Yhteiskuntamme, joka on rakennettu vuosikymmenten aikana hyvinvointivaltioksi on kohta taakse jäänyttä aikaa.Vasemmistopuolueiden,duunareiden ja heidän etujärjestöjensä saavuttamat "etuudet" ovat tällä menolla kohta muisto vain. Porvareiden harjoittama politiikka tulee tekemään elämästämme lopulta helvettiä. Ensi syksyn vaalit tulevat olemaan ensimmäinen käännekohta taistelussa oikeistoa vastaan.
Mutta asiaan, josta halusin kirjoittaa.
Tuli vaan mieleen semmoinen ajatusleikki, jossa Suomen historia olisi kirjoitettu hiukan erilailla. Eli vuodesta 1918 alkaen maassamme olisi ollut käytössä yksipuoluejärjestelmä. Siinä olisi kokoomus hallitevana elimenä.
-Minkäläinen olisi nyky-suomessa esim. sosiaali-ja terveystoimi, koululaitos ja työläisten etuudet ja oikeudet?
Eli siis kuinka kurjassa valtiossa olisimme joutuneetkaan elämään?

Vastaukset 6
Vanhimmat
ovat nyt.
ja varmaan tulee olemaan
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000033876610
Kaikki otsikossa
otsikossa kaikki.
Kun avaaja toteaa näin:
"Eli vuodesta 1918 alkaen maassamme olisi ollut käytössä yksipuoluejärjestelmä. Siinä olisi kokoomus hallitevana elimenä."
Mielestäsi Suomen olot olisivat silloin kuin:
"Olot olisivat kuin Venäjällä tänään"
palstoja, kun eivät toimi
Palvelu tilapäisesti ruuhkautunut tai suljettu
Tämä palvelu on tilapäisesti ruuhkautunut tai suljettu teknisten häiriöiden tai ongelmien vuoksi
Pahoittelemme häiriötä. Yritä hetken päästä uudelleen