Työttömät kantelivat eriarvoisesta kohtelusta

Työttömät kantelivat eriarvoisesta kohtelusta

4.4.2008 16:41

Nykyinen menettely edistää entistä vakavampaa syrjäytymistä, kantelijat uskovat.

Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö on jättänyt eduskunnan oikeusasiamiehelle valituksen työttömien eriarvoisesta kohtelusta.

Valitus koskee työvoimaministeriön ohjeistusta työvoiman palvelukeskuksille. Järjestön mielestä palvelukeskusten asiakaskriteerit on määritelty liian ahtaiksi ja ne ovat tarkoitushakuisia.

Ohjeiden mukaan työttömiksi työnhakijoiksi voidaan ohjata vain sellaiset ihmiset, jotka täyttävät työttömyysturvalain asettamat kriteerit. Kriteerejä ovat mm. työkyky ja työhalu.

Kantelijoiden mielestä työvoiman palvelukeskukset voivat pudottaa työnhakijoita etuisuuksien piiristä kyseenalaisin syin. Syyksi riittävät esimerkiksi motivaation puute tai riittämättömät sosiaaliset taidot.

Nykyinen ohjeistus johtaa tuhansien työttömien entistä vakavampaan syrjäytymiseen, todetaan kantelussa.

STT

============

Jos työvoimatoimiston virkailija saa päätellä työnhakijalla olevan motivaation puutetta, niin tarkoittaako se kääntäen samaa kuin lääkärin diagnoosi masennuksesta? Ja pääseekö motivaation puutteella sairaseläkkeelle, vaikka olisi vasta 20-vuotias? Entä mitä ovat riittämättömät sosiaaliset taidot? Missä niitä voi opiskella?
9728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Seuraavaksi työttömät menee varmaan lakkoon :D

Äänestä
  • tuo. Jos sulla ei oo muuta asiaa niin jätä kommetoimatta.

    Äänestä

Mielenkiinnolla seurataan mitä tapahtuu. Lopultahan on ollut kyseessä Työvoiman ja Kelan taistelu siitä ketä ottaa vastuun näistä ysikytluvun hurjien pankkitalkoiden tuotoksista!

Äänestä
  • Täällä Englannissa työväenpuolueen (?) hallitus pitää työttömyysluvut alhaisina kaikenlaisilla työttömiä nöyryyttävillä keinoilla. Työttömät pakotetaan osallistumaan pilipali-mikkihiiri-kursseille, joilla ei ole mitään työllisyyttä edistävää tarkoitusta tai hyötyä (saadaan laiskat työttömät ylös sängystä ja ansaitsemaan ne vaivaiset n. 70 Euroa, jonka he saavat viikossa). Kursseja vetää yksityiset firmat, jotka ansaitsevat hyvät rahat veronmaksajien laskuun.

    Olen myös kuullut, että nykyisin työtöntä työnhakijaa rangaistaan, jos hän on vain 5 minuuttia myöhässä työvoimatoimiston tapaamiseltaan (helppoa, kun ei julkinen liikennekään kulje aikatauluissa). Pitää sitten tulla seuraavana päivänä uudelleen pyytämään uusi aika jollekkin toiselle päivälle. Ja näistä ajoista ei saa itse päättää, vaan virkailija antaa ne.

    Englannin hallitus päätti myös hiljattain, että miljoona sairaseläkkeellä olevaa siirretään työttömiksi työnhakijoiksi. 25 vuotta skitsofreniaa sairastanut naapurini sai kirjeen, jossa hänet passitettiin työvoimatoimiston asiakkaaksi!!!

    Fasismi nostaa jälleen päätään Euroopassa. Tätä samaa oikeistopolitiikkaa ajetaan jokaisessa EU-maassa, ehkä hieman soveltaen. Työttömistä annetaan kuva, että he ovat laiskoja sosiaalipummeja, tai huijareita, jotka käyvät salaa töissä. Kalliita mainoskampanjoita näkee televisiossa, katujulisteissa ja lehdissä, joissa sanotaan "Tuella elävä huijari, me saamme sinut kiinni".

    Nuoret, alle 25 vuotiaat, saavat työkkäristä vähemmän rahaa, joten monet heistä myyvät mieluummin huumeita. Yritteliäisyyttä sekin.

    Äänestä

  • Lontoon_trendit kirjoitti:

    Täällä Englannissa työväenpuolueen (?) hallitus pitää työttömyysluvut alhaisina kaikenlaisilla työttömiä nöyryyttävillä keinoilla. Työttömät pakotetaan osallistumaan pilipali-mikkihiiri-kursseille, joilla ei ole mitään työllisyyttä edistävää tarkoitusta tai hyötyä (saadaan laiskat työttömät ylös sängystä ja ansaitsemaan ne vaivaiset n. 70 Euroa, jonka he saavat viikossa). Kursseja vetää yksityiset firmat, jotka ansaitsevat hyvät rahat veronmaksajien laskuun.

    Olen myös kuullut, että nykyisin työtöntä työnhakijaa rangaistaan, jos hän on vain 5 minuuttia myöhässä työvoimatoimiston tapaamiseltaan (helppoa, kun ei julkinen liikennekään kulje aikatauluissa). Pitää sitten tulla seuraavana päivänä uudelleen pyytämään uusi aika jollekkin toiselle päivälle. Ja näistä ajoista ei saa itse päättää, vaan virkailija antaa ne.

    Englannin hallitus päätti myös hiljattain, että miljoona sairaseläkkeellä olevaa siirretään työttömiksi työnhakijoiksi. 25 vuotta skitsofreniaa sairastanut naapurini sai kirjeen, jossa hänet passitettiin työvoimatoimiston asiakkaaksi!!!

    Fasismi nostaa jälleen päätään Euroopassa. Tätä samaa oikeistopolitiikkaa ajetaan jokaisessa EU-maassa, ehkä hieman soveltaen. Työttömistä annetaan kuva, että he ovat laiskoja sosiaalipummeja, tai huijareita, jotka käyvät salaa töissä. Kalliita mainoskampanjoita näkee televisiossa, katujulisteissa ja lehdissä, joissa sanotaan "Tuella elävä huijari, me saamme sinut kiinni".

    Nuoret, alle 25 vuotiaat, saavat työkkäristä vähemmän rahaa, joten monet heistä myyvät mieluummin huumeita. Yritteliäisyyttä sekin.

    ''Työttömät pakotetaan osallistumaan pilipali-mikkihiiri-kursseille, joilla ei ole mitään työllisyyttä edistävää tarkoitusta tai hyötyä (saadaan laiskat työttömät ylös sängystä ja ansaitsemaan ne vaivaiset n. 70 Euroa, jonka he saavat viikossa). Kursseja vetää yksityiset firmat, jotka ansaitsevat hyvät rahat veronmaksajien laskuun.''

    Näinhän se on Suomessakin.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000031668691#22000000031668691

    Äänestä

että Suomessa ei kohta ole pitkäaikaistyöttömiä. Ensin tietysti menee se elinkeinoelämän vaatimus läpi, että ansiosidonnaisen kestoa lyhennettäisiin 500 päivästä. Ja sitten mennään siihen, että kun ansiosidonnainen loppuu, katsotaan, että ihminen on motivaatioton, epäsosiaaliset käytöstavat omaavat tai sosiaalisten taitojensa suhteen nolla, ja hänet voidaan heittää pellolle työelämään edes pyrkimästä.

Toisaalta, puuhaavat sitä, että työkyvyttömyyseläkeläisiä saataisiin palaamaan töihin, no, näissä työkyvyttömyyseläkeläisissä on varmaan paljon masennuksen takia eläkkeellä olevia, no, miten on - ovatko he sitten kenties pääsemässä töihin. just joo.

Ja siksi toisekseen, kun siellä työelämässä on niitä karseita sosiaalisilla taidoillaan loistavia, sellaisia manipuloijia, jotka kyllä saavat tahtonsa läpi ja heitättävät muita pois tieltään sen takia etteivät näistä muista pidä jostain syystä - ja kyseessä ei ole välttämättä se että lähtemään joutuva olisi työhaluton, taidoton tms. mutta kun työpaikoilla se sosiaalisuus pelaa hyvin suurta roolia - taitaa joskus olla tärkeämpää kuin se että tehdään työtä... No joo, se siitä.

Kaikenlaista ne keksivätkin - koskaan ei kuitenkaan katsota sitä toista puolta - eli kuinka likaista peliä siellä työmaailmassa pelataan - suhteet ja kiilaaminen. Just joo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lontoon_trendit kirjoitti:

Työttömät kantelivat eriarvoisesta kohtelusta

4.4.2008 16:41

Nykyinen menettely edistää entistä vakavampaa syrjäytymistä, kantelijat uskovat.

Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö on jättänyt eduskunnan oikeusasiamiehelle valituksen työttömien eriarvoisesta kohtelusta.

Valitus koskee työvoimaministeriön ohjeistusta työvoiman palvelukeskuksille. Järjestön mielestä palvelukeskusten asiakaskriteerit on määritelty liian ahtaiksi ja ne ovat tarkoitushakuisia.

Ohjeiden mukaan työttömiksi työnhakijoiksi voidaan ohjata vain sellaiset ihmiset, jotka täyttävät työttömyysturvalain asettamat kriteerit. Kriteerejä ovat mm. työkyky ja työhalu.

Kantelijoiden mielestä työvoiman palvelukeskukset voivat pudottaa työnhakijoita etuisuuksien piiristä kyseenalaisin syin. Syyksi riittävät esimerkiksi motivaation puute tai riittämättömät sosiaaliset taidot.

Nykyinen ohjeistus johtaa tuhansien työttömien entistä vakavampaan syrjäytymiseen, todetaan kantelussa.

STT

============

Jos työvoimatoimiston virkailija saa päätellä työnhakijalla olevan motivaation puutetta, niin tarkoittaako se kääntäen samaa kuin lääkärin diagnoosi masennuksesta? Ja pääseekö motivaation puutteella sairaseläkkeelle, vaikka olisi vasta 20-vuotias? Entä mitä ovat riittämättömät sosiaaliset taidot? Missä niitä voi opiskella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu