Octavian kestävyydestä

entinen ocu

Omistin muutaman vuoden Octavia 1.9 TDI ja ajoin sillä 330 tuhatta. Ensimmäisenä kesänä mystinen vika joka johtui jostain juotoksen irtoamisesta, mutta jätti sillon tiellä usemman kerran ja kolmella eri korjaamolla sitä yrittivät korjata kunnes Audin miehet löysivät vian(samana päivänä kun sitä tutkivat) mutta kaiken kaikkiaan oli huollossa ensimmäisen kesän aikana reilun kuukauden. Abs jarrut reistailivat useampaan kertaan eikä niitä kunnolla kuntoon koskaan saatukkaan. Pyyhkimien moottori hajosi 4 kertaa!! Hirvittävää natinaa alkoi kuulua jo muutaman kymmenen tuhanne jälkeen ja se vain paheni kokoajan. kytkin meni kaksi kertaa, keskuslukituksessa oli vikaa useampaan otteeseen, omituisia sammumisia ja tehon häviöitä alkoi tulemaan 200 tuhannen jälkeen eikä vikaa muka löytynyt. Takaluukku alkoi ruostumaan todella uhkaavasti rekisterikilven alta. Sähkölasit meni enkä niitä edes korjauttanut. Ilmastointi aivan onnettoman tehoton heti uudesta lähtien ja kylmillä ei toiminu minkäänlainen tuuletus/lämmitys. Päälle vielä kaikkea pientä ja kokoajan. 330 tuhatta ja enää en skodaan palaa. Vaikka puhutaan että se on kuin VW niin ei se kyllä ole lähellekkään! Kori ei kestä noita kilometrejä ja jo ennen sitä 200 tuhattakin alkoi jo olemaan aika hurjassa kunnossa, pohja etunenässä joka laahaa keulasta aivan liian alhaalla. Pohjalevy meni ja lähit kokonaan loppujen lopuksi ensimmäisen talven aikana. Pidin autoa erittäin hyvin mutta ei sekään riittänyt.
No onneksi koneessa ei ollut oikeastaan mitään pahempaa kertaakaan, se kestää muu ei. Nyt alla Passatti ja kyllä meno on aivan erilaista!

Minkälaisia kokemuksia muilla paljon ajaneilla?

7

2898

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kalamies

      Taidat narrata...?

      • entinen ocu

        Kunpa vaan valehtelisin! Ylpeä olin autostani, mutta ei koskaan missään autossa ollut noin valtavasti vikoja, niin ei sekään todellakaan ollut mukavaa. Kyllä varmasti muillakin on ollut vikoja, tai sitten osui kohdalle todella heikko yksilö.


    • Sepi

      VW/Audi -osista se Skoda on kasattu ja sieltä ne ongelmatkin tulee. Mulla oli kanssa huonoja juotoksia kuskin oven lukossa ja keskuslukitus toimi joskus miten sattuu. Kun lukosta veti liittimen irti korjausta varten, ajonesto oli päällä eikä autoa saanut siirretyksi. Voi siis olla että juotosvika lukossa voisi katkaista matkanteon?! Eipä tuo löytynyt huollossa - itse piti korjata. Maavara on liian pieni (useampi pohjakosketus tänä kesänä ja sitten takapöntön (tosin jo ruostuneen) vaihtokin. Keula alaosa ottaa kiinni joskus pysäköidessä reunakiviin tai sopivassa rampissa jopa asfalttiin. Muuten oma 4-vuotias yksilö on hyvässä kunnossa eikä ruostetta näy olevan missään - alustakin näyttää silmämääräisesti jotakuinkin virheettömältä. Mun Skodalla on tosin mittarissa vasta 81 tkm (itse ajettuna 7 tkm) takana, mutta tosi tyytyväinen olen tähän noita pienenmpiä murheita lukuunottamatta ollut. Prolemoottorilla 1.6L / 55kW kulutus oli kesälomareissulla jopa 6.4 l/100km ja tuohon lukemaan on korjattu 4% heitto matkamittarissakin, kaupungissa toki on mennyt ylikin 7 litraa sataselle nyt lämpimänä kautena.

    • nykyinen ocu

      Skodan myynti lähti näemmä niin rajuun nousuun (kertoo uusin Tuulilasi), että VW kuskien pitää jo näin hanakasti ryhtyä provosoimaan :)

      Onhan 330tonnia paljon, mutta mie oon kyl päässy paljo vähemmillä murheilla ja lasissa 290tkm...

      • taavi ankka

        Ja suurin "harmi" on ollut tähän asti, että polttimoita palaa todella usein. Tuntuu, että aina on vaihtamassa johonkin päin. 1,6 lx 55kw.


    • Mige

      Itse en ole ajanut kuin 90 000 km eikä mitään "suurempia" murheita. Pyyhkimien moottori, takasivulasin "koneisto" ja etupyörän laakerit on vaihdettu. Kolmen tutun Ocuista (1.8 20V SLX) yhdellä on ajettu yli 200 000 km, siinä ainoa vika keskuslukituksessa. Sitten on yksi ongelmayksilö, vaihdettu termostaatti, vesipumppu, ilmamassamittari, jarruletkuja ja pyyhkijöiden moottori. Kolmannesta on vaihdettu vain lämpötunnistin. Itse olen siis päässyt suht vähällä. Tuntuu nuo dieselit muutenkin olevan ongelmallisempia. Huonoja ja hyviä yksilöitä siis tuntuu olevan. Mitä mataluuteen tulee, madaltamalla pääsee parempaan tulokseen. -30 mm alustalla auto ei ole niin "nokallaan" eikä ole kertaakaan ottanut mihinkään kiinni vaikka ajelisi huonoilla röykkyisillä hiekkateillä. Että sillä lailla.

      • NYKYÄÄNKIN OCU

        MULLA TOSIAAN NYT UUS OCU JONKA OLEN TAAS KERRAN LASTUTTANUT 92 KW:SEKSI! AIKAISEMMILLA TDI OCUILLA AJOIN KUMMALLAKIN REILU 150000TKM ILMAN OIKEASTI LAMPUNKAAN VAIHTOA!!
        TANKKASIN VAAN JA HUOLLATIN JÄRVENPÄÄSSÄ!
        UUTENA VÄHÄN LISÄILIN ÖLJYJÄ 8000TKM VÄLEIN! AJAN ITSE NOIN 70000TKM VUODESSA.NYT TOSIAAN LASTUTIN ENSIMMÄISEN AUTOM.LAATIKKOISEN JA ILOITSIN MUUTTUNEISTA POTKUISTA
        0-100KM/H 10,2SEK (15,5 OHJEKIRJA)
        80-120KM/H 7,2 SEK
        100-140KM/H 7,4 SEK

        KULUTUS MAANTIELLÄ 4,4LITRAA/100KM KESKINOP.114KM/H


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      107
      4662
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3433
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1514
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1423
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1236
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1142
    8. 159
      1036
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1028
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      954
    Aihe