Kiva kun löysin tänään tämän foorumin. Näitä juttuja on ollut kiva lukea.
Haluan kertoa sinulle jotain. Epäilen että et surffaile paljoakaan netissä tai että lukisit tämän kaltaisia foorumeita, mutta ainakin saa hieman purkaa ajatuksiaan kun kenellekään ei voi puhua, eikä varsinkaan SINULLE, koska et ole elämässäni.
Jos kävisi sellainen ihme että lukisit tämän jostain kohtalon oikusta (kaikkihan on aina mahdollista) niin en usko että tajuaisit tai uskoisit että tämä on sinulle.
Ensinnäkin haluan sanoa, että jo mooonta vuotta sitten hyväksyin täysin sen tosi asian, että meille ei tule koskaan mitään. Se oli vaikeaa, mutta kaikki se paska helpotti päästämään irti, vaikka silti rakastinkin tahtomattani. Pitkään.
Tuli uusia hullaantumisia, elämä meni eteenpäin. Kasvoin ja kehityin ihmisenä, sain uusia sydänsurujakin. Aina olen ollut täysin tietoinen, ettei tunteeni ole olleet mitään verrattuna mitä tunsin sinua kohtaan, mutta opin elämään sen asian kanssa. En edes ajatellut sitä sen kummemmin, niin hyvin siihen totuin. Rakensin itselleni hauskan ja jännittävän elämän.
Viime kesänä näin unta sinusta. Olimme siinä nuoria niin kuin silloin, mutta keskustelimme kuin olisimme sen ikäisiä kuin nyt. En muista mitä unessa puhuimme, mutta se oli jotain hirveän rauhoittavaa. Keskustelimme asiat halki ystävällisessä hengessä. Niin että kaikki on annettu anteeksi, kaikki on ok.
Tajusin että rakastan sinua. Vieläkin. Se tunne on koko ajan ollut piilossa, tukahdutettuna jossain alitajunnan sopukoissa, ja vaikka luulin että se oli tosiaan tapettu, ei se ollutkaan. Se perkeleen tunne ei ole kuollutkaan!
Tiesin tämän jo silloin kun rakastuin sinuun. Säikähdin niin pahasti. Tiesin että tämä tunne on jotain todella vahvaa ja pelottavaa. En ollut koskaan ajatellut että jotain sellaista tapahtuisi minulle, vaikka olin ollut hullaantunut aiemmin. Mitään sellaista en ole koskaan eläissäni tuntenut ketään muuta kohtaan, en ennen enkä jälkeen.
Se oli vaan sellainen tunne, että olet Se Oikea. Se tunne ei jättänyt epäilykselle mitään sijaa ja säikäytti nuoren naisen perinpohjaisesti. Sinä et sitä varmaan silloin tajunnut. Et tajunnut mitä tunsin. Taistelin niin kovasti sitä vastaan, että halusin olla kanssasi.
Naurettavaa että tunsit olosi torjutuksi. Et edes tuntenut yhtä voimakkaasti kuin minä. Tiesin sen ja halusin vain suojella itseäni. Sinä ja se v*tun tunne olitte pelottavia.
Olen nykyään erilainen ihminen kuin silloin. Saattaa johtua aikuistumisesta. Uskon, että sinäkin olet varmasti paljon aikuistunut ja muuttunut. Ihmiset muuttuu. Tunteeni ei vaan ole muuttunut ja joskus en vain voi mitään sille, että on pakko pysähtyä miettimään sinua.
Turha kuitenkaan kuvitella että täällä vain päivät pitkät ajattelen sinua ja haikailen perääsi. Sen viime kesäisen unen jälkeen vaan on tullut useammin mieleen ja on vaan tullut rauhallisina hetkinä hieman muisteltua ja mietittyä asioita. Niin käy joskus.
En voi mitään ajatukselle, että harmittaa ettei tiemme ehkä koskaan enää kohtaa ja että emme saa kokeilla miten kävisi jos...
Ja vaikka kohtaisimmekin vielä joskus, tiellä on niin paljon vanhoja esteitä joita ei voisi ylittää. Vai voisiko?
Entä jos peli ei ole menetettykään? Entä jos...
Näin tulee välillä ajateltua. Siitäkin huolimatta että hiljattain löysin upean miehen joka on tällä hetkelle kaikkea mitä voisin toivoa. Hän ei ole kuitenkaan sinä eikä tule koskaan olemaankaan.
Tämä pikku salaisuuteni tulee varmaankin häiritsemään jollain tasolla elämääni koko loppuelämäni. Mieluummin olisin viettänyt loppuelämäni SINUN kanssasi.
Tällaisia tarinoita on varmaan miljoonia.
Voimakas rakastuminen on jotain sellaista, jota ei lukuisista rakkauselokuvista, kirjoista ja laluista huolimatta oikeasti paljoakaan arvosteta tässä maailmassa. Sen varaan ei paljo lasketa, sen vuoksi ei paljoa uhrata ta riskeerata ja sitten jotkut ihmiset kulkevat läpi elämänsä tällainen pieni salaisuus sydämessään kunnes lopulta vievät sen hautaan mukanaan.
Haluan kertoa sinulle jotain. Epäilen että et surffaile paljoakaan netissä tai että lukisit tämän kaltaisia foorumeita, mutta ainakin saa hieman purkaa ajatuksiaan kun kenellekään ei voi puhua, eikä varsinkaan SINULLE, koska et ole elämässäni.
Jos kävisi sellainen ihme että lukisit tämän jostain kohtalon oikusta (kaikkihan on aina mahdollista) niin en usko että tajuaisit tai uskoisit että tämä on sinulle.
Ensinnäkin haluan sanoa, että jo mooonta vuotta sitten hyväksyin täysin sen tosi asian, että meille ei tule koskaan mitään. Se oli vaikeaa, mutta kaikki se paska helpotti päästämään irti, vaikka silti rakastinkin tahtomattani. Pitkään.
Tuli uusia hullaantumisia, elämä meni eteenpäin. Kasvoin ja kehityin ihmisenä, sain uusia sydänsurujakin. Aina olen ollut täysin tietoinen, ettei tunteeni ole olleet mitään verrattuna mitä tunsin sinua kohtaan, mutta opin elämään sen asian kanssa. En edes ajatellut sitä sen kummemmin, niin hyvin siihen totuin. Rakensin itselleni hauskan ja jännittävän elämän.
Viime kesänä näin unta sinusta. Olimme siinä nuoria niin kuin silloin, mutta keskustelimme kuin olisimme sen ikäisiä kuin nyt. En muista mitä unessa puhuimme, mutta se oli jotain hirveän rauhoittavaa. Keskustelimme asiat halki ystävällisessä hengessä. Niin että kaikki on annettu anteeksi, kaikki on ok.
Tajusin että rakastan sinua. Vieläkin. Se tunne on koko ajan ollut piilossa, tukahdutettuna jossain alitajunnan sopukoissa, ja vaikka luulin että se oli tosiaan tapettu, ei se ollutkaan. Se perkeleen tunne ei ole kuollutkaan!
Tiesin tämän jo silloin kun rakastuin sinuun. Säikähdin niin pahasti. Tiesin että tämä tunne on jotain todella vahvaa ja pelottavaa. En ollut koskaan ajatellut että jotain sellaista tapahtuisi minulle, vaikka olin ollut hullaantunut aiemmin. Mitään sellaista en ole koskaan eläissäni tuntenut ketään muuta kohtaan, en ennen enkä jälkeen.
Se oli vaan sellainen tunne, että olet Se Oikea. Se tunne ei jättänyt epäilykselle mitään sijaa ja säikäytti nuoren naisen perinpohjaisesti. Sinä et sitä varmaan silloin tajunnut. Et tajunnut mitä tunsin. Taistelin niin kovasti sitä vastaan, että halusin olla kanssasi.
Naurettavaa että tunsit olosi torjutuksi. Et edes tuntenut yhtä voimakkaasti kuin minä. Tiesin sen ja halusin vain suojella itseäni. Sinä ja se v*tun tunne olitte pelottavia.
Olen nykyään erilainen ihminen kuin silloin. Saattaa johtua aikuistumisesta. Uskon, että sinäkin olet varmasti paljon aikuistunut ja muuttunut. Ihmiset muuttuu. Tunteeni ei vaan ole muuttunut ja joskus en vain voi mitään sille, että on pakko pysähtyä miettimään sinua.
Turha kuitenkaan kuvitella että täällä vain päivät pitkät ajattelen sinua ja haikailen perääsi. Sen viime kesäisen unen jälkeen vaan on tullut useammin mieleen ja on vaan tullut rauhallisina hetkinä hieman muisteltua ja mietittyä asioita. Niin käy joskus.
En voi mitään ajatukselle, että harmittaa ettei tiemme ehkä koskaan enää kohtaa ja että emme saa kokeilla miten kävisi jos...
Ja vaikka kohtaisimmekin vielä joskus, tiellä on niin paljon vanhoja esteitä joita ei voisi ylittää. Vai voisiko?
Entä jos peli ei ole menetettykään? Entä jos...
Näin tulee välillä ajateltua. Siitäkin huolimatta että hiljattain löysin upean miehen joka on tällä hetkelle kaikkea mitä voisin toivoa. Hän ei ole kuitenkaan sinä eikä tule koskaan olemaankaan.
Tämä pikku salaisuuteni tulee varmaankin häiritsemään jollain tasolla elämääni koko loppuelämäni. Mieluummin olisin viettänyt loppuelämäni SINUN kanssasi.
Tällaisia tarinoita on varmaan miljoonia.
Voimakas rakastuminen on jotain sellaista, jota ei lukuisista rakkauselokuvista, kirjoista ja laluista huolimatta oikeasti paljoakaan arvosteta tässä maailmassa. Sen varaan ei paljo lasketa, sen vuoksi ei paljoa uhrata ta riskeerata ja sitten jotkut ihmiset kulkevat läpi elämänsä tällainen pieni salaisuus sydämessään kunnes lopulta vievät sen hautaan mukanaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ja rakkain on tuntematon?
Älkää tyytykö vähempään.
Anna rakkaus rakkaalle sydämestäsi.
Sitä ei korvaa ihastuminen, raha, hyvä elämä
sekä rauha.
ja rakkain on tuntematon?
Älkää tyytykö vähempään.
Anna rakkaus rakkaalle sydämestäsi.
Sitä ei korvaa ihastuminen, raha, hyvä elämä
sekä rauha.
Kaukorakkaus on ikuista... :)
Kaukorakkaus vaikuttaisi olevan ainoa pysyvä ja itsensä hengissä pitävä rakkauden muoto...