Minne jäi Digi-TV;n lupaama vuorovaikutteisuus

Digi TV aikaan siirtymistä perusteltiin sillä että katsojat voisivat helpommin osallistua kilpailuihin ja kyselyihin suoraan kaukosäätimellä, eikä niin kuin nyt on ratkaistu että on soitettava puhelimellä äänestääkseen joitain.
Lisäksi kehuttiin että kuvan laatu paranee ja kanavien määrä lisääntyy. Niin lisääntyy kanavat jos maksaa mutta niin on ollut tähänkin mennessää että rahalla saa ratkaisuja. Paraboli katolle ja kanavia saa monta sataa eikä paketti kerralla jossa muutamia kanavia suhteessa yksi hyvä kymmenen sutta. Tuskin kukaan haluaa satoja kanavia vaan hyviä ohjelmia ja koska pystyy katomaan vain yhtä ohjelmaa kerralla niin muutama hyvä kanava riittää. Vai onko täällä joku kiinnostunut tekstittömästä keskusteluohjelmasta Romaniasta.
8717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sitä vuorovaikutteisuutta ei oikeasti juuri kukaan tarvitse television avulla. Varmasti muutama hassu kiinnostunut tuommoisellekin tv:n oheisjutulle löytyisi, kuten sinä mutta tarpeettomaksi asia havaittiin.

Äänestä

Tuo oli mediahighwayn (MHW) tarjoama juttu ja perustui puhelinmodeemiin. Nykyään lankaliittymiä on harvalla kun taas Internet monella, ei tuolle ole enää jalansijaa. Samoin MHW on alkanut kadota uusista boxeista ja hyvä niin sillä MHW boxi on todella tahmean hidas käyttää esim. kanavien vaihto kesti useita sekunteja.

Äänestä
  • Supertekstitv ja koska voin tilata digiboxin avulla ohjelman että voin katsoa sen koska haluan? Nämäkin luvattiin.

    Äänestä

  • 007 kirjoitti:

    Supertekstitv ja koska voin tilata digiboxin avulla ohjelman että voin katsoa sen koska haluan? Nämäkin luvattiin.

    Tuskin sinä oikeasti noista olet kiinnostunut? Sinun mielestäsi on niin kivaa, kun saa valittaa aina jostakin. Eikö tähdellisempiä aiheita löydy?

    Valita suurille ohjelmien tuotantoyhtiöille sekä teostolle siitä, että yksittäisten ohjelmien tilaaminen on äärimmäisen hankala toteuttaa television avulla. Ei tuolla minkään digin tai ylipäätänsä kuvaformaatin kanssa mitään tekemistä ole.

    Äänestä

  • öslajffg kirjoitti:

    Se oli kysymys / toteamus. Eikö tämä ole keskustelupalsta? Näitä vaan silloin luvattiin että saadaan uudistus läpi mutta ei näy.

    Äänestä

  • 007 kirjoitti:

    Se oli kysymys / toteamus. Eikö tämä ole keskustelupalsta? Näitä vaan silloin luvattiin että saadaan uudistus läpi mutta ei näy.

    Matrixin sokkeloihin...

    Äänestä

ainakin on se vika, että miten siitä saa yhtiö rahaa. Puhelinsoittojen laskutukseen on jo menetelmä olemassa. Kyllähän siitä jos on jotain mieltä tai tietää jonkin asian pitää myös maksaa.

Äänestä

Politiikkojen perseeseen, elikkä sinne mistä se alunperin lähtikin!

PS. Äläkä unohda Jorma Ollilaa. (nokia oli ajamassa kovalla äänellä juuri tätä tikipaskaa Suomen maahan:
MHP:eineen /hyvään kuvanlaatuun vedoten yms. höpöön)
Kysymys? Onko noksulla tarjota jotai uutta tikipöksyä?
Vastaus: Ei ole, koska vehkeet EI TOIMI!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pasi kirjoitti:

Digi TV aikaan siirtymistä perusteltiin sillä että katsojat voisivat helpommin osallistua kilpailuihin ja kyselyihin suoraan kaukosäätimellä, eikä niin kuin nyt on ratkaistu että on soitettava puhelimellä äänestääkseen joitain.
Lisäksi kehuttiin että kuvan laatu paranee ja kanavien määrä lisääntyy. Niin lisääntyy kanavat jos maksaa mutta niin on ollut tähänkin mennessää että rahalla saa ratkaisuja. Paraboli katolle ja kanavia saa monta sataa eikä paketti kerralla jossa muutamia kanavia suhteessa yksi hyvä kymmenen sutta. Tuskin kukaan haluaa satoja kanavia vaan hyviä ohjelmia ja koska pystyy katomaan vain yhtä ohjelmaa kerralla niin muutama hyvä kanava riittää. Vai onko täällä joku kiinnostunut tekstittömästä keskusteluohjelmasta Romaniasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu