SALOLAINEN

naftaliiniin.
Haloo, haloo Pertti, elämme vuotta 2008.
Sinun on aika astua syrjään vai onko hinnalla millä hyvänsä yritettävä herättää huomiota. Onneksi sinusta ei tullut ulkoministeriä...luojan kiitos.
Kyllä Pertti päästelee nyt suustaan ihan levottomia matoja. Joutaisi eroamaan välittömästi
7239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aikana, jolloin Jyrki Katainen itkee roska silmässä Ilkka Kanervan eroa ja jolloin Ilkka Kanerva itkee kaikkia rakastettujaan julkisesti, on ainoa toimintakykynsä takaisin saanut ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, entinen Suomen Lontoon suurlähettiläs Pertti Salolainen.

Stubbille vakavan varoituksen natoilusta antoivat jo Suomen Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli ja SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma.

Nyt viisaisiin varoittelijoihin on liittynyt myös ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen.

Äänestä
  • Pertti Salolainen on kyllä ehdottomasti järkevimmän oloinen poliitikko kokoomuksessa. Salolaisella vaikuttaa olevan asioihin järkevän realistinen suhtautuminen monessakin suhteessa.

    Äänestä

  • Hanneli espoosta kirjoitti:

    Pertti Salolainen on kyllä ehdottomasti järkevimmän oloinen poliitikko kokoomuksessa. Salolaisella vaikuttaa olevan asioihin järkevän realistinen suhtautuminen monessakin suhteessa.

    Siihen ei tosin kovin paljoa vaadita, mutta olkoon menneeksi.

    Äänestä

  • oloinen... kirjoitti:

    Siihen ei tosin kovin paljoa vaadita, mutta olkoon menneeksi.

    on tärkeä ole vastuuton. Yllätyksekseni sain kuulla että Salolainen on luontoa arvostava ihminen. Hän on senvuoksi erittäin tärkeä ihminen.

    Äänestä

se Salolainen jo.

Haluaako Kokoomus lisää "raatoja"?

Äänestä
  • Katainen saisi laittaa tämän katkeran muumion lausuntokieltoon.

    Äänestä

Pankaa se salolainen siellä aisoihin.

Pertti S ei ole milloinkaan ollut fiksu.

Nyt näköjään odotti pääsevänsä ulkoministeriksi ja kun ei pyydetty, pitää jotenkin kostaa ja tuoda itseään esille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joutuisasti kirjoitti:

naftaliiniin.
Haloo, haloo Pertti, elämme vuotta 2008.
Sinun on aika astua syrjään vai onko hinnalla millä hyvänsä yritettävä herättää huomiota. Onneksi sinusta ei tullut ulkoministeriä...luojan kiitos.
Kyllä Pertti päästelee nyt suustaan ihan levottomia matoja. Joutaisi eroamaan välittömästi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu