Koin ihmeellisen valaistumisen kun polvistuin taas kertaalleen naamataulun eteen. Nyt uskon epäilemättä kaiken, jopa kymmenen eri versiota samasta asiasta, sillä vihdoinkin ymmärrän, että Johtaja EI VOI olla väärässä. Ihanaa!
Polvistuin naamataulun eteen
valaistuin
8243
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
onkin syytä polvistua ja rukoilla...
raapaisen ps-tulitikun, katson sen liekkiä ja valaistumisen tunne on entistä mahtavampi.
On mahdoton saavuttaa sellaista valaistumisen tunnetta, minkä naamatalun eteen polvistuminen antaa. Täydellinen alistuminen Johtajalle antaa vahvan nousuhumalan vailla viinan tippaakaan. Tälläistä nautintoa ei voi mikään lahko antaa.
Ettei persuisäntä saa palkollisiaan liikkeelle. SMP:n säätiön rahat, Lomakeskuksen myyntirahat, puoluetukiaiset, lehdistötukiaiset, erityistuet yms. Kyllä rahan laskemisessa ja maan suurimman henkilökohtaisen vaalibudjetin kokoamisessa menee aikaa, sen ymmärtää. Paiskikaamme me hyödylliset idiootit ilman rahaa, kyllä Johtaja tietää, mikä meille on parasta?
Ota kiireesti märkä ps-tiskirätti ja läiski sillä itseäsi!
Alkaa itää, työnnän pari perustulitikkua kynsien alle ja lätkin märällä perusrätillä itseäni. Punkkareiden tapaan pistän pari peltinaaman hakaneulaa poskien läpi, etten tuntisi itseäni liian viisaaksi ja ryhtyisi ajattelemaan ilman lupaa.
palkitaan!
Ihanalla joulukortilla.
Myös siksi jaksan aina eteenpäin.
Mikään rahallinen uhrauskaan ei ole liian suuri johtajallemme.
Voi, kuinka jaksankaan taas odottaa joulukuuta.
Kunpa se kortti jo tulisi! Valaistuisin todella kovin.