8.4 HS Yleisönosasto

Kerätään nyt porukalla kaverille kolehti, että saa syöpärottelonsa polttoaineveron maksettua, että pystyy jatkossakin ihan espoosta asti joka aamu aamu ja ilta ruuhkassa matelemaan.
1652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hämmästyttävän moni tällä palstalla luulee, että heidän mielessään oleva asia on jo valmiiksi kansan keskuudessa yhtä tunnettu kuin Elviksen elämä. Juttua ei siis tarvitse pohjustaa mitenkään, koska kaikki sen jo tuntevat.

Voidaan aloittaa suoraan aiheen jälkikäsittelystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yst.vast.toim.pik. kirjoitti:

Kerätään nyt porukalla kaverille kolehti, että saa syöpärottelonsa polttoaineveron maksettua, että pystyy jatkossakin ihan espoosta asti joka aamu aamu ja ilta ruuhkassa matelemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu