Minua on alkanut todella ottaa päähän vaimon jatkuva ja turha valitus. Sitä perinteistä, miksi hänen pitää tehdä niin paljon kotitöitä? Miksi hänen pitää hoitaa lapsia?
Surkuhupaisaa tässä on se, että oikeasti hän ei näitä hommia pääasiallisesti edes hoida. Vaan pikemminkin minä, jos vertaamaan aletaan.
Lapsenhoidosta: aamulla lähden aikaisten töihin. Olen ehtinyt olla jo pari tuntia töissä, ennen kuin lapset heräävät. Lisäksi panevat jo puolilta päivin päiväunille nukkumaan ja heräävät, kun tulen kotiin. Laskujeni mukaan ei siinä montaa tuntia ehdi tulla lastenhoitoa. Mutta minulle tulee, kun näet tulen töistä vaimo on jo ovella vastassa ja lähtee itse töihin.
Päiväunilta heränneet lapset ruokin ja sitten menemme pariksi-kolmeksi tunniksi ulos leikkimään. Sitten tulen kotiin ja siivoan kämpän, 2-3 kertaa viikossa luutuankin. Pienin söisi kaiken lattialta mitä löytyy, siksi siisteydessä on oltava pikkutarkka. Tyhjennän astianpesukoneen, siivoan keittiön. Laitan ruoan vaimolle niin, että on valmista, kun hän saapuu kotiin. Lisäksi hoidan päälle iltarutiinit pesuineen, satuineen jne. niin, että kaikki lapset yleensä jo nukkuvat, kun vaimo tulee töistä. Lopuksi lasten jo nukuttua laitan seuraavan päivän ruoan valmiiksi niin, että ei tarvitse kuin perunaa tai riisiä/makaronia keitellä kaveriksi.
Päivästä tulee pitkä, kun lapsia ei saa aikaisten nukkumaan millään, kiitos vaimon nukkuvat aamulla pitkään ja siihen pitkät päiväunet. Viikonloput vaimo on töissä ja minä yksin lasten kanssa kotona. Esim. viime viikonloppuna vaimo ei lainkaan osallistunut lasten/kodinhoitoon. Pienet nukkuvat minun kanssa eri makuuhuoneessa kuin äitinsä, joten minä hoidan myös yövalvomiset, kun on tarpeen.
Eikö tuossa pitäisi yhdelle miehelle olla riittävästi lastenhoitoa?
Kotityöt: minä siivoan perusjutut, kun vaimo siivoaa, se on sitten vielä perusteellisempaa (verhojen vaihtoa jne.). Minä ostan ruoan kaupasta ja pääasiallisesti syömme minun laittamaa ruokaa. Olen vaimoa parempi ruoanlaittaja. Lisäksi vastaan jätteidenhoidosta lajitteluineen. Maksan kaikki laskut. Ainoa asia, joka on vaimon hoidossa on vaatehuolto pesuineen.
Tämän lisäksi vastaan omakotitalon kaikista miesten töistä, mikä onkin ongelma, kun vaimo ei antaisi minun niitä koskaan tehdä, vaikka tarvetta olisi. Esim. kun korjasin kattoa sateella (reikä löytyi helposti) vaimo oli sen jälkeen tosi vihainen, kun en ollut hoitamassa lapsia, vaan hän joutui vaivautumaan.
Käytännössä teen miesten hommia viikonloppuna, jos saan jonkun auttamaan lastenhoidossa.
Mutta lopputulema on se, että en ole pienten syntymän jälkeen käynyt edes kusella vessassa tai saunassa tai suihkussa ilman, että minulla on lapsi tai useampi mukana. En ole käynyt kertaakaan YKSIN muualla kuin töissä viimeiseen kolmeen vuoteen. En siis yhtä ainoaa kertaa.
Vaimolla sitä sen sijaan riittää menoa, jos ei ole töissä. On ”tyttöjen iltaa” jne.
Tulee tunne, että mikään ei kelpaa… Ja tämän parempaan ei ole mahdollisuutta, sillä oikeasti en todella tee muuta kuin palkkatyötä/kotityötä/lastenhoitoa. En ehdi koskaan katsomaan edes TV:tä tai surffaamaan Netissä. Kaikki harrastukset olen lopettanut, kun ei ole aikaa niihin. Ystävät ovat kadonneet jonnekin, en ole kivaa seuraa, kun lauma lapsia on koko ajan lahkeessa kiinni. Ja kun en harrasta mitään, ei miehet tapaa toisiaan ”ilman syytä”.
Vaimon jatkuva negatiivinen nalkutus syö voimia. Onneksi en näe häntä kovin usein, mikä helpottaa tilannetta (jompi kumpi aina töissä). Mutta sen ajan kun näemme on aina naama happamena. Hän haluaa koko ajan enemmän ja lisää. Tosiasia on kuitenkin, että tämän enempää minulla ei ole annettavaa.
Miltäs tämä kuulostaa teistä?
Surkuhupaisaa tässä on se, että oikeasti hän ei näitä hommia pääasiallisesti edes hoida. Vaan pikemminkin minä, jos vertaamaan aletaan.
Lapsenhoidosta: aamulla lähden aikaisten töihin. Olen ehtinyt olla jo pari tuntia töissä, ennen kuin lapset heräävät. Lisäksi panevat jo puolilta päivin päiväunille nukkumaan ja heräävät, kun tulen kotiin. Laskujeni mukaan ei siinä montaa tuntia ehdi tulla lastenhoitoa. Mutta minulle tulee, kun näet tulen töistä vaimo on jo ovella vastassa ja lähtee itse töihin.
Päiväunilta heränneet lapset ruokin ja sitten menemme pariksi-kolmeksi tunniksi ulos leikkimään. Sitten tulen kotiin ja siivoan kämpän, 2-3 kertaa viikossa luutuankin. Pienin söisi kaiken lattialta mitä löytyy, siksi siisteydessä on oltava pikkutarkka. Tyhjennän astianpesukoneen, siivoan keittiön. Laitan ruoan vaimolle niin, että on valmista, kun hän saapuu kotiin. Lisäksi hoidan päälle iltarutiinit pesuineen, satuineen jne. niin, että kaikki lapset yleensä jo nukkuvat, kun vaimo tulee töistä. Lopuksi lasten jo nukuttua laitan seuraavan päivän ruoan valmiiksi niin, että ei tarvitse kuin perunaa tai riisiä/makaronia keitellä kaveriksi.
Päivästä tulee pitkä, kun lapsia ei saa aikaisten nukkumaan millään, kiitos vaimon nukkuvat aamulla pitkään ja siihen pitkät päiväunet. Viikonloput vaimo on töissä ja minä yksin lasten kanssa kotona. Esim. viime viikonloppuna vaimo ei lainkaan osallistunut lasten/kodinhoitoon. Pienet nukkuvat minun kanssa eri makuuhuoneessa kuin äitinsä, joten minä hoidan myös yövalvomiset, kun on tarpeen.
Eikö tuossa pitäisi yhdelle miehelle olla riittävästi lastenhoitoa?
Kotityöt: minä siivoan perusjutut, kun vaimo siivoaa, se on sitten vielä perusteellisempaa (verhojen vaihtoa jne.). Minä ostan ruoan kaupasta ja pääasiallisesti syömme minun laittamaa ruokaa. Olen vaimoa parempi ruoanlaittaja. Lisäksi vastaan jätteidenhoidosta lajitteluineen. Maksan kaikki laskut. Ainoa asia, joka on vaimon hoidossa on vaatehuolto pesuineen.
Tämän lisäksi vastaan omakotitalon kaikista miesten töistä, mikä onkin ongelma, kun vaimo ei antaisi minun niitä koskaan tehdä, vaikka tarvetta olisi. Esim. kun korjasin kattoa sateella (reikä löytyi helposti) vaimo oli sen jälkeen tosi vihainen, kun en ollut hoitamassa lapsia, vaan hän joutui vaivautumaan.
Käytännössä teen miesten hommia viikonloppuna, jos saan jonkun auttamaan lastenhoidossa.
Mutta lopputulema on se, että en ole pienten syntymän jälkeen käynyt edes kusella vessassa tai saunassa tai suihkussa ilman, että minulla on lapsi tai useampi mukana. En ole käynyt kertaakaan YKSIN muualla kuin töissä viimeiseen kolmeen vuoteen. En siis yhtä ainoaa kertaa.
Vaimolla sitä sen sijaan riittää menoa, jos ei ole töissä. On ”tyttöjen iltaa” jne.
Tulee tunne, että mikään ei kelpaa… Ja tämän parempaan ei ole mahdollisuutta, sillä oikeasti en todella tee muuta kuin palkkatyötä/kotityötä/lastenhoitoa. En ehdi koskaan katsomaan edes TV:tä tai surffaamaan Netissä. Kaikki harrastukset olen lopettanut, kun ei ole aikaa niihin. Ystävät ovat kadonneet jonnekin, en ole kivaa seuraa, kun lauma lapsia on koko ajan lahkeessa kiinni. Ja kun en harrasta mitään, ei miehet tapaa toisiaan ”ilman syytä”.
Vaimon jatkuva negatiivinen nalkutus syö voimia. Onneksi en näe häntä kovin usein, mikä helpottaa tilannetta (jompi kumpi aina töissä). Mutta sen ajan kun näemme on aina naama happamena. Hän haluaa koko ajan enemmän ja lisää. Tosiasia on kuitenkin, että tämän enempää minulla ei ole annettavaa.
Miltäs tämä kuulostaa teistä?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kuulostaa taas yhdeltä syyltä lisää pitää huolta että kumi on päällä ja ehjänä aina.
Oletteko harkinneet lasten kiikuttamista päivisin hoitoon? Vaimosi vie aamulla ja sinä haet töistä tullessa.
että voisi olla vielä ihanampia miehiä kuin omani! minunkin mies tekee sen mitä jaksaa ja ehtii töiden lisäksi. Tottakai minäkin teen mutta apua saa hyvin.
Kyllä on kohtuutonta, että sinä hoidat kaikki. Lapset olette yhdessä tehneet niin yhdessä ne on myös hoidettava!
Yhden hyvän puolen kirjoituksestasi löysin. Mieti miten "etuoikeutettu" olet kun saat viettää niin paljon aikaa lastesi kanssa! Monella miehellä ei siihen ole mahdollisuutta! Tottakai tarvitset hengähdystaukoa välillä. Luulempa, että myöhemmin vaimosi kiroaa sitä ettei hänellä ollut niin paljon lapsille aikaa.
Vaimon yksi perusvalituksista onkin, että olen lahjonut lapset häntä vastaan. Eivät paljon perusta äidistään, ts. jos on lohdutuksen tarve, niin marssivat minun luokse. Näin siis naiset pelaavat miehensä ulos suhteesta. Mielenkiintoista on, että olen onnistunut tekemään saman vaimolle. Avainsana on mielestäni se, kuka hoitaa yöllä lapsia? Kun se satun olemaan minä, niin vaimo jää auttamatta paitsioon. Mutta itsepä on osansa valinnut...
Vaimolla on vapaapäivä ja kun tulin töistä kotiin, niin samalla ovenauvauksella lähti kaverinsa kanssa, taisivat mennä uimaan. Minulla on vain yksi sairas lapsi hoidettavana, joka nyt nukkuu.
Pääsinpä mukavasti kuittaamaan viime viikonlopun "tyttöjen illan". Vaimo näet saapui kyseisen kaverinsa kanssa jotain kello neljän jälkeen aamuyöstä kotiin. Heräsin siihen, että joku hyppäsi päälle ja alkoi varsin suorasukaisesti kähmiä. Armas vaimohan se siinä ehdotteli seksiä... Ja millaista seksiä: kuulema hänen kaverinsa halusi "katsoa". Ja kenties osallistuakin...
No, tätähän voisi luulla jokamiehen seksifantasiaksi, eikö vain? Kaukana siitä. Ensinnäkin hänen ystävänsä oksenteli samaan aikaan suuriäänisesti vessassa, joka on makuuhuoneemme yhteydessä. Ja hajusta päätellen vaimo oli suorittanut samat toimenpiteet vähän aiemmin. Luultavasti taksimatkan aikana. Vanhan ja uuden viinan sekä kapakan haju oli tyrmäävä. Lisäksi vieressä makaava pienin piltti, jonka suurella vaivalla olin saanut nukutettua, heräsi ja alkoi itkeä. Mahatauti. Ja sitä myöten kaikki lapset heräsivät itkemään.
Toimitin akat nukkumaan päänsä selväksi. Mutta se vitutti, että sairas lapsi valvotti minua aina aamukahdekaan asti. Ja hupsheijaa, muut lapsethan sattuivat heräämään siihen aikaan. Eli yöuneni jäivät kaikkiaan olemattomiksi. Eikä naisista ollut krapulapäivänä yhtään mihinkään, joten taas hoidin koko päivän yksin lapsia.
Tänään ehdotin sitten naisille ulko-ovella, että miten olisi tänään "housut pois ja hoitoon". Noin niinkuin selvin päin tehtynä... Sain kuulla, että olen "pervo" ja "sairas". Ja vaimo lisäksi jyrkästi kielsi, että MITÄÄN moista olisi puhuttu. Mielenkiintoista, sillä sunnuntaina kävi vaimon puheista ilmi, että ei muista yhtään mitään sen jälkeen, kun oli oksentanut kesken taksimatkan.
Mutta tyttöjen poskien punoitus, etenkin sen vaimon kaverin, ihan kuin stop-merkki, huvitti minua suunnattomasti. Saas nähä, milloin kehtaa seuraavan kerran katsoa minua silmiin...
Tästä kuitenkin tulee mieleen, että ihan kuin olisi jonkun ukon kanssa naimisissa. Ikään kuin tässä sukupuoliroolit olisi kääntynyt ylösalaisin.
Ja kuitenkin yritän vain huolehtia, että hommat tulee hoidettua. Ja kun vaimoa ei oikein kiinnosta, niin JONKUN on se hoidettava. Mutta tämä on minun elämäni.
Niinkin rankkaa ettei lopulta huomaa kuinka hyvä puoliso ja isä kertomasi perusteella olet.Kiire,työ, lapset ja väsymys voivat tehdä vaimostasi kaikkea sitä mitä kerroitkin.Olisi varmasti hyvä keskustella vaimon kanssa tilanteesta,tunteista-kaikesta mieltä painavasta.Yhdessä on perhe rakennettu,joten yhdessä kuuluisi hoitaakin.Toista se arki on yksinhuoltajalla,kun isällä on lähestymiskielto.Mutta voimia sinullekin!
äidit eivät saa kirjotella isien palstalla niin älkää isitkään kirjotelko äitien palstalla! Jotain rajaa!!!
tässä on kysymys.Ihme nipotusta!
ja tässähän puhuttiin isän osuudesta perheen pyörittämiseen. ISIEN PALSTA ERIKSEEN!!
Miten sinä jaksat oikein tuollaista? Äläkä vaan sano,että lasten vuoksi. Teillä selvästikin vaimosi kanssa on paljon puhuttavaa. Eihän tuollaista kukaan jaksa, ainakaan jatkuvasti. Etkä kuullosta ollenkaan onnelliselta.. :( Mutta hyvältä ja rakastavalta isältä kyllä kuullostat. Se on tärkeintä lapsille. Äiti saisi ottaa mallia. Voimia sinulle.
yleensä tuo on todellakin äidin vuodatus täällä. Konsti asian hoitamiseen on kuitenkin ihan sama; puhu vaimolle ja yritä ratkaista asia siten. Jos ei onnistu niin onko kannattavaa jatkaa tuollaista epätyydyttävää elämää? Yksinhuoltajana ollessasi vaimosi ottaisi lapset edes sen joka toinen viikonloppu..
Niin ja kai sillä vaimollakin on joku vapaapäivä?
Ja meidän mies ainakin tapaa kavereitaan ilman syytä ihan tapaamisen vuoksi. Eli kaverit poikkeaa meillä ja töräyttävät sumpit tai saunovat ja ottavat oluet jos ihan juhlaksi pistävät ja on viikonloppu esim. Grillikausi alka ajoten sälli makkarapaketin kanssa ei ole outo näky pihatiellä jne. Ja joskus ne istuu ihan vaan maaliämpärin päällä autotallissa ja parantaa maailmaa...
Ota siis itse ohjat käsiin ja ota yhteyttä ystäviin. Siellä ne jossain on, mutta saattavat luulla, että häiritsevät sinua ja perhe-elämää pahoin. Ja kai niilläkin jollain on lapsia? Tehkää porukalla jotain jos ei muuta aikaa löydy.
Olen tavannut kaksi kaltaistasi miestä. Molemmat eronneet, kun vaimo löysi uuden. Lapset jäivät tietenkin äidille (Suomessa se nyt vaan ikävä kyllä on näin, ellei äiti ole täysin juoppo tms.). Ja sit ex pompottaa miten tahtoo, koska isä tietenkin haluaa olla lastensa kanssa niin paljon kuin vain saa.
Rakastatko vaimoasi vai oletko hänen kanssaan vain siksi, että pelkäät menettäväsi lapset? Ehkä pistäisin saman neuvon, kuin niille useille naisille, jotka ovat kanssasi samassa tilanteessa: jos sen toisen päästää liian vähällä, niin se tottuu siihen! Ja odottaa aina enemmän. Pidä kiinni oikeuksistasi. Teillä on perhe, etkä sinä ole töissä vaimollasi.
aivan aiheesta. Eihän tuollainen ole mitään perhe-elämää. Olette eri vuoroissa töissä. Sinulla on paremmat työvuorot. Olet perheen hyväosainen. Olet päivätöissä ja työsi on sen verran kevyttä, että jaksat vielä jotain illallakin.
Vaimosi on ilta- ja ehkä myös yötöissä (?) ja työvuoroja viikonloppuisinkin. Sen tähden hän nukkuu lasten kanssa aamuisin pitkään, mitä sinä paheksut. Vaimon koko päivä on hermostunutta työvuoron odotusta eikä hän oikein jaksa olla lasten kanssa eikä tehdä kotitöitä. Perhe-elämää teillä ei ole, kun olette eri vuoroissa töissä. Taidat lisäksi kerskailla vaimollesi kuinka erinomainen mies olet
Kannattaisin ratkaisuksi sitä, että vaimosi hakeutuisi päivätöihin, lapset pantaisiin päivähoitoon ja kotityöt tehtäisiin illalla yhdessä ja lasten kanssa oltaisiin yhdessä. Koko perheen voimin harrastettaisiin yhdessä kaikkea kivaa.
Toinen mahdollinen ratkaisu on se, että vaimosi jäisi kotiäidiksi.
Tuo elämäntapa, jonka olette valinneet johtaa ennen pitkää avioeroon, jolloin sinä menetät lapsesi, koska vaimosi saa takuuvarmasti lähihuoltajuuden.
Minä näen ihannetilanteen perheessä niin, että mies ja vaimo hoitavat kotona puolet hommista. Siis kotitöistä ja lastenhoidosta. Kukaan ei AUTA ketään. Siis oikeasti puolet. Tämä on mielestäni normaalitilanne. Itse hoidan ehkä kokonaisuudessaan vähän enemmän, mutta tämä ei ole minulle mikään ongelma, ajattelen, että olen ehkä vaimoani hieman energisempi. Normaali ei siis ole mikään kerskumisen aihe. Jos nainen sanoo, että joutuu hoitamaan yli puolet perheen duuneista, niin ei hänenkään sanota kerskuvan tällä…
Minulle kaikki on helppoa, no problem! Mutta vaimolle kaikki tuntuu olevan kovin vaikeata. Ja ruikuttaa… Ja se ärsyttää, kun en näe mitään syytä tähän. Hän ikään kuin yrittää painostaa minua ”parempaan suoritukseen”. Nyt on vain niin, että katto on tullut vastaan, en oikeasti pysty enempään. Toiseksi: miksi minun pitäisi koskea toisen puolikkaaseen töistä muutenkaan?
Jotta lapsi kannattaa viedä päivähoitoon olisi tarpeellista, että osaisi edes kävellä. Joten tämä linja ei ratkaisuna VIELÄ toimi. Toiseksi vaimo ei tahdo ryhdy kotiäidiksi, vaikka voisi (itse toivoisin tätä, en ole patistanut vaimoa töihin, vaan päinvastoin). Mitään taloudellista tarvetta hänen työssäkäynnilleen ei muuten oikeasti ole. Vaimo on töissä naisvaltaisella alalla, jonka palkat ovat niin surkeat, että ei niillä tuloilla ole mitään merkitystä perheen talouden kannalta. Itse asiassa minulle tulee kalliimmaksi se, että vaimo joskus varmaan menee kokopäivätöihin, pitää alkaa maksamaan auton ylläpito ja lisäksi päivähoitomaksut. Järkevämpää rahallisesti olisi, että itse tekisin muutaman ylitunnin viikossa, se on helposti enemmän rahaa kuin vaimon koko viikon palkka täydellä työajalla. Mutta tosiasia on kuitenkin, että pakkohan toinen on päästää töihin, jos niin haluaa (ei saa olla epäoikeudenmukainen).
Minulle on alkanut hahmottumaan sellainen kuva, että minulla on vaimo, joka muistuttaa asenteiltaan miestä. Ihan kiva, että on lapsia ja perhettä ja kotityötkin tulee hoidettua, mutta itse ei nyt niin kovin paljon haluaisi osallistua tähän. Ehkä vähän vain AUTTAA. Jos sattuu huvittamaan. Pitäähän sitä olla muutakin elämää, työntekoa, ystäviä ja vapaa-aikaa. Minulle sopii, että vaimo nappaa koko osan tuosta vapaa-ajasta ja ystävistä. Työnteonkin hyväksyn mielenterveydellisesti tarpeellisena, vaikka sillä ei ole taloudellista merkitystä. Mutta se rassaa, että jaksaa ruikuttaa.
Kuriositeetti: paikallisilla tytöillä on ”kerho”, jonka pääfunktio on kai juopotella ja haukkua aviomiehiä. No, vaimo osallistui tähän ekaa kertaa ja nolasi itsensä heti pahoin. Hän näet ei pystynyt keksimään äkkiseltään yhtään asiaa johon olisi tyytymätön minussa, ei mitään ”rasvaisia juttuja”, kuten muut. Aikoi jäädä kokonaan pois kerhosta…masentavaa! Lohdutin häntä ja sanoin, että älä jää pois ja luettelin luonteenheikkouksiani. Lupasin jopa tehdä hänelle muistilapun, että ei unohda näitä seuraavissa kokouksissa…
Kun sanoin, että vaimo muistuttaa monessa suhteessa miestä, niin tarkoitin samalla, että hän on myös ollut aggressiivinen ja väkivaltainen. Sillä kivalla perhetyöntekijällä, joka käy meillä parin viikon välein ja jolle vaimo saa purkaa sydäntään, on myös toinen tehtävä: hän arvioi, otetaanko huoltajuus pois vaimolta. Jos otettaisiin, minä häipyisin saman tien aivan toiselle puolelle Suomen maata. Tämä on suunnitelma. Vaimo ei tiedä, että tyyppi on sossusta, luulee, että on psykologi...
Vielä vuosi sitten tilanne oli se, että vaimolla oli oikeus tavata lapsensa vain silloin, kun minä olin läsnä. Annoin sossulle takuut tästä. Lapset eivät missään tilanteessa olleet kahden äitinsä kanssa. Ehtona, että kun olen töissä, niin lapset ovat päivähoidossa (silloin ei ollut kävelykyvytöntä pilttiä estämässä päivähoitoa).
Nyt luulen kuitenkin, että vaimo on oppinut läksynsä. Ja minulla on lyhyt muisti ja annan anteeksi (siksi en tätäkään lähtenyt heti aluksi vatvomaan). Mutta jos sossun työntekijät eivät olisi tunteneet minua (minulla on ystäviä, oikeastaan työkavereita siellä), lastensuojelu olisi antanut kaksi vaihtoehtoa, lapset otetaan huostaan tai minä otan ne yksin itselleni, mutta äidillä ei mitään tekemistä lasten kanssa.
Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee, mutta luulen, että tämä on aika heviä kamaa kun oikeus pohtisi lasten huoltajuutta.
Mainittakoon, että minä olen ollut sijoitettuna lasten kanssa turvakotiinkin, millä harva mies voi "kehuskella". Sinne on asiaa vain naisilla, mutta onpa tullut nähtyä niinkin poikkeuksellisia tilanteita, että tämä on nähty tarpeelliseksi. Ja voin vakuuttaa, että moinen ei irtoa aivan helposti, siinä täytyy äidin väkivaltaisuuden vuoksi olla lapsen henki vaarasssa ja hyvin todistetusti.
Yhdistettynä kovan tason sosiaalisiin verkostoihini ja suhteisiini (tässä tapauksessa hyvä sisar-suhteita) ja kovaan sosiaaliseen statukseeni, en menisi vannomaan, että huoltajuus menisi vaimolle. On totta, että täytyy tyriä todella pahasti, että nainen menettäisi huoltajuuden, mutta luulen, että vaimo on onnistunut jo etukäteen tässä.
taidat olla pelkkä provo, koko äijä. Keksi vähän parempia juttuja!
Jos juttusi on totta, vaimosi kannattaisi ottaa lapsensa ja muuttaa toiselle paikkakunnalle ja jättää taaksensa luomasi sairaat roolimallit.
Kun lapset ovat pieniä, et sinä heitä avioerossa saa. Lapset tarvitsevat oikean äidin ja häntä rakastavan ja tukevan isän. Eivät vanhempia, joilla on käänteiset roolit, ja jotka eivät tue toisiaan.
kinastelevat kotitöistä, vaan sellainen, jossa kumpikin hoitaa omat tehtävänsä eikä puutu toisen töihin. Perheessä pitää olla selkeät roolit. Äiti on äiti ja isä on isä.
Sinun tehtäväsi on tukea ja auttaa vaimoasi hänen äidinroolissaan eikä kaapata sitä itsellesi. Ilmeisenä tarkoituksenasi on erottaa vaimo lapsistaan. Heittää hänet ulos perheestänne ja pitää itse lapset. Luuletko, että yksinhuoltajana on helppoa? Vaimosi tekee nytkin sentään puolet kotitöistä.
Et minusta ole perheen ressukka ja alistuva tossu, vaan pirullinen, laskelmoiva ihminen. Luuletko, että vaimostasi on kiva olla illat poissa lastensa luota ja aina vuorotyöstä väsynyt? Sitten olet vielä sinä, joka et osoita mitään ymmärrystä.
Että perinteiset arvot kunniaan! Katsos, vaimo on töissä ihan omasta halustaan. On vielä akkojen alalla, jonka palkka on niin huono, että sillä ei ole minkään valtakunnan merkitystä perheen toimeentulon kannalta.
Kun vaimoa ei juuri kiinnosta hoitaa lapsia ja minä sitten hoidan, on tämä tietenkin suunnitelmallinen rikollinen teko. Hillitöntä logiikkaa! Kiitos tuesta.
Miksi helvetissä olet kynnysmatto? Vaimosi ei sinua rakasta, on käynyt (teksteistäsi päätellen) lastenne päälle ja kohtelee sinua kuin sontaa! Vieläkään ei aukea, mikä on se voima, jonka takia roikut hänessä? Ensirakkautesi?
Olinkin hämmästynyt: missä on Provo-viestit? Kiitos, niitä osasin todella odottaa!
Meikäläisen elämänkokemukset on näet sellaisia, että niitä ei kukaan uskoisi todeksi. Etenkin vaimon, kerran puhuin suuni puhtaaksi kriisityöntekijälle. Hänen varsinainen duuninsa oli olla sellaisten maahanmuuttajien tukena, jotka olivat kokeneet sodan aiheuttamia kauhuja, joukkoraiskauksia tai kidutusta.
No, kävi niin, että minä lopulta lohduttelin tätä urheaa kriisityöntekijää. Tämän jälkeen meni maku, joten turha ehdotella jotain ammattiapua, on hiukka huonoja kokemuksia... Toki tiedän, että pumpulissa kasvaneilta suomalaisilta on turha odotella muuta kuin kommenttia "tämä on provo". Miksi siis kirjoitan? No, aattelen, että on mahdollista, että ehkä hiukan selventää omaa ajattelua.
Toki "tosi mies" hakkaa vaimonsa kerran viikossa, jotta kuri ja järjestys säilyy, minä en vai usko väkivaltaan. Väkivalta itse asiassa inhottaa minua... Tässä mielessä olen varmasti vässykkä tai nössö, ihan mitenkä vain.
Olet näköjään hippasen yksinkertainen...
En missään vaiheessa sanonut alkuperäistä juttuasi provoksi. Ihmettelin ja ihmettelen edelleen miksi olet vaimosi kanssa. Kertaakaan et ole sanonut häntä rakastavasi, sanot lasten jäävän sinulle erossa, ette edes näe toisianne jne.
Miksi olet hänen kanssaan?
Eikä kukaan ole sinua neuvonut minnekään hoitoonkaan. Vedätpä kummia johtopäätöksiä siitä, että pidän sinua vässykkänä... Se ei kenestäkään vässykkää tee, että ei hakkaa vaimoaan, mutta se tekee, että ei ole voimia lähteä huonosta suhteesta!
Olisi kuitenkin kiva nähdä myös vaimosi kanta asioista.
Ainahan asioilla on puolensa.
Minusta sinä vaikutat kyllä kultakimpaleelta mieheksi.
Huh. En voi muuta sanoa. Sympaattiset ajatukset tuskin paljoa painavat tuollaisen nalkutustaakan alla, mutta joka tapauksessa, tsempit ja voimia jaksamiseen kumminkin. Jokin tenho oli kirjoituksissasi. Mietin, jollet olisi naimisissa ja jollen itse olisi aviossa, haluaisin lukea sinua edelleen! ;)