Keskusta ulos hallituksesta, kaikki elintarvikkeet ovat nousseet "hirveästi" tämän hallituksen aikana.
Maalle kun menee serkkuja tapaamaan he kertovat kuinka hyvin menee, monta lähes uutta traktoria pihalla ja uusi diesel auto samoin. Kertovat että on parasta aikaa maaseudulla nyt keskusta-kokoomushallituksen aikana.
Maalle kun menee serkkuja tapaamaan he kertovat kuinka hyvin menee, monta lähes uutta traktoria pihalla ja uusi diesel auto samoin. Kertovat että on parasta aikaa maaseudulla nyt keskusta-kokoomushallituksen aikana.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mene malle kipin kapin, osteemaan koneita, pistä ranttaliksi ja osta diisel mersu.
orava on eri puus.
takaisin pelloilleen ja navettoihinsa ja suunnatkoon maalaisjärkensä sinne mihin se kuuluukin.Otetaan tervejärki taas eduskuntaan käyttöön jotta saadaan Suomi Maailmankartalta hajoamasta edes Omalle kartalleen.Maa-alueitamme ostetaan varmaan ulkoa käsin jo Joulu-lahhjoiksikin seuraavaa kesää varten sekä omakotitaloja asuttaviksi?Raha on paljon tärkeämpää kin oma isänmaa,jota yhteisenä myydään näin muidenkin jalkojen alta.Nuo saimaan myydyt rantatontit esimerkiksi,ymmärtävätkö ostajat että ne kuuluvat yhä Valtiollemme,vaikka ovat tontit ostaneetkin? Menetimme kerran 10.osa maatamme ja paljon muutakin.Mikä tarkoitus on viellä jäljelle jäännestä alueestamme alkaa myymään lisää?Onko se saman politiikan mukaista,kuin on juuri poliittinen asia jonkun suurimmista kaupungeistamme juoda saastevedestä tislattua juomavettä vuosisadasta toiseen?Osataan kuitenkin valittaa suurista terveydenhoito-kuluista.Koska keksitään lopettaa vedenpuhdistuslaitokset ja syöttää aitoa vettä suoraan joista vesijohtoputkistoihin? Silloin puhdistamoihin ei menisi enään henkilöstökuluja,senparemmin kuin terveydenhuoltoonkaan ,jolloin hautaustoimistot ja srk:n Puutarhat kyllä työllistyisivät joksikin aikaa. Yhteiskunnallinen politiikkamme,myy yhteistä isänmaatamme kelle vaan.Kaikki lahjoituksemme on meiltä pois.Ei mitään voi ostaa rahatta,ja jos voikin on se meidän yhteistä isänmaatamme.On ihmisiä jotka muuttavat Floridaan,Hawaijille ja kuka mihinkin niillä rahoilla mitä ovat yhteisestä isänmaastamme ja sen myymisestä saanneet.Ketkä eivät ole myynneet,eivätkä muutakaan saanneet,jäävät tänne lannoitteeksi odottamaan kohtaloaan.Kun kaikki on myyty,Pannaan nenänrenkaat ja niihin köydet ja loput kiinni toisiinsa ja lastataan laivan ruumiin, matkustetaan töihin,maihin jossa meitä tarvitaan.Historia toistuu,kuten Afrikassakin joskus.Täällähän ovat Pohjolan hyväuskoiset alkuasukkaat. Jos lasihelmet ja muut peilinkappaleet riittivät joskus Tyynen meren alkuasukkaille Espanjalaisilta ym. Ristiretkeläisiltä,niin samalla tavalla täällä Suomessa palvotaan pyhää peltilehmää ja sen jäännöksiä.Nekin omistaa suurilta osin Pankit,mutta nämä pyhillä peltilehmillä ratsastelijat väittävät niitä omikseen pitäen niistä ääntä joka tilanteessa.Ei kai yhteiskunta niistä niinpaljon huolta pitäisi,jos nämä plootulehmät jonkun omia olisivat? Kai he silloin itse rakentaisivat tiestönsä ja parkkiluolansa ja pihapaikoituksensa jne.Onko yhteiskunta mukana yhtäpaljon veneasioissa tai muussa pienemmässä liikuntaneuvo asiassa Taikka välittääkö se tippaakaan siitä,että jalkakäytävät ja kävelykadut ovat täynnä autoja? Eikö niihin mitään esteitä saa,jalankulun rauhoittamiseksi?Saasteinen ilma? Mitä terveyshuollon kasvavat menot tarkoittavat pyöreydessään ja naiviudessaan?Kun analysoitte tuota vanhaa klisettänne,niin mitkä asiat saattavat ihmisiä hoitoon vuosittain enevissä määrin?Onko jo itse terveyshuolto-organisaatio vanhenemassa,ja jäännyt vaikka hyödyttömiä päällekkäisiä virkoja paisuttamaan budjettia.Ellei mitään kommenttia tule,on ymmärrettävästi pesäkkeet juuri siellä,mistä pitäisi saneeraukset alkaa?Yleispoliittisesti niin ulko- kuin sisäpoliittisestikin ajatellen,mitä huonoa silloin sitten oli,kun asuimme rauhassa keskenämme täällä Suomessa,ja matkustimme ulkomaille jos halusimme? Taikka jäimme sinne asumaan jos ottivat meidät vastaan?Tänne tulivat turistit joilla olivat paperit kunnossa ja maksoivat itse kulunsa? Hoidimme itse ulkomaankauppamme.Viljelimme maamme parhaamme mukaan ja hoidimme karjanhoitomme kuten parhaaksi näimme?Tuntuu kuin nyt lamaannutettaisiin viljely vähitellen.Sokerijuurikkaan viljelyssä on esimerkkiä.Saivartelut metsien puista,ja niiden oksista ja syistä.Esimerkiksi oksaisia lautoja käytettiin puuveneiden aikana myös veneiden kyljissä.Niitä pidettiin parempinakin kuin oksattomia lautoja,mitä pidettiin haperompina.Kyllä se on niinkin,että esi-isämme ovat verellään ja sinnikkyydellään saanneet maamme siihenkin kuntoon mitä jo olimme,vapaana ja mistä itse huolehdimme.Ei meidän kannata velttoilulla lähteä levittämään perintöämme maailman tuuliin.Jokainen makean imelä näkymä kantaa jotain ajosta mukanaan,joka ei olisi selvinnyt Suomen normaalissa talvessa ja ei edes syksyssä.Täällä on karsiutunut meidän ilmasto-oloissa,mikä tänne ei kuulu.Tietyt tänne hankitut taudit ovat jäänneet riesaksemme ja eläimiäkin on tänne tuotut oman luonnon tasapainomme riesaksi.Suutari pysyköön myös lestissään,on vanha varteennotettava sananlasku.Eli kannattaisi hankkia hieman geeniensä mukaista tointa tai työtä,eikä pyrkiä nousukkaina vain hallusinaatioidensa perään.Kaikkialla ei ole kontrolli,kuin papereidesi mukaan.Pareria puolestaan käytetään,kuten on tiedossa,niin moneen paikkaan vielläkin,että ne eivät yksin ole mikään autuus.Seula pitäisi olla tiheämpää.Useammat haastattelut ja entiset pärjäämiset entisissä työpaikoissa.Ja paljon muutakin. Jos on tässä asiassa välinpitämättömuutta,niin silloin on koko organisaatiossa jotain vikaa,kun kyseisiäkin ihmisiä.Suomalaiset kyllä elättävät itsensä työllään.Mutta jos meidän täytyy pikkuhiljaa alkaa elättämään koko maapalloa,on siinä kovempi työ,ja mitä varten yleensä.Aijemmin opetettiin tavat kouluissa ja kotona.Vankilat olivat rangaistuslaitoksia,nyt sanotaan niiden olevan neljäntähden hotelleita.Eli yhteiskunta kasvatus on kellahtanut jalat ylös. Sama on lastenhoito ja koulut. Eli antaa olla,vajotaan yhdessä saveen, tai ketkä voivat,niin muuttakaa hyvin kauas täältä,niin saatte toivonmukaan elää paremmalla mielellä lopun elämäänne.
mutta joku aivoton idiootti sensuroi sen.Toivottavasti pääset viellä joskus pahimpaan helvettiin,tuollainen....voi kun voisin käyttää aitoa kieltä,niin näkisit Muumi tullainen vätys!