Lainan ottaminen

Tiedustelin pankki A:lta asuntolainaa toukokuussa 2007. Tuolloin olisin saanut lainaa 100 000 e. En ostanut asuntoa, kun hinnat olivat korkeat. Tiedustelin pankki B:ltä samoin ehdoin pankkilainaa maaliskuussa 2008. Nyt olisin(kin) saanut lainaa vain 70 000 euroa. Onko lama tulossa, kannattaako oottaa vielä asunnon ostamista vai olisisiko sittenkin pitänyt toimia jo 5/2007? Asuntojen hinnat ovat alentuneet, sen tiedän, ja eri pankeilla erilaiset ehdot(?) lainalle.
3788
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

eivät ole ainakaan keskimäärin laskeneet Suomessa viimeisen vuoden aikana.

Nordea on todella tarkka kenelle myöntää lainaa. Siksi Nordean luottotappiot ovatkin alansa pienimpiä.

Voi olla että lainanmaksukykysi on alentunut tai sitten toisella pankilla on huonommat lainaehdot. Esim. Sammolla on järjestäen korkein lainamarginaali mitä olen kysellyt.

Äänestä

..mutta, jonkinlainen asuntomarkkinoiden taitekohta on käsillä.

Pankit ovat tulleet ja tulevat varovaisemmiksi, koska:
-Asuntolainojen takaisinmaksuajat ovat ylärajoilla
-Lainamäärät kasvaneet riskirajoille (tulot/velat)
-Muiden maiden asuntomarkkinoilla kuohuu esim. Tallinnassa asuntojen hintojen lasku jopa 50%
-Suomen talouden kasvuennustetta tiputettu
Yms..

Tutki tilastoja.
Elämme historiallisia ennätysaikoja, mitä tulee asuntojen hintoihin, velkaantumiseen(velka/tulot) ja laina-aikojen pituuteen.

Äänestä

Euriborit on nyt korkealla eli ei kannata ottaa lainaa nyt. Odota syksyyn silloin asunnot ovat halvempia ja korot tod. näk. laskeneet.

On normaalia, että ostettava asunto riittää vakuudeksi 70%:lle ostohinnasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietityttää kirjoitti:

Tiedustelin pankki A:lta asuntolainaa toukokuussa 2007. Tuolloin olisin saanut lainaa 100 000 e. En ostanut asuntoa, kun hinnat olivat korkeat. Tiedustelin pankki B:ltä samoin ehdoin pankkilainaa maaliskuussa 2008. Nyt olisin(kin) saanut lainaa vain 70 000 euroa. Onko lama tulossa, kannattaako oottaa vielä asunnon ostamista vai olisisiko sittenkin pitänyt toimia jo 5/2007? Asuntojen hinnat ovat alentuneet, sen tiedän, ja eri pankeilla erilaiset ehdot(?) lainalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu