Siitoimen funktio presidenttipelissä

yhteiskuntatietelijä

Täälläkin on paljon hehkutettu Pekka Siitoimen mahdollisella presidentinvaaliehdokkuudella. Se saattaa toteutua, mutta presidenttiä Siitoimesta ei tule, elleivät maailmankirjat mene vuonna 2006 aivan sekaisin.

Siitoimen edustamalla aatteella on tällä hetkellä muutamien prosenttien kannatus Suomessa. Jos Pekka Siitoin saa Tony Halmeen tavoin herätettyä "nukkuvien puolueen" uurnille, voi kannatus nousta räjähdysmäisesti. Jokainen Siitomen puolueohjelmaa tutkinut huomaa, että hänen linjassaa on paljon samaa Halmeen kanssa, joskin Siitoin on vielä asteen-pari radikaalimpi.

Varsinaisten kannattajiensa lisäksi Pekka Siitoin voisi presidenttiehdokkaaksi mennessään saada ääniä myös täysin yllättäviltä tahoilta. Mikä nimittäin olisi parempi tapa haistattaa koko nykyiselle järjestelmälle kuin piirtää Siitoimen numero äänestyskuponkiin? Myös ns. huumoriääniä olisi varmasti tulossa erityisesti nuorilta.

Annetaan ajan kulua. Pekka Siitoimen lähteminen presidenttiehdokkaaksi olisi mielenkiintoinen lisä Suomen poliittiseen historiaan. Demokratiaan kuuluu se, että myös ääriaatteiden edustajilla on oikeus mittauttaa kannatuksensa.

4

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hertta

      Ääriaatteiden edustajat voisivat ainakin Siitoimen kannattajien ollessa kyseessä mittauttaa poliittisen rationaalisuutensa.

      Uusia palstoja on viime aikoina avattu; presidentti-palsta on sopiva presidenttiehdokas-aiheelle.

    • tuskin

      on laskettavissa prosenteissa, enemmänkin tarkempia arvauksia saadaan, kun puhutaan promilleista, eikä niilläkään kovin isoista luvuista.

    • Suomen Kansa

      Hienoa että joku asiantuntijakin ymmärtää ja voi tunnustaa, että Pekka Siitoimella on todellakin mahdollisuus menestyä vaaleissa!

    • che

      Niin kauan ei ole hätää kun nauru maittaa. Veikko Huovinen todisti aikanaan, että univormupelleistä saa aikaiseksi makeimmat naurut.

      Mielestäni on hyvä, että meillä on keskuudessamme Halmeen ja Siitoimen kaltaisia kansakunnan hauskuttajia. Niiden lukumäärä, jotka ottavat mielipuolten sadut tosissaan, jää Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa täysin marginaaliseksi. Aika monelle väliinputoajalle tulee kuitenkin äänestyshetkellä mieleen kuva, jossa valtakunnanjohtaja Siitoin kekkuloi linnan kutsuilla Hitler-viiksissään itsetekemässä univormussaan. Vaikka politiikasta ei mitään perustaisi tai ymmärtäisi, tuo kuva käskee kättä piirtämään lippuun jonkun toisen numeron.

      Yleensä nämä natsifantasiat ovat yhteydessä nuoruuteen, kapinointiin ja tietämättömyyteen. Kun ihminen opiskelee, astuu työelämään tai perustaa perheen, aivan toisenlaiset huolet täyttävät arkipäivän. Kaikki ihmiset eivät koskaan aikuistu ja saammekin iloksemme seurata heidän touhujansa julkisuudessa. Nauru on paras ase.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      652
      8005
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2293
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2209
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1788
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1280
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1173
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      853
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      828
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      760
    Aihe