Virkamies lyttää

Tietokone 8.4.2008:

Asiakkaat ja operaattorit saavat valita
Vapaaehtoinen nettisensuuri sopii ministeriölle

Kristiina Pietikäinen vakuuttaa, että nettisuodatus on ollut koko ajan vapaaehtoista.
Kun poliisin salaisiin listoihin perustuva nettisuodatus tuli käyttöön Suomessa, siitä uhattiin tehdä pakollista, jos operaattorit eivät suodata "vapaaehtoisesti". Viestintäministeriössä katsotaan nyt, että vapaaehtoinen suodatus käy kuitenkin edelleen.

Nettisuodatuksen tilanne on muuttunut, kun Teliasonera ilmoitti tekevänsä suodatuksesta vapaaehtoisen. Sen jälkeen myös DNA, Elisa ja Welho ovat ilmoittaneet harkitsevansa vapaaehtoista suodatusta. Liikenne- ja viestintäministeriössä suhtaudutaan asiaan myönteisesti.

"Meillä ei ole ollut kantaa puoleen eikä toiseen. Suodatus on lain mukaan säädetty vapaaehtoiseksi käyttäjille ja operaattoreille. Jos nyt oikein olen ymmärtänyt, sitä lähdetään toteauttamaan asiakaskohtaisesti", toteaa viestintäpalveluyksikön päällikkö Kristiina Pietikäinen LVM:stä Tietokone-lehdelle.

Pietikäisen mukaan laki lähtee lähtökohtaisestikin siitä, että suodatus on vapaaehtoinen. "Ymmärsin kyse olleen siitä, että aiemmin vapaaehtoinen suodatus on ollut operaattoreiden mielestä vaikea toteuttaa", toteaa Pietikäinen.

Edellisen ministerin kontolle

Lakia valmisteltaessa silloinen liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen (sd) kuitenkin ilmoitti, että jos operaattorit eivät lähde suodatukseen vapaaehtoisesti, asiasta voidaan säätää pakottavalla lailla.
LVM sysää puheet nettisuodatuksen pakollisuudella uhkailusta edelliselle liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huoviselle (kuvassa).
"Se oli silloin sen ministerin kanta", kuittaa Kristiina Pietikäinen. Pietikäisen mukaan asiasta ei ole vielä käyty poliittisen tason keskusteluita nykyisen viestintäministeri Suvi Lindénin (kok) kanssa, eikä lakihanketta suodatuksen muuttamiseksi pakolliseksi ole valmisteilla. "Poliittisesti mitään ei ole valmisteltu eikä keskusteltu", hän painottaa.

Oikeusministeriöstä odotetaan lähiviikkoina lausuntoa siitä, miten nettisuodatus suhtautuu Suomen muuhun lainsäädäntöön. Eduskunnan oikeusasiamiehelle on tullut keskusrikospoliisin salaisesta suodatuslistasta lähes 30 kantelua, mutta niiden selvittämisessä menee vähintään syksyyn asti.

Operaattorit keskustelevat asiasta

Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliiton (Ficom ry) toimitusjohtaja Reijo Svento sanoo, ettei operaattoreilla ole asiaan yhteistä kantaa, mutta lähitulevaisuudessa on tarkoitus istua yhdessä alas ja miettiä järjestelmää.

"Laki antaa poliiseille oikeuden luovuttaa listan teleyhtiöille. Järjestelmä perustuu vapaaehtoisuuteen joka tapauksessa", sanoo Svento.

Svento toteaa, että nettisuodatuksen toteutuksessa perusasetus on se, että estot ovat päällä. Asiakkaalta vaatii omaa aktiivisuutta, että ottaa ne pois. Esimerkiksi Soneraan tulevassa suodatuksessa tämä riippuu siitä, onko selaimeen määritetty automaattinen asetusten tunnistaminen päälle tai välityspalvelin (proxy) käsin.

Ficom on kutsumassa lähitulevaisuudessa koolle ryhmää, jossa operaattorit pohtivat asian toteutusta.

Tero Lehto
1150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lakia ei ole valmisteilla
Nettisuodatuksen pakottavuus pannaan


Puheet suodatuksen pakollisuudesta olivat Susanna Huovisen oma kanta, ministeriöstä kerrotaan.

8.4. klo 13:30 Internetin suodatus lapsipornon estämiseksi ei ole näillä näkymin tulossa lain voimalla operaattoreille pakolliseksi, vaikka viimeaikainen keskustelu on voinutkin antaa toisenlaisen kuvan. Asiasta kertoo Tietokone-lehti.

Aikaisemmin liikenne- ja viestintäministeriön kannaksi on katsottu, että internetin suodatuksesta voidaan tehdä pakollista, jos nykyinen vapaaehtoinen suodatus ei saa operaattoreita liikkeelle.
Suosittele
Ei suosituksia
Tulosta
Pdf-versio
Kuuntele
Kommentoi
Lähetä kaverille

Liikenne- ja viestintäministeriön viestintäpalveluyksikön päällikkö Kristiina Pietikäinen sanoi Tietokone-lehdelle, että puheet pakottamisesta voidaan kuitata ex-liikenne- ja viestintäministerin Susanna Huovisen (sd) mielipiteinä.

Pietikäinen kertoi, ettei asiasta ole vielä käyty poliittisen tason keskusteluita nykyisen viestintäministerin Suvi Lindénin (kok) kanssa. Lakihanketta suodatuksen muuttamiseksi pakolliseksi ei myöskään ole valmisteilla.

Koko suodatuskeskustelun keskiössä ollut Lindén on kiistänyt esittäneensä pakollista sensuuria, vaikka hänen toteamuksensa vain hieman aikaisemmin tulkittiin laajalti toisin.

Pietikäisen mukaan lvm:ssä katsellaan tyytyväisin mielin viimepäivien kehitystä, missä operaattorit Soneran johdolla ovat alkaneet puuhata suodatuksen vapaaehtoisuutta myös loppukäyttäjilleen eli netin surffaajille. Nykylaki kun lähtee siitä, että suodatus on vapaaehtoista niin käyttäjille kuin operaattoreillekin.





Tuomas Linnake
[email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Susanna Huovisen kirjoitti:

Tietokone 8.4.2008:

Asiakkaat ja operaattorit saavat valita
Vapaaehtoinen nettisensuuri sopii ministeriölle

Kristiina Pietikäinen vakuuttaa, että nettisuodatus on ollut koko ajan vapaaehtoista.
Kun poliisin salaisiin listoihin perustuva nettisuodatus tuli käyttöön Suomessa, siitä uhattiin tehdä pakollista, jos operaattorit eivät suodata "vapaaehtoisesti". Viestintäministeriössä katsotaan nyt, että vapaaehtoinen suodatus käy kuitenkin edelleen.

Nettisuodatuksen tilanne on muuttunut, kun Teliasonera ilmoitti tekevänsä suodatuksesta vapaaehtoisen. Sen jälkeen myös DNA, Elisa ja Welho ovat ilmoittaneet harkitsevansa vapaaehtoista suodatusta. Liikenne- ja viestintäministeriössä suhtaudutaan asiaan myönteisesti.

"Meillä ei ole ollut kantaa puoleen eikä toiseen. Suodatus on lain mukaan säädetty vapaaehtoiseksi käyttäjille ja operaattoreille. Jos nyt oikein olen ymmärtänyt, sitä lähdetään toteauttamaan asiakaskohtaisesti", toteaa viestintäpalveluyksikön päällikkö Kristiina Pietikäinen LVM:stä Tietokone-lehdelle.

Pietikäisen mukaan laki lähtee lähtökohtaisestikin siitä, että suodatus on vapaaehtoinen. "Ymmärsin kyse olleen siitä, että aiemmin vapaaehtoinen suodatus on ollut operaattoreiden mielestä vaikea toteuttaa", toteaa Pietikäinen.

Edellisen ministerin kontolle

Lakia valmisteltaessa silloinen liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen (sd) kuitenkin ilmoitti, että jos operaattorit eivät lähde suodatukseen vapaaehtoisesti, asiasta voidaan säätää pakottavalla lailla.
LVM sysää puheet nettisuodatuksen pakollisuudella uhkailusta edelliselle liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huoviselle (kuvassa).
"Se oli silloin sen ministerin kanta", kuittaa Kristiina Pietikäinen. Pietikäisen mukaan asiasta ei ole vielä käyty poliittisen tason keskusteluita nykyisen viestintäministeri Suvi Lindénin (kok) kanssa, eikä lakihanketta suodatuksen muuttamiseksi pakolliseksi ole valmisteilla. "Poliittisesti mitään ei ole valmisteltu eikä keskusteltu", hän painottaa.

Oikeusministeriöstä odotetaan lähiviikkoina lausuntoa siitä, miten nettisuodatus suhtautuu Suomen muuhun lainsäädäntöön. Eduskunnan oikeusasiamiehelle on tullut keskusrikospoliisin salaisesta suodatuslistasta lähes 30 kantelua, mutta niiden selvittämisessä menee vähintään syksyyn asti.

Operaattorit keskustelevat asiasta

Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliiton (Ficom ry) toimitusjohtaja Reijo Svento sanoo, ettei operaattoreilla ole asiaan yhteistä kantaa, mutta lähitulevaisuudessa on tarkoitus istua yhdessä alas ja miettiä järjestelmää.

"Laki antaa poliiseille oikeuden luovuttaa listan teleyhtiöille. Järjestelmä perustuu vapaaehtoisuuteen joka tapauksessa", sanoo Svento.

Svento toteaa, että nettisuodatuksen toteutuksessa perusasetus on se, että estot ovat päällä. Asiakkaalta vaatii omaa aktiivisuutta, että ottaa ne pois. Esimerkiksi Soneraan tulevassa suodatuksessa tämä riippuu siitä, onko selaimeen määritetty automaattinen asetusten tunnistaminen päälle tai välityspalvelin (proxy) käsin.

Ficom on kutsumassa lähitulevaisuudessa koolle ryhmää, jossa operaattorit pohtivat asian toteutusta.

Tero Lehto

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu