Stubb ja totalitarismi

Aleksander Stubb'in valinta EU-Suomen uusimmaksi ulkoministeriksi oli vain yksi naula lisää EU-Suomen arkkuun sen suistamiseksi täydelliseen totalitarismiin.
Nykyinen hallitus ja eduskunta tekevät kilpaa päätöksiä, joilla poljetaan Suomen kansan enemmistön mielipiteitä.

Meillä EU-media keskittyy hallituksen marionettien sexy-puuhasteluun suurin otsikoin viikkokaupalla, mutta kuittaa lähes huomaamattomasti suuret totalitarismiuutiset, joilla Suomea alistetaan yhä syvemmälle suurvalta EU:n alamaiseksi.

Onneksi VEU-järjestö on valppaana ja järjestää 10.4. klo 15.30 mielenosoituksen eduskunnan edustalla eduskunnan katalaa päätöstä kohtaan alistaa Suomi yhä syvemmälle suurvalta EU:n alamaiseksi. Tällöinhän eduskunta hyväksyy EU:n perustuslain myös Suomea koskevaksi ilman, että kansalaiset olisivat sääneet äänestää asiasta.

Stubb'in mukaantulo puolestaan viestittää samanlaista totalitaristista Nato-päätöstä kun aika katsotaan siihen kypsäksi.
19559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Vaikka TV-uutisissa Stubb henkeen ja vereen mainosti puolustavansa isänmaata, hän puolustaa EUta ja Natoa henkeen ja vereen, kuten myös hänen kirjallisuutensa osoittaa.

Eilen hän TV:ssä totesi: "Lähden nyt kotiin (Brysseliin, ei EU-Suomen johonkin kaupunkiin)". Tästä voi päätellä, että hänen koti on EU, ei EU-Suomi.

Kansan enemmistöä ei todellakaan kuunnella, oli kyse sitten kenestä tahansa nykyisestä kansanedustajasta. Kuten mainitset, 10.4. kansanedustajat rikkovat jälleen perustuslakia.

Äänestä

Koita nyt saada edes parikymmentä ääntä kokoon, jotta saat edes jotakin uskottavuutta tuohon "politikointiin". Tähän mennessä olet suoltanut silkkaa paskaa!

Äänestä
  • hänellä ihan selvä näkemys asiasta. Eivät sitä äänimäärät, uskottavuudet ja politikoinnit mihinkään muuta ja totalitarismiahan se on kun kaikki muu paitsi oma kulloisenkin tuulen mukana kulkeva ja vaihteleva mielipide on ainoa oikea ja kaikki muut puhuvat paskaa.

    Äänestä

oikeita tosiasioita. Suomenkansan enemmistö on EU myönteinen, joten sen oikeuksia ei polje kukaan, ei edes Stubb. Kauko on niin ulkona kuin lumiukko politiikasta, eikä tule sillä saralla menestymään edes kuntatasolla.

Äänestä

Miten perustelet väitteitäsi?

Äänestä

Stubb oli selvästi EU:n toivoma ulkoministerivaihdos meille. Muuten ei Halonen olisi ollut niin hymyssä suin Nato-Subbia hyväksymässä tehtävään äidillisten ohjeistusten saattelemana.

Äänestä

mutta V.E.U:n taustalla on lähinnä punikkeja. Käykää vaan Stadissa ja vierailkaa kaupungin keskustassa. Tsiigatkaa historiallisia ja muistorikkaita vanhoja taloja sun muita nähtävyyksiä. Saatte meinaan hieman MITTAKAAVAA asioihin. Matkailu avartaa. Mä kävin tänään Helsingissä. Tuli mieleen, että niin isosta kaupungista luulisi löytyvän porukkaa EU-kritiikkiin tai mihin tahansa asiaan kun siellä eletään maamme politiikan pääkaupungissa. Vanha vahva Helsinki on kyllä niin raskas paikka, ettei sitä edes Brysselin bryssän komissaarit ja politrukit kykene mihinkään siirtämään.

Äänestä

ymmärtävänsä jotakin _muuttuvan_ maailman menosta. (Puhuu ainakin siihen malliin.) Mutta tämä on mahdotonta, sillä Kaukon taustapuolue IPU vannoo pysähtyneisyyden nimiin.

Äänestä
  • Luulijan luulijalla näyttää olevan käsitys, että nykyinen omaisuuksien siirto harvojen käsiin on edistystä, varsinkin kun suomalaista pääomaa siirretään säälittä ulkomaiseen omistukseen.

    Tänä ns. "edistyksen" aikakautena suomalaisista köyhistä ei saisi edes puhua.- Mielenkiintoista!

    Äänestä

  • KaukoLaihanen kirjoitti:

    Luulijan luulijalla näyttää olevan käsitys, että nykyinen omaisuuksien siirto harvojen käsiin on edistystä, varsinkin kun suomalaista pääomaa siirretään säälittä ulkomaiseen omistukseen.

    Tänä ns. "edistyksen" aikakautena suomalaisista köyhistä ei saisi edes puhua.- Mielenkiintoista!

    On tämä siihen nähden edistynyt mitä esim. 1970-luvulla, vaikkakin tuloerot ovat kasvaneet jonkin verran. Jos ipuloiset olisivat olleet päättämässä, soomalaiset korkean teknologian menestystarinat olisivat jääneet syntymättä. Veikkailisin että oltaisiin ehkä jossain itä-Euroopan maiden tasolla ipu-politiikalla,

    Äänestä

  • vääpeli. kirjoitti:

    Kyllähän niistä optioista on myös ollut verotuloja valtiolle.

    Olen samaa mieltä, että menestystarinoita ei olisi nähty, jos olisi menty IPU:n komennossa.

    Elämme historian rikkaimpia vuosia, jolloin kaikilla on rahaa toimeentuloon.
    On työttömyyskorvaukset, asuntotuet,opintolainat ja kaikenlaiset sosiaalituet. Tunnen useita sellaisia henkilöitä, jotka eivät missään tapauksessa halua mennä töihin, mutta elävät silti niin, ettei koskaan ole nälkä.

    Tuttaviini kuuluu myös perheitä, joista molemmet puolisot käyvät työssä.
    Niillä on oma asunto, uudehkot autot ja lomamatkat kerran pari vuodessa.

    Millaisen yhteiskunnan IPU:laiset haluaisivat?

    Sinulla on kumma tyyli panna syyt toisten niskoille perustelematta väitteitäsi faktoilla eli tosiasioilla.
    Tuollainen menettely kertoo avuttomuudesta.

    Äänestä

  • se on selvää kirjoitti:

    Tuloerojen hyväksyminen ja EU:ssa harjoitettava uusliberalistinen talouspolitiikka ovat myös kaksi eri asiaa.
    Tuloerot voidaan siis hyväksyä myös ilman EU:ta ja siellä harjoitettavaa keinottelukapitalismia.

    Äänestä

  • Lappveteläinen M. kirjoitti:

    Tuloerojen hyväksyminen ja EU:ssa harjoitettava uusliberalistinen talouspolitiikka ovat myös kaksi eri asiaa.
    Tuloerot voidaan siis hyväksyä myös ilman EU:ta ja siellä harjoitettavaa keinottelukapitalismia.

    Noin tarkoitinkin.

    Äänestä

  • Lapveteläinen M. kirjoitti:

    Sinulla on kumma tyyli panna syyt toisten niskoille perustelematta väitteitäsi faktoilla eli tosiasioilla.
    Tuollainen menettely kertoo avuttomuudesta.

    Ipuloisten politiikka pyrkii hallitsemaan pääomien liikkeitä, jolloin kotimaisten yritysten rahoituslähteet eivät olisi mahdollistaneet tuotekehitykseen ja kasvuun tarvittavia resursseja. Säännelty markkinatalous tuo mukanaan keinotekosia rajoitteita, joka on rasite globaalissa taloudessa. Yhtään linjaustahan ipuloisilla ei ole ollut siitä, miten yritykset toimisivat heidän ehdoillaaan. Heidän puolueohjelmansa muistuttaa yritystä tehdä laillista ryöstöä.

    Suomen koko nykyinen eduskunta kannattaa siirtymistä totalitarismiin, paljastaen sen kansalaismielipiteen vastaisilla päätöksillään.
    Toisin sanoen myös ne, jotka kannattavat EU-Suomen hallituksen ja eduskunnan päätöksiä ovat hyväksyneet totalitarismin, monet itse asiassa tietämättömyyttään, koska totalitarismia toteutetaan demokratian valepuvussa.

    Äänestä

Kokoomus kerää nykyään puoleensa tyhjätaskuja nuorukaisia kuin kukat mehiläisiä.Heistä tulee järjestään yritysten bulvaaneja.Heillä ei ole isänmaata,eikä omaatuntoa.Kaikki kelpaa,mistä saa rahaa reikäiseen taskuun.
Natojäsenyys jäi toteuttamatta,mutta pystyväthän kokoomuslaiset nyt tekemään salaisia sopimuksia kansan pään menoksi,kuten aina.

Äänestä
  • Patamusta kokoomus on kautta historiansa ollut aina suomalaisen suuromistuksen puolue. Se on aina tarpeen tullen leikkinyt itsenäisyyden puolustajaa. Todellisuudessa se on kuitenkin ollut vain pääomien itsenäisyyttä ajava puolue, jolle kansan itsenäisyys ei ole ollut koskaan edes tärkeä asia.
    Tämä on voitu karvaasti kokea sen mielettömässä EU-innossa. EU-alamaisuus on sille paljon tärkeämpää kuin kansan itsemääräämisoikeus.
    Kokoomus on saanut erinomaista tukea politiikalleen mm. sdp:n "piilokokoomuslaisilta" Mauno Koivistolta ja Paavo Lipposelta monista muista pikkunilkeistä puhumattakaan.

    Äänestä

Aleksander Stubb'in valinta ulkoministeriksi oli se kaikkein ärsyttävin valinta mitä EU-alamainen hallituksemme ja sen "kyykkypuolue" kokoomus suinkin saattoi keksiä.
Stubb sopi mainiosti myös "suurvisiiri" Paavo Lipposelle, sillä olihan julkinen salaisuus, että Lipponen kehotti myös demariveljiään äänestämään Stubb'ia viime EU-vaaleissa.- Häpeällistä ja kuvottavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

KaukoLaihanen kirjoitti:

Aleksander Stubb'in valinta EU-Suomen uusimmaksi ulkoministeriksi oli vain yksi naula lisää EU-Suomen arkkuun sen suistamiseksi täydelliseen totalitarismiin.
Nykyinen hallitus ja eduskunta tekevät kilpaa päätöksiä, joilla poljetaan Suomen kansan enemmistön mielipiteitä.

Meillä EU-media keskittyy hallituksen marionettien sexy-puuhasteluun suurin otsikoin viikkokaupalla, mutta kuittaa lähes huomaamattomasti suuret totalitarismiuutiset, joilla Suomea alistetaan yhä syvemmälle suurvalta EU:n alamaiseksi.

Onneksi VEU-järjestö on valppaana ja järjestää 10.4. klo 15.30 mielenosoituksen eduskunnan edustalla eduskunnan katalaa päätöstä kohtaan alistaa Suomi yhä syvemmälle suurvalta EU:n alamaiseksi. Tällöinhän eduskunta hyväksyy EU:n perustuslain myös Suomea koskevaksi ilman, että kansalaiset olisivat sääneet äänestää asiasta.

Stubb'in mukaantulo puolestaan viestittää samanlaista totalitaristista Nato-päätöstä kun aika katsotaan siihen kypsäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu