Ruusunen valehteli

Hesarata lainattua tekstiä:

" ei Vanhanen valehdellut
juupa juu | 6.4.2008 15:16
Ei ole tapaamista kommentoinnut koskaan. Ruusunen kyllä kertoi ensin, että tapasivat ensimmmäisen kerran Ikeassa. Kirjassaan sitten kertoi, että tutustuivat netissä. Valehteli kuulemma Vanhasen toivumuksesta. Kun kerran Vanhanen itse ei ole asiaa kommentoinut, ei hän ole voinut silloin valehdellakkaan."
32572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

ja täällä se näkyy hyvin. Siksipä pieni järjenkertauskurssi höperöille teille.

Minusta Kanervan ja Vanhasen tapauksissa on ratkaiseva ero: Vanhanen koetti aloittaa ja rakentaa pysyvän seurustelusuhteen ja Kanerva 'petti' avopuolisoaan.

On hiukan erikoista, jos Suomessa poliitikoille ei sallita muuta siviilisäädyn vaihtamista kuin eroaminen. Vanhanen ei ehkä toiminut parhaalla tyylillä, mutta kai poliitikoillekin on suotava mahdollisuus etsiä uutta elämänkumppania?

Ja nythän on jopa Hesarissa ollut kirjoitus, miten Vanhanen avasi uusia uria eli sivistyneet ja säädylliset eli lukeneetkin naiset uskaltavat jatkossa mennä nettitreffisivustoille ja korkeammat johtajatyypit hakevat netistä treffiseuraa. Joten olemme siirtyneet uuteen aikaan siinäkin. Nettitreffailu on muotia nyt.

Äänestä
  • Kaikkiaan on kunnioitettavaa, että Vanhanen asettaa oman arvovaltansa ja asemansa poliitikkojen yksityiselämän puolustamiseksi. Henkilökohtaisesti se on hänelle riskialtista, mutta monen julkisuuden henkilön on häntä vielä kiittäminen.

    Äänestä

  • rohkeaa Vanhasta kirjoitti:

    Kaikkiaan on kunnioitettavaa, että Vanhanen asettaa oman arvovaltansa ja asemansa poliitikkojen yksityiselämän puolustamiseksi. Henkilökohtaisesti se on hänelle riskialtista, mutta monen julkisuuden henkilön on häntä vielä kiittäminen.

    Poliitikot eivät ole katolisia pappeja

    -... naiskontakteissa

    Mitä se kenellekkään kuuluu? Samat oikeudet ja vapaudet on kuin muillakin ihmisillä. Jos ja kun on hyvä työssään, niin aivan yksi ja sama mitä muuten tekee. Turvallisuuden varmistaminen on pahimpien uhkakuvien (vakoilu, uhkailu, kiristys tms) osalta muiden tehtävä yhteiskunnassa, ja siihen koko yhteiskunta osaltaan perustuu.

    Kun 60% suurten kaupunkien asukkaista on sinkkuja, ja avioliitoista puolet päättyy eroon parin vuoden kuluessa, ja perheet ovat erillään jne, niin ole mitään mieltä vaatia, että poliitikkojen pitäisi elää nukketeatteria voidakseen hoitaa työnsä ja tehtävänsä.

    -nykyajan sähköiset ..

    Osoitus siitä että osaa työvälineiden käytön, sitähän tuo on. Vaikka parisataa viestiä kuukaudessa on mitä noin kuusi-seitsemän viestiä päivässä?

    Ongelma taitaa olla se mitä työelämää ja ihmisten elämää olen katsellut, että heillä ei ole elämää. Siis sitä vain ei yksinkertaisesti ole, eikä ehdi olla, ja ei olla kasvettu elämään omaa elämää, aikuisina, uusiin ihmisiin ei uskalleta tutustua, pidättäydytään äärimmäisen pelokkaasti tuttuihin ja turvallisiin ja näin Sarasvuon kommentoima ns. mukavuusalue supistuu aivan järjettömän pieneksi. Jää elämättä. Varmistellaan vain ja varmistellaan että ei muutkaan elä.

    -peittely-yritykset ...

    Tässä joku vertasi aiemmin Jäätteenmäen tapausta ja tätä toisiinsa. Mielestän on älyllisiä vajavaisuuksia, mikäli ei erota asioita ja mittakaavoja toisistaan. Sanoi sitten tavanneensa Ikeassa tai chatissa, niin entä sitten? Koko asia kun ei kuulu julkisuudelle, tai on luokkaa kenen kanssa kävit etelänlomalla, niin sanoa seurueesta joku, jättää sanomatta toinen, ei siinä mitata poliittista rehellisyyttä. Joka muuta väittää on diplomatian osalta täysi imbesilli.

    Äänestä

  • rohkeaa Vanhasta kirjoitti:

    Kaikkiaan on kunnioitettavaa, että Vanhanen asettaa oman arvovaltansa ja asemansa poliitikkojen yksityiselämän puolustamiseksi. Henkilökohtaisesti se on hänelle riskialtista, mutta monen julkisuuden henkilön on häntä vielä kiittäminen.

    Mikä teitä vaivaa?
    Vanhanen koetti aloittaa ja rakentaa pysyvän seurustelusuhteen ja Kanerva 'petti' avopuolisoaan.

    Parisuhteita on monenlaisia. Ellei sitä suurta rakkautta löydy esimerkiksi, niin voi olla myös ns. järkiavioliitto, avoliitto, koska se helpottaa muita asioita. Ei siinä silti ole mitään vaatimusta mistään, että ei saisi elää.

    Joskus voi myös olla niin, että sitä rakastaa ajan myötä sitä tuttua jonka kanssa on niin hyvä asuminen ja osa elämää jakaa, juuri siksi ettei sido toisiaan omistaen ikäänkuin.

    Juuri tuo omistaminen on suomalaisissa parisuhteissa ainakin se ongelmien alkusyy ja juuri. Ei toista ihmistä voi omistaa. Vaikka olisi rakkausliitossa, niin siinä pitää pitää huolta toki suhteen lisäksi myös itsestäänkin. Elämättä oleminen kuivattaa varmasti ihmisen onnettomaksi ja tylsäksi.

    Ei rakkausliitonkaan tarvitse sellaiseen kaatua, vaikka kohtaisi vaikka aivan eri elämänpolulle osuneen vanhan ihastuksensa matkalla, tai jonkun joka muistuttaa niin jotakin tiettyä ihannetyyppiä, ja siinä ihminen hetken leimahtaa ja kokee jotain, mutta silti arvostaa parisuhdetta ja sen puolia.

    Ei tämän keskustelun pitäisi mennä aivan älyttömäksi ja tosiaan katolisten pappien selibaattivaatimuksiin asti. Eivät hekään niissä oikein onnistu. Poliitikot ovat kansan edustajia. Ihmisiä. Muita tahoja yhteiskunnassa ovat instituutiot jotka organisaatioina vahtivat tiettyjen etujensa ja valvomiensa asioiden toteutumista, sekä yritykset, ja vakuutusyhtiöt ja sen sellaiset mukavat. Valtio kylmenee kuin uusi pakastin, mikäli sen johtoon hyväksytään vain väkeä, joilla ei ole mitään piirteitä mitä kansalla on.

    Ihmekö se, jos työilmapiirit kylmenevät ja lääkkeiden kulutus kasvaa, ihmiset voivat huonosti ja juovat tai muuten purkavat ahdistustaan monin tavoin, mikäli sitä ahdistusta lisätään valitsemalla kärkeenkin vain epäinhimillisiä muovisia muka-ihmisiä mukaedustamaan.

    Muka tuomaan inhimilliä näkökulmia ja kokemusta mukaan päätöksentekoon. Pitää olla mukana otos aivan tavallisia ihmisiä, kunhan työt hoituvat, ettei se olisi ihan pelkkiin tyhjiin kuvitelmiin perustuvaa haihattelua, joka ihmisiä sitten vain ahdistaa.

    Minä en pidä monien seksuaalivähemmistöjen oikeuksista, mutta sentään ymmärrän ja suvaitsen ne järjen ja kulttuuriarvojen perusteella. Sitä suuresti ihmettelen mikä ihmeen tarve on luoda perusseksuaalisuudesta niin helvetinmoinen mörkö. On ehkäisyt, ei ole lisääntymisestä kyse. Mikä teitä vaivaa?

    Äänestä

  • yhden akan takiako kirjoitti:

    ja kattia kanssa. Joku hänen tuttavistaan täällä häiriköi ja yrittää saada tavalliset kunnon kansalaiset raivon partaalle ja siihen joku tyhmä kaljakänniläinen yhtyy. Silti.

    Ja koska jotkut teistä todella ovat tyhmiä, niin vähän suomenkielen harjoitusta.

    Netissä ei ole voinut tavata!

    Vai kurkkasivatko näytöstä toisiaan ja kättelivät?

    Ketään ei ole edes kiinnostanut miten totuuden kuviotovat menneet. Ihmiset ajattelevat asioista erilailla; miesten tapa ja naisten toinen. Nimet löytyi netistä ja muutama keskustelu kirjallisena varmasti käytiin, MUTTA tapaaminen on fyysinen ei virtuaali- tekstailu!?

    En ole äänestänyt Keskustaa mutta jos Vanhanen saa rajoja, mitä media saa julkaista ihmisestä, äänestän keskustaa.

    Ensimmäisen kerran näin Kurosen, kun ilmoitti medialle haluavansa lapsia. JOO niitä ei tehdä yhden päätöksellä. Keskustelu etukäteen asiasta mahdollisen isäksi tulevan kanssa olisi ollut paikallaan.

    Toisen kerran esittäytyi lehdistölle: "Olen Susanna Kuronen minusta on kirjoitettu lehdissä n. 280 juttua?"

    Äänestä

  • Ei Ilkka Kanerva ole pettänyt puolisoaan, koska hänellä ei ole puolisoa, koska Ilkka Kanervan siviilisääty on eronnut.

    Ilkka Kanerva ei ole Elina Kiikon kanssa naimisissa ja muutenkin nainen on vain kulissi.

    Ehkä Kanerva ei olekaan enää hetero, vaan hänellä voi olla homofiilejä harrastuksia niin kuin Stubbilla ja Halosella.

    Äänestä

  • todella ihannoi kirjoitti:

    ja kattia kanssa. Joku hänen tuttavistaan täällä häiriköi ja yrittää saada tavalliset kunnon kansalaiset raivon partaalle ja siihen joku tyhmä kaljakänniläinen yhtyy. Silti.

    Ja koska jotkut teistä todella ovat tyhmiä, niin vähän suomenkielen harjoitusta.

    Netissä ei ole voinut tavata!

    Vai kurkkasivatko näytöstä toisiaan ja kättelivät?

    Ketään ei ole edes kiinnostanut miten totuuden kuviotovat menneet. Ihmiset ajattelevat asioista erilailla; miesten tapa ja naisten toinen. Nimet löytyi netistä ja muutama keskustelu kirjallisena varmasti käytiin, MUTTA tapaaminen on fyysinen ei virtuaali- tekstailu!?

    En ole äänestänyt Keskustaa mutta jos Vanhanen saa rajoja, mitä media saa julkaista ihmisestä, äänestän keskustaa.

    Ensimmäisen kerran näin Kurosen, kun ilmoitti medialle haluavansa lapsia. JOO niitä ei tehdä yhden päätöksellä. Keskustelu etukäteen asiasta mahdollisen isäksi tulevan kanssa olisi ollut paikallaan.

    Toisen kerran esittäytyi lehdistölle: "Olen Susanna Kuronen minusta on kirjoitettu lehdissä n. 280 juttua?"

    Niin, valehteliko?
    Kysyn vaan, valehteliko Vanhanen kysyttäessä suhteesta Ruususeen? Meneekö pääministeriltä uskottavuus? Ovatko Kanvervan tekstiviesti- ja Vanhasen Ruusus-kohu saman sairauden oireita?

    Missä, milloin ja miten Vanhanen valehteli suhteestaan Ruususeen? (Vai onko tietolähde tässä ennemminkin Ruusunen kuin Vanhanen?)

    Ja jos kyse on tästä paljon puhutusta "Ikeassa vai netissä" -kysymyksestä, niin olisiko tämä todella sen mittaluokan kysymys, jonka mukana pääministerin uskottavuus menee?

    Haluammeko jatkossa ministereiksi vain hajuttomia ja mauttomia henkilöitä, joilla ei ole yksityiselämää ja jotka ovat "24/7" median valvottavana Big Brother -ohjelmien tapaan?

    Äänestä

Sanoiko Kuronen, että he tutustuivat vai tapasivat IKEA:ssa?

Vanhanen on joka tapauksessa yllyttänyt valehtelemiseen. Yllyttämisestä tulee sama tuomio korkeintaan kuin teostakin.

Äänestä
  • Minusta kummassakin jutussa Vanhanen/Kanerva media ja jotkut kansalaiset ovat ruvenneet moralisoimaan ja pitämään sopimattomina laillisia ja inhimillisiä yksityiselämän asioita. Moralisointi on mennyt täysin käsittämättömälle tasolle.

    Viime päivien tapahtumien valossa jokainen tanssijan tai muuten alempisäätyisen kanssa viestittelevä johtajasopimuksen tehnyt voidaan erottaa. Vaviskaa kunnanjohtajat, toimitusjohtajat, jääkiekkovalmentajat ja järjestöjohtajat. Moraalinvartijoilta ette ole enää turvassa... Itseäni surettaa kovasti arvostamieni tiedotusvälineiden linjan muutos.

    Ollaankohan tässä matkalla kohti shariaa - kivitys väärän ihmisen kanssa samassa autossa olemisesta?

    Entisen toimittaja Vanhasen mediataidot toki kummastuttavat. Ehkä ei kannata kaivaa verta neänästään medialle räksyttämällä. Siinä pelissä häviää demokratiassa aina. Medialle voi pärjätä hetken rahalla (Italia), voimalla (Venäjä) tai viekkaudella (Yhdysvallat).

    Äänestä

  • Onko valtakunnan oikeus käsitellyt vanhasen tapausta? Ei ole joten tarkastakaapa käsityksenne.

    Ja toisekseen, jos joku sanoo jotain, vaikka Ruusunen, se on vain hänen sanansa. Onhan hän valehdellut muunnettua totuutta tuossa tekstarijutussakin. On itse vahvistanut lehdissä, että autossa erottiin ja sitten tuli tekstarilla vahvistus. Joten, höpön höpön juttuja teiltä, jotka haluatte olla niitä imbessiilejä.

    Äänestä

  • höpön höpö kirjoitti:

    Onko valtakunnan oikeus käsitellyt vanhasen tapausta? Ei ole joten tarkastakaapa käsityksenne.

    "Ollaankohan tässä matkalla kohti shariaa - kivitys väärän ihmisen kanssa samassa autossa olemisesta?"

    Ei olla valitettavasti enää menossa, vaan ollaan keskellä tilannetta.

    Tässä alkaa kärsivällisenkin voimat olla koetuksella.

    Taspuolisuuden nimissa vapiskoot myös ne, jotka nyt kivittävät.

    Vasemmisto tosin on aina osoittanut siinä paremmuutta, mutta jossain päin Suomea - en tarkoita Turun saaristoa, on jo täysi revanssisuunnittelu meneillään. Kiviä riittää.

    Äänestä

  • höpön höpö kirjoitti:

    Onko valtakunnan oikeus käsitellyt vanhasen tapausta? Ei ole joten tarkastakaapa käsityksenne.

    Ja toisekseen, jos joku sanoo jotain, vaikka Ruusunen, se on vain hänen sanansa. Onhan hän valehdellut muunnettua totuutta tuossa tekstarijutussakin. On itse vahvistanut lehdissä, että autossa erottiin ja sitten tuli tekstarilla vahvistus. Joten, höpön höpön juttuja teiltä, jotka haluatte olla niitä imbessiilejä.

    Suomessa ei todellisia ongelmia !1
    Jos suomalaisilla, meillä tavallisilla pulliaisilla ja Arkadianmäen kavereilla, on näin paljon aikaa ja vaivannäköä keskittyä poliitikkojen yksityiselämän pohtimiseen, ei täällä Suomen maassa näyttäs olevan todellisia ongelmia joihin puuttua. Ihmisiä ne poliitikotkin vain ovat, heikkouksineen kaikkineen.

    Äänestä

  • höpön höpö kirjoitti:

    Onko valtakunnan oikeus käsitellyt vanhasen tapausta? Ei ole joten tarkastakaapa käsityksenne.

    Ja toisekseen, jos joku sanoo jotain, vaikka Ruusunen, se on vain hänen sanansa. Onhan hän valehdellut muunnettua totuutta tuossa tekstarijutussakin. On itse vahvistanut lehdissä, että autossa erottiin ja sitten tuli tekstarilla vahvistus. Joten, höpön höpön juttuja teiltä, jotka haluatte olla niitä imbessiilejä.

    Netissähän mekin tässä hölmoillään.
    Ei nykyaikana voi ihmistä tuomita harkintakyvyttömäksi sillä perusteella, että etsii netistä seuraa. Ja keskustelemallahan seuraan ensin tutustutaan. Itse pidän hyvinkin mahdollisena tai todennäköisenä, että Vanhanen etsi seuraa tositarkoituksella. Samoin kuin Susan Kuronen. Eikä siinä ole mielestäni mitään epäsopivaa.

    Loppu ei sitten mennyt niinkuin Vanhanen ja/tai Kuronen toivoi. Syitä oli varmaan sekä sysissä että sepissä. Toivottavasti Matilla on tässä uudemmassa suhteessa parempi tuuri.

    Äänestä

  • mekin olemme nyt netissä kirjoitti:

    "Sanoi sitten tavanneensa Ikeassa tai chatissa, niin entä sitten? Koko asia kun ei kuulu julkisuudelle"

    Jos ei kuulu, niin sitten ei kerro sitä julkisuudessa. Sanoo, ettei kommentoi tms. Jos valehtelee, niin se on eri asia.

    Niin. Eihän tainnut kertoakaan?

    Mitähän väärää tehnyt? Eräs ystäväni on naimisissa nettipalvelusta löytämänsä naisen kanssa. Syytä hävetä?

    Jossakin oli lööppi Vanhasen 'naissekoiluista'. Oli taas niin kovin väärin, että oli kehdannut naisen kanssa mennä teatteriin. Hirmuista.

    Äänestä

  • hakee nyt seuraa kirjoitti:

    Tapauksethan ovat rinnasteisia, mutta "yhteinen nimittäjä" niissä on pintapuolisten yhteneväisyyksien sijaan ennenkaikkea median rooli, ja yksityisten ihmissuhteiden moralisointi. "Ihmisen ikävästä toisen luo" on tehty kamalaakin pahempi synti, ja ennenkaikkea ehdottoman julkinen asia.

    Tähän sopisi suosikkisitaattini Kanervalta, kun Kanerva viimein sen sai suustaan puristettua Seiskan kysyessä erottamisen jälkeen hänen vointiaan: "Paskaako se kenellekään kuuluu!"

    Taidatko sen paremmin sanoa.

    Ja jos mediassa jotain asiasta nyt olisi voinut mainitakin, niin ainakaan tapausten käsittelyn mittakaava julkisuudessa ei ole ollut missään suhteessa Vanhasen tai Kanervan yksityiselämän yhteiskunnalliseen merkittävyyteen.

    Äänestä

  • ymmärrettävää kirjoitti:

    Jos joku väittää, että kumpikaan ministeri ei etsinyt tasavertaista kumppania, vaan enemmänkin ns. muuta seuraa, väitän toisin.

    Kyllä Vanhanen esitteli Susan Kurosen varsin näyttävästi koko kansalle Laukaan kesäjuhlilla kesälomallaan v. 2006.
    http://www.iltalehti.fi/viihde/200607314 940634_vi.shtml

    En usko, että hän olisi sitä tehnyt, jos olisi pyrkinyt pitämään hänet vain seksiobjektinaan yksityiselämässään.

    Ei tainnut Ilkka Kanerva vielä miettiä vastaavanlaista julkisuutta Johanna Tukiaisen kanssa.

    Yhteenveto. Jos mies huomaa, että nainen on tosi epäkelpo juoruineen lehdille, niin onko se jokin vika ja syy tällaiseen kivittämiseen. Mikä kansaa vaivaa oikein, kun ollaan kuin piraijat lihakimpaleen ympärillä. Menkää jo vaikka kirkkoon ja uskoon.

    Äänestä

  • ymmärrettävää kirjoitti:

    Tapauksethan ovat rinnasteisia, mutta "yhteinen nimittäjä" niissä on pintapuolisten yhteneväisyyksien sijaan ennenkaikkea median rooli, ja yksityisten ihmissuhteiden moralisointi. "Ihmisen ikävästä toisen luo" on tehty kamalaakin pahempi synti, ja ennenkaikkea ehdottoman julkinen asia.

    Tähän sopisi suosikkisitaattini Kanervalta, kun Kanerva viimein sen sai suustaan puristettua Seiskan kysyessä erottamisen jälkeen hänen vointiaan: "Paskaako se kenellekään kuuluu!"

    Taidatko sen paremmin sanoa.

    Ja jos mediassa jotain asiasta nyt olisi voinut mainitakin, niin ainakaan tapausten käsittelyn mittakaava julkisuudessa ei ole ollut missään suhteessa Vanhasen tai Kanervan yksityiselämän yhteiskunnalliseen merkittävyyteen.

    Ajankohtaista ja tärkeää
    Vanhasen valitus on Kanervan tapauksen jälkeen entistä tärkeämpi, ja Matti Vanhanen osoittaa suoraselkäisyytensä ajamalla periaatteellista asiaa, vaikka poliittisen pelaamisen kannalta olisi helpompaa antaa asian vain olla.

    On ehdottoman tärkeää, että median vallan rajoja tutkitaan, ja oikeusprosessi on siihen mitä mainioin tilaisuus. Lehtimiehenä Matti varmasti tietää mistä on kysymys. Myös Ilkka Kanervan kannattaisi pohtia löytyisikö oikeusprosessiin aihetta.

    Kuten tämänkin palstan kirjoituksista voi päätellä, ei oikeusprosessi välttämättä lisää suosiota. On kuitenkin hienoa, että meillä on edes joku poliitikko, joka uskaltaa tehdä myös oikeita asioita, eikä pelkästään helppoja.
    Antaa koirien räksyttää.

    Äänestä

  • karavaani kulkee kirjoitti:

    Valkoinen valhe ja valhe
    En kannata Vanhasta poliittisesti, mutta tässä puolustan. Se, missä on tavannut naisystävänsä, on selkeä valkoinen valhe: ei vahingoita ketään, eikä salaa mitään erityistä. Kertoo toki siitä, että Vanhanen itse nolosteli nettiä, mutta isolle osalle kaikenikäisistä ihmisistä netti on tänä päivänä aivan tavallinen kohtaamispaikka.

    Sen sijaan uskottavuus on saattanut osin mennä näissä lopputohinoissa.

    Äänestä

  • Makunsa kullakin kirjoitti:

    Tuli kyllä esiin suomalaisissa naisissa piilevä kiipijä ja hyväksikäyttögeeni, mikä jokaisen suomalaisen miehen on syytä näistä malleista tarkkaan tiedostaa.

    Nimittäin jos meni pinnat Kanervalta ja Vanhaselta niin eivät suomalaiset naisetkaan niitä yhtään keränneet vaan laskivat itsensä melko halvalle tasolle.

    Äänestä

  • kiinni, ettei... kirjoitti:

    Ministerin pitää nauttia eduskunnan luottamusta, sekä puolueen puheenjohtajan. Kanerva sai potkut Kataiselta, kun taas Vanhanen itse on puheenjohtaja ei anna varmasti itselleen epäluottamus lausetta. Kummassakaan tapauksessa ei ole kysytty eduskunnan luottamusta ja eduskunta ei ole ollut asiassa aloitteikas. Presidentillehän koko asia ei kuulu. Minusta kyllä tulevaisuudessa pitäisi kuulua valtaoikeudet palautettava, että pelleily loppuu.

    Miksi perussuomalaiset eivät yrittäneet välikysymyksellä kysyä eduskunnan luottamuksesta Kanervan tapauksessa? Eihän olisi tarvittu kovinkaan montaa muualta haalittua ääntä, jotta sellaisen väsääminen olisi onnistunut? Olisiko se leimannut tekijänsä typeriksi?

    Äänestä

  • Hölmöilyt loputtava kirjoitti:

    Näinhän se on. Surullista huomata mihin kaikki on menossa. Suurin osa tänne kirjoittelijoista on lukenut seiskansa ja hymynsä kannesta kanteen. Asiaiden todenperäisyys on hämärtynyt.

    Hei hommatkaa elämä!!

    Mielestäni on aivan turhaa jauhaa ja tuhlata energiaa siihen, että onko Masa valehdellut Ruusus-jutussa. Tuollaiset hömppäjutut peittävät alleen kansakuntaa koskevat tärkeät asiat. Moisilla jutuilla jotkut tekevät rahaa ja levittelevät juoruja. No, kerranko sitä ihminen iskee "kirveensä kiveen" ihmissuhde asioissa. Ihastumisen huumassa "sokeutuu" hetkeksi, kunnes arjen alkaessa silmät taas avautuvat ja totuus paljastuu.

    Suomen on vallannut jonkinlainen hysteria. Poliitikkojen pitäisi muka olla nuhteettommia ja erhtymättömiä "pyhiä pollotuksia". Tekopyhää ajattelua on moinen.

    Äänestä

  • ja Hymyt kirjoitti:

    Ruusus-jutulla ja Kanerva-jutulla ei todellakaan ole mitään yhteistä. Susan Ruusunen voisi olla vaikka Susan Vanhanen, jos olisi vetänyt matalaa profiilia seurustelustaan Vanhasen kanssa. Vaan kun piti mennä hihkumaan asiasta juorulehdelle. Ja sen päälle piti mokata itsensä kirjoittamalla se hölmö kirja. Ja sen päälle viitsi vielä ruikuttaa, miten stressaavaksi elämä on käynyt. Voi meitä hölmöjä naisia! Kell´onni on, se onnen kätkeköön.

    Toivon Vanhasen nyt viimein löytäneen naisen, joka ymmärtää, millaisia vaatimuksia seurusteleminen pääministerin asemassa olevan miehen kanssa asettaa. Eikä pääministerillä ole mitään velvollisuutta tehdä suomalaisille tiliä seurustelusuhteestaan. Hänelläkin on yksityiselämä.

    Kanerva on ihan eri juttu. Hänellä on poissa hallinnasta oleva kyltymätön naisenmetsästysvietti. Sitä voitaisiin helposti käyttää hyväksi. Ei meillä olisi varaa pitää ulkoministerinä alkoholistia tai huumeriippuvaista henkilöäkään. On aivan oikein, ettei näin pahaa riippuvuutta sairastava henkilö jatka ulkoministerinä.

    Äänestä

  • ja Hymyt kirjoitti:

    Näinhän se on. Surullista huomata mihin kaikki on menossa. Suurin osa tänne kirjoittelijoista on lukenut seiskansa ja hymynsä kannesta kanteen. Asiaiden todenperäisyys on hämärtynyt.

    Hei hommatkaa elämä!!

    Mielestäni on aivan turhaa jauhaa ja tuhlata energiaa siihen, että onko Masa valehdellut Ruusus-jutussa. Tuollaiset hömppäjutut peittävät alleen kansakuntaa koskevat tärkeät asiat. Moisilla jutuilla jotkut tekevät rahaa ja levittelevät juoruja. No, kerranko sitä ihminen iskee "kirveensä kiveen" ihmissuhde asioissa. Ihastumisen huumassa "sokeutuu" hetkeksi, kunnes arjen alkaessa silmät taas avautuvat ja totuus paljastuu.

    Suomen on vallannut jonkinlainen hysteria. Poliitikkojen pitäisi muka olla nuhteettommia ja erhtymättömiä "pyhiä pollotuksia". Tekopyhää ajattelua on moinen.

    oikeudenmukaisuus kunniaan
    Jokaisella vapaalla miehellä ja naisella on oikeus hakea itselleen kumppania. Jokaisella on myös oikeus lopettaa suhde, jos se osoittautuu epäonnistuneeksi. Se voi tapahtua viikon, kuukauden, vuoden tai minkä ajan kuluttua tahansa. Kukin voi tehdä sen tyylillään, usein lyhyt rutina on parempi kuin pitkä kitinä.

    Näyttää, että Suomen pääministerille asetetaan niin tiukat moraaliset vaatimukset ja vaaditaan niin täydellistä suokuvietittömyyttä, että joutunemme turvautumaan itämaiden haaremeiden henkilökuntaan pääministeriä valitessamme.
    Vastaa viestiin

    Toimittaja Yrsa Stenius, Ruotsin nykyinen lehdistöasiamies, totesi radiohaastattelussa, ettei Vanhas-Ruusus-jutusta olisi Ruotsissa edes kirjoitettu lehdistössä. Kanerva-jutusta hänellä sen sijaan oli paljonkin sanottavaa.

    Äänestä

  • purtavaako kirjoitti:

    Ihan täältä sivustalta haluan puolustaa pääministeri Matti Vanhasta siinä, että hän ei ole paineen alaisuudessakaan sortunut tökeröön valehteluun. Hän on sanonut, että ei halua vastata ns. yksityisyytensä puolella olevaan asiaan, kun asiaa on kysytty. Ja totuuden puolella hän on pysynyt silloinkin, kun on avautunut kertomaan tapahtumista. Ei ainakaan minulle ole tullut ollenkaan sellaista vaikutelmaa, että Matti Vanhanen olisi jonkinlainen patologinen valehtelija, mitä se nyt sitten taas onkaan. Pääministerimme pystyy edelleen kulkemaan pystyssä päin, vaikka se onneton oikeusprosessi vielä kesken onkin.

    Äänestä

  • kunniaan kirjoitti:

    On tarpeen vaatiessa vilautellut yksityisyyttään.

    Äänestä

Kun Vanhanen ei netissä kertonut Ruususelle ollenkaan olevansa Suomen pääministeri, niin tsekkasko turvallisuuspalvelu Ruususen taustat hänen itsensä siitä mitään tietämättä. Ruususellehan ei annettu mahdollisuutta etukäteen valita, haluaako hän pääministeripiirien mukaan tuomaa riippakiveä elämäänsä. Kuten sanottu, kuinka moni uskaltaa vallankäyttäjälle sanoa että ei ai sä ootkin julkkispääministeri, unohda mut.

Äänestä
  • Esityksesi on niin naurettava, että semmoisen tekemiseen meni varmasti sulta pitkä aika. Et ole tainnut lukea eo. viestejä, ovat niin tarkkaa luettavaa ja joutuisit kaljapullosi juomisenkin keskeyttämään. Eikö?

    On se kumma, kun ihmisen pitää ensin koko tittelinsä ilmoittaa jollekin, ennenkuin voi vaikka tanssiin viedä. Hölmö!

    Ruususka oli törppöhuulinen julkkiskipeä nainen, osoittanut sen moneen kertaan. Hyvä kun Vanhanen oli viisas ja irtisanoi suhteen. Muuten, jos ei, niin olisimme tosi juoruilijoiden pihdeissä koko kansa eli rva Vanhasen kootut lööpit jne.

    Äänestä

  • Transuko se siellä kirjoitti:

    Esityksesi on niin naurettava, että semmoisen tekemiseen meni varmasti sulta pitkä aika. Et ole tainnut lukea eo. viestejä, ovat niin tarkkaa luettavaa ja joutuisit kaljapullosi juomisenkin keskeyttämään. Eikö?

    On se kumma, kun ihmisen pitää ensin koko tittelinsä ilmoittaa jollekin, ennenkuin voi vaikka tanssiin viedä. Hölmö!

    Ruususka oli törppöhuulinen julkkiskipeä nainen, osoittanut sen moneen kertaan. Hyvä kun Vanhanen oli viisas ja irtisanoi suhteen. Muuten, jos ei, niin olisimme tosi juoruilijoiden pihdeissä koko kansa eli rva Vanhasen kootut lööpit jne.

    Ruususelta, vai mikä syynä katkeruuteesi häntä kohtaan. Onks sulla ihan jotain henkilökohtaista tapahtunut, kun haukut hänen huuliaan.

    Äänestä

Vanhanen on tehnyt itsestään typerän ja ihan ikiomasta syystään.

Typerää käytöstä korkean tehtävän saaneelta mieheltä.

Ikeä ymmärrän huomattavasti paremmin, vaikka sekin vaikeata.

Vanhasen olisi todella aika vetää johtopäätökset tekemisistään ja erota viettämään rauhallisia puunhakkaajan päiviä.

Äänestä
  • Alkaa olla jo aikansa elähtäneitä nuo sinun juttusi.
    Jauhat samaa levyä viikosta toiseen,kuin jonkun pakon sanelemana.
    Jätä Vanhanen rauhaan ja anna hänen olla.

    Tarkista kuitenkin varalta omat sanomisesi elämäsi varrelta ja tekstiviestitkin kaiken varalta josko niistä jotain korjattavaa löytyisi. Tule sitten tänne arvostelemaan ja neuvomaan muita.

    Äänestä

  • täältä kirjoitti:

    Alkaa olla jo aikansa elähtäneitä nuo sinun juttusi.
    Jauhat samaa levyä viikosta toiseen,kuin jonkun pakon sanelemana.
    Jätä Vanhanen rauhaan ja anna hänen olla.

    Tarkista kuitenkin varalta omat sanomisesi elämäsi varrelta ja tekstiviestitkin kaiken varalta josko niistä jotain korjattavaa löytyisi. Tule sitten tänne arvostelemaan ja neuvomaan muita.

    Eikös hän esittänyt käräjillä sairaslomatodistusta, ja kertoili, että oli niin huonossa kunnossa, etti muista jne. Siis ei muista mitä, vai ei muista, onko valehdellut vai ei muista, kun hävettää niin kamalasti koko soppansa.

    Nainen, joka kertoo ja esittää lääkärintodistuksenkin, ettei muista, niin täällä vauhkotaan todeksi hänen muistamisensa, mitä hän ei muista. Voi teitä.

    Äänestä

  • sairaslomatodistusta kirjoitti:

    tällaiset asiat että Ruususella muisti pätkii ja jättää Matti rauhaan.Näin huonossa voinnissa kun Ruusunen sanoi olleensa ettei muista mitään ja esittää lääkärintodistusta oikeudessa.
    Kansa vaahtoaa vain että eroa Matti.Jos Ruususella heittää muutaman hammaspyörän yli,niin ei siihen Matin eroaminen auta,vaan nappia naamaan ja lujasti ettei pysty mielettömyyksiin.
    Ei kai se Ruusunen varmaan sitäkään muista kun Hymylehti kustansi rasvaimuun ja senjälkeen paljaan p.....nsä Hymylle pyllisti.
    Onko todella muisti valikoiva,ei terve äiti kyllä tollaisia tee

    Matti pysyy tehtävässään ja pe....n pyllistäjät on oma kastinsa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

niin kai se on kirjoitti:

Hesarata lainattua tekstiä:

" ei Vanhanen valehdellut
juupa juu | 6.4.2008 15:16
Ei ole tapaamista kommentoinnut koskaan. Ruusunen kyllä kertoi ensin, että tapasivat ensimmmäisen kerran Ikeassa. Kirjassaan sitten kertoi, että tutustuivat netissä. Valehteli kuulemma Vanhasen toivumuksesta. Kun kerran Vanhanen itse ei ole asiaa kommentoinut, ei hän ole voinut silloin valehdellakkaan."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu