Kukahan vielä kuvittelee, että Thaimaa olisi turvallinen maa rikollisten kannalta, eihän kukaan maa halua, että koko maapallon rötöstelijät pesisi omaan maahansa.
Kyseisen maan matkailutulot on sitä luokkaa ettei kannata ryhtyä kenenkään koijareitten suojelijaksi.
Kunhan aikanaan Poliisin tutkinta valmistuu niin poikia tuodaan kotiin niin, että hippulat vinkuu.
Kohta paikallisen television uutisissa näytetään pätkä kun totinen kaveri tuijottelee maata kolmen yrmyn näköisen poliisimiehen ympäröimänä, sitten muutama viikko paikallisessa vankilassa torakkaruualla niin kylläpä haluttaa kotiin.
Vai luuletteko, että Thaimaalaiset ovat unohtaneet maailman avustukset Tsunamin jälkihoidssa. On muuten maailman ystävällistä kansaa..
ja sitten A1 kuulumisiin hiljentykäämme..

Vastaukset 4
Vanhimmat
Sieltä pääsee pikaisesti Interpolin kyydissä kauniiseen Suomeen ;)
Joo kohta on päänpeittävät hupparit muotiasuste Thamaantulijoilla.
Luovuttaako?
http://www.interpol.int/Public/Icpo/Members/default.asp