asiakastiedotusta
06.04. 06:03
Sampo Pankin asiakasviestintä saa moitteita pankkeja valvovalta Rahoitustarkastukselta. Pankin olisi Ratan mielestä pitänyt tiedottaa asiakkailleen enemmän uuteen tietojärjestelmäänsä liittyneistä ongelmista.- Tiedotusvastuu ongelmista kuuluu pankille. Siinä Sampo Pankki olisi voinut olla aktiivisempi. Jos pankki ei tiedota asiakkailleen kunnolla, se toimii huonosti, sanoo pankkitarkastaja Markku Koponen.Sampo Pankki otti pääsiäisen jälkeen käyttöön tanskalaisen emoyhtiön Danske Bankin tietojärjestelmät. Erilaisia ongelmia ilmeni sen jälkeen muun muassa verkkopankissa ja yritysten maksuliikenteessä.Sampo Pankin viestintäjohtaja Hannu Vuola toteaa, että tiedottaminen on ollut haastavaa, koska tilanteet ovat muuttuneet jatkuvasti. Vuolan mukaan joillakin asiakkailla on yhä ongelmia verkkopankin kanssa. Myös yritysten maksuliikenne viivästelee.Rata seuraa edelleen tiiviisti pankin tilannetta.- Olemme totta kai huolissamme ja edellytämme, että pankki korjaa jokaisen häiriön mahdollisimman nopeasti, Koponen sanoo.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.