sitten pyörein epäuskoisten riennoissa kunnes vuoden kuluttua väsyin epäuskonelämään en
pystynytkään siihen elämään.rukoilin jumalalta apua että saisin palaamisen armon.eräänä lauantai iltana sitten kuuntelin netistä seuroja ja siinä rupesin sitten itkemään kun se saarana oli niin kaunis ja yksinkertainen että en voinut muuta kuin ottaa luurin käteen ja soittaa kotio ja tehdä parannuksen,se oli jumalan työ että sain palaamisen armon.
kun siskoni pieni tyttö 3vuotias kuuli että olen taas uskomassa ja haluan käydä seuroissa hän oli sanonut äidilleen "että onpa mukavaa voidaa mennä sitten yhdessä taivaankotiin ja oli perään ruvennut laulamaan maan korvessa kulkevi lapsosen tie... näin se menee lapsen uskolla voittaa.
toivon sinulle Mayah että sinäkin ymmärtäisit että kerran uskolla voittaa ja saa periä iankaikkisen elämän ajanrajan tuolla puolen,ethän sinäkään halua olla mätäkala
verkossa?
jos haluat laittaa oman sähköpostos. voisin siellä jakaa ajatuksia kanssasi?
lämpöisin ajatuksin,miinaliisa
Moi Mayah!
Uskon ja toivon, että löydät riittävästi voimia ja rohkeutta päätöksen kertomiseen. Se ei tuu olemaan helppoa, mutta se helpottaa. Muista kuitenki antaa aikaa itselles ja muillekki. Mä oon myös ollu tuossa tilanteessa, joten tiedän miltä sinusta tuntuu. Mutta se on tosiaanki SUN elämä, tee sillä ihan mitä haluat. Valheessa eläminen ei oo hyväksi kenellekään.
tsemppiä Mayah.
Erottautuminen uskonnollisesta ryhmästä noin niin kuin konkreettisestikin helpottaa. Et ole ainoa tuossa tilanteessa oleva... ole rohkeasti oma itsesi.
Hienoa, että omatuntosi ei soimaa sinua lestadiolais-synneistä. Se kertoo, että olet pitkällä.