STP televisioon!

Ei nyt sentään. Porvarilliset viestintävälineemme YLEstä lähtien eivät kommunisteja haastattele. Mitä nyt muodon vuoksi kerran ennen vaaleja. Että näyttäisi siltä, että täällä ollaan tasapuolisia.

Just joo. Eduskuntapuolueet ovat näkyvissä koko vaalikauden. Saavat jopa vaalirahoitusta valtion kassasta. Olisi oikein ja kohtuullista, että kommunistiset puolueet pääsisivät edes samaan pöytään eduskuntapuolueiden kanssa keskustelemaan asioista. Siis näissä vaaliohjelmissa.

Että edes vaalien alla näyttäisi siltä kuin Suomessa olisi sananvapaus. Että muutkin kuin eduskuntapuolueet saisivat käyttää sananvapautta.
Liikaa pyydetty?

Turha sanoa, että maikkari noudatti samaa eduskuntapuolueiden suosimista eduskuntavaaleissa kuin YLE.
5175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

0,5% lähetysaikaa. Täydellisen tasapuolista!

Äänestä
  • Meinaat siis, että puolueille pitäisi antaa puheaikaa puolueen edellisen vaalin antaman prosenttiosuuden mukaan? Eli uudet puolueet eivät saisi ollenkaan tämän mukaan puheaikaa?

    Sinulla on mielenkiintoinen käsitys demokratiasta ja sananvapaudesta ja vapaista vaaleista.

    Meinaatko tosiaan, että vain eduskuntapuolueita pitää mainostaa televisiossa ja muut puolueet huudelkoot kujilla?

    Tässä on kyse ihan kaikista eduskunnan ulkopuolisista puolueista, ei ainoastaan kommunisteista.

    Venäjällä vaaleissa väitettiin tapahtuneen samanlaista yksien suosimista. Siitä oltiin kovasti huolestuneita. Siinä vaan ei ole mitään eroa meidän oman telkkarimme puoluellisuuteen.

    Äänestä

  • Että suurimmalle eniten aika ja uusille puolueille sanottaisiin, että menkää kujille huutelemaan?

    Mielenkiintoinen käsitys demokratiasta ja sananvapaudesta sinulla.

    Uudet puolueet painukaa hittoon, me esitämme vain eduskuntapuolueiden ajatuksia.

    Me tuemme vain nykyisiä vallasaolijoita.

    Hyvin on mennyt perille sinulle median tapa suosia eduskuntapuolueita.

    Sinunkaltaisesi porvarit näkivät pahana Venäjän telkkarin Putinin porukkaa suosivan tiedonvälityksen.

    Sinulla on toinen silmä sokeana. Minusta kummankin maan television toiminta edustaa enemmän totalitarismia kuin demokratiaa.

    Äänestä

  • Paras uutinen aikoihin, NATO rules jippiii....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huomenna! kirjoitti:

Ei nyt sentään. Porvarilliset viestintävälineemme YLEstä lähtien eivät kommunisteja haastattele. Mitä nyt muodon vuoksi kerran ennen vaaleja. Että näyttäisi siltä, että täällä ollaan tasapuolisia.

Just joo. Eduskuntapuolueet ovat näkyvissä koko vaalikauden. Saavat jopa vaalirahoitusta valtion kassasta. Olisi oikein ja kohtuullista, että kommunistiset puolueet pääsisivät edes samaan pöytään eduskuntapuolueiden kanssa keskustelemaan asioista. Siis näissä vaaliohjelmissa.

Että edes vaalien alla näyttäisi siltä kuin Suomessa olisi sananvapaus. Että muutkin kuin eduskuntapuolueet saisivat käyttää sananvapautta.
Liikaa pyydetty?

Turha sanoa, että maikkari noudatti samaa eduskuntapuolueiden suosimista eduskuntavaaleissa kuin YLE.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu