Olipa Hesarissa tyhmä mielipide

Jopel

Kaveri väittää, että jos kahdesta ajokaistasta toinen loppuu ja liikenne hidastuu, niin silloin sitä päättyvää kaistaa ajava saa ohittaa sen hitaasti kulkevan jonon ja survoa väkisi autona väliin, jota ei todellisuudessa ole.
Sitten tulee se haitariliike tai käy niin kuin Suomi24 kaistalle, nurin menee koko homma ja keskisormet on pystyssä.
Sopulleiksi haukkuu vielä jonossa rauhallisesti vuoroaan odottavia.
Taitaa sen jutun kirjoittaja olla sen onnettoman nuoren parin sekopäinen jälkeläinen.
Tällä nuorella parilla kun saman aikaisesti seiso järki ja kaikki.

13

666

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirjoittaja oli

      aika pahasti hukassa. Ohituskaista on ohittamista varten, mutta jos edessä on yhtäjaksoinen tasaista vauhtia menevä jono, niin kenet hän kuivittelee ohittavansa?

      Ohituskaistat ovat sitä varten, että niiden aikana voidaan ohittaa niitä jotka kulkevat normaalia tienopeutta hitaammin, esim rekat ja vastaavat. Ohituskaista ei ole tarkoitettu kiilaamista varten, se ei aiheuta mitään muuta kuin julmeten pumppauksen koko liikennevirralle.

      Luulen, että alkuperäinen kirjottaja ei ole ajellut vielä kovinkaan montaa vuotta.

      • Jos oikean kaistan nopeus on huomattavasti alle sallitun, niin pitäisi jo tajuta, että edessä tukko ja tyytyä siihen rauhalliseen menoon.


    • Maalaismies*

      Muutama päivä sitten nuori nainen survoi autonsa eteeni päättyvältä kaistalta. Oikein ihailin hänen tekniikkaansa joka jatkui sitten erilaisilla ohituksilla edellä kulkevassa jonossa. Kuinka ollakkaan, muutaman kilometrin jälkeen olimme liikennevaloissa jälleen peräkkäin. Minä hitaasti ajaen olin yhtä nopea kuin hän nopeana raikkosena.

      • on siis ilmeisesti

        Räikkösen ja naikkosen risteytys.

        Näissä on kyllä häikäilemättömän räväköitä,
        muista mitään piittaamattomia "raikkosia".


      • mutta hauska
        on siis ilmeisesti kirjoitti:

        Räikkösen ja naikkosen risteytys.

        Näissä on kyllä häikäilemättömän räväköitä,
        muista mitään piittaamattomia "raikkosia".

        Vähän meitä naisia sorsiva, mutta hauska sanaleikki! Minulta tuo meni kyllä ensin pienenä kirjoitusvirheenä. :)


    • Taas kerran Lahden moottoritiellä oli kolarin takia vain toinen kaista käytössä. Poliisi ohjasi autot oikeanpuoleiselle kaistalle. Lopuksi koko jono pysähtyi pitkäksi ajaksi, ja juuri meidän edessämme seisoi poliisiauto vasemman kaistan tukkona.
      Kaistalle alkoi kuitenkin kertyä "ohittajien" jono. Vaikka kaistat siis seisoivat, ja liikennettä ohjattiin oikeanpuoleiselle kaistalle, oli ohituskaistakin lopulta täynnä autoja.
      Kun tunnin kuluttua pääsimme lähtemään, poliisit alkoivat ohjata liikennettä, ja ohituskaistalla olleet autot saivat odottaa koko letkan pituudelta. Kaista oli ollut poissa käytöstä, joten poliisit eivät olleet näkevinään sen jonoa.

      Olimme ajaneet kauas lähelle Mikkeliä, kun tunnistimme takana tulevan "saksanseisojan", joka oli ollut vierellämme mottoritien jonossa.

      Kerrankin poliisi oli autoilijoiden kanssa samaa mieltä.

    • Kerran olin tilanteessa, kun vasenta kaistaa menivät ohi ja oikealla autot mateli ja seisoi.
      Ajoin autoni sille vasemmalle kaistalle ja liikutin sitä vain sen oikean kaistan nopeutta.
      Takana soi torvet ja oikealla hymyiltiin kiitollisina.
      Arvatkaapa annettiinko minulle oikealla tilaa kun se este tuli vastaan? Kyllä.

      Sattumalta kuulin radiosta samana iltana, kun poliisia haastateltiin ja hän kertoi vastaavasta tapauksesta.
      Kun haastattelija kysyi, mitä mieltä poliisi on tästä tavasta, niin poliisi vastasi, että ei ainakaan vastaan, sillä se nopeuttaa liikennettä ja parantaa liikenneturvallisuutta, kun ajajien pinnat ei pala.

      • Tyttö tietsikkatuolilta

        En uskalla tehdä liikenteessä mitään omaperäistä,
        vaikka haluttaisikin.
        Tänä aamuna Länsiväylällä oli harmaata sadetta,
        ja tarkkaan katsoin, että tein niin kuin oletettiin.

        Hanasaaren liittymästä piti päästä kääntymään,
        oli katsottava, että oikealle kaistalle vasta Otaniemen jälkeen.
        Hyvin meni.

        Niin harmaata oli, että mietin, pitäisikö mennä hankkimaan silmälasit jo minunkin.


      • Tyttö tietsikkatuolilta kirjoitti:

        En uskalla tehdä liikenteessä mitään omaperäistä,
        vaikka haluttaisikin.
        Tänä aamuna Länsiväylällä oli harmaata sadetta,
        ja tarkkaan katsoin, että tein niin kuin oletettiin.

        Hanasaaren liittymästä piti päästä kääntymään,
        oli katsottava, että oikealle kaistalle vasta Otaniemen jälkeen.
        Hyvin meni.

        Niin harmaata oli, että mietin, pitäisikö mennä hankkimaan silmälasit jo minunkin.

        ollut siellä taustapeilissä?


      • Eukko etupenkiltä
        Jopel kirjoitti:

        ollut siellä taustapeilissä?

        Kunhan tässä heitän kirjainta toisen perään.


      • Nainnen
        Eukko etupenkiltä kirjoitti:

        Kunhan tässä heitän kirjainta toisen perään.

        yritti näyttää käsimerkkiä mutta ei muistanu millä sormella, meni viittomakieleksi koko homma.


      • Kotipoliisit alas!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      916
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      35
      661
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      553
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe