Haluan käsitellä aihetta tällä palstalla, sillä käsittääkseni nimenomaan Keskustalla pitäisi olla puolueistamme eniten mielenkiintoa ja vaikutusta kyseiseen asiaan, ja oletan täällä monella keskustalaisella olevan siihen myös omakohtaista, jopa kokemusperäistäkin mielenkiintoa.
Paperintuotanto Suomessa tulee loppuman 20 vuodessa, sellunkeitto samoin. Tuohon tulokseen olen tullut alan tulevaisuudennäkymiin enemmän perehdyttyäni. Vielä muutama kuukausi sitten olin sitä mieltä, että Kemijärven tehtaita ei saisi sulkea, mutta jo muutamassa puheenvuorossani tätä ennen olen ollut hyvin skeptinen niiden tulevaisuuteen nähden. Ja nyt olen varma, että jos ne nyt vielä jollakin tapaa pystytään pelastamaan, se merkitsee niille vain entistä kituliaampaa kuolemaa ja paikkakuntalaisten vaikeuksien pitkittymistä.
Ja jälleen ”kopioin” hieman, eli varmistunut nykyinen näkemykseni perustuu paljolti viimeaikoina mm. Tiede- ja Suomen Luonto –lehdistä ja muistakin lehdistä lukemaani ja lukemani synnyttämään ajatteluuni.
”Paperi kannattaa tehdä siellä, missä on kulutuskin ja missä sen raaka-ainetta voidaan tuottaa nopeasti ja halvalla”, sanoo Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) erikoistutkija Lauri Hetemäki Suomen Luonto-lehdessä. Artikkelista selviää, että tropiikissa eukalyptus kasvaa kuitupuuksi seitsemässä vuodessa, kun Itä-Lapin havupuulta menee samaan tuotokseen pääsemiseksi vähintään 50 vuotta. Ero on siis huikea, lähes kymmenkertainen.
Venäjä jäänee tulevina vuosikymmeninä lähes ainoaksi maaksi pohjoisella pallonpuoliskolla, jossa sellua kannattaa tuottaa myös havupuusta, kiitos sen suunnattomien metsävarojen, joissa – mm. eteläisemmässä Siperiassa – havupuu kasvaa paljon nopeammin kuin esim. meillä. Ja Venäjähän nyt satsaakin todella määrätietoisesti omaan tuotantoonsa, eikä varmasti tule enää puutulleistaan luopumaan. Kiina saattaa nousta toiseksi merkittäväksi tekijäksi vanhalla mantereella, kun sillä on hyvät mahdollisuudet kasvattaa myös havupuutuotantoaan, mutta ehkä vielä merkittävämmin tuotantoaan tuottavammilla puulajeilla.
Eurooppaa paljonkaan valoisammat eivät ole näkymät Pohjois-Amerikassakaan, vaikka sen metsävarat – varsinkin Kanadan – ovat suunnattomat ja niissä on myös meikäläistä kuusta tai mäntyä nopeammin kasvavia puulajeja. Mutta noissa korkean teknologian ja elintason maissa paperinkulutus on jo selvässä laskussa, joten nykyisellekin tuotannolle pitäisi löytää markkinoita muualta. Markkinat kasvavat vain Kiinassa ja muualla Aasiassa, ja myös Afrikassa olisi kasvupotentiaalia, mutta ei ostovoimaa. Millään noilla markkinoilla pohjois-amerikkalaiset eivät ole kilpailukelpoisia sen paremmin kuin eurooppalaisetkaan. Paperikulutuksen kasvua on myös Etelä-Amerikassa, mutta siellä oma tuotanto on jo tarvetta paljon suurempi ja kasvaa edelleen hurjasti.
Sellutuotannon merkittävimmäksi maanosaksi onkin jo vahvasti nousemassa Etelä-Amerikka. Siellä kuitupuu- ja sellutuotanto on tuottoisinta ja kannattavinta. Siellä sellua tuotetaan jo nyt niin, että sitä viedään laivoilla mm. Kiinaan ainakin Uruguayn Fray Bentosin tehtailta ja tuodaan Eurooppaan ainakin Brasilian Veracelin tehtailta. Sellu lastataan tehtailla valtamerialuksiin, joilla se kuljetetaan mm. Euroopan suuriin satamiin, esim. Rotterdamiin Hollannissa, jossa sitä siirretään pienempiin aluksiin, joilla se voidaan tuoda myös Itämeren salmien läpi vaikkapa Ouluun, jonne sitä jo todella tuodaankin.
Noissa molemmissa mainituissa valtavissa tehtaissahan ovat mukana myös suomalaiset, Metsä-Botnia Uruguayssa ja Stora-Enso Brasisliassa. Nuo tehtaat omistavilla yhtiöillä on valtavat istutusmetsät tehtaiden lähellä, joten raaka-aineen kuljetuskustannukset tehtaalle ovat vähäiset verrattuna meidän vastaaviin. Ja uusia tehtaista metsäistutuksineen on jo suunnitelmissa useita. Ne valmistuttuaan tulevat lopettamaan selluntuotannon meiltä ja muualtakin Euroopasta, Venäjää lukuun ottamatta, jossa sielläkin se laajennee enemmän maan Aasian puoleisiin osiin.
Hallituksemme on asettanut 225 miljoonan euron tavoitteen panostukseksi metsäautoteiden ja vanhojen rautateiden parantamiseksi niin, että suomalaisen puun käyttöä voitaisiin tehostaa Venäjän puun tuonnin tyrehtyessä. Lauri Hetemäki pitää sitä jokseenkin hukkainvestointina. Hänen mielestään pitäisi sen sijasta panostaa uusien puujalosteiden ja metsien käyttömuotojen kehittämiseen.
Mutta mitä sitten olisivat ne uudet puujalosteet ja miten metsien käyttömuotoja pitäisi tehostaa tulevaisuudessa, joka siis alkaa jo olla aivan ovella? Millaisia kasvumahdollisuuksia olisi sahateollisuudellamme ja sen tuotteiden jatkojalostuksessa esim. rakennus- ja huonekalutuotannossa? Niissähän edellytetään järeämpää ja mieluusti hitaasti kasvanutta ja siis sitkeämpää puuta. Sellaistahan metsissämme on, joskaan ei enää kovin paljon, ja se uusiutuu hitaasti.
Vai onko merkittävämpää ja tuottavampaa kasvupotentiaalia metsäbiomassan käytössä sähköksi, lämmöksi ja biopolttoaineiksi? Sen raaka-aineeksi kelpaavat pusikotkin. Biodieselistä on puhuttu melkoisesti ja sen tuotannon lisääminen taitaa kuulua nimenomaan Keskustan tavoitteisiin, mutta miten suuret mahdollisuudet sille ovat olemassa? Onko se tuote kilpailukelpoinen tuontipolttoaineita vastaan, ja voitaisiinko siitä kehittää peräti merkittävä vientituote?
Mitä muita mahdollisuuksia olisi? Pitäisi ainakin olla, sillä sellu- ja paperituotanto tulee loppumaan meillä parissakymmenessä vuodessa, kuten jo alussa totesin. Lähitulevina vuosina tulemme saamaan uusia ”kemijärviä” joka vuosi, yhä kiihtyvällä vauhdilla. Ehkäpä palstalaisilla on tästä mielipiteitä, huomionarvoisiakin, joskaan suuria vaikutusmahdollisuuksia meille kenelläkään tuskin on. Mutta pienistä puroista ne suuret joetkin alkavat, joten älkää pitäkö mielipiteitänne piilossa, pyydän!
- - -
Nyt ehkä jotkut ihmettelevät, että miksi minä, helsinkiläinen, olen metsistä ja metsäteollisuudesta kiinnostunut ja mitä muka niistä tiedän. Kerrottakoon, että ensimmäiset ansioni sain metsätöistä, lapsuuspitäjässäni Rautavaaralla, kun 10-vuotiaasta alkaen ehdin monena kesänä olla enolleni pöllinkuorijana hänen tehdessään ns. puolipuhdasta propsia. Ja 13-vuotiaana olin ensimmäisessä uitossani, purouitossa Karsikkopurolla, ja vielä ennen 16-vuotiaana tapahtunutta Helsinkiin lähtöäni, ehdin kahtena keväänä olla propsin kuorinnassa lanssissa sekä uitossa Tiilikanjoella ja jo jonkin verran myös propsin teossa ja halonhakkuussa ”omaan piikkiini”.
Ja sitten parin helsinkiläisvuoteni jälkeen olin 1,5 vuotta tukkijätkänä ja metsäharjoittelijana Lapin suurilla savotoilla. Tuolloin jo oikein tukkimetsässäkin ja myös uitossa sekä Kemijoen latvoilla Savukoskella keväällä 1954 ja Ounasjoella Rovaniemen yläpuolella keväällä 1955. Tuosta savotasta lähdin sitten sotaväkeen Santahaminaan, ja ”samalla reissulla täällä oon viel, toisen eukkona Irma on siel” – silloiseen nuoruudenrakkauteeni viitaten.
Tuota aikaa koskevan osuuden muistelmissani päätän näin:
>> ”Lapin aikaani” päättyivät myös minun savottani. En niitä toki kovin monta kokenutkaan, mutta kylliksi jättämään jälkensä minuun. Aina kun kuljen metsässä ja näen hakkuujälkiä - jopa monien inhoamia hakkuuaukeitakin - tai puupinoja tahi vasta kaivettua ojaa ja tunnen niiden ominaistuoksut, nostalgiset muistot tulvivat mieleeni, ja hetken aikaa koen olevani taas ”jätkä”.
Paperintuotanto Suomessa tulee loppuman 20 vuodessa, sellunkeitto samoin. Tuohon tulokseen olen tullut alan tulevaisuudennäkymiin enemmän perehdyttyäni. Vielä muutama kuukausi sitten olin sitä mieltä, että Kemijärven tehtaita ei saisi sulkea, mutta jo muutamassa puheenvuorossani tätä ennen olen ollut hyvin skeptinen niiden tulevaisuuteen nähden. Ja nyt olen varma, että jos ne nyt vielä jollakin tapaa pystytään pelastamaan, se merkitsee niille vain entistä kituliaampaa kuolemaa ja paikkakuntalaisten vaikeuksien pitkittymistä.
Ja jälleen ”kopioin” hieman, eli varmistunut nykyinen näkemykseni perustuu paljolti viimeaikoina mm. Tiede- ja Suomen Luonto –lehdistä ja muistakin lehdistä lukemaani ja lukemani synnyttämään ajatteluuni.
”Paperi kannattaa tehdä siellä, missä on kulutuskin ja missä sen raaka-ainetta voidaan tuottaa nopeasti ja halvalla”, sanoo Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) erikoistutkija Lauri Hetemäki Suomen Luonto-lehdessä. Artikkelista selviää, että tropiikissa eukalyptus kasvaa kuitupuuksi seitsemässä vuodessa, kun Itä-Lapin havupuulta menee samaan tuotokseen pääsemiseksi vähintään 50 vuotta. Ero on siis huikea, lähes kymmenkertainen.
Venäjä jäänee tulevina vuosikymmeninä lähes ainoaksi maaksi pohjoisella pallonpuoliskolla, jossa sellua kannattaa tuottaa myös havupuusta, kiitos sen suunnattomien metsävarojen, joissa – mm. eteläisemmässä Siperiassa – havupuu kasvaa paljon nopeammin kuin esim. meillä. Ja Venäjähän nyt satsaakin todella määrätietoisesti omaan tuotantoonsa, eikä varmasti tule enää puutulleistaan luopumaan. Kiina saattaa nousta toiseksi merkittäväksi tekijäksi vanhalla mantereella, kun sillä on hyvät mahdollisuudet kasvattaa myös havupuutuotantoaan, mutta ehkä vielä merkittävämmin tuotantoaan tuottavammilla puulajeilla.
Eurooppaa paljonkaan valoisammat eivät ole näkymät Pohjois-Amerikassakaan, vaikka sen metsävarat – varsinkin Kanadan – ovat suunnattomat ja niissä on myös meikäläistä kuusta tai mäntyä nopeammin kasvavia puulajeja. Mutta noissa korkean teknologian ja elintason maissa paperinkulutus on jo selvässä laskussa, joten nykyisellekin tuotannolle pitäisi löytää markkinoita muualta. Markkinat kasvavat vain Kiinassa ja muualla Aasiassa, ja myös Afrikassa olisi kasvupotentiaalia, mutta ei ostovoimaa. Millään noilla markkinoilla pohjois-amerikkalaiset eivät ole kilpailukelpoisia sen paremmin kuin eurooppalaisetkaan. Paperikulutuksen kasvua on myös Etelä-Amerikassa, mutta siellä oma tuotanto on jo tarvetta paljon suurempi ja kasvaa edelleen hurjasti.
Sellutuotannon merkittävimmäksi maanosaksi onkin jo vahvasti nousemassa Etelä-Amerikka. Siellä kuitupuu- ja sellutuotanto on tuottoisinta ja kannattavinta. Siellä sellua tuotetaan jo nyt niin, että sitä viedään laivoilla mm. Kiinaan ainakin Uruguayn Fray Bentosin tehtailta ja tuodaan Eurooppaan ainakin Brasilian Veracelin tehtailta. Sellu lastataan tehtailla valtamerialuksiin, joilla se kuljetetaan mm. Euroopan suuriin satamiin, esim. Rotterdamiin Hollannissa, jossa sitä siirretään pienempiin aluksiin, joilla se voidaan tuoda myös Itämeren salmien läpi vaikkapa Ouluun, jonne sitä jo todella tuodaankin.
Noissa molemmissa mainituissa valtavissa tehtaissahan ovat mukana myös suomalaiset, Metsä-Botnia Uruguayssa ja Stora-Enso Brasisliassa. Nuo tehtaat omistavilla yhtiöillä on valtavat istutusmetsät tehtaiden lähellä, joten raaka-aineen kuljetuskustannukset tehtaalle ovat vähäiset verrattuna meidän vastaaviin. Ja uusia tehtaista metsäistutuksineen on jo suunnitelmissa useita. Ne valmistuttuaan tulevat lopettamaan selluntuotannon meiltä ja muualtakin Euroopasta, Venäjää lukuun ottamatta, jossa sielläkin se laajennee enemmän maan Aasian puoleisiin osiin.
Hallituksemme on asettanut 225 miljoonan euron tavoitteen panostukseksi metsäautoteiden ja vanhojen rautateiden parantamiseksi niin, että suomalaisen puun käyttöä voitaisiin tehostaa Venäjän puun tuonnin tyrehtyessä. Lauri Hetemäki pitää sitä jokseenkin hukkainvestointina. Hänen mielestään pitäisi sen sijasta panostaa uusien puujalosteiden ja metsien käyttömuotojen kehittämiseen.
Mutta mitä sitten olisivat ne uudet puujalosteet ja miten metsien käyttömuotoja pitäisi tehostaa tulevaisuudessa, joka siis alkaa jo olla aivan ovella? Millaisia kasvumahdollisuuksia olisi sahateollisuudellamme ja sen tuotteiden jatkojalostuksessa esim. rakennus- ja huonekalutuotannossa? Niissähän edellytetään järeämpää ja mieluusti hitaasti kasvanutta ja siis sitkeämpää puuta. Sellaistahan metsissämme on, joskaan ei enää kovin paljon, ja se uusiutuu hitaasti.
Vai onko merkittävämpää ja tuottavampaa kasvupotentiaalia metsäbiomassan käytössä sähköksi, lämmöksi ja biopolttoaineiksi? Sen raaka-aineeksi kelpaavat pusikotkin. Biodieselistä on puhuttu melkoisesti ja sen tuotannon lisääminen taitaa kuulua nimenomaan Keskustan tavoitteisiin, mutta miten suuret mahdollisuudet sille ovat olemassa? Onko se tuote kilpailukelpoinen tuontipolttoaineita vastaan, ja voitaisiinko siitä kehittää peräti merkittävä vientituote?
Mitä muita mahdollisuuksia olisi? Pitäisi ainakin olla, sillä sellu- ja paperituotanto tulee loppumaan meillä parissakymmenessä vuodessa, kuten jo alussa totesin. Lähitulevina vuosina tulemme saamaan uusia ”kemijärviä” joka vuosi, yhä kiihtyvällä vauhdilla. Ehkäpä palstalaisilla on tästä mielipiteitä, huomionarvoisiakin, joskaan suuria vaikutusmahdollisuuksia meille kenelläkään tuskin on. Mutta pienistä puroista ne suuret joetkin alkavat, joten älkää pitäkö mielipiteitänne piilossa, pyydän!
- - -
Nyt ehkä jotkut ihmettelevät, että miksi minä, helsinkiläinen, olen metsistä ja metsäteollisuudesta kiinnostunut ja mitä muka niistä tiedän. Kerrottakoon, että ensimmäiset ansioni sain metsätöistä, lapsuuspitäjässäni Rautavaaralla, kun 10-vuotiaasta alkaen ehdin monena kesänä olla enolleni pöllinkuorijana hänen tehdessään ns. puolipuhdasta propsia. Ja 13-vuotiaana olin ensimmäisessä uitossani, purouitossa Karsikkopurolla, ja vielä ennen 16-vuotiaana tapahtunutta Helsinkiin lähtöäni, ehdin kahtena keväänä olla propsin kuorinnassa lanssissa sekä uitossa Tiilikanjoella ja jo jonkin verran myös propsin teossa ja halonhakkuussa ”omaan piikkiini”.
Ja sitten parin helsinkiläisvuoteni jälkeen olin 1,5 vuotta tukkijätkänä ja metsäharjoittelijana Lapin suurilla savotoilla. Tuolloin jo oikein tukkimetsässäkin ja myös uitossa sekä Kemijoen latvoilla Savukoskella keväällä 1954 ja Ounasjoella Rovaniemen yläpuolella keväällä 1955. Tuosta savotasta lähdin sitten sotaväkeen Santahaminaan, ja ”samalla reissulla täällä oon viel, toisen eukkona Irma on siel” – silloiseen nuoruudenrakkauteeni viitaten.
Tuota aikaa koskevan osuuden muistelmissani päätän näin:
>> ”Lapin aikaani” päättyivät myös minun savottani. En niitä toki kovin monta kokenutkaan, mutta kylliksi jättämään jälkensä minuun. Aina kun kuljen metsässä ja näen hakkuujälkiä - jopa monien inhoamia hakkuuaukeitakin - tai puupinoja tahi vasta kaivettua ojaa ja tunnen niiden ominaistuoksut, nostalgiset muistot tulvivat mieleeni, ja hetken aikaa koen olevani taas ”jätkä”.
Vastaukset 35
Vanhimmat
... Suomessa eikä Euroopassa nähtävissä olevassa tulevaisuudessa. Suomessa kasvaa luonnollisesti ja halvalla puuta, maa Euroopan metsärikkain maa.
luonnonvara että se kasvaa halvalla jos ei aleta lannotuksilla kiirehtimään mutta halvalla sitä ei saa ostaa.
Et ainakaan siinä esille tuotuja alan parhaiden asiantuntijoiden lausuntoihin perustuvia näkemyksiäni ymmärrä tai pidä minkään arvoisina, vaan mieluummin tuossakin jämähdät johonkin vanhaan ja aikansa eläneeseen käsitykseen.
Totta kuitenkin on kaikki tämä:
>> ”Paperi kannattaa tehdä siellä, missä on kulutuskin ja missä sen raaka-ainetta voidaan tuottaa nopeasti ja halvalla”, sanoo Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) erikoistutkija Lauri Hetemäki.> eukalyptus kasvaa kuitupuuksi seitsemässä vuodessa, kun Itä-Lapin havupuulta menee samaan tuotokseen pääsemiseksi vähintään 50 vuotta. Ero on siis huikea, lähes kymmenkertainen.> Etelä-Amerikassa kuitupuu- ja sellutuotanto on tuottoisinta ja kannattavinta. Siellä sellua tuotetaan jo nyt niin, että sitä viedään laivoilla mm. Kiinaan ainakin Uruguayn Fray Bentosin tehtailta ja tuodaan Eurooppaan ainakin Brasilian Veracelin tehtailta. Sellu lastataan tehtailla valtamerialuksiin, joilla se kuljetetaan mm. Euroopan suuriin satamiin, esim. Rotterdamiin Hollannissa, jossa sitä siirretään pienempiin aluksiin, joilla se voidaan tuoda myös Itämeren salmien läpi vaikkapa Ouluun, jonne sitä jo todella tuodaankin. > Nuo tehtaat omistavilla yhtiöillä on valtavat istutusmetsät tehtaiden lähellä, joten raaka-aineen kuljetuskustannukset tehtaalle ovat vähäiset verrattuna meidän vastaaviin. Ja uusia tehtaista metsäistutuksineen on jo suunnitelmissa useita. Ne valmistuttuaan tulevat lopettamaan selluntuotannon meiltä ja muualtakin Euroopasta, Venäjää lukuun ottamatta, jossa sielläkin se laajennee enemmän maan Aasian puoleisiin osiin.
Nää sun kirjoituksesi ovat kuin laestadiolaisen saarnaajan herätyskokouksista. Ennekuin loppuun saakka on lukenut nukahtaa jo monta kertaa, hihhuli vaiheessa putoaa penkiltä hurmostilaan!
Suosittelen hakeutumista vaikka Nokia-mission saarnamieheksi.
Ainahan niitä maailmanlopun ennustajia on ollut. Asiantuntijasikin sanovat, että paperia pitää tehdä siellä, missä paperia kulutetaan. Euroopassa sitä kulutetaan paöljon. Sellupuun kasvattamisen lisääntyminen maailmalla alentaa raakapuun hintaa Suomessakin, mutta ei se tee puun korjuuta kannattamattomaksi. Se vähenää kyllä kasvua edistävien toimien kannattavuutta ja tuotanto hieman pienenee. Myös sellun kuljetus kehitysmaista Euroopan paperitehtaille lisääntyy. Paperitehdas on jo teknisesti niin vaativa, että semmoiset rakennetaan kehittyneeseen ympäristöön.
Minähän tässä juuri tulevaisuuteen katson ja siellä ei näy paperin tuotannon loppumista Suomessa
... jonnekin kaltaistensa seuraan, missä tosin pyöritellään sanoja kieliopillisesti oikein sanomatta kuitenkaan mitään realielämästä.
...puhumaan reaalielämästä, sillä niin usein ulkona siitä osoitat olevasi, ja puhut ainakin väärälle henkilölle. taidan todellakin tietää elämän reaaliteeteista enemmän kuin sinä, sillä olen opiskellut niitä kantapään kautta jo pienestä pitäen. Hieman siitä annoin valotusta avauksessanikin
>> ensimmäiset ansioni sain metsätöistä, lapsuuspitäjässäni Rautavaaralla, kun 10-vuotiaasta alkaen ehdin monena kesänä olla enolleni pöllinkuorijana hänen tehdessään ns. puolipuhdasta propsia. Ja 13-vuotiaana olin ensimmäisessä uitossani, purouitossa Karsikkopurolla, ja vielä ennen 16-vuotiaana tapahtunutta Helsinkiin lähtöäni, ehdin kahtena keväänä olla propsin kuorinnassa lanssissa sekä uitossa Tiilikanjoella ja jo jonkin verran myös propsin teossa ja halonhakkuussa ”omaan piikkiini”.
Ja sitten parin helsinkiläisvuoteni jälkeen olin 1,5 vuotta tukkijätkänä ja metsäharjoittelijana Lapin suurilla savotoilla. Tuolloin jo oikein tukkimetsässäkin ja myös uitossa sekä Kemijoen latvoilla Savukoskella keväällä 1954 ja Ounasjoella Rovaniemen yläpuolella keväällä 1955.
HS: (2001) “Pohjalainen yrittäjähenki kytee Kainuussa
Puolessa vuodessa löytyi EU-rahoituksella 68 yrittäjää
- - -
Ongelma on ollut yleinen: maakunnassa on aina arvostettu työtä ja ideoita on riittänyt, mutta ne ovat usein jääneet “navetan tai seinävällyjen alle”, kun kannustuskin on puuttunut. “Naapuri on saattanut sanoa, että älä hulluja puhu, isäsikin kasvatti mulleja.”
...vaikka eihän se asiaan oleellisesti vaikuta, mutta ennen kuin joku alkaa kysellä sen johdosta. Totesin, että
>> Eikä elämän reaaliteettien opiskelu suinkaan tuohon loppunut, sillä jo runsaat kaksi vuotta tuota myöhemmin olin pienipalkkaisena ihmisenä nelihenkisen perheen isä.
Ainahan Suomen metsistä on jotain jalostettavaa löytynyt. Ennen saha- ja massateollisuuden syntyä poltettiin tervaa, välillä on veistetty egyptin parrua ja niin edespäin. Nykyisen kaltainen yksipuolinen tehometsätalous on vain kolmen- neljän viime vuosikymmenen tuote.
Toisen ja kolmannen sukupolven synteesikaasutuslaitoksissa tehtävä biodiesellaitos soveltuu massatehtaan integraatiksi, joten se saattaa pelastaa sellutehtaat ja pitää siten osan paperitehtaistakin käynnissä. Joten en olisi ihan yhtä pessimisti metsätalouden säilymisen osalta kuin sinä. Toki pienet ja huonon sijainnin laitokset häviävät.
Mutta onhan metsissä paljon muutakin kuin puuta, sieltä löytyy marjoja, sieniä, riistaa, maisemia, meluvapaita alueita jne. Metsämarjojen terveysvaikutukset tiedetään, ja vaikkapa mustikoita menisi maailmalle vaikka kuinka jos olisi poimijoita ja jalostusta. Italialaiset ovat hulluina herkkutatteihimme ja Japaniin saataisiin menemään Matsutakea hyvällä hinnalla kun vaan opitaan sienen salat.
Metsien moninaiskäyttö, ei pelkkä sellutehtaiden tai sahojen raaka-aineen tuottaminen, pelastaa taloudellisesti metsiemme arvon, kun se vain oikein oivalletaan ja uskalletaan panostaa muuhunkin kuin yhden puulajin kasvatusmetsiin
...ihan hyvä niin; optimismia tuossa asiassa tarvitaan, ja voin kyllä paljolti myös yhtyä näkemykseesi.
Metlankin näkemysten mukaan metsiämme voidaan kyllä myös tulevaisuudessa hyödyntää teollisestikin, joskaan ei enää ainakaan merkittävästi sellun ja paperin tuotantoon. Teollisuuden voiman ja yhteiskuntien lämmönlähteenä puumassa voidaan paljolti palauttaa sellaiseen asemaan, jossa se joskus on ollutkin. Esim. keski-Suomessa suurin puukuidun käyttäjä tulee olemaan jo lähitulevaisuudessa Jyväskylän Energian Keljonlahden voimalaitos.
Metsäbioenergian kannattavammaksi tekemistä edesauttavat EU-tavoitteet. Nykyisin vain 15-20 % korjuukelpoisesta metsähakkeesta otetaan talteen. Sen korjuumäärät voitaisiin Metlan mukaan jopa viisinkertaistaa.
Ja yhä enemmän metsiä jää mm. juuri kuvaamiisi marjastukseen ja sienestykseen ja muuhunkin virkistys- ja hyötykäyttöön, mm. matkailuun. Ja metsän eläimet voivat nykyistä paremmin. Moni nyt uhanalainen laji kiittää: enemmän metsiä alkaa palautua luonnontilaisiksi, kun puuta hakataan vähemmän.
Joten ei metsien eikä metsäsuomalaistenkaan tulevaisuus ole toivoton, vaikka sellunkeiton ja papaerivalmistuksen tulevaisuus meillä sitä olisikin; on vain asennoiduttava toisin, ja hyvin menee. Sama vaatimus kyllä koskisi monia muitakin asioita, ja olen kai niistä joskus puhunutkin! ;)
Metsäautoteitä rakennetaan nyt valtion rahalla Suomen selkosiin sellaisella vauhdilla, että veronmaksajan päätä huippaa. Maajussit saavat nyt perillistensä vapaa-ajan asunnoilleen hulppeat tiet kahtapuolen ojitettuina ja sorattuina ja mikä parasta veronmaksajien rahoilla. Toinen asia onkin sitten se lähteekö se verovapaa puu ensihakkuuna metsistä liikkeelle sellunkeittäjien tarpeisiin? Ainakin näyttää lähteneen vireille uuden ja hulppean metsäautotien myötä metsänomistajien vapaa-ajan asuntojen rakentamishankkeet näiden ns. maajussien metsäautoteiden varteen pikavauhtia.
... kaltainen lokan heittäminen maa- ja metsätalousihmisten päälle. Jos maassa on tarvetta saada markkinoille enemmän raakapuuta kuin mitä metsänomistajat tarjoavat, niin hallituksen pitää luoda houkuttimia. Vai pitäisikö hallituksen luoda pakkoluovutuslainsäädäntö niin kuin säännöstelyn aikoina sodan jälkeen oli tapana.
Meidän metsätaloudessamme on suurin ongelma, kun metsän omistaminen on jakaantunut perintöjen kautta pieninä osuuksina laajalle kaupunkilaisille omistajille, jotka saavat toimeentulonsa aivan muualta kuin metsästä. Heitä ei välttämättä kiinnosta metsätilkkunsa hoito ja hyödyntäminen. Mutta heidänkään perustuslaillista oikeutta omaituuseensa ei voida loukata. Hallitus voi vain korkeintaan luoda houkuttimia, millä nämä metsästään kiinnostumattomat omistajat houkuteltaisiin luopumaan omistuksestaan asiaa paremmin tuntevien hyväksi.
Ei muuten ole kaupunkilaiseen lomatontin tarvitsijan kannalta haitallista, että metsäautotiet tuovat enemmän tarjontaa mökkitonteista.
Ovatpa sitten olleet nopeita maajussit käänteissään, kun käsittääkseni tuo mainitsemani valtion tukipaketti on vasta esityksenä. Vai joko se on päätetty? Olen ehkä siltä osin lukenut huolimattomasti nuo lähteet, joihin paljolti kirjoitustani perustan.
Niinhän se on, että raha on paras konsultti. Myös metsäautoteiden teossa. Varsinkin, jos on nähtävissä, että ne tulevat poikimaan maanomistajille yhä rahaa myös niin muodoin, joihin viittaat.
Kyllä tämä kepujohtoinen hallitus hyvin pitää omistaan huolen. Ovatkohan myös kaikki nuo sitä puoltavat täällä maajusseja ja metsänomistajia?
Määräraha tieden rakentamiseen perustellaan niin kuin sinäkin herkkäuskoisena uskot, kun se perustellaan oikean puolueen taholta. Todellinen tarkoitus on vain sitäkin kautta rikastuttaa ökyisäntiä. Parempi kun jättäisi sen puun metsiin, sillä ainakaan selluksi sitä ei kannata enää Suomessa keittää. Se elinkeino on jo kuolemaan tuomittu täällä. Asia tosiaankin on niin kuin sanoo ne asiantuntijat, joihin kapi nojaa avauksessaan.
Tuo kirjoitus, jonka noin luokittelet, ei kylläkään ollut Mielipidepankilta, eikä tietenkään minultakaan, mutta puutun sivusta siksi, että sinä luokitellessasi muita kirjoittajia osoitat vain omaa yksisilmäisyyttäsi. Sinulle kaikki, jotka kepun politiikkaa kritisoivat, ovat kepukaunaajia. Siis syy ei ole koskaan kepun politiikassa, vain sen arvostelijoissa.
Se minua jäi jurppimaan, että luokittelit minut myös ihmiseksi, joka ei tunne elämän realiteetteja. Siihen jo vastasinkin, mutta et näy sitä kommentoivan; toivottavasti ei ole kyse vain viitseliäisyytesi puutteesta, vaan siitä, että jotain meni tajuntaasi.
Iha eri asiaan:
Olen saanut sinulta paitsi kepu- myös Kekkoskaunaajan nimen, koska olen uskaltanut kritisoida sinulle Jumalasta seuraavaa - siis ylöspäin - samoin kuin kepua, varsinaista uskontoasi. Asiani liittyy - tai ainakin sen voidaan kuvitella liittyvän - niin Kekkoseen kuin kepuunkin:
Suomesta lähti Kekkosen valtakaudella siirtolaisiksi ulkomaille, ylivoimaisesti suurimmaksi osaksi Ruotsiin n. 300 000 ihmistä. Heitä alkoi palata takaisin Suomeen 1980-luvun alkuvuosina, erityisesti vuosina 1982-83. Paluumuutto jatkui koko 1980-luvun. Mutta se tyrehtyi taas 1990-luvun alkuvuosina. Mutta alkoi taas kasvaa 1990-luvun puolivälin jälkeen.
Tuo kaikki käy ilmi tänäisen Helsingin Sanomien D1-sivulla olevasta pitkähköstä artikkelista. Tiivistettynä sen yhteydessä olevasta "tietokulmasta".
Mitä sellaisia poliittisia muutoksia tapahtuikaan maassamme noina aikoina, joihin nuo paluumuuttoluvut korreloivat?
>>>Niinhän se on, että raha on paras konsultti. Myös metsäautoteiden teossa. Varsinkin, jos on nähtävissä, että ne tulevat poikimaan maanomistajille yhä rahaa myös niin muodoin, joihin viittaat.
jutun itsestäsi olisit boinut, jättää pois.
Se on aivan turhaa muille, muuta pitäähän sinun itsestäsi saada aina muutama rivi kirjoittaa.
Se siitä.
Olen itsekkin tuonut noita samoja asioita esille monessa kirjoituksessani, tällekkin palstalle.
yleensä ne ovat saaneet varsin nihkeän vastaanoton, ainakin palstan demareilta, on siellä joku kepulainenkin älähtänyt säikähdyksissään.
Varsinkin kun kemijärvi jupakka oli kuumimmillaan, niin aika surkeasti asiaan otettiin kantaa, tai annettiin ymmärtää, että pidä turpas kiinni.
Näin olen tuon asian ajatellut minäkin jo aikoja sitten, että siellä se paperi kannattaa tehdä missä raaka-aine on helpoimmin saatavilla.
Ei tuohon ole oikein mitään lisättävää, muuta kuin, että hulluahan se on maksaa enemmän tullia tuontipuumotista kuin motti klapeja maksaa litteriin pinottuna.
Se on on vain paperipellejen uskottava, että tehtaat loppuu melko piankin.
Miytä sitten tilalle? Pitemmälle jalostettua puutuotetta. Esim. Pienpuutaloja. Kaksi huonetta ja keittiö saunalla ja vaatehuoneilla.
Mieluummin kai sitä semmoisessa asuu kuin orjallisessa osakehuoneistossa.
Pääkaupunkiseudullekkin vain sellaisia pientaloalueita, 30 kilometrin säteelle, niin ihmiset varmasti niitä ostaisivat.
Onhan toki puun energiakäytön lisämahdollisuuskin olemassa.
Mutta kyllä Suomen metsänomistajatkin olisivat tyytyväisempiä, kun pääsisivät samaan ansiotasoon, pelkillä harvennushakkuilla.
Nythän hakataan helvetinmoisia aukkoja, ja se tili on siinä.
Olishan tuota tarinaa ja turinaa tuosta aiheesta, muuta nyt pitää mennä.
Ensimmäinern aloitus sinulta, jonka noteerasin, pientä kauneusvirhettä (itsestä höpiseminen)vaille kiitettäväksi.
Ihmettelenkin jos avauksesi ei saa kepukansaa kirjoittamaan, vaan onko nyt niin , että avaus tuli väärältä nkiltä.
...mielestäni kyllä useinkin puhun yhtä tärkeistä asioista ja vähintään yhtä hyvin. Mutta "kauneus on katsojan silmässä".
Itsestäni puhumisella oli kyllä tuossakin tarkoituksensa, enkä näy puhuneen tarpeeksikaan, kun Oiva Härkönen on todennut edellä minulta puuttuvan tajun elämän realiteetetista, ja jouduin hänelle vastaamaan siten kuin vastasin.
itsesi esilletuomista niin näyttävästi, kuin sinä sen teet.
Sen kyllä uskon, että siitäkin tarinaa rittää mutta se ikäänkuin panee hylkimisreaktion käyntiin. Sen verran ylivoimaisena pidät itseäsi.
Minultakin on pyydetty moneltakin eri taholta kirjoittamaan kirja omasta elämästäni. Viimeksi viime viikolla kolmelta eri taholta. Yksi puhelu tuli helsingistä entiseltä gollegaltani, toinen oli vaimoni, kolmas eräs ihmistuntemukseen erikoistunut alansa ammattilainen. On niitä muitakin ehdottelijoita ollut jo aikaisemminkin.
Siinä vaan on sitten pantavsa itsensä likoon kokonaisuudessaan, mitään kaunistelematta ja kiertelemättä, muuten hommelilta putoaa pohja pois, ja sen kyllä lukijat aistii. Eli joko kaikki tai ei sitten mitään. Toki sen joku joutuu muotoilemaan kirjallisempaan asuun, kun minä en ole mikään sen sortin spealisti, mutta ei sitäkkään hommaa saa pilata liioilla tyylittelyillä ja sananmuokkauksilla.
Olenkin nyt jopa aloitellut tuon homman aloittamista.
Minulla luonnistuu kirjoittaminen ja ajatteleminen yhtaikaa paremmin, kun teen hommaa kynällä.
Asiapulaa ei tule olemaan. Sitä on kertynyt ympäri maapalloa, niin maasta kuin ilmastakin, mereäkään unohtamatta.
Kotimaan asioistakin on kokemuksia vaikka muille jakaa.
Ei tuosta aiheesta enempää, muuta kuin, että en niitä tänne saitille halua kirjoituksiini sotkea ja sillä tapaa yrittää painoarvoani nostaa.
En kerro edes sitä millä olen itseni ja perheeni elättynyt.
Tämä on minun mielipiteeni saittihommeleista.
Toki jokainen saa taaplata tyylillään, mutta useinmiten sitten puututaan siihen, mikä ei ole sitä pääasiaa.
Siis tartutaan siihen, mikä ei liity itse asia-aiheeseen. Mutta jos joku haluaa puhuttavan itsestään niin mikäpä siinä, näkyyhän tuo onnistuvan sinulta ainakin.(ehkä tahattomasti?)
Mutta tuohon sellunkeiton loppumiseen Suomesta on ihan luonnolliset faktat olemassa.
Luonnon monimuotoisuus säilyy siten tulevillekkin sukupolville.
Ei minusta nuo pari suunniteltua allashanketta vielä ole mitään, nykyisen metsänraiskauksen rinnalla.
Puuta kyllä varmaan riitttää muuhun tarkoitukseen, muttei maailman paperikeisarina olemiseen.
Venäjä onkin ilmeisesti seuraavana se maa, joka paperin hintaa pystyy aikahyvin euroopassa säätelemään. Siinä pelissä meillä ei ole mitään jakoa. Samoin kuin tuolla ison veden takana olevat maat tulevat tulevaisuudessa hoitamaan oman sektorinsa.
Asioilla on taipumus kehittyä ihan itsestään sitten vasta uusille, paremmille urille kun entisestä on ollut pakko irrottautua.
Se pätenee myöskin tuossa metsiemme hyötykäytössä tulevaisuudessa.
Ihminen on aika kekseliäs, kun sen tarve koittaa.
Voipa olla niinkin, että puu voi olla vielä johonkin toiseen uusiutuvaan luonnonvaraan yhdistettynä kansakuntamme suurin rikkaus.
esim lääketeollisuudessa, ken tietää.
Muuurahaisetkin on meillä vielä silläkin sektorilla hyödyntämättä.
Biokemisteillä ja muilla alan hepuilla onkin loputon sarka kynnettävänä, ihmiskuntaa ajatellen.
Jokapäivä mennään kuitenkin pieni neulansilmä eteenpäin.
Tämä nykyinen politikointi kun ei enää kohta ole missään arvossaan kenenkään silmissä, tulevaisuudessa asioita hoidettaneenkin ilman nykyisenkaltaista polittiista järjestelmää.
Miten, se jää nähtäväksi.
Epäilenpä suuresti, että luonnolla on sormet vahvasti silloin mukana pelissä.
Tämä nyt oli sellaista jaaritusta, johon sinunkaan ei kovin pidä kovin kantaaottavasti suivaantua.
Kunhan näpyttelin aikani kuluksi, teatterissa saadun kulttuuripläjäyksen päätteeksi.
Olisikohan "gollegasi" se "toimittaja", joka niitä uusia sanoja luo. Kuten esim. torbedo. Hih hih.
Varmaan muistelmasi olisivat mielenkiintoiset. Ainakin kirjoitusasultaan. Hih hih.
Eli muistelmia kirjoittamaan! ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen”, väitti Veikko lavi, ja oikeassa oli. On siis myös muistelmien arvoinen.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa Hallituskatu 1:ssä Helsingissä on sadoin hyllymetrein aivan tavallisilta ihmisiltä kerättyä kertomaa, ja vaikka se ei aina ole kieleltään virheetöntä eikä ehkä kerronnaltakaan mestarillista, erittäin mielenkiintoista siinä on paljon.
Olen ollut siellä sitä muutaman kerran lueskelemassa – sinne on tavallisilla kansalaisillakin pääsy ja oikeus tutustua aineistoihin – eikä monikaan kirja ole minua kiinnostanut niin, kuin eräät sieltä lukemani. Mm. jätkäperinteestä, jota on valtavasti, kertojina mm. sellaisia legendaarisia Lapin jätkiä kuin Nätti-Jussi, joka kertoi tulleensa Lapin savotoille silloin, kun Kemijokea taakotettiin (merkittiin sen uoman paikkaa). Lapsuuspitäjästäni Rautavaaralta kerätyssä perinteessä on paljon sellaista, jota siellä lapsena kuulin kerrottavan, kertojien joukossa mm. isoisäni isä, joka on kuollut jo 1905.
Kannustukseksi laitan tähän omien muistelmieni johdannon, josta ilmenee minun motiivejani muistelmieni kirjoittamiseen. Rohkaiskoon se sinua ryhtymään toimeen!
- - -
ALUKSI
Kun minulta noin vuosi sitten kysyttiin, mitä aion tehdä eläkkeelle jäätyäni, sanoin rupeavani kirjoittamaan muistelmiani. Tietenkin tarkoitin sen vitsiksi, mutta sitten ajatus alkoi kiehtoa ihan vakavasti. Elämäntapahtumani alkoivat kieppua mielessäni, mutta jotenkin järjestymättöminä. Huomasin myös, että olen alkanut unohtaa asioita ja sekoittaa niitä toisiinsa. Se tuntui häiritsevältä, sillä minulla lienee korostunut tarve järjestykseen. Tästä huolimatta yksityiselämäni on ollut joskus pahasti sekaisin. Saisinkohan myös sen parempaan järjestykseen näin jälkikäteen? Katsotaanpa!
Aluksi kerron taustoistani ja juuristani sen vähän, mitä niistä tiedän tai muistan. Sitten muistelen elämäni vaiheita lapsuuden leikeistä eläkeaikaani saakka. Elämässäni on tapahtunut enintään vain ajoittain jotakin ”jännittävää”, eikä tämä aspekti määrää sitä, mitä näihin muistelmiini sisällytän, vaan kerron myös aivan arkipäiväisistä elämäntapahtumistani. Teen näitä muistiinpanoikseni elämästäni, tässä mielessä enemmän itseäni kuin muita varten. Tietenkin toivoisin näiden saavan myös jonkun lukijan.
Elämäni ei siis ole ollut niin erikoinen, että olettaisin sillä olevan yleistä kiinnostavuutta. Onhan siinä kuitenkin ollut monia vaiheita ja se on sijoittunut nopeasti muuttuneeseen aikaan, jossa on tapahtunut kaikkea mielenkiintoista, jossa olen ollut osaltani mukana. Toivoisin osaavani kertoa siitä edes jotakin niin, ettei mahdollinen lukija tuntisi vaivaansa ihan turhaksi. Toivon siis maailman muuttumisen elinaikanani näkyvän muistelmistani. Jos elinympäristöni on muuttunut kovin, olen kai muuttunut itsekin. Vanhentunut ainakin olen. Sekin näkynee näistä.
Kun en ole koskaan pitänyt päiväkirjaa, joudun olemaan kerronnassani muistini varassa. Muistini saattaa tehdä jo tepposia, mikä otettakoon huomioon. Lasse Lehtinen kirjoitti ”Luotettavat muistelmat” jo melko nuorella iällään perustellen, että ”muistelmat täytyy kirjoittaa silloin, kun vielä muistaa jotain”. Olisikohan minunkin pitänyt kirjoittaa nämä jo aikaisemmin? Hän myös sanoi, että ”muistelmissa täytyy valehdellakin sen verran, että syntyy keskustelua, mikä edistää muistelmien myyntiä”! Kun minun ei tarvitse ajatella näiden myyntilukuja, voin pyrkiä pysymään totuudessa. Aion olla avoin myös oman raadollisuuteni esittelyssä, ettei sanottaisi, että haluan kaunistella kuvaa itsestäni. Englantilainen kirjailija Peter Ackroyd, on sanonut: ”jos haluat valehdella, kirjoita elämäkerta; jos haluat puhua totta, kirjoita romaani”. Olen kai vääräoppinen, kun koetan tässä elämäkerrassani puhua totta.
Kirjailija Mirkka Rekola on todennut, että ”ihminen kantaa mukanaan aina koko elämäänsä; jokainen vanha mies on myös se pikkupoika, se murrosikäinen, se nuori mies, se mies parhaassa iässään jne. mitä hän aikanaan oli”. Voin yhtyä tuohon ajatukseen. Olen luullut muuttuneeni paljon elinaikanani, mutta nyt näitä kirjoittaessani olen taas elänyt mielessäni elämäni eri vaiheissa, ja olen niistä itseni vielä hyvin tunnistanut. Siis kummakos tuo, jos joskus myös ”vanhaa miestä lapsettaa”!
En pysty sanomaan, mikä olisi varsinainen motiivini näiden kirjoittamiselle. Sisarukseni tosin ovat joskus osoittaneet mielenkiintoa erinäisiä elämänvaiheitani kohtaan, joten ehkäpä haluan kertoa niistä heille näin. Kun kohderyhmäksi ajattelen myös jälkeläisiäni, niin yhtenä vaikuttimena voisi olla toive, että nämä rakentaisivat osaltaan heidän identiteettiään. Heidän on hyvä tietää, mitä heissä on lähtöisin minusta; toivottavasti he tämän luettuaan pystyvät paremmin tunnistamaan ja käsittelemään noita piirteitä itsessään. He toki muistakoot, etteivät heidän geeninsä periydy yksin minulta, vaan heidän juurensa levittäytyvät paljon laajemmalle!
Tosiasiallisin syy tämän kirjoittamiseen lienee sittenkin se, että olen tullut vanhaksi ja haluan muistella menneitä ihan omaksi huvikseni. Tiedetäänhän, että vanhat ihmiset palaavat ajatuksissaan menneeseen ja muistelevat sitä mielellään. Nyt eläkeläisenä, ohitusleikkauksestakin jo hyvin toivuttuani, minulla on joutilasta aikaa ja puutetta paremmista tekemisistä. Ja täytyyhän tälle uudelle kotimikrolle jotakin käyttöä saada ennen kuin töissä vaivalla hankitut taidot ruostuvat. Luulen, että vanhojen tapahtumien muistelu on usein myös hauskaa, joskin paikoin se saattaa olla raskastakin, mutta ehkä tietynlaista terapiaa, painolastin purkamista, silloinkin. Muisteluille on ainakin korkea aika nyt, kun ”hissi vielä tuo tavaraa yläkertaan”, tulevaisuudesta ei tällä iällä tiedä (jos vaikka kuolla kupsahtaisi ja muistelmat jäisivät kirjoittamatta - sitten se vasta harmittaisi!) Eikö tässä ole jo tarpeeksi perusteita muistelmien kirjoittamiselle!
Ehkä elämäntarinastani ei synny mitään muille annettavaa. Minua kuitenkin kannustaa yritykseen tietoisuus siitä, että Kalle Päätalo on kirjoittanut yli 30 romaania elämästään, jonka vaiheet eivät ole olleet juuri omiani värikkäämmät! Valitettavasti en omaa hänen kertojan lahjojaan.
Tämä on siis tarkoitettu suorana jakeluna vain pojilleni, sisaruksilleni ja kenties eräille muille läheisilleni jaettavaksi; ei tämä toki laajempaa levikkiä ansaitse eikä saisikaan. Näin voin vailla taloudellisia tai kirjallisia tarkoitusperiä kertoa kerrottavani omalla tavallani, tavoittelematta sananlennossa korkeuksia, joihin en kuitenkaan yltäisi.
Aloitan muistelmieni kirjoittamisen ohitusleikkaustoipilaana kotonani
hallitset hyvin tuonkin alan.
Sinähän voisit alkaa oikolukijaksi sekä muutenkin avittamaan, kun tunnut olevan pätevä sillä alalla.
Kirjoitusasuhan onkin se koko asian juju.
Myöskin se, että miten voi vähälahjainenkin omaelämänkerran kirjoittaa.
Siellä hakunilan kennoston yksiössäsi, sitten naurat ja hihittelet sille, aivan kuin Arto Paasilinnan hauskimmille kirjoille.
Iloa ja perinnettä on tarkoitus tuottaakkin.
Hyvä on ainakin alku, kun en ole vielä kuin aikomukseni ilmaissut, niin se jo saanut sinutkin hilpeälle tuulelle.
Kyllähän minä sinun vittumaisen perusluonteesi tunnen, itse et ole elämässäsi saanut aikaiseksi sen vertaa että olisit itse itsellesi työpaikan hankkinut. Äitisi joutui senkin sinulle hommaamaan jotta et rasittaisi niin paljon hänen talouttaan.
Luulisi kannustavan häntäkin, jolle ne esitit.
Kai meillä jokaisella olisi yhtä ja toista muisteltavaa. Pitäisköhän tässä alkaa harkitsemaan omienkin muistelmieni kirjoittamista? Omaksi ilokseni vain, ja ehkä vaimon kiusaksi, kun kertoisin niissä kaikista nuoruuden hurvitteluista.
Onkohan jo pitkällä city-keskustan muistelmat, kun jo neljä vuotta sitten kertoi keräävän aineistoa niitä varten? Varmaan hänkin esittää niistä "klipsejä" täällä. Mielenkiinnolla niitä odotetaan!
hyvä tuttava, ja muistan pienenä kiinnittäneeni huomiota jusiin erikoiseen jalkaterään, joka oli kääntynyt melkein kokonaan toiseen suuntaan.
Taakokotushommat kyllä ossan, samoin kuin vaaituksetkin.
Olen joskus nuoruudessani, kun oli tarkoitus mennä teknilliseen, ollut noissakin hommissa.
Sitten meninkin ihan erille alalle kuin olin alunperin suunnitellut. Kyllähän minä lyhyemmällä koulutuksella olisin alkuperäisessä sunnitelmassa
leipääni kiinni päässyt, muuta sitten tuli vain sellainen poks, ajatus ja onnistuin eka yrityksellä päästä lukemaan sinne minne jotkut olivat yrittäneet useastikkin ja olivat jopa alalta aikaisemmin kokemusta hankkineet.
Sellaista se elämä on.
Kiitos vain noista vinkeistä, mutta en ole kovin kiinnostunut lukemaan miten muut ovat asian hoitaneet. Minä hoidan sen omalla tavallani, vaikkakin se saattaa suakin ihmetyttää, että saakohan tuo mitään aikaiseksi.
Syyt tuohon kyhäelmääni ovat suunnilleen samanlaiset kuin sinullakin, mutta minä olen tehnyt aika vähän kirjallisia hommia työssäni, kun niitä ei oikeastaan ole tarvinut tehdä kuin opiskeluaikoina, ja silloinkin sai kirjoitta melkein miten lystää kunhan tarpeelliset tiedolliset asiat tulivat kyllin selvästi omaksutuiksi, ja julkituoduiksi sekä käytännössä opituiksi. Mitään viittä liuskaa pidempää juttua en työni puitteissa ole joutunut kirjoittamaan.
Olen pohjoisen poikia alunperin, mutta sitten opiskelut veivät etelään ja työt ympäri maailmaa.
Tulkoon siitä erillainen, kuin mitä muilla.
Sehän on varmaankin sallittua?
Vai joko Eu on tuhonkin direktiivit laittanut.
Minua ei kieliasu kiinnosta, aion kirjoittaa sen just niinkuin puhunkin.
Kiitos vain mielenkiinnostasi ja siitä että et heti heittänyt rähmiä silmilleni, epäilemälemällä kykyäni moiseen touhuun.
Minähän pystyn, ja eläkeläisenä on aikaakn.
Asenteesi on oikea. Toistan: ei muuta, kuin tomeen vain!
Nätti-Jussista kuulin itsekin lukemattomia juttuja noina Lapin aikoinani. Kämppäisäntänähän tuo kampurajalkainen Johannes Nätti (se oli hänen oikea nimensä, joten se nätti-Jussi ei tarkoita kaunista Jussia) toimi ainakin ikämiehenä ollessaan, lämmitteli kämppää miesten ollessa työmaallaan ja toimitteli muita pikkuaskareita. Mutta kovat olivat jutut miehellä. Sellainenkin uho on pantu hänen piikkiinsä: "Ensin lyö Nätti, ja sitten lyö kirkonkellot".
Niin, olen minäkin ollut noissa suonkuivaukseen liittyvissä valmistelutöissä, kesän 1954 Metsähallituksen Lapin Itäisen suonkuivauspiirin työmailla Savukoskella, Kemijärvellä ja Rovaniemen maalaiskunnassa. Noistakin olen kertonut muistelmissani. Ensin olin lattapoikana ja sitten vaakituskoneen käyttäjänä. Työnjohtajana meillä oli Heikki Lounaja, suonkuivausteknikko, tunnettu kirjailija, mm. Valtion kirjallisuusapurahan saaja v. 1952. Hänen tunnetuimpia romaanejaan ovat juuri savotoilta kertovat "Varsitien varrelta", "Lautta ohittaa kylän", ja "Maaton mies", jonka tapahtumat sijoittuvat sotaan ja jonka päähenkilö oli myös maaton metsätyömies, joka uneksui saavansa sodan jälkeen maata. Saikin, pari neliömetriä kirkkomaalta.
Ei tuu tähänkään näkymään omani, eikä varmaan moni muukaan. Minne ne hävii? Kuka tietäis?
Öljyn ja energian hinnan nousun myötä, myös metsien ja peltomaankin hinta nousee. Öljyn hinta nousee siksikin, koska maapallo vaurastuu, köyhät maat vaurastuu. jos ei tehdä sitä keksintöä, että vedestä saadaan energiaa, niin KAIKKI nousee. peltomaan hinta nousee siksikin, että kuivuus alkaa vaivata nyt viljavia seutuja. Siihen kyllä menee kait 100 vuotta tosin. Mutta energiaa kun tuotetaan pelloissakin...nousee ruuankin hinta jne.
Voi olla, että maaseutujen autioituminen kääntyy toiseen suuntaan. Se hyväkin puoli voi olla...kaikessa.
Muuten on vaikea sanoa, että meneekö tehtaat...en usko, että kaikki menee. venäläisillä ei ole edes metsäteitä, miten ne yhtäkkiä polkaisis tehtaat ym.t pystyyn.
On mullakin pari hehtaaria kivimaanpeltoa.
...mutta niiden käyttötarkoitus ja -tapa vain muuttuu siten, kuin tuossa muutamassa puheenvuorossa on jo tuotu esille. Ja se on metsää omistamattomien kuten metsän eläinetenkin etu!
Tuota haluaisin kommentoida
>> venäläisillä ei ole edes metsäteitä, miten ne yhtäkkiä polkaisis tehtaat ym.t pystyyn.
..on tässä:
http://www.desertsun.co.uk/blog/images/Oxa road.jpg
http://megcampbellback.typepad.com/photos/uncategorized/picture2_russian_road.jpg
http://img.infotropic.com/i/060927_8.jpg
http://www.winkk.com/wp-content/uploads/2007/12/russian-siberian-road-to-yakutsk.jpg
aina ja lisäksi oikeansuuntaista. Paperin ja sellun valmistus ei kuitenkaan tule Suomessa loppumaan edes 50 vuodessa. Tehtaita suljetaan ja tuotantoa supistetaan jo parin seuraavan vuoden aikana, mutta kyllä Suomen tapaisessa maassa paperin teko kannattaa jatkossakin. Metsäteollisuus tullee kehittämään runsaasti uusia tuotteita enegian tuotantoon, elintarvike- lääke- ja kosmetiikkateollisuuteen, mutta paperiakin tarvitaan. It-ala on vuosikymmeniä paasannut paperittomasta konttorista, mutta toistaiseksi siitä ei näy jälkeäkään. Sanot, että paperi ja sellu tehdään jatkossa siellä missä on markkinatkin. On niitä markkinoita edelleen Euroopassakin. Väestöpohja Aasian maissa on sitä paitsi niin valtava, että siellä olevat puuvarat tuskin edes riittävät kattamaan näitä paikallisia tarpeita. Paperimiehet ympäri maailmaa etsivät nopeakiertoisia kuitulähteitä, joista eukalyptuksen jotkut lajikkeet sitä ovatkin. Näiden muutamien lajikkeiden viljelystä on kuitenkin vielä ekologisesti katsoen varsin vähän kokemuksia ja on olemassa viitteitä siitä, että niiden valtava vedenkulutus aiheuttaa vakavia vaikeuksia maaperälle eikä ekokatastrofin mahdollisuuttakaan voi sulkea pois.
Kaiken lisäksi on otettava huomioon maailman kaupan ovea kolkuttava energiakriisi. Kauppa perustuu näet pääasiassa öljytaloudelle eikä toistaiseksi ole kyetty tai haluttu kehittää vaihtoehtoisia energiantekomuotoja. Tämä taas johtaa siihen, että kuljetuskustannukset saattavat nousta arvaamattomaan rooliin tulevaisuudessa, mikä puolestaan pistää miettimään omavaraisuuskysymyksiä. Hyvä kirjavinkki on esimerkikis Paul Robertsin "Kun öljy loppuu" - antaa paljon ajateltavaa.
Niiden sukupolvien, jotka täällä elävät vielä 4-50 vuoden päästä, tulisi olla hyvin huolissaan mm nykyisen kokoomus-kepu-hallituksen energia-, omavaraisuus- ja teollisuuspoliittisista linjauksista. Näistä asioista ei juuri debattia käydä vaan keskitytään nahistelemaan Kanervan tekstiviesteitä tai Vanhasen surkeista naiskommelluksista. Mutta niinhän se menee, että kansalle leipää ja sirkushuveja ja tärkeät asiat hodetaan taustalla.
...sellunkeitto ja paperinvalmistus Suomessakaan täysin lopu, sillä olisihan se surkeata jos niin kävisi teollisuudelle, joka on ollut avainasemassa nostamassa maatamme tällaiseksi, millainen se nyt on.
Ei tosin enää aikoihin ole pitänyt paikkaansa se vanha väittämä, että "Suomi seisoo puujaloilla", mutta tärkeää puu ja siihen perustuva teollisuus meille edelleen on. Tosin nuo alkujaan kotimaiset alan firmat operoivat nykyisin enemmän maailmalla kuin täällä, jonne ne eivät enää yhtä paljon työtäkään tarjoa, ja taitaa suurin osa niiden jakamista osingoistakin mennä Suomen ulkopuolelle. Mutta kai niillä meille vielä on merkitystä veronmaksajina.
Tuot kivasti esiin uusia puunkäyttömahdollisuuksia. Toivottavasti nuokin todentuvat tulevaisuudessa. Hieman jo itsekin pohjustin tuohon suuntaan yhdessä vastineessani:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000034199061
keskustelulle mikä on metsäteollisuuden tulevaisuus Suomessa.
Tärkein anti löytyy kyvystä ymmärtää murrosvaiheen alku jolloin jotakin on jäänyt historiaan ja uusia näkymiä sekä tulevaisuutta pyritään rakentamaan uusiutuvien luonnonvarojen hyötykäytön varaan.
Kemiallisen teollisuuden osalta se merkitsee perinteisten tuotteiden osalta lähinnä keskittymistä muutamiin yksiköihin sekä kokonaistuotannon vähentämistä,mutta ei lopettamista.
Lähitulevaisuudessa laitoksista ne joilla on parhaat toimintaedellytykset tulevat löytymään niistä jotka pystyvät hyödyntämään raaka-aineen niin kemiallisesti kuin mekaanisestikkin sekä ottamaan kaupalliseen käyttöön koko tunnetun energiasisällön joka puusta voidaan erottaa.
Biomassaan ja energiaan on kohdistettu suuria odotuksia sekä panostuksia.
Vähäisempien markkinaarvojen osalta mutta ei merkityksetömien on tehty jo huomattavia ponnisteluja prosessien sivutuottena syntyvien hyödynnettävissä olevien ainesosien käyttäminen funktionaalisten elintarvikkeiden tuottamisessa (lähinnä entsyymit ja molekyylit).Lisänä lääkeaine,kosmetiikka jne teollisuuden alat joille kaupallistettavissa olevaa tuotantoa on mahdollista rakentaa.
Biomassojen käyttöön liittyy lisäksi viljelykasvit kuten vilja-ja öljykasvit jolloin lisääntyvän tuotannon myötä saadaan rehuteollisuuteen rakaa-ainetta merkittävästi ja vapautettua viljankäyttöa ihmisravinnoksi vaikka yleinen uskomus näyttää olevan päinvastainen.
Kokonaisuutena kyseessä on raaka-aineen(puun )tehokkaampi hyödyntäminen ja uusien käyttömahdollisuuksien etsiminen.
Lopuksi on myös tärkeä huomioida metsien hakkuumahdollisuudet ja yrittää ymmärttää edes Suomen osalta millainen varanto on n.70 milj m3/vuosdessa hakattava puumäärä ja kuinka se pystytään järkevästi käsitelemään jos kemiallinen/mekaaninen metsänjalostus ei sitä hoida kokonaisuudessan kuten se on viimeiset vuosikymmenet pystynyt tekemään.
70 milj/kiinto m3 = kehämitalla mitattuna noin
5 m korkea
5 m leveä
3920000 m pitkä pino.
Ainoa ratkaisu tuon määrän käsittelyyn vuosittain on toimiva ja tuottava metsäteollisuus.
Metsät ja siihenliittyvä teollisuus säilyvät mutta tuottevalikoiman tulee monipuolistua.
Esittämäsi visiot ovat mielenkiintoiset, ja toivottavasti ne myös käyvät toteen. Niissä on minulle uuttakin tietoa, jota en kyllä kyseenalaista. Ymmärtääkseni noiden mainitsemiesi innovaatioiden pitäisi olla hyvin mahdollisia käytännön toteutuksinakin. Millainen sitten lienee niiden hinta-hyötysuhde; arvelen, että ainakaan aluksi ei ehkä kovin hyvä.
Mutta uutta ajattelua ja sen tuomia uusia käyttötapoja puille ja metsille tarvitaan. Niitä tuo kivasti esille WADI edellä, ja olen itsekin hieman niitä hahmotellut eräässä vastineessani:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000034199061
kuten aikoinaan Nokian yhteydessä oli se ratkaiseva tekijä innovaatioiden lisäksi jolla markkinat avautuivat ja kasvukierre saatiin alulle.
Puulla ja elollisen kasvuston hyödyntämisellä markkinat ovat huomattavasti laaja-alaisemmat koska siitä valmistettavat tuotteet ovat lähempänä ihmisen perustarpeita kuin viestintäteknologian tuotteet.
Sopiiko ja tuleeko uudistuvaa tuotantoa edes tarkastella lyhyen aikavälin tuottoja silmallä pitäen jos ollaan rakentamassa tukijalkaa taloudelle ?