Terminator 3

rosewater

T3:sta odotti ristiriitaisin tuntein, etenkin James Cameronin jääminen pois ohjaajan pallilta pelotti kovasti. Elokuvan ohjannut Jonathan Mostow onnistuu kuitenkin loistavasti jatkamaan siitä mihin Cameronin T2 jäi. T3 on samaa huippulaatua kuin edeltäjänsä, hyödyntäen pitkälti samoja elementtejä ja pysytellessään juonenrakenteeltaan samassa yksinkertaisessa muotissa.

Jälleen tulevaisuudesta tulee kaksi robottia, joista toinen suojelee ja toinen yrittää tappaa. Tästä peruslähtökohdasta toteutetaan kolmas variaatio ja erittäin onnistuneesti se tehdäänkin. Rahaa on käytetty enemmän, tehosteet ovat hurjempia ja stuntit näyttävämpiä ja vauhti on entinen, jos nyt ei hieman kovempikin. terminaattoreiden kaava tosiaankin toimii, elokuvat eivät yritä olla enempää kuin viihteellisiä toimintapätkiä, mutta tässä vaikeassa lajityypissä Terminaattorit ovatkin omassa ylhäisessä luokassaan.

Elokuvan alkupuolen takaa-ajokohtaus on hurjuudessaan aivan uskomaton. Pekkaniska tyyppisellä nosturiautolla kaahaillaan katua pitkin niin että lyhtypylväät vaikuttaa tikuilta ja rakennukset pahvilta (niin kai ne lavasteet varmaan ovatkin) ja muutenkin uskottavuus on kovalla koetuksella, mutta näin näyttävää takaa-ajokohtausta en ole ennen nähnyt ja tuskin ihan vähään aikaan näenkään.

Näyttelijöistä on vaikea sanoa mitään. vauhtia oli siksi paljon, että roolit jäävät pakostakin yksi-ilmeisiksi. Schwarzenegger on aina oma karismaattinen itsensä, Kristanna Loken naispuolisena robottina oli elokuvan positiivisin yllätys, näyttäväkin luonnollisesti, Nick Stahl John Connorina vaikutti hieman väärässä roolissa olevalta, muttä tämän tulevaa vaimoa esittävä Claire Danes oli hyvä. Tosin kovin vaihtelevia luonnehahmoja ei elokuvassa luonnollisestikaan esitetty.

Tekninen puoli elokuvassa olikin ihan huippua. Rahaa oli käytetty ja se näkyi lopputuloksessa näyttävyytenä, samoin äänet olivat todella mahtavat, joten mistään ei voi kovin kriittinen olla. Jos joku ei elokuvasta pidä, niin syy on todennäköisesti siinä ettei ole kiinnostunut koko lajityypistä, sillä oman alansa huippu Terminator 3 on. Jäämme odottamaan DVD:tä...

Arvosana 10

15

1566

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kauno

      Ihan paska se oli.

      • Zede

        Tosi kovat perustelut oli kaunolla...

      • Kauno
        Zede kirjoitti:

        Tosi kovat perustelut oli kaunolla...

        Kaipasit perusteluita? No olen aika lailla samaa mieltä kuin film o holicin arvostelija. Arvostelu siis tässä (lähde: http://www.film-o-holic.com )

        Odotettua kolmatta Terminator-elokuvaa voi kuvailla yhdellä puuskahduksella: masentavaa. Jatko-osien kirous on manannut nykyelokuvan mauttomuuksien lakeuksilla pöyhisteleväksi mielistelijäksi, jonka ainoa tarkoitus on täyttää pohjattomia, popcornilla ja colalla ravittuja viihdekeskusten helvetinkoloja. Matrixin raiskaaminen ei riittänyt, vaan nyt rahanahneet tuottajat ovat häpeilemättömästi häväisseet 1980-luvun kone-dystopian merkkipaaluksi tunnustetun James Cameronin The Terminatorin (1984).

        Cameronin elokuva oli vaivaisella kuudella miljoonalla taalalla tehty tieteisjännäri, jonka voima oli mielenkiintoisessa tarina-asettelussa, piinaavassa tunnelmassa ja suorasukaisessa toiminnassa. Pääosassa mekaanisena tappajana yrmisteli elokuvauransa alkua tapaileva Mr. Universum, Arnold Schwarzenegger. Silloin kun elokuvia vielä tehtiin oikeasti ja intohimolla, persoonalliset elokuvat kykenivät saavuttamaan suosion ilman megatähtiä ja tähtitieteellistä markkinointirummutusta. Terminatorista tuli kulttiteos.

        Menestystarinalle tehdään jatkoa. Se on hollywoodilaisen elokuvanteon perusprinsiippi, ja niinpä Cameron tehtaili Terminatorilleen jatkoa vuonna 1991 moninkertaisella budjetilla alkuperäiseen verrattuna. Judgment Daysta sukeutui eräs eheämpiä ja itselleen rehellisimpiä jatko-osia, mitä kaupallisella elokuvarintamalla on nähty. Tieteistematiikkaan vähemmän perehtyneet ovat jopa katsoneet kakkososan päihittäneen alkuperäisteoksen. Vakavalle scifille ei mieltä nostattavana voi kuitenkaan pitää erinäisiä arskavitsejä ja muuta keventävää, puhumattakaan liioitellusta toiminnasta. Joka tapauksessa toiminnallisen tieteiselokuvan harvalukuisessa eliitissä Cameronin Terminatorit ovat paikkansa lunastaneet.

        Alkuperäisteoksesta on kulunut lähes 20 vuotta ja tuottajat ovat oivaltaneet uuden sukupolven varttuneen ja laskeskelleet, että ikääntyvällä Mr. Universumilla voitaisiin vielä rahastaa kolmannen Terminatorin merkeissä. Tällä tekeleellä ei ole mitään muuta käytännön tekemistä alkuperäisen kanssa kuin Schwarzenegger. Eikä 170 miljoonalla kokoon kasatulla rymistelyllä ole niin mitään uutta tarjottavaa tarinaan saati aiheeseen. Terminator 3 kierrättää kakkososan tarinan eikä vaivaudu edes lunastamaan nimensä lupauksia koneiden kapinasta, koska mitään kunnollista kapinaa ei nähdä. Parituntinen kuluu lähinnä päämäärättömän jyminän ja takaa-ajelun tahdittamana, eikä höskä muuta pohjusta kuin ilmeistä nelososaa, jossa sitten pääasiana onkin enää John Connorin lemmenasiat. Hyi helvetti.

        Ohjaajaksi kolmanteen Kone-Arskan seikkailuun on nostettu jotenkuten kerronnaltaan toimineen sukellusvene-elokuva U-571:n peräsimessä ollut Jonathan Mostow, joka ei kykene saamaan järjen hiventä tympäännyttävään rymistelyyn. Koko tarinan puolesta alkoi ihmetyttää, kuinka löylynlyöminä nykykatsojia pidetään. 1970- ja 80-luvun tieteiselokuvissa – ja jo vuosikymmeniä aiemmin tieteiskirjoissa – pinnalle noussut uhkakuva koneiden vallasta on parissa kymmenessä vuodessa murentunut tai vähintäänkin muuttanut perustavanlaatuisesti muotoaan. Näin jälkijättöisen dystopian tuputtaminen tyystin aivottomassa kuosissa tuntui enemmän kuin tympäännyttävältä. Kun tieteiselokuvalta viedään mielikuvitusta ruokkiva taso, eikä filosofisesti avoimia kysymyksiä edes vaivauduta kaikessa epäloogisuuden tuoksinassa enää edes asettamaan, putoaa koko hommalta pohja ja käsissä on, sanalla sanoen, silkkaa skeidaa.

        Helsinkiläisiä sentään hemmotellaan edes jotenkin, kun uusintaensi-iltaan vyörytetään tällä samalla päivämäärällä Terminator 2: Judgment Day ja elokuvateatteri Bristolissa jopa 70 mm:n kopiolla. Lippuluukulla ei kannata pidempään pohtia kumpaan rahansa sijoittaa.

      • Heh
        Kauno kirjoitti:

        Kopsasit toisen kirjoittaman arvostelun etkä kykene itse perustelemaan mitään. Vähäiset ovat älyn lahjasi.

      • rosewater

        Terminator 3 on ymmärtääkseni toiminta elokuva, vaikka SciFiä lähtökohdiltaan onkin. On aika huvittavaa kehua ensimmäistä Terminaattoria ja vielä kakkostakin ja arvostella kolmosta filosofisten kysymysten puutteesta, kun sitä pohdintaa on kolmosessa enemmän kuina kahdessa aiemmassa versiossa. Hieman voisi kriitikkokin miettiä sanojaan ja mielipiteitään.

        T3 on epälooginen, kyllä ja ristiriitaisuuksia täynnä. T3 ei kuitenkaan ole yhtään sen epärealistisempi kauin kaksi aiempaa osaa ja on totta, että juoni on aiemmista tuttu. Sanoin jo ketjun aloittaneessa jutussa, että kyseessä on kolmas variaatio samasta teemasta, mutta niinhän kakkonenkin oli vain uusi versio ykkösen juonesta.

        Jos Mostow häviää Cameronille jossain, niin se on henkilöohjaus. Toimintajaksot ovat T3:n parasta antia.

        Jos joku ei T3:sta pidä, hyvä on, ei siinä minun puolestani ole mitään, mutta jos kritisoidaan, niin syytä olisi hieman miettiä kritiikilleen perustelujakin. On turha puhua vakavan SciFin filosofisista kysymyksistä viihteellisen toimintaelokuvan yhteydessä, vaikka elokuvan lähtökohdat tulisikin SciFistä. Yhtä hyvin voisi sanoa, että Kurosawan Seitsemän samuraita on paska leffa, kun ei siinä käsitellä filosofisia kysymyksiä, jotka niin kovin tärkeitä ovat SciFissä.

      • Kauno
        Heh kirjoitti:

        Kopsasit toisen kirjoittaman arvostelun etkä kykene itse perustelemaan mitään. Vähäiset ovat älyn lahjasi.

        Kiusataanko sinua koulussa? Hakkaako isäsi sinua. Jokin sinua ahdistaa kun tuntemattomille kirjoitat, että vähäiset ovat älynlahjat.

        Eihän minun tarvitse kirjoittaa kokonaan uusia perusteluita, jos alunperin jo kirjoitin "olen aika lailla samaa mieltä kuin film o holicin arvostelija."

        Lupeas tekstini uudelleen ja mene sitten puhumaan vaikka koulukuraattorille.

    • Tossu-Kalervo

      Varsinkin se John Connorin näyttelijä näytti välillä ihan Aleksi Salinilta !!!(siis salkkareiden roolihahmolta)

    • Hb-

      odottelen T3:sta dvdlle. Mielipiteet ovat jälleen kerran jakautuneet melko jyrkästi kahtia, mikä on hyvä merkki=).
      Jonathan Mostow on mulle aika tuntematon nimi joten saapa nähdä millaisen kokemuksen saan aikanaan T3:sta.
      Toi on tärkeää tosiaan pitää mielessä mitä lajityyppiä T3 edustaa, varmaan on vaikeaa löytää kovin montaa parempaa elokuvaa paitsi nyt edeltäjistään mahdollisesti??..Sittenpä tuon itse näen ku dvdlle ilmestyy.

      • Jape

        Eli eiköhän ensi vuoden aikana sitten jo ole saatavilla Terminator-boxi, osat 1-3, sikäli mikäli nyt eivät sitten päätä että tehdään vielä neljäskin osa suht nopeasti. Toivottavasti ei.

    • Sasha

      Samaa räiskintää samalla idealla kun kaksi edellistäkin. Miksei Edward Furlongia palkattu samaan rooliinsa uudestaan? Noh ainakin siinä leffassa oli Tähtiportista tuttu Jay Acovone eli Luutnantti Kawalsky :]
      Ihan turhaa räiskintä ja hajotus mayhemia sen hirveen rekan kanssa. Ensin murskaa taloja ja autoja mutta sitten jämähtää kuitenkin kettingillä asfalttiin kiinni????? Noh nelosta odotellen...
      She'll be back

      • Raytheon

        Jostain luin, että Furlongin poissaolo johtuu sekoilusta erilaisten tajunnanlaajentimien kanssa. Mitä itse elokuvaan tuleen: Eivät lippurahat hukkaan menneet, mutta enemmän oli odotuksia, kuin elokuva antoi.

    • The Mään

      T3 oli periaatteessa ihan hyvä elokuva. Olisi varmasti tuntunut paljon paremmalta, jollei takana olisi ollut loistava T2. T3 jäi lähinnä vauhdikkaaksi perusrymistelyksi,. Siitä puuttui kokonaan T2:n mahtava maailmanlopun odotuksen tunnelma...

    • kelpo tekele

      Tämän kesän(ja koko vuoden) suurimman pettymyksen Matrix Reloadedin jälkeen en enää odottanut mitään loppukesän "hittielokuvilta".Kävin katsomassa Terminator 3 elokuvan vain varmentuakseni että pääseekö se T1 ja T2 tasolle ja yllätyin mukavasti,se pääsi.Lapsena tuli katsottua Terminaatoreita silmät pyöreinä ja ihastellen tehosteita ja elokuvien tyyliä.Nyt aikuisena T3 katsominen nosti nostalgiset fiilikset pintaan ja elokuva katsominen oli nautinto.
      Ei T3 mikään täydellinen elokuva mutta kelpo lopetus Terminator elokuville(paitsi jos jatko-osa tehdään).Onhan se kyllä ihme että elokuvan budjetti ei näy missään,paitsi jos Arskan palkka on budjetoitu mukaan niin sitten.Arska hoitaa hommansa konemaiseen tyyliin niin kuin T1ssä.Nick Stahl saa unohtamaan pian Edward Furlongin ja Claire Danes hoitaa elokuvan tunnepuolen eikä ole ärsyttävä.
      Jonathan Mostow on tajunnut että jos hän olisi lähteny tekemään Cameronin tyylistä tummaa ja tunnelmallista sci-fiä niin olisi äijää haukuttu siitä ihan varmasti,mutta sen sijaan hän tekee oman rohkean versionsa Terminatorista eikä lähde kopioimaan ketään.Tarinan olisi oltava parempi eikä uudelleenlämmitys niin kuin T2 oli T1stä joten elokuvan loppu on oikeastaa looginen päätös ja ainona oikea selitys paikkaamaan edellisten osien aukkoja kuten John Connorin hahmoa.
      Olisihan sitä halunnut että T3sen olisi ohjannut James Cameron mutta oikeastaan näin on parempi ja parempi myös siksi että Cameronkin on kehunut elokuvaa.
      Kelpo elokuva.

    • The Expert

      Kävin eilen tsiikaamassa Tee Kolmosen. No odotukset olivat jo sentään laskeneet, olinhan kuitenkin lukenut jo muutaman viikon ajan satunnaisesti eri arvosteluita leffasta. Eli menin aika neutraalein fiiliksin katsomaan ko. pätkän.

      T3 pärjäsi kyllä toimintaleffana mutta siitä puuttui "se jokin" mikä oli ykkösessä ja kakkosessa. Siis tässä ei ollut ainakaan liikaa mitään uutta tai omaperäistä. Liian perus-äktiöniä meikäläisen makuun.

      Kolmen tähden leffa.

      *** / *****

    • ~~~

      Miinusta

      - John Connor on inisevä vesipää. T2:ssa jätkä näki kun edellinen T-101 upotettiin sulaan metalliin, mutta nyt kommentit ovat luokkaa: "Do you even remember me?" ja "Why me?". Byhyhyy.

      - Aiempien terminaattoreiden synkeä maailmanloppua uhoava maailma on muuttunut valoisaksi ja kirkasväriseksi teknoaction-miljööksi. Pum pum.

      - Elton John- ja tissivitsit. Ensimmäiset viisi minuuttia olivat aivan uskomatonta kuraa muutenkin. Homman kruunasi typerä Johnny-boy mölisemässä tulevaisuudessa Amerikan lippu selän takana liehuen. Joku oksensi salin takaosassa, enkä yhtään ihmettele miksi.

      Plussaa

      - SkyNet. Rauhallisella äänellä: "SkyNet has become self-aware", "SkyNet is now fully operational", "SkyNet is initializing a global nuclear strike"... Ajatuksena aika häijy ja koko typerä karamellimaailma sai mitä ansaitsi :)

      - "Talk to the hand." :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      653
      8014
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      468
      2296
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2220
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1791
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1292
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1180
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      854
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      833
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      766
    Aihe