vauvani on 3,5kk ja lakkoillut rinnalla jo useamman viikon.välillä on toki syönyt normaalisti mutta nyt taas reilu viikko mennyt niin ettei huoli rintaa vaikka olen kaikkeni yrittänyt, myös imetystuki listan vinkit, mutta ei auttanut. tämän viikon aikana maidon tuloni on vähentynyt lähes
olemattomiin. vielä viime viikolla lypsin 4-5dl päivässä, nyt maitoa tulee enää 0,5-1dl/päivä.
minua surettaa suuresti imetyksen loppuminen sillä nautin siitä paljon. itken lähes joka kerta ku joudun syöttämään lastani pullosta sillä toivoisin hänen syövän rinnastani, mutta se ei enää kelpaa vaikka kuinka yrittäisin houkutetlla.
onko muita saman kohtalon kokeineita?
kuinka pääsitte yli tästä?
Äitini ja terveydenhoitaja ovat kehottaneet ajattelmaan lapsen parasta ja niin teenkin mutta se ei helpota omaa kurjaa oloani.
olemattomiin. vielä viime viikolla lypsin 4-5dl päivässä, nyt maitoa tulee enää 0,5-1dl/päivä.
minua surettaa suuresti imetyksen loppuminen sillä nautin siitä paljon. itken lähes joka kerta ku joudun syöttämään lastani pullosta sillä toivoisin hänen syövän rinnastani, mutta se ei enää kelpaa vaikka kuinka yrittäisin houkutetlla.
onko muita saman kohtalon kokeineita?
kuinka pääsitte yli tästä?
Äitini ja terveydenhoitaja ovat kehottaneet ajattelmaan lapsen parasta ja niin teenkin mutta se ei helpota omaa kurjaa oloani.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaikka äidinmaito on lapselle parasta ravintoa, vielä tärkeämpää on se, että lapsi ei ole nälkäinen. Monet uskovat siihen, että kyllä sitä maitoa tulee, kun vain imettää. Höps, kaikilla se ei erinäisistä syistä onnistu. Silloin on tyhmää luomuilla lapsen kustannuksella ja odotella viikkotolkulla, josko se maito sieltä taas tulisi.
Itse en ole koskaan nauttinut imetyksestä, se on ollut minulle vain helpoin tapa ruokkia lapsi. Silti näen, että lapseni ja minun suhteessa on monia huomattavasti tärkeämpiä ulottuvuuksia kuin rinnalla roikottaminen. (Mulla imetystä kesti 10 kk, joista 3 oli liikaa oman jaksamiseni yms. kannalta.)
Mulle henkilökohtaisesti on tärkeintä, että lapseni fyysiset perustarpeet (uni, lämpö, kuivuus, puhtaus, täysi vatsa) ovat hoidettu. Lisäksi minulle on myös yhtä välttämätöntä se, että pystyn tarjoamaan mieheni kanssa lapselleni tasapainoisen ja lämpimän kodin, jossa lapseni tuntee itsensä rakastetuksi. Vielä kolmanneksi haluan antaa lapselleni hyvän parisuhteen mallin, jossa hänen vanhempansa aidosti rakastavat ja kunnioittavat toisiaan, eikä lapsen tarvitse peläten katsoa vanhempiensa töllöntemppuja (ryyppääminen, raivoaminen, jatkuva poissaolevuus, krooninen masennus jne.)
Jos pystyn tarjoamaan lapsilleni tuollaisen kodin, kuten haluan, uskon, että hän saa elämällensä hyvän pohjan ja tunteen perusturvallisuudesta. Kiitän ja kumarran! Imetys yms. sinällään tärkeät asiat ovat noiden suurten juttujen kannalta vain hienosäätöä. En väheksy tunteitasi, mutta kannattaa miettiä, mitkä ovat sivuasioita ja mitkä niitä pääasioita täysipainoiseksi aikuiseksi kasvun kannalta.
Sinä et voi tilanteelle mitään, etkä vahingoita lastasi tahallaan. Armahda siis itsesi!
..tai oikeastaan paras apu minulle oli neuvo "unohda koko juttu". Se toimikin; kun lopetin suremasta, stressaamasta ja hiillostamasta itseäni, maitoa tulikin vielä jonkun aikaa.
Meillä tosin on sukuvikaa tuon maidontuotannon kanssa ja minullakin se loppui pian kokonaan.
Suretti se silti, eikä siihen suruun mistään apua saanut. Se olo unohtuu ajan mittaan kun ensin nyt otat tärkeimmäksi päämääräksesi ruokkia lapsesi kunnolla, oli se sitten mitä maitoa hyvänsä.
Täältä voisi löytyä apua ja vertaistukea:
http://www.phpbbplanet.com/forum/korvikemutsit.html
Kerrotko lisää?
ihan normaalia :). Vähän aikaa se tuntuu pahalta, mutta pikku hiljaa sitten helpottaa. Et voi muuta kuin elää tunteesi läpi, ei siihen järkipuheet vauvan parhaasta auta, tämä on niiiiiiin tunnejuttuja, kokemusta on :).
itsellänikin maito väheni ja väheni, sitten vain tein päätöksen lopettaa imetys kokonaan, ja kyllä se siitä sitten tavallaan unohtui ja jäi taka-alalle. pitkään kuitenkin mietin että teinköhän oikein ja olisiko vielä vaan pitänyt jatkaa jne....
No eikös tuo ole jo pidempään, mitä äidit keskimäärin Suomessa lapsiansa imettävät?