>>Kuolemanrangaistus
Islam määrää kuolemanrangaistuksen seuraavista rikoksista:
Harkittu murha.
Aviorikos.
Maantierosvous.
Kapina Islamilaista hallitusta vastaan.
Kuolemanrangaistuksen toteuttamiselle on kuitenkin eräitä ennakkoehtoja. Esimerkiksi aviorikoksen on täytettävä seuraavat ehdot:
Aviorikoksen suorittaja on naimisissa.
Rikos on kiistattomasti osoitettu tapahtuneeksi, ja ellei tunnustusta ole tehty, neljä täysikäistä miestä todistaa silminnäkijöinä nähneensä itse aktin. (On huomattava, että korostetaan sanoja "itse akti". Mitään tämän vähempää - riippumatta siitä, miten lähellä aktia ollaan oltu - ei voida pitää riittävänä kuolemanrangaistuksen langettamiselle.)
Jos syytetty peruu tunnustuksen myöhemmin, kuolemanrangaistus perutaan, sillä tapaus on nyt tullut epäilyksennalaiseksi.
Rikoksen tekijä on muslimi.
Rikoksen tekijä on mielellään terve.
Rikoksen tekijä on vähintään murrosikäinen. >>
Edellinen oli poimittu islamilaiselta sivulta.(En huomannut ottaa osoitetta talteen joten en voi laittaa linkkiä)
Huomatkaa kuolemanrangaistus kapinoinnista_islamilaista_hallitusta_vastaan.
Se siitä sananvapaudesta ja inhimillisyydestä ja suvaitsevaisuudesta.
kuolemanrangaistus
29
1386
Vastaukset
- kysyvä
Mitä järkeä on vaatia neljän täysi-ikäisen miehen todistusta itse aktista?
Ei paljon naurettavampaa voisi olla...
Siltikin kuolemanrangaistuksia on laitettu täytäntöön..... - Ranya*
>Islam määrää kuolemanrangaistuksen seuraavista rikoksista...
Kapina Islamilaista hallitusta vastaan.
Juolahti mieleeni...
Missä maailman valtioissa on tällä hetkellä Islamilainen hallitus?- minerva
Sudanissa oli ainakin vielä vuonna -98 ja Iranissa kai vieläkin ?
Onpa Suomessakin järjestetty mielenosoitusta Iranin tapahtumien takia...
http://www.ainfos.ca/99/sep/ainfos00140.html - Ranya*
minerva kirjoitti:
Sudanissa oli ainakin vielä vuonna -98 ja Iranissa kai vieläkin ?
Onpa Suomessakin järjestetty mielenosoitusta Iranin tapahtumien takia...
http://www.ainfos.ca/99/sep/ainfos00140.htmltasavalta"...
Iranin 'pappishallinto' ainakin pitää itseään puhtaasti islamilaisena.
>Onpa Suomessakin järjestetty mielenosoitusta Iranin tapahtumien takia...
Eräs dokumentti kertoi iranilaisesta pakolaisperheestä, jonka isä oli osoittanut mieltään Iranin suurlähetystön ulkopuolella, ja joutui käräjille tapahtumien johdosta. Hän voitti lopulta ko. oikeusjutun, Islamin Tasavaltaa vastaan. =)
- täysikuu
"Se siitä sananvapaudesta ja inhimillisyydestä ja suvaitsevaisuudesta"
Samoista rikoksista tuomitaan kuolemaan muissakin kuin islamilaisissa maissa. Tai on ainakin joskus tuomittu. Jopa noituudesta on ihmisiä kidutettu ja poltettu roviolla. Maailma on outo paikka. Joissain maissa jopa näpistyksestä voi saada kymmenien vuosien vankeustuomion, ihan nykyaikana. - einomies
Jos aviorikoksesta seuraa kuolemanrangaistus,mikäs sitten murhasta olisi sopiva...kolminkertainen kuolema vai kidutus ja kuolema ?
Uskomatonta että pelehtiminen vieraissa rinnastetaan harkittuun murhaan,mitä rangaistukseen tulee - Näin se homma etenee
Ja kuinkahan monta MIESTÄ islamilaisissa maissa on kivitetty aviorikoksesta syytettynä?
- minerva
jostain jäi mieleen sellainen tieto,että muutama ainakin Iranissa? tyrkättiin jyrkänteeltä alas homoilusta tai jostain vastaavasta...
- minerva
kun ei mee perille nämä viestit
- Taha Islam
>Huomatkaa kuolemanrangaistus kapinoinnista_islamilaista_hallitusta_vastaan.
Se siitä sananvapaudesta ja inhimillisyydestä ja suvaitsevaisuudesta.
Suomessa voi sotatilan aikana saada kuolemanrangaistuksen demokraattista ja tasavaltalaista Hallitusta vastaan kapinoinnista.
Sotatilassa voi saada kuolemanrangaistuksen käskyn tottelemattajättämisestä, oli käsky miten päätön tahansa.
Se siitä ajattelunvapaudesta.- Lyönti
Heippa!
Kivittele sinä huntusi alta ketä huvittaa. Opettele kuitenkin meidän lakimme ja sääntömme Suomessa, ja opeta ne mielellään myös pizzakuski-miehellesi.
Nimim. Äidistäni tarjottiin aikoinaan 13 kamelia, mummosta nolla :) - minerva
.....
- tietoa
Suomi poisti kyseisen pykälän kuolemanrangaistuksesta myös sotatilan aikana.
Ennen oli ennen ja nyt on nyt.
Päivitä ihminen tietosi äläkä levitä potaskaa.... - Taha Islam
tietoa kirjoitti:
Suomi poisti kyseisen pykälän kuolemanrangaistuksesta myös sotatilan aikana.
Ennen oli ennen ja nyt on nyt.
Päivitä ihminen tietosi äläkä levitä potaskaa....>Suomi poisti kyseisen pykälän kuolemanrangaistuksesta myös sotatilan aikana.
Eli muuttuiko Suomi vasta tällöin demokraattiseksi tasavallaksi vai oliko se sellainen jo sitä ennen? - minerva
Aika kaukaa hait vastaväitteesi tällä kertaa.
Eipä liity itse asiaan millään lailla. - Eihän?
Taha Islam kirjoitti:
>Suomi poisti kyseisen pykälän kuolemanrangaistuksesta myös sotatilan aikana.
Eli muuttuiko Suomi vasta tällöin demokraattiseksi tasavallaksi vai oliko se sellainen jo sitä ennen?Valaisisitko hiukan logiikkaasi;
kuinka kommentista "Suomi poisti kyseisen pykälän kuolemanrangaistuksesta myös sotatilan aikana" mieleesi tulee kysymys:
"Eli muuttuiko Suomi vasta tällöin demokraattiseksi tasavallaksi vai oliko se sellainen jo sitä ennen? " - eppu
Eihän? kirjoitti:
Valaisisitko hiukan logiikkaasi;
kuinka kommentista "Suomi poisti kyseisen pykälän kuolemanrangaistuksesta myös sotatilan aikana" mieleesi tulee kysymys:
"Eli muuttuiko Suomi vasta tällöin demokraattiseksi tasavallaksi vai oliko se sellainen jo sitä ennen? "Katsos kun Tahan pitää aina saada viimeinen sana, olipa se kuinka älytön TAHAnsa....
- Taha Islam
Eihän? kirjoitti:
Valaisisitko hiukan logiikkaasi;
kuinka kommentista "Suomi poisti kyseisen pykälän kuolemanrangaistuksesta myös sotatilan aikana" mieleesi tulee kysymys:
"Eli muuttuiko Suomi vasta tällöin demokraattiseksi tasavallaksi vai oliko se sellainen jo sitä ennen? "Väitin, että Suomessa voi sotatilan aikana saada kuolemanrangaistuksen demokraattista ja tasavaltalaista Hallitusta vastaan kapinoinnista.
Vasta-argumenttina oli se, että Suomi poisti kyseisen pykälän kuolemanrangaistuksesta myös sotatilan aikana, joten jatkokysymys on looginen.
Oliko Suomi ennen kuolemanrangaistuksen poistamista demokraattinen ja tasavaltalainen valtio vai valtio, jossa sananvapaus, inhimillisyys ja suvaitsevaisuus ei ollut sisällytetty lakiin? - william
Taha Islam kirjoitti:
Väitin, että Suomessa voi sotatilan aikana saada kuolemanrangaistuksen demokraattista ja tasavaltalaista Hallitusta vastaan kapinoinnista.
Vasta-argumenttina oli se, että Suomi poisti kyseisen pykälän kuolemanrangaistuksesta myös sotatilan aikana, joten jatkokysymys on looginen.
Oliko Suomi ennen kuolemanrangaistuksen poistamista demokraattinen ja tasavaltalainen valtio vai valtio, jossa sananvapaus, inhimillisyys ja suvaitsevaisuus ei ollut sisällytetty lakiin?...mitä tekemistä sillä asialla on islamin kuolemanrangaistuksen kanssa??
Ja mitä väliä - Eihän?
Taha Islam kirjoitti:
Väitin, että Suomessa voi sotatilan aikana saada kuolemanrangaistuksen demokraattista ja tasavaltalaista Hallitusta vastaan kapinoinnista.
Vasta-argumenttina oli se, että Suomi poisti kyseisen pykälän kuolemanrangaistuksesta myös sotatilan aikana, joten jatkokysymys on looginen.
Oliko Suomi ennen kuolemanrangaistuksen poistamista demokraattinen ja tasavaltalainen valtio vai valtio, jossa sananvapaus, inhimillisyys ja suvaitsevaisuus ei ollut sisällytetty lakiin?Niin Suomihan on edustuksellinen demokratia, mutta en kyllä tulkitsisi siten ettei maa ole demokraattinen.
>Oliko Suomi ennen kuolemanrangaistuksen poistamista demokraattinen ja tasavaltalainen valtio vai valtio, jossa sananvapaus, inhimillisyys ja suvaitsevaisuus ei ollut sisällytetty lakiin?>
Kuolemanrangaistuksen poistamisen (sota-ajan)/ sananvapauden, inhimillisyyden ja suvaitsemattomuuden yhteys jää hiukan hämäräksi.
Uskoisin jokaisessa valtiossa olevan voimassa lain jossa puhutaan mainituista asioista, mutta on maita joissa se mitä laissa sanotaan ja miten yhteiskunta toimii on jyrkässä ristiriidassa.
Eräät maat jotka ovat allekirjoittaneet YK:n ihmisoikeuksien julistuksen, vaikka samaan aikaan toteuttavat päinvastaista politiikkaa. - ohikulkija
william kirjoitti:
...mitä tekemistä sillä asialla on islamin kuolemanrangaistuksen kanssa??
Ja mitä väliäTahan kanssa keskusteltaessa pitää varautua hänen käyttämäänsä taktiikkaan, jonka avainkohtia ovat keskustelun vieminen ikävistä asioista muihin ja lasten käyttämä "kun muutkin" -argumentointi.
Tässäkin hän käytti molempia ja aika hyvin onnistui, käden käänteessä islamin kuolemanrangaistuksista Suomen demokratiakysymyksiin. - Taha Islam
Eihän? kirjoitti:
Niin Suomihan on edustuksellinen demokratia, mutta en kyllä tulkitsisi siten ettei maa ole demokraattinen.
>Oliko Suomi ennen kuolemanrangaistuksen poistamista demokraattinen ja tasavaltalainen valtio vai valtio, jossa sananvapaus, inhimillisyys ja suvaitsevaisuus ei ollut sisällytetty lakiin?>
Kuolemanrangaistuksen poistamisen (sota-ajan)/ sananvapauden, inhimillisyyden ja suvaitsemattomuuden yhteys jää hiukan hämäräksi.
Uskoisin jokaisessa valtiossa olevan voimassa lain jossa puhutaan mainituista asioista, mutta on maita joissa se mitä laissa sanotaan ja miten yhteiskunta toimii on jyrkässä ristiriidassa.
Eräät maat jotka ovat allekirjoittaneet YK:n ihmisoikeuksien julistuksen, vaikka samaan aikaan toteuttavat päinvastaista politiikkaa.>Kuolemanrangaistuksen poistamisen (sota-ajan)/ sananvapauden, inhimillisyyden ja suvaitsemattomuuden yhteys jää hiukan hämäräksi.
Niin jää, jos ei lue koko ketjua.
"Huomatkaa kuolemanrangaistus kapinoinnista_islamilaista_hallitusta_vastaan. Se siitä sananvapaudesta ja inhimillisyydestä ja suvaitsevaisuudesta."
>Eräät maat jotka ovat allekirjoittaneet YK:n ihmisoikeuksien julistuksen, vaikka samaan aikaan toteuttavat päinvastaista politiikkaa.
Kuten esim. USA ja Iso-Britannia... - Eihän?
Taha Islam kirjoitti:
>Kuolemanrangaistuksen poistamisen (sota-ajan)/ sananvapauden, inhimillisyyden ja suvaitsemattomuuden yhteys jää hiukan hämäräksi.
Niin jää, jos ei lue koko ketjua.
"Huomatkaa kuolemanrangaistus kapinoinnista_islamilaista_hallitusta_vastaan. Se siitä sananvapaudesta ja inhimillisyydestä ja suvaitsevaisuudesta."
>Eräät maat jotka ovat allekirjoittaneet YK:n ihmisoikeuksien julistuksen, vaikka samaan aikaan toteuttavat päinvastaista politiikkaa.
Kuten esim. USA ja Iso-Britannia...Edelleen ei kannata verrata kapinointia hallitusta vastaan normaalioloissa ja sotatilanteessa.
Sotatilanteessakaan ei Suomen lain mukaan jaeta kuolemanrangaistuksia. Muistutan että puhumme nyt maallisesta sodasta eikä mistään Jihadista (tai Dar-al-Harb-ajatusmallista).
Arabimaiden korruptoituneet hallitukset käyttävät opposition vaimentamista väkivalloin ja jopa kuolemantuomioin keinona vallassapysymiseen RAUHANKIN AIKANA. Löydätkö tästä jotain puolustettavaa/hyvää?
Kuolemanrangaistuksia ei käytetä missään sivistyneen maailman maassa rauhan aikana.
>>Eräät maat jotka ovat allekirjoittaneet YK:n ihmisoikeuksien julistuksen, vaikka samaan aikaan toteuttavat päinvastaista politiikkaa.
Kuten esim. USA ja Iso-Britannia...>
Olet oikeassa.
Kuten kirjoitin ylempänä kuolemanrangaistuksista, niin sama pätee tässä. USA on ajatusmalliltaan varsinkin nykyhallinnon aikana reilusti lähempänä islamilaisia maita kuin sivistynyttä maailmaa. - Ranya*
Lyönti kirjoitti:
Heippa!
Kivittele sinä huntusi alta ketä huvittaa. Opettele kuitenkin meidän lakimme ja sääntömme Suomessa, ja opeta ne mielellään myös pizzakuski-miehellesi.
Nimim. Äidistäni tarjottiin aikoinaan 13 kamelia, mummosta nolla :):D :D :D
(Alkuperäinen aihe toki vakava, mutta kuitenkin... )
>Kivittele sinä huntusi alta ketä huvittaa. Opettele kuitenkin myös meidän lakimme ja sääntömme Suomessa, ja opeta ne mielellään myös pizzakuski-miehellesi.
Huomautus sivusta:
a) Taha on mies.
b) Taha on suomalainen mies.
c) Pizzakuski liippaa läheltä; työkseen Taha Islam päivystää (anniskelu)ravintolan ovella. - Lyönti
Ranya* kirjoitti:
:D :D :D
(Alkuperäinen aihe toki vakava, mutta kuitenkin... )
>Kivittele sinä huntusi alta ketä huvittaa. Opettele kuitenkin myös meidän lakimme ja sääntömme Suomessa, ja opeta ne mielellään myös pizzakuski-miehellesi.
Huomautus sivusta:
a) Taha on mies.
b) Taha on suomalainen mies.
c) Pizzakuski liippaa läheltä; työkseen Taha Islam päivystää (anniskelu)ravintolan ovella.a) Taha on mies.
- Hard to believe
b) Taha on suomalainen mies.
- Very hard to believe
c) Pizzakuski liippaa läheltä; työkseen Taha Islam päivystää (anniskelu)ravintolan ovella.
- Eli kun päteminen ovella päätty, niin se täällä jatkuu. Osittain ymmärrän. Voi ressukkaa. - Taha Islam
Ranya* kirjoitti:
:D :D :D
(Alkuperäinen aihe toki vakava, mutta kuitenkin... )
>Kivittele sinä huntusi alta ketä huvittaa. Opettele kuitenkin myös meidän lakimme ja sääntömme Suomessa, ja opeta ne mielellään myös pizzakuski-miehellesi.
Huomautus sivusta:
a) Taha on mies.
b) Taha on suomalainen mies.
c) Pizzakuski liippaa läheltä; työkseen Taha Islam päivystää (anniskelu)ravintolan ovella.>c) Pizzakuski liippaa läheltä; työkseen Taha Islam päivystää (anniskelu)ravintolan ovella.
Onko järkkärien päällikön työ yhdessä Suomen suurimmista lomakeskuksista ravintolan ovella päivystämistä? Alueen ravintoloissa ei ole edes ikärajoja.
Mikään työssäni ei ole lähelläkään pizzakuskin hommaa, paitsi verotettavan palkan suuruus. - Ranya*
Taha Islam kirjoitti:
>c) Pizzakuski liippaa läheltä; työkseen Taha Islam päivystää (anniskelu)ravintolan ovella.
Onko järkkärien päällikön työ yhdessä Suomen suurimmista lomakeskuksista ravintolan ovella päivystämistä? Alueen ravintoloissa ei ole edes ikärajoja.
Mikään työssäni ei ole lähelläkään pizzakuskin hommaa, paitsi verotettavan palkan suuruus.Taidat olla jonkin asteen ekshibitionisti?
- Taha Islam
Ranya* kirjoitti:
Taidat olla jonkin asteen ekshibitionisti?
>Taidat olla jonkin asteen ekshibitionisti?
Pätemisellä ja ekshibitionismilla ei ole mitään tekemistä keskenään, vaikka ekshibitionismissa voi kyllä päteä.
Oletko jonkin asteen eclipsisti? - Ranya*
Taha Islam kirjoitti:
>Taidat olla jonkin asteen ekshibitionisti?
Pätemisellä ja ekshibitionismilla ei ole mitään tekemistä keskenään, vaikka ekshibitionismissa voi kyllä päteä.
Oletko jonkin asteen eclipsisti?... kohtaa väitin, että ko. asioilla on yhteys(?)
>Oletko jonkin asteen eclipsisti?
Juu, auringonpimennys on jänskä ilmiö.
:P
http://sunearth.gsfc.nasa.gov/eclipse/eclipse.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760