Täällä on tosiaan annettu tosi negatiivistä juttua raskaanaoleville teiniäideille, mutta päätin laittaa tämän myös tänne. Olen siis kysyny tätä jo kaksplus - keskusteluissakin. HUOMIO! HAUKKUJAT PAINUKAA HIITEEN JA ANTAKAA ASIALLISIA MIELIPITEITÄ!
Olen itse vahvasti ollut sitä mieltä jo ennen kuin olin 15 vuotias, että olisin mainio äiti. Tässäpä siis haluan kertoa hieman itsestäni ja kihlatustani, koska minusta kerrankin tuntuu, että nyt voisin sellaisen myös hankkia, mutta haluaisin kuulla hieman muidenkin mielipiteistä.
Olen siis 17-vuotias tyttö, asun Oulussa. Minulla ja kihlatullani (17) on oma kämppä, meillä on myös lemmikkeinä pieni villi koira ja rotta. Rahatilanne meillä on hyvä ja osataan käyttää rahaa hyvin, saadaan siis opintotukea ja poikaystäväni saa myös elatusmaksua, tienaamme kuukaudessa yli 300€ ja se riittää hyvin, vaikka käymme välillä leffoissa, ostamme silloin tällöin karkkia ja käyn ystävieni kanssa kahviloissa joskus.
Olen aina ollut hyvin lapsirakas ja olen itsekkin vähän villi, todella iloinen, positiivinen ihminen, mutta olen aika äkkipikainen. Olen hoitanut kesäisin lastenkesäleireillä vaikka minkälaisia ihania muikeroita ja tullut niiden kanssa tosi hyvin toimeen ja tykännyt peuhata niiden kans. Nyt kesällä olen menossa muihinkin lastenleireille ja isoseksi myös.
Talvena luulin, että olin raskaana ja luin netistä oireista ja muista, mutta minulla on monesti semmonen olo, että olen kuumeessa, tai nyt mulla alkaa menkat ja muuta, siis ns. luulotauti. =) Tapasin siis ystäväni kaupungilla ja kerroin sille, että voin olla raskaana ja mun ystävä hyppäs kaulaan ja kehu, että musta tulee varmasti tosi hyvä äiti. Se tuntui tosi ihanalta, kerrankin saisin jotain suurta, josta olen kauan aikaa haaveillu. Ostin 2 kallista raskaustestiä ja ilmeisesti tosi luotettavia. Testasin heti illalla toista ja sain negatiivisen vastauksen. Kihlattuni oli onnellinen siitä, ettei mitään ollutkaan vielä välttämättä tapahtunut. Itse itkin, koska olin niin toivonut sitä. Tein jonkun ajan kuluttua myös toisen testin ja se näytti myös negatiivista. Ajattelin unohtaa koko vauvoista puhumisen ja vaan odottaa, että kihlattunikin sanoisi jotain asiasta.
Nyt neljä päivää sitten kihlattuni sanoi yhtäkkiä, että jos hankittais lapsi. Purskahdin itkuun, tai en tiedä oikein itkinkö vai nauroinko. Olen nyt ottanut selvää kaikesta uudestaan, mutta kihlattuni haluaa odottaa ainakin muutamia kuukausia, että ei sitten tule mitään hirveän nopeita päätöksiä tehtyä. Olen tosi onnellinen ja olemme kerranki yhdessä alkaneet ottaa vauvasta, sen saamisesta, lapsista ja muusta selvää. Rakastan kihlattuani tosi paljon ja olen tosi onnellinen, että se on kerrankin alkanut myös haluamaan yhteistä lasta.
Olemme olleet yhdessä 14-vuotiaista lähtien ja joskus seiskalla meistä tuli parhaat kaverukset. Opiskelen ensimmäistä vuotta kauppaopistossa, mutta olen vaihtamassa koulua, koska ala on minulle aivan väärä. Enkä edes ymmärrä, että miksi haen sinne.
Tahtoisin nyt kuulla teidän mielipiteitänne asiasta. Olenko liian nuori tai jotain? Mutta en välitä, vaikka joku tulisikin huutamaan, että voi jumalauta oot niin pentu vielä, ettei mitään lapsia 20 vuoteen. Päätös on kuitenkin mun ja poikaystäväni. Toivottavasti saan paljon iloisia äitejä, odottavia ja vauvakuumeisia vastaamaan tähän. Olis paljon apua siitä. :) *hali*
Olen itse vahvasti ollut sitä mieltä jo ennen kuin olin 15 vuotias, että olisin mainio äiti. Tässäpä siis haluan kertoa hieman itsestäni ja kihlatustani, koska minusta kerrankin tuntuu, että nyt voisin sellaisen myös hankkia, mutta haluaisin kuulla hieman muidenkin mielipiteistä.
Olen siis 17-vuotias tyttö, asun Oulussa. Minulla ja kihlatullani (17) on oma kämppä, meillä on myös lemmikkeinä pieni villi koira ja rotta. Rahatilanne meillä on hyvä ja osataan käyttää rahaa hyvin, saadaan siis opintotukea ja poikaystäväni saa myös elatusmaksua, tienaamme kuukaudessa yli 300€ ja se riittää hyvin, vaikka käymme välillä leffoissa, ostamme silloin tällöin karkkia ja käyn ystävieni kanssa kahviloissa joskus.
Olen aina ollut hyvin lapsirakas ja olen itsekkin vähän villi, todella iloinen, positiivinen ihminen, mutta olen aika äkkipikainen. Olen hoitanut kesäisin lastenkesäleireillä vaikka minkälaisia ihania muikeroita ja tullut niiden kanssa tosi hyvin toimeen ja tykännyt peuhata niiden kans. Nyt kesällä olen menossa muihinkin lastenleireille ja isoseksi myös.
Talvena luulin, että olin raskaana ja luin netistä oireista ja muista, mutta minulla on monesti semmonen olo, että olen kuumeessa, tai nyt mulla alkaa menkat ja muuta, siis ns. luulotauti. =) Tapasin siis ystäväni kaupungilla ja kerroin sille, että voin olla raskaana ja mun ystävä hyppäs kaulaan ja kehu, että musta tulee varmasti tosi hyvä äiti. Se tuntui tosi ihanalta, kerrankin saisin jotain suurta, josta olen kauan aikaa haaveillu. Ostin 2 kallista raskaustestiä ja ilmeisesti tosi luotettavia. Testasin heti illalla toista ja sain negatiivisen vastauksen. Kihlattuni oli onnellinen siitä, ettei mitään ollutkaan vielä välttämättä tapahtunut. Itse itkin, koska olin niin toivonut sitä. Tein jonkun ajan kuluttua myös toisen testin ja se näytti myös negatiivista. Ajattelin unohtaa koko vauvoista puhumisen ja vaan odottaa, että kihlattunikin sanoisi jotain asiasta.
Nyt neljä päivää sitten kihlattuni sanoi yhtäkkiä, että jos hankittais lapsi. Purskahdin itkuun, tai en tiedä oikein itkinkö vai nauroinko. Olen nyt ottanut selvää kaikesta uudestaan, mutta kihlattuni haluaa odottaa ainakin muutamia kuukausia, että ei sitten tule mitään hirveän nopeita päätöksiä tehtyä. Olen tosi onnellinen ja olemme kerranki yhdessä alkaneet ottaa vauvasta, sen saamisesta, lapsista ja muusta selvää. Rakastan kihlattuani tosi paljon ja olen tosi onnellinen, että se on kerrankin alkanut myös haluamaan yhteistä lasta.
Olemme olleet yhdessä 14-vuotiaista lähtien ja joskus seiskalla meistä tuli parhaat kaverukset. Opiskelen ensimmäistä vuotta kauppaopistossa, mutta olen vaihtamassa koulua, koska ala on minulle aivan väärä. Enkä edes ymmärrä, että miksi haen sinne.
Tahtoisin nyt kuulla teidän mielipiteitänne asiasta. Olenko liian nuori tai jotain? Mutta en välitä, vaikka joku tulisikin huutamaan, että voi jumalauta oot niin pentu vielä, ettei mitään lapsia 20 vuoteen. Päätös on kuitenkin mun ja poikaystäväni. Toivottavasti saan paljon iloisia äitejä, odottavia ja vauvakuumeisia vastaamaan tähän. Olis paljon apua siitä. :) *hali*
Vastaukset 67
Vanhimmat
ja todellakin haluat lapsia. mielestäni on tosi hyvä kun olet vakituisessa suhteessa ja teillä menee hyvin. sanon kuitenkin että olette aika nuoria, mutta se on aivan teistä itsestänne kiinni oletteko valmiita kolmanteen ihmiseen. vanhempien ikä ei tietenkään ole mielestäni tärkein kysymys vaan se oletteko valmiita ja kypsiä. Olen iloinen puolestasi, koska olet löytänyt itsellesi puolison jonka kanssa jakaa tulevaisuus.
vähän minua kuitenkin pelotti kun sanoit että tienaatte 300e kuussa. se on melko pieni määrä jos ajattelee kaikkea mitä vauva tarvitsee. jo hyvät ja laadukkaat rattaat maksavat tuon verran puhumattakaan muista tarvikkeista. eli suosittelisin ainakin teille että odotatte muutaman kuukauden ja laitatte tosissanne rahaa säästöön, jotta voitte tarjota vauvalle kaiken ilman että äidin ja isän tarpeet unohtuu. itse opiskelen ja saan kuussa vain noi 200e ja oma kihlattu on vakitöissä ja tienaa noin 2000e kuussa ja tämäkin määrä tuntuu kamalan pieneltä elättämään minut, mieheni, koiramme ja yrityksessä oleva vauva.
en tiedä oliko kirjoituksessa paljonkaan apua, mutta katsele ainakin vauvantarvikkeiden hintoja ja muita vauvan hoitoon liittyviä asioita ennen kuin päätät tehdä vauvan. pieni lapsi tarvitsee sinua kuitenkin 24 tuntia vuorokaudessa. en todellakaan sano että olisit huono äiti tai epäkypsä, haluan vain että harkitset asioita kunnolla. varmasti pärjäätte hienosti kihlattusi kanssa jos haluatte vanhemmiksi.
Kiitos kovasti vastauksestasi. Olen kytännyt täällä eilisestä asti, jos joku vastais ja kerrankin. Kiitos siis kovasti!
Vuokran jälkeen siis jää 300€, poikaystäväni huomautti tästä, kun olin unohtanut mainita sen tekstissäni. Ja laskin, että kun lapsilisät vauvasta ja muut kelan tuet saatais, niin meillä tulis kuukaudessa melkein 900€ rahaa joka kuukausi, voi kyllä olla, että enemmänkin. muutamia kuukausia saadaan sen lisäksi poikaystäväni elatustukea 240€. Lisäksi kesätöihin ollaan menossa kummatkin, minä hoitamaan erityisesti lapsia.
Kiitos vielä kovasti. :)
että kun alaikäisiä olette molemmat niin mistä te tuon kaiken rahan saatte että jopa 300 jää säästöön? Siis mitä muuta elatusavun lisäksi?
siis elatusavan saatte ja molemmat sen opintotuen? :) Paljos saatte opintotukea?
Ei 300€ jää säästöön, vai niinkö sanoin? Kesälomalla palkasta jää yli 300€ säästöön, mutta nyt ei jää kuin muutamia kymppejä.
Elatusapua saadaan ja molemmat opintotukea, joka on minulla 168,18 e/kk ja poikaystävälläni vähän vähemmän vanhempien tulojen takia.
moi. itellä oli aika samanlainen tilanne. haavelin vauvasta jo 14-vuotiaana. ajattelin et "kyl mä oon valmis äidiksi"(vaikka oli peruskoulu kesken,ei tuloja,asuin kotona, ei vakituista poikaystävää ym)
olin 15 kun tapasin nykyisen avomieheni. silloin olisin välittömästi halunnut saada lapsen hänen kanssaan mut hän sai mut tajuamaan et ei olla valmiita vanhemmiks vielä. sovittiin et jos meijän "juttu" kestää niin ruvetaan miettimään lapsen tekoa kun molemmat on saanu opinnot valmiiks ym.
peruskoulun jälkeen alotin sitten lähihoitajan opinnot ja olin luopunut vauva-ajatuksesta itsekin. no eikös sitten käynyt niin että ehkäisy petti ja tulin raskaaksi. se oli kamala shokki molemmille. mutta piiiitkän miettimisen jälkeen päätimme pitää vauvan. olihan meillä seurustelua "jo" pari vuotta takana, asuimme yhdessä, molemmilla työpaikka (opiskelin siis oppisopimuksella) ja suhteellisen hyvät tulot.
no nyt olemme kuukauden ikäisen tytön vanhempia ja hyvin on tähän asti mennyt. vähän harmittaa opiskelujen kesken jääminen mut ihan hyvin ne kerkee myöhemminkin viemään loppuun. ja ikinä en oo näin onnellinen ollu.
sinä itse tiedät oletko todella valmis äidiksi. vastuu on suuri.
ja itse tosiaan olen sitä mieltä et mikä pakko on opiskella ym. ennen kun hankkii lapsia.
tuli vähän sekavaa tekstiä mut tulipahan kerrottua yhden teiniäidin tarina.
jos nyt päätätte tehdä lapsen niin: AIVAN ÄLYTTÖMÄSTI ONNEA JA JAKSAMISTA :) (rankkaa tulee olemaan, niin raskaus,synnytys ja pienen vauvan hoito)
ja eikös se vähän niin ole että ikä on vaan numeroita?
Kiitos sinulle myös paljon, teinimami. :)
On mukavaa, että vaivauduit kirjoittamaan hieman omasta elämästäsi tänne ja antamaan vähän neuvoja. Itsekkin aloitan seuraavaksi ilmeisesti lähihoitajana, koska se kiinnostaa kaikkein eniten. En kuitenkaan ole aivan varma pääsenkö sinne, kun keskiarvo on semmoset 7.5, joten tiukalle menee. :)
Sain tyttäreni ollessani karvan vaille 20-vuotias. Opintoni ammattikoulussa jäivät tuolloin noin kahdeksaksi kuukaudeksi. Saatoin ne loppuun äitiyslomani jälkeen. Lapseni isä kyllästyi isyystouhuun lapsen ollessa reilun vuoden ikäinen, eikä ole sen koomin yhteyttä pitänyt.
Tutkinnon suoritettuani ajauduin kuitenkin jonkinlaiseen "välitilaan"; en saanut kunnollista työpaikkaa, ainoastaan määräaikaisia pestejä siivous- yms. pienipalkkaisilta ja raskailtakin aloilta. Tuossa päämäärättömässä pyörässä pyörin vuoteen -98, jolloin hain ja pääsin opiskelemaan tekniikkaa amk:uun pks:lle. Valmistuin vasta vuonna -03 joulun alla, noin 1,5 vuotta myöhässä "aikataulusta". Opintolainaa kertyi tuona aikana maksettavaksi pyörryttävä määrä.
Onnekseni työllistyin koulutustani vastaavaan vakinaiseen toimeen vuoden -04 syksyllä, jolloin lapseni oli jo 12-vuotias, ja siinä työssä nyt olen.
Mitä tahdon sanoa? Lapseni on minulle hyvin rakas. Siitä huolimatta olisin toivonut kaiken nyt kokemani ja näkemäni jälkeen tulleeni äidiksi vasta opiskelujen ja työnhaun jälkeen, elämän suunnan selvittyä hieman tarkemmin. Lapsenikin joutui kärsimään minun etsiessä itseäni ja omaa tietäni, alituisesta taloudellisesta "kriisistämme" ja epävarmuudesta.
Pitkä tie, jonka olisin suonut meille molemmille helpommaksi =).
Sinulle onnea elämässäsi, mutta mieti tarkoin onko haaveesta tehtävä totta juuri nyt =).
Olet ilmeisesti kokenut kovia, ja ihan samaa voi olla vastassa minullakin, jos lasta olen hankkimassa. Mun kihlattuni on kyllä tosi sitkeä, ihme kun se on jaksanut välillä mun ihmeellisiä pirteyskohtauksia, jolloin täytyy vaikka mennä yhtäkkiä tiskaamaan ja juoksemaan maailman ympäri. :D Monesti mun osalta on meinannut jäädä kaikki jutut vähän kesken, mutta onneksi se on aina kannustanu mua ja joihinkin asioihin pakottanut (mutta ymmärrettävästi), siis vaikka opiskelemiseen, koska muuten ei saada opintotukea.
Tietysti voisin tehdä lapsen myöhemmin, ei se olisi suuri ongelma ja toisaalta sehän olisi hyvä vaan (ehkä), mutta koska en välttämättä joutuisi luopumaan mistään niin tärkeästä. Opiskelusta en pidä, siitä vaan stressaan, mutta ymmärrän sen tärkeyden ja olen yrittänyt edes tykätä siitä. Olen todella seurallinen, haluaisin aina olla jonkun kanssa. Vaikka asunkin poikaystäväni kanssa ja vaikka joskus harvoin kaipaan omaa tilaa, niin minulle riittää se, että saan mennä ulos kävelemään, mennä kirjastoon tai johonkin muualle. Aina kun olen pois koulusta, vaikka sairauden takia, niin soittelen ystäville ja pyydän poikaystävääni jäämään vahtimaan ja iskee yllättävä ikävä. Lisäksi bilettämisestä, tupakoimisesta, alkoholista ja julhista en ole erityisemmin koskaan pitänyt. Tupakkaa en ole koskaan maistanut, kaljaa seiskaluokalla ja se oli ällöttävää ja juhlissa en pidä oikein siitä tunnelmasta, vaikka ihmisläheinen olenkin.
Tykkään olla paljon kotona, siivota, kuunnella musiikkia ja rentoutua. Myös käydä kävelemässä ulkona poikaystäväni ja koirani kanssa.
Tulikohan tästä liian pitkä? Ei kai tarvitse koko elämää kertoa. :D Niin tuota, kiitos kovasti kirjoittamisesta. :) Arvostan todella sitä, mitä olet joutunut kokemaan ja en haluaisi varmasti itse kokea sellaista, mutta olen aika varma, että jos lapsi tulisi ensi vuonna, niin ajoitus olisi hyvä, minä olisin mielestäni loistava äiti, joka tykkää peuhata ja on iloinen. Mutta tuota, eihän se ole näin yksinkertaista. :)
ole niin yksinkertaista. Olet vielä alaikäinen ja aikuiseksi vasta kasvamassa. Et voi tietää millaisia haaveita ja mahdollisuuksia sinulle tulee eteen. Miksi aina sanotaan, että, alkoholi ja biletys yms. ei kiinnosta, niin voisin tehdä lapsia? Eihän ne liity millään tapaa toisiinsa itse asiassa. Eihän se aikuiseksi kasvaminen ole vain sitä, että joko juodaan tai sitten ei. Täysi-iköisyydessä on kuules paljon sellaista, mikä on kokemisen arvoista ilman lapsia, vaikka ei joisi tippaakaan viinaa. Se vaan aina nostetaan vauva-asiassa esiin.
päättyy kun hän täyttää 18v, joten sitä ei kannata ottaa enää jatkossa laskuissanne huomioon.
Pisti silmään tuo, että onkohan se vauva-ajatus kuitenkin teitynlainen korvike väärälle opiskelupaikalle? Miksi et suoraan ensin miettisi uutta opiskelupaikka etkä vauvaa?
Tiedän, että elatustuki loppuu, joten en ole laskenutkaan sitä mihinkään kuukausirahoihin tai muuhun, jota saisimme lapsen synnyttyä. Mainitsin asian myöhemmin kuitenkin varalta.
En oikein ymmärrä tuota ideaa, miten niin korvike väärälle opiskelupaikalle? Olenhan minä hakemassa sinne mihin olenkin, lähihoitajaksi ja kokiksi, niin kuin haluankin. Vaikka en koskaan olekkaan tykännyt opiskella ja olen todella väsynyt siihen, että pitää lukea aina vaan kokeisiin ja aineisiin, koska mikään ei tunnu jäävän päähän, niin ymmärrän sen tärkeyden. Lisäksi lukihäiriöni vuoksi mulle on lukeminen vaikeaa, enkä ymmärrä mitä luen. Kuitenkaan en ole niin tyhmä, että vauva olisi joku korvike millekkään. Olisihan se hyvä, että opiskelisin ensin ammattiin ja sitten miettisin lapsia. Kuitenkin mulla on kannustavia ystäviä, kihlattunikin on alkanut miettimään lapsia tosissaan ja olen itse miettinyt niitä jo pitemmän aikaa. Opiskelutko estäisi sen? Uskon, että pitäisi tehdä niin kuin itse parhaaksi näkee ja mitä haluaa ja varsinkin kun minä ja kihlattuni halutaan lasta yhdessä. Olen sitä mieltä, että olisin valmis ottamaan lapsen huolehtiakseni siitä ja koska opiskelutkaan ei maita, niin en usko niiden oikein olevan esteenä. Oma äitini synnytti ensimmäisen lapsensa täyttäessään 18 ja teki heti perään kaksi lisää. Sen jälkeen hän opiskeli ammattiin ja nyt on hyvässä työssä, eikä ole mitään ongelmaa.
Hei! Olen/Olin ehkä osittain samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Eli olen 18 kohta 19 vuotias nainen. Viime keväänä luulin tosissani olevani raskaana ja kävin terpparillakin asiasta. Raskaustesti näytti kuitenkin negatiivistä. Tänä aikana sain kuitenkin uudenlaista näkökulmaa asioihin ja ymmärsinkin monia asioita. Poikaystäväni oli "tyytyväinen" kun en ollutkaan raskaana. Itse olin kuitenkin hieman pettynyt.
Nyt vuotta myöhemmin ja parin kuukauden päästä ylioppilaslakki päässä olen myöskin tyytyväinen. Olemme puhuneet mieheni kanssa, joka on siis parivuotta vanhempi, että jos lapsi ehkäsystä huolimatta tulee, pidämme lapsen ja kannamme vastuun. En tarkoita, että teidän tarvitsee odotella, mutta joskus "vauvakuumeen" tavallaan ohi käyminen avartaa.
Edelleen minulla on vauvakuume, mutta olen päättänyt odottaa. Annan muutaman vinkin, joita kannattaa miettiä. Itse ainakin mietin niitä, ja tulin omaan johtopäätökseen. Raha: Mitä jos lapsi sairastaa? Mitä jos jompi kumpi vanhemmista sairastaa? Nopeasti saattaa mennä kuukauden tulot. Vaipat, vaatteet (tosin kirppariltakin saa hyviä ja sopivan hintaisina), ruoka ym. on yllättävän kallista. Lapsen hoito? Hoito on kallista ja onko teillä/sinulla mahdollisuutta jäädä kotiin ja pois opiskeluista tarpeeksi pitkäksi aikaa.
(Haluatko lapsen ennen naimisiin menoa?)
Mitä, jos lapsi on jo sairas syntyessään? Onko teillä resursseja hoitaa häntä?
Opiskelu: Tiedän, että nykyään voi helposti opiskella myöhemminkin. MUTTA usko minua olen nähnyt tämän monasti- se on vaikeampaa ja raskaampaa. Varsinkaan, kun et ole edes aloittanut opiskeluja. Niin ja eikö oliskin kivempi kun olisit esim. opiskellut lähihoitajaksi ja tietäisit vielä vähän enemmän vauvoista ja lapsista ja niiden hoidosta. En tarkoita TODELLAKAAN että odottaminen olisi paras vaihtoehto, mutta esim. muutamankin vuoden odottaminen voi tehdä hyvää...
Voisitte esim. säästää rahaa lasta varten. Odottaminen voi joskus kasvattaa. Tästä tuli nyt tosi pitkä, mutta toivottavasti edes vähän auttaa!
Mitä tahansa päätätte, niin TSEMPPIÄ JA ONNEA! :)
Ja miettikää rauhassa...
Kyllä ainakin minun maailmaani avarsi. Olen kyllä miettinyt kaikkea ainakin jonkin verran. Mutta sekin, että jos vauva sairastuu vakavasti, niin hoito ja lääkkeet voivat tulla hyvin kalliiksi. Meillä on kyllä todella hyvät mahdollisuudet saada sukulaisilta rahallista apua, mutta haluaisimme mielummin selviytyä itseä ja oppia elämään omillamme, niin kuin tähänkin asti olen ainakin itse joutunut tekemään. Isä ja äiti ovat olleet todella tarkkoja, että antaako luokkaretkillekkään 20€ enempää, vaatteetkin on aina äitini ostanut. Mutta auttaa he kyllä voivat, kun sitä pyytää, rahallisesti ja muuten myös.
Auttoi tämä ja todella mukavaa, että vaivauduit vastaamaan. Olen iloinen, että tulee asioita vähän eri kantilta. Niin kuin tekstissäni mainitsin, olen hieman äkkipikainen asioissa, mutta poikaystäväni on astetta suurempi jarruttelia. Hänen pitää olla kaikesta varma. :D Se on omalla tavallaan ärsyttävää, mutta sukulaiset on sanonut, että se täydentää minua. Ja olen huomannut, että monesti siitä on ollut hyötyäkin.
Mutta lasta olen halunnut jo pitkään ja olen varma, että voisin tarjota hyvän kodin sille. Mutta olet, niin kuin kaikki muutkin, oikeassa siinä, että tämä ei ole pikku asia. Tätä täytyy miettiä hyvin tarkkaan ja muuta, mutta sitähän tässä koko ajan yritänkin. :) Ja voisin tarjota ehkä paremman kodin lapselleni vaikka kymmenen vuoden päästä, kun rahasta ei ole huolta. Nyt minulla on kuitenkin aikaa, innokkuutta ja halua aivan muihin asioihin, kuin opiskeluun. Mutta olisi hyvä tavata vaikka tässä välissä nuoria äitejä ja jutella sukulaisten kanssa, mutta aijonkin jutellakkin siskojen ja vanhempien kanssa heti kun tiedän, että tämä on varmenpaa. Kiitos siitä, että vastasit. :)
Sikamonet on hankkiutuneet raskaax sun ikäsenä ja hyvin pärjänneet. Esim. mu oma mutsi oli 18 ku synnytti mut. Ja hyvän elämän oon saanut. Eikä oo mtn traumoja/muistikuvia köyhyydestä, vaikkei ne rahassa kylpeneetkään alkuaikoina ku oli ihan pieni. Jos ootte varmoja että haluutte lapsen, niin tehkää se. Nykyaikana on tapana miettii asiat niin hirveen moneen kertaan ja eri näkökulmista. Onhan sekin ihan ok, mut ei kyl välttämätöntä. Kyl kaikki suttaantuu jos vaan oikeesti haluu lapsen ja on valmis huolehtiin siitä seuraavat 18v. Onnee matkaan!
Tiedän, että monet on äitejä mun ikäisenä ja hankkiutuneet raskaaksikin, mutta ei niistä kaikki pärjää, vaikka useimmilla hyvin meneekin.
Mun äiti sai mut joskus 32-vuotiaana ja muistan vaan sen, että se oli tosi vanhanaikainen, vaikka eihän se välttämättä siitä johdu. :D
Tuosta eri näkökulmista miettimisestä ja muutenkin miettimisestä, niin välillä ihmettelen sitä itsekkin. Eihän useimmillakaan ole mahdollisuutta hankkia lasta just perjantaina klo 19:00, helmikuussa ja vuonna 2008? Eihän vauvaa kuitenkaan kannata miettiä minään tilauksena? Monethan saa vahingossa lapsen (ja monet sanoo saavansa) ja pärjää sen kanssa hyvin ja se on varmasti yhtä rakastettu kuin ne tarkoin suunnitellutkin lapset. Mutta koska olen nuori, niin haluan miettiä tätä asiaa vähän kauemmin kuin jotkut 30-vuotiaat.
Mutta kiitos kannustuksesta. :)
..ja monet vanhemmat jotka sanoo lapsensa olleen erittäin odotettu ja toivottu ovatkin saaneet järjettettyä lapselleen hirveen lapsuuden, esim. ryyppäämällä, väkivallalla jne. Ja vaikka rahaa on ollut sikana ni ei se kyl hirveesti siinä vaiheessa lohduta. Eli kyl se rakkaus ja oma tasapainoisuus on tärkein, eikä ikä, raha tm. Mut tietty sun kandee miettii haluutko tosissaan lapsen ja hetki kattoo että muuttuuko mieli. Ite oon erittäin ailahteleva ja huomaan mielen muuttuvan ihan totaalisesti tosi nopeeta, mut olen myös vastuullinen että jos teen jonkin ison päätöksen niin varmasti kannan vastuun päätöksestäni. Säkin vaikutat ihan järkevältä ja vastuulliselta nuorelta, mut ihan hyvä kyl ajatella asiaa sen aikaa että on varma päätöksestään.
Oma äitini ei kylläkään ole ollut mikään paras, vaikka rahaa onkin ollut, ikää, työtä, mies ja muuta. Alkoholista tuli suuri osa elämää ja sitähän jouduin katsomaan aina pienestä tuonne kasiluokkaan asti. Sain kuitenkin ysillä puhuttua sen kanssa siitä ja tajusin asian vasta sillon itsekkin. En todellakaan halua, että itselleni käy niin.
Mullakin on paljon ystäviä, jonka mieli on usein maassa ja yhtäkkiä ne saa jotain ikuisia naurukohtauksia ja alkaa puhumaan outoja, mutta ne on parhaita ystäviä ja juuri semmosinaan hyviä.
Itse tätä vauva-asiaa olen ajatellut pitkään ja varsinki sillon, ku luulin olevani raskaana. Otin varalta selvää kaikesta ja epäilin raskautta sellasen kuukauden, kunnes uskalsin tehdä raskaustestin edes, joka näytti negatiivista. Mutta nyt kun poikaystävänikin olisi valmis, niin ollaan keskusteltu ja otettu asioista enemmän selvää yhdessä, sellaisiakin asioita mistä minä jo tiesin, mutta poikaystäväni ei.
Oli mukavaa, että kirjoittelit uudestaan tänne. :)
perkele, kirjoitin tähän pitkästi ja sitten se ei lähettänykkään. Aloin juuri kopioimaan tekstiä, mutta en ehtiny.
Siispä uudestaan.. Noista vanhemmista. Mun oma äitini on rikas, sillä on suuri talo, mies, työ ja kaikki, mutta mitä siitä tulikaan. Olen joutunut elämään kahdeksannelle luokalle asti katsoen äitini ryyppäämistä, enkä koskaan sitä tajunnut, ennen kuin mulle se sanottiin. Mutta nyt olen puhunut siitä asiasta äitini ja muiten kanssa ja annan kyllä anteeksi, onhan se sentään mun äiti.
Mun monet ystävät on semmosia, että ne on allapäin ja masentuneitaa, mutta yhtäkkiä ne saattaa saada hirveitä naurukohtauksia ja olla aivan eri ihmisiä. Mutta ne on ihania ihmisiä ja tärkeitä, eikä se haittaa vaikka niiden mieli vähän reissaileekin. Itselläni se harvoin tekee jyrkkiä mäkejä, enkä yleensä ole kauan surullinen, mutta kyllähän sitäkin tapahtuu. Sama homma itselläni tuon vastuun kanssa. Ainakin minulle oli melko raskasta muuttaa suurelle paikkakunnalle kauas toisista ja kun itse olen aina asunut kaukana maalla rauhassa ja käynyt suurella tyttöporukalla samaa koulua. Se oli kyllä ihanaa aikaa, mutta nyt on asiat myös ihan hyvin ja olen saanut yhden uuden ystävän tältä paikkakunnalta(surkea luku joo, mutta poikaystäväni kanssa keskustelen niin paljon ja ollaan niin läheisiä, että en ystäviä niin paljoa tarttekkaan). Raha-asiat menee hyvin ja tuntuu, että sitä jääkin hyvin. Viikonloppuisin käydään paljon Joonaksen äidillä, joka asuu tässä melko lähellä. Kun omaan kämppään muutettiin, niin tuntu välillä, että ei jaksais millään joka päivä laittaa ruokaa ja siivota. Nyt kuitenkin asiat tuntuu paljon helpommilta ja on mukava asua oman ukkelin kanssa omassa asunnossa. Onhan meillä täällä koira ja rottakin, niistäkin pitää huolehtia, mutta ne on vaan ihania ja niistä on ihana huolehtia.
Kivaa muuten, että kirjoitit uudestaan. Voithan sinä vieläki kirjoittaa, jos tule jotain. :D
No tulihan se sittenkin. :D Mutta tuossa toisessa höpötän kyllä muustakin.
Tuota noin... lapsi ei todellakaan ole mikään 18-vuoden projekti, vaan koko loppuelämän pituisen, tärkeä asia!!!
Alkuperäiselle kirjoittajelle: ymmärrän hyvin, että haluat lapsia, kun olet ollut avomiehesi kanssa noinkin pitkään, mutta... Etkö voisi odottaa vielä esimerkiksi viisi vuotta? Sen takia, että antaisit tuon vauvakuumeen mennä ohi ja miettiä asioita ilman "vaaleanpunaisia"-laseja. Ja myös ihan siksi, koska olette vielä niin nuoria, että olette itse kasvamassa ja ajatukset voi muuttua vuosien myötä. Ei ne lapset pysy vauvoina kuin sen tietyn ajan. Vauvathan on ihania ja helppoja hoitaa (ellei ole koliikki, vaikka ilman sitäkin niin normaalin vauvan takia joutuu öisin heräilemään). Oletko miettinyt uhmaikää? Ei ne lapset aina kilttejä oo.
Suosittelen, että suuntaat energiasi opintoihisi. Kolme vuotta opiskelua menee kyllä hujauksessa ohi ja sitten voit saada töitä ja säästää rahaa perhettänne varten! :)
Ota vaikka tuo opiskelu siltä kantilta, että jos et suorita opiskeluja loppuun, niin miten ihmeessä voit selviytyä äitiydestä, joka on miljoona kertaa haastavampaa ja kaiken lisäksi suuri vastuu?
En halua haukkua tai mitään, vaan auttaa. Näkemään asiat realistisesti. Miksi saada kaikki asiat tässä ja nyt? Eikö olisi tosiaan parempi elää ensin omaa elämäänsä, nauttia, matkustella tai mitä vaan, minkä kautta oppii tuntemaan itsensä ja poikaystävänsä?
Itse olen 22-vuotias ja olen seurustellut poikaystäväni kanssa kolme vuotta. Tämä aika on ollut aivan ihanaa ja nautimme toisistamme todella paljon. Olemme toisillemme todella tärkeitä. Matkustelemme yhdessä ja mitä pidempään olemme olleet yhdessä, sitä varmempia olemme yhteisestä tulevaisuudesta. :) Tässä välissä olen käynyt maailmalla pyörähtämässä Au Pairina ja ollut töissä ulkomailla ja opiskelen itselleni jo toista ammattia. Mutta lasta en vielä halua, koska haluan toteuttaa omat unelmani, oppia pärjäämään omillani, oppia tuntemaan itseni ja poikaystäväni ja sitten kun on se työpaikka, niin sitten koen, että on oikea aika ruveta perhettä perustamaan. Ennen sitä kuitenkin naimisiin. :)
Onnea ja menestystä mitä ikinä päätätki. Tosiaan neuvon, että jätät perheen perustamisen myöhempään vaiheeseen. Lapsenkin kannalta on tosiaan parempi, että sinulla on työpaikka ja voit hankkia lapselle tärkeät asiat. Lapsi on rakas ja tärkeä, mutta vie paljon rahaa. Lapsi on rikkaus, mutta samalla joudut antamaan hänelle paljon ei vaan rahallisesti mutta myös henkisesti. Joudut opettamaan jokaisen asian,mikä meille ehkä on itsestäänselvää, joudut ostamaan sukset ja luistimet, vaatteet, kustantamaan harrastukset... Eli niinkuin itse totesit, niin kyseessä ei ole mikään pikkuasia.
pärjää teiniäitinä ja isänäkin, se on selvää. Mutta, kun sinulla on varaa valita, niin miksi et odottaisi siihen asti, että sinulla ei enää ole näitä kysymyksiä mielessäsi? Suurin osa teiniraskauksista on kuitenkin vahinkoja ja silloin ollaan pakon edessä. Fakta on kuitenkin se, että halutahan aina voi, mutta todellisuus on eri asia. Olisiko sinun mahdollista nyt odottaa siihen asti, että sinä et enää joutuisi miettimään rahaa (tuo 900kin on todella todella vähän lapsen kanssa), ikääsi, opiskelujasi ja elämääsi? Vauvakuume ei kuitenkaan saisi olla se ohjaava voima minun mielestäni vaan se elämä, jota nyt elää.
On aikaa siis, tietysti. Sitähän löytyy melkeen kaikilta alle 30-vuotiailta mameilta, mutta ei kaikki välttämättä halua odottaa, jos se tuntuu hyvältä, turvalliselta ja kaikinpuolin oikealta ratkaisulta.
Olen täällä jo jollekkin sanonut siitä, ettei raha ole ongelma, joten en ala sitä kertaamaankaan.
Lyhytsanaista nyt, kun olen juuri lähdössä poikaystäväni äidille käymään. Mutta kiitos kun ilmoitit oman mielipiteesi. Olen miettinyt tähänkin asti opiskeluja, elämää ja muuta, että vaikka sitä miettimistä lisää tuleekin, niin lähtee sitä myös poiskin.
en nyt jaksa lukea muiden kommentteja mutta haluaisin hieman kommentoida. Itse saan 300e äitiyspv rahaa ja jos olisin yksinhuoltaja niin en ikinä pärjäisi,eli onneksi mies töissä. meillä menee pelkän vauvan korvikkeisiin kuukaudessa 100e koska joutuu juomaan erikoiskorviketta eikä oma maito riitä. Poika kasvaa niin kovin että käyttää nyt jo 68cm vaatteita(ikää 3kk),eli yksi vaatekoko on tähän mennessä mennyt vain kuukauden joten uusia vaatteita joutuu koko ajan ostamaan. Sitten pojalle joudutaan ostamaan paljon rasvoja,koska iho huono. Eli meillä menee pelkästän lapseen toi 300e mitä saan kuussa,sitten omat ruuat ja muu eläminen eli tiukkaa olisi noin pienellä rahasummalla. Raha-asioita kannattaa siis hieman miettiä,koska jos lapselle tulee vaikka joku vakav a sairaus vauvana niin mitäs sitten :O
Mutta ellei raha-asioita lasketa niin luulisin et olet valmis äidiksi :) meillä vauva oli vahinko,mutta onnellinen sellainen. elämä on paljon muuttunut lapsen myötä,parempaan suuntaan :) Tosin oma aika sekä miehen ja mun yhteinen aika on todella vähissä,mikä tietenkin harmittaa,mut eipä sille voi mitään. Yritämme ottaa ilojn irti niistä pienistä hetkistä jotka saamme viettää kahdestaan,esim pojun päiväunilla. Eli teidänkin täytyy muistaa että se aika jää hyvin vähiin,lapsi kun vie aluksi kaiken ajan. Ja varssinkin jos imetät niin ensimmäisen kuukauden saat olla jatkuvasti imettämässä,itse hyvä jos ehdin syömäänkään kunnolla kun jo lapsella oli taas nälkä. Niin ja unetkin jäävät vähiin... Varmaan tiedätkin kaiken tämän,mutta sanoin siltikin että osaat ajatella myös niitä negatiivisia asioita :)
Kiitos palautteesta. Tuskin menetit paljoakaan, vaikka et toisten pulinoita jutellukkaan.
Tuosta rahasta olin aluksi huolissani, mutta koska nykyään pärtäjään 300€ yllättävän hyvin, kun lapsi tulisi jaa saataisiin alle melkein 900€, siskon vanhat vauvatavarat ja äidiltä pinnasängyt, hoitopöydät yms, ja poikaystäväni menisi töihin, niin luulen, ettei tämä niin suuri ongelma olisi. Jos siitä kuitenkin tulee ongelma, niin rahaa varmasti saadaan vanhemmilta ja sisarukset auttaa varmasti, niin kuin ne on aina auttanutkin kaikessa.
Noita negatiivisia puolia tiedän, olen kuulut, lukenut ja muuta. Mutta en varmaan kirjoituksessani sanonutkaan, että olen hoitanut omaa pikkuveljeäni ja muistan sen ajan. :) Pyllyjenpyyhkimiset, ruokalautasten heitot lattialle ja kaikki muu on kyllä nähty, mutta pikkuveljeni on kyllä parasta mitä minulla sillon lapsuudessa oli. :) Mutta onhan se tietysti eri asia, kun joutuu itse imettämään ja siivoamaan kaiken, mutta olen kuitenkin nähnyt sen ja itsekkin hoitanut sitä monesti.
Olisin varmasti huolehtivainen ja vastuullinen äiti. Lapsen ottaisin mielellään mukaan tyttöjeniltoihinkin, koska meillä on siellä monesti nuorempia mukana tai koko perhe. Ehkä kuulostaa oudolta, mutta meillä on tosi paljon erilaiset tyttöjen illat kuin muilla, koska me ei juoda, vaan me tanssitaan tanssimatoilla, kuunnellaan musiikkia, keskustellaan ja siellä on mukana kaikki äidin tädit ja kaikkien pikkusiskot. :D Mutta se on mukavaa, koska sinne saa tuoda omiakin raittiita ja leikkisiä ystäviä ja muitakin halutessaan. Lenkeillä tai muilla en muutenkaan tykkää käydä yksin, lemmikistäni olen huolehtinut aina tarkkaan, sille on pitänyt ostaa kalliita raksuja, käyttää joka päivä lenkeillä ja pissoilla, mutta se ei ole haitannut. Jos joskus on väsyttänyt, niin poikaystäväni on voinut käyttää yksin, tai yhdessä.
Mutta nyt täytyy kyllä mennä, ku poikaystävän äiti tulee kohta hakemaan. Hyvää jatkoa teille, huolehtikaa toisistanne ja paljon lentopusuja ja onnea lapsillekkin.
Itse tulin äidiksi 23-vuotiaana ja voin sanoa että vauva-aika oli järkyttävän rankkaa.
Näin jälkikäteen voin sanoa että jos voisin mennä ajassa taaksepäin olisin tehnhyt lapsen vasta opiskelujeni päätyttyä. Lapsen kanssa opiskelu onnistuu mutta on helpompaa jos ei ole perhettä huollettavana vaan saa keskittyä rauhassa lukemiseen.
Sosiaalinen elämä oli pienen kanssa aika vähäistä, kaverit kävi kyllä ajoittain kylässä ihailemassa pikkuista mutta heidän kiinnostuksen oli ihan eri asioissa kuin minulla..
Onneksi löysin sitten pari äiti-ystävää.
Vaikutat ihan kypsältä ja fiksulta nuorelta, enkä mä todellakaan halua lytätä vauvahaaveitasi, itse olen halunnut lapsia ainakin 15-vuotiaasta myös mutta onneksi raskauduin vasta myöhemmin.
Useimmat vauvat valvottavat, oletko sä varautunut siihen, ettet ehkä saa nukkua kokonaisia öitä ainakaan puoleen vuoteen?
Äitinä sinun tulisi huomioida lapsi KAIKISSA tekemissäsi päätöksissä ainakin seuraavat 19 vuotta raskausaika mukaan lukien, et enää voisi liikkua aivan mielesi mukaan vaan lapsi pitää ottaa huomioon.
Minusta 300-900 euroa on aika vähän lapsiperheelle, joten suosittelen että säästätte rahaa ennen vauvan tuloa ja suunnittelette taloutenne tarkkaan.
Hei, eksyin palstalle ja ajattelin vastata mielenkiintoiseen keskusteluun. Itsellani on 6kk vanha vauveliini, mutta olen puolet vanhempi sinua, eli elamaa on nahty, on opiskeltu ja talouskin on hyvalla mallilla. Raha on asia erikseen, mutta ensisijaisesti mietin tuota vauvan kanssa jaksamista. Vauva-aika on ihan hirvean rankkaa... Toki vauvat ovat kaikki erilaisia, on helpompia ja vaikeampia tapauksia, mutta yhta kaikki, jokaiselle aidiksi tuleminen ja yhtakkia omasta lapsesta huolehtiminen on todellinen elaman koulu.
Itse raskaus voi myos olla rankka kokemus, sitahan ei voi etukateen tietaa miten oma keho ottaa vastaan hormonaaliset muutokset ja kaiken sen mita raskauteen kuuluu. Synnytys ei ole myoskaan niita kaikkein helpoimpia juttuja. Vauvat onneksi nukkuvat aluksi aika paljon, vaikka sekin tietenkin vaihtelee kamalasti. Juuri synnyttaneen hormonit heittelevat villisti ja oma keho tuntuu tosi vieraalta. Voi olla myos kipea, jos on tikkeja tai vaikka ihan sektiohaava paranemassa.
Vauvaan on todella sidottu monta kuukautta ja myohemmin kun vauva alkaa liikkumaan itse, aika kuluu lapsen kanssa tosi tiiviisti, niinhan sen tietenkin kuuluu mennakin, mutta omaan aikaan ja omiin juttuihin ei ole pahemmin aikaa. Itse vasyin vauvan ollessa pienempi niin paljon etten jaksanut kayda edes suihkussa joka paiva! Mieluummin nukuin kuin pesin hiukset. :) Vaikka isa auttaisikin vauvanhoidossa, on asioita joita kukaan muu kuin aiti ei voi/osaa/halua tehda.
Vasymys vauva-aikana on sellaista etta tuntuu ettei ole tietanyt vasymyksesta aiemmin mitaan. Vauvat herailevat ja nukkuvat milloin sattuu ja paivarytmia on turha koittaa rakentaa ennen kuin vauva on hieman vanhempi. Jopa mulla oli jonkun verran haikeutta ja surua oman ajan loppumisesta. Valilla se tuntui niin kamalalta, kun oli vasynyt ja uupunut ja vauva kitisi ja itki enka tiennyt miksi. Silloin vietin muutamia paivia masentuneena miettien, etta parisuhdekin meni ihan pieleen (avioliitto) kun lapsi tuli. Ettei me enaa koskaan voida menna minnekaan kahdestaan ja etta elama vaan loppui. Nyt kun vauva on jo isompi ja on alkanut leikkimaan ja ottamaan muutenkin osaa arkipaivaan, ei masennushetkia enaa ole pahemmin. Hyva parisuhde on todella tarkea pohja perheen perustamiselle. Ja suhde tulee olemaan koetuksella. Mun mies oli valilla niin hukassa kun tuskailin imetysta ja muuta sellaista, onko vauva terve vai onko silla jokin, onko tama ja tuo normaalia yms.
Mina kuvittelin etta olisin ollut jo tosi valmis aidiksi taman ikaisena, mutta vauva naytti miten oikeasti kasvetaan aidiksi. Onneksi mulla ei ollut huolena rahaa ja opiskelujuttuja. Vauvat vievat uskomattoman paljon rahaa... Ehka teidan kannattaisi viela odotella hetki ja nauttia kahdestaan olosta ja elamasta?
Kun lapseni syntyi. Lastani en ole ikinä katunut, vaikka elämässä on tapahtunut vaikka mitä.
Nyt lapseni on jo kahdeksan, ja olen onnellinen kun tein lapseni nuorena. Oli oikea ratkaisu minulle.
Lisää lapsia en tee, mutta lapseni on rikkaus.
Minulle oli selvää tehdä lapsi nuorena, kaipasin lasta. Kyllä sen itse tietää ja tuntee, ulkopuolisten mielipiteistä ei siksi kannata välittää.
Minun mielestäni et ole liian nuori. Liian usein haukutaan nuoria äitejä ja isiä. Ja mahdollisesti olet jo täysi-ikäinen kun lapsi syntyisi, jos nyt alat "raskautua" :D
Itse sain esikoiseni helmikuussa 2004, ja täytin 17v huhtikuussa. Olin siis nuorempi kuin sinä. Olimme seurustelleet poikaystäväni kanssa vasta vuoden, ja rehellisesti sanottuna lapsi oli vahinko. Minua painostettiin aborttiin, mutta pidin lapsen. Kun tulin raskaaksi, olin päässyt juuri peruskoulusta. Syksyllä 2003 aloitin lähihoitajan opinnot, mutta vuoden 2004 alusta keskeytin koulun jonne palasin sitten uudelleen syksyllä 2004. Poika oli aluksi päivähoidossa mummollani, ja vuoden 2005 alusta meni perhepäivähoitoon.
Minä itse valmistun valmiiksi lähihoitajaksi nyt keväällä :)
Lapsen isän kanssa tuli valitettavasti ero kun poika oli 2v. Rahallisesti meillä oli suoraansanottuna tiukkaa, asuimme vuokralla kaksiossa. Pärjäsimme jotenkin kun ostimme kaikki vauvanvarusteet käytettyinä jne. Poikaystävänikin oli opiskelija. Kahden opiskelijan tulot eivät olleet häävit, ja ei ne tuetkaan niin isoja ole.
Nyt olen seurustellut uuden mieheni kanssa n. kaksi vuotta, asumme vuokralla kolmiossa ja mieheni on töissä, itsellenikin on ainakin kesäksi työpaikka alaltani luvattu sieltä paikassa missä olen ollut harjoittelussa. Rahallisesti menee nyt paremmin kuin lapsen ollessa pienempi.
Poikani täytti siis helmikuussa 4v, ja itse täytän tässä kuussa 21v. Vaikka välillä on ollut rahasta tiukkaa niin en hetkeäkään ole katunut sitä etten tehnyt aborttia. Kyllähän sitä kuuli ihan hirveästi vittuiluja, ja kommentteja että pilaan nuoruuteni ja elämä on pilalla. Naurettavaa, itse en koe jääneeni mistään paitsi, päin vastoin!
Minusta tuntuu ettei sinulla ole mitään ylitsepääsemätöntä estettä ettetkö voisi äidiksi tulla! Onnea vaavin hankintaan!
Ps. Itselläni on myös vauvakuume ;)
Kirjoitin noista opintojutuista huonosti, kun kerroin että keskeytin koulun vuoden 2004 alusta. Tarkoitin, että kun joululoma vuonna 2003 alkoi, en mennyt sen jälkeen kouluun kuin vasta 2004 syksyllä. :)
olevansa valmiita äideiks ja aaahh sitä on haluttu niin kauan ja plaa plaa ehkä susta on äidiks ensimmäiselle vuodelle korkeintaa,mut ootappa ku oot täysikäi nii ne baarit alkaa houkuttaa liikaa.ja aina ois jotain kivoja tapahtumii mihin mennä ja sit lapsi jää mummon ja papan hoivii..nyt ihmiset herätkää äitiys on sitte vähän myöhemmässä vaiheessa ei kakaroille kakaroita kasvatettavaks!et osaa nyt arvatakkaan mitä tulevaisuus tuo,ja voit väittää niin paljon et sä oot vaa vauvan kaa kotona kun kaikki muut menee,mut ei se nii mee kuiteskaa.oot lapsi viel,elä se oma lapsuutes.!!
t:vauvakuumeesta kärsinyt,17v
Ei kaikki baarit ala automaattisesti houkuttelemaan kun täyttää 18v. Ja kuule, baareissa voi käydä äiditkin. Ei nyt joka viikonloppu, eikä edes joka toinen, mutta eihän se muutenkaan ole hyväksi joka viikonloppu juomassa olla, vaikka olisikin lapseton. Kyllähän niitä kivoja tapahtumia on, ja olen niihin päässyt. Äitini on mielellään ottanut lapsen esim. viikonlopuksi, että minä olen saanut mennä vaikka festareille. Iik, olen varmaan tosi huono mutsi kun käyn festareilla iik.
Kummallista kun minä olen ollut jo reilut neljä vuotta äiti, ja aivan hyvin olen mielestäni onnistunut.
mielstäs oot onnistunu.silti oot ihan naurettava teini ja se oikee loistaa tosta sun vietistäs IIK IIK pistä seuraavaan viestiin viel IHQ DAA
En enää ole mikään teini. Itse taidat olla joku 15v joka haaveilee omasta (ihq daa!11!) vauvasta kun tällä palstalla käyt ja olet kateellinen meille joilla lapsi on ja hyvin menee.
Kerrotko hieman tarkemmin mitä tarkoittaa että on onnistunut vanhempana?
ja kato sit 5 vuoden pääst josko oisit valmis.Ihqudaat sinnekkin päin vaan ja jatkoja.
Sal87
Meillä on aika paljon samoja kokemuksia, paitsi että minä olin melkein 19-vuotias kun poikani syntyi. Nyt kun poikani on kaksivuotias, on ilo seurata kun hän puhuu ja laulaa lastenlauluja. Meilläkin on ollut rahasta tiukkaa, mutta onneksi mieheni sai työpaikan tämän kuun alussa.
Jos haluat jutella niin laitahan meiliä osoitteeseen: [email protected]
Heippa!
Mulla oli muuten sama tilanne, olin 17-vuotias, paitsi mies oli 23 ja tulin vahingossa raskaaksi. Päätin heti pitää vauvan koska pidän aborttia moraalittomana ja ei ollut muutenkaan mitään muuta estettä kuin keskeneräinen lukio.. Mies käy töissä, n. 1500e kuussa ja itse saan nyt tukiaisia n.400 mitä säkin tulisit saamaan (vanhempainraha lapsilisä) Odotusaika oli helppo, vasta lopussa jotain pientä selkäkipua mut muuten voin tosi hyvin..
Nyt poika 3kk 1vk.
En ole päässyt käymään vielä missään ilman vauvaa koska täysimetän ja muutenkin tää on vähän mammanpoika :) mut en tiedä mitään suloisempaa.
Meidän arkeen kuuluu jatkuva seurusteleminen, kanteleminen ja pompottaminen. Jotkut vauvat on helppoja; ilman masuvaivoja, nukahtavat itekseen ja nukkuvat hyvin. Meidän vauvalla taas oli ekat pari kuukautta pahoja masuvaivoja, jouduin karsia oamsta ruuasta paljon pois.. ja meillä ei ikinä nukahdeta itekseen, nukuttaminen on aina tosi vaikeeta, ja se vie voimia. Illalla oon ihan rättiväsynyt, kun koko päivän kanniskellut, tehnyt ruokaa ja siivonnut. Sitten onneksi 20 aikaan vauva menee yöunille, saan pari tuntia omaa aikaa miehen kanssa, päivisin sitä ei juurikaan ole..
Ja minulla ei ole ketään jolle 'voisin viedä hoitoon' tosin mun äiti tulee välillä töiden jälkeen pariksi tunniksi kanniskelemaan.
Isän syli ei aina kelpaa, ja hänellekkään en voi jättää pientä ja lähteä jonnekkin koska ei koskaan vooi tietää koska vauva haluaa tissiä. Pullo ei siis kelpaa yhtään, eikä tuttikaan.
Ja siis ei kaikki oo näin 'vaikeita' tapauksia, sulle voi tulla helppo beibe mut pitää olla varautunut kaikkeen jokainen vauva on kuitenkin yksilö.
Eli jos olet valmis tähän kaikkeen, niin siitä vaan!
Vielä tosta imetyksestä; se on erittäin sitovaa puhaa mut siitä on todella paljon hyötyä pienokaiselle, korvike, joka on tehty lehmänmaidosta, on tarkoitettu vasikalle. Äidinmaidosta pieni saa kaikki tarvittavat vasta-aineet yms.
Mutta onnea yritykseen jos päätätte hankkia :)!
Ymmärrän kyllä sitä halua tulla äitiksi, mutta jos nyt kuitenkin pohtit ekaks asioita vähä enemmän. Siis oikeesti.
Lapsi ei ole nukke joka kaipaa vaan hellä syliä ja rinnan suuhuunsa. Ja toi teitän 300e ei riittä mihinkään!
Minusta te ette nyt osaa ajatella, mitä lapsen saaminen tuo tullessaan. siihen autta jos otat kihlatunsa ja menete vaikka lasten tarvike liikkeeseen. Katsopas hintoja mitä kaikki maksaa ja mitä lapsesi tarvitse. Onko Sinulla siihen rahat? Et nimittäin voi lähtee niitä vanhemmiltas vaatima. se on ihan pahinta mitä voi tehtä, että tahallaan hankkia raskaaksi ja sitten mennä käsi pitkällä kinumaan muilta rahaa.
Sitten toinen juttu. Kihlaus on kihlaus, se ei ole lain silmissä mitään. miksette menee naimisiin jos kerran tosissaan olete? Lapsen saaminen nykytilanteessa ei ole ihan kivaa. Sä olet virallisesti kuitenkin yksin ja usko pois, niitä vinon katseita tulee varmasti.
Muuten, ota selvää se asia, että kun molemat olete ammatikoulussa niin naimisiin mennessä tuki nousee huomattavasti kun mitä se on naimattomana saman katon alla asuessa.
Sitten toinen juttu. Kihlattu on nuori, miehet kypsyy paljon hitaammin kun me naiset. Miten voit tietää, että jos hän lähtee aremajaan, että hän vielä haluaa palata luoksesi? (siinä taas se naimisiin meno olisi aika vahva peruste)
Ja lopuksi, teillä ei oo ammattia, ei kunnon timeentuloa, itse vielä meinaat lähtee eri amattia opiskelemään ja siellä menee taas kolme vuotta vähintään. Nyt kun et ole vielä raskaana ja Sinulla on mahdollisuuksia hankia itselles hyvää elämä ja hankkia lapset vasta silloin kun Sinulla /teillä on koti, työ ja kaikki, no miksi haluat väkisiin synnyttä lasta nyt kun Sinulla ei ole sille tarjota mitään muuta kun lämmin syli?
Mieti vähä, Sinä olet vastuussa lapsesta jos sen kerran synnytät. etkö voisi mitenkään käytä koulut loppuun ja silloin vasta hankkia lapsen?
Kaikkeahyvä sinulle!
Nyt saamme 300€ ja kun lapsi syntyy, niin kelalta saadaan tukea semmoset 1000€ JA LISÄKSI poikaystäväni on menossa töihin ja minä iltatöihin, kunhan se on mahdollista ja jos tarvitsemme rahaa.
Kesälomalla kummatkin ovat ilmeisesti menossa töihin, poikaystäväni käy koko viikon töissä ja minä teen pieniä hommia.
"Ymmärrän kyllä sitä halua tulla äitiksi, mutta jos nyt kuitenkin pohtit ekaks asioita vähä enemmän. Siis oikeesti."
Siis OIKEASTI tässähän ollaankin pohtimassa. En ala saarnaamaan, mutta en minä pidäkkään lasta nukkena. Minun ajatusmaailmani saattaa olla "hieman" laajenpi kuin tuo sinun. Ei kaikki ihmiset ajattele lapsista niin, en ainakaan minä. 300€ me tienataan nyt, kesälomarahoista jää n. 300€/kk tilille säästöihin ja kun lapsi saapuisi tähän maailmaan, niin kelan tuki auttaisi paljon ja töihin poikaystäväni on menossa, siitä olemme paljon keskustelleet ja paikkakin on selkeä, koska työnantaja on tuttumme.
"Minusta te ette nyt osaa ajatella, mitä lapsen saaminen tuo tullessaan. siihen autta jos otat kihlatunsa ja menete vaikka lasten tarvike liikkeeseen."
Tämä on kuule jokapäiväinen harrastuksemme, että hinnoista tiedetään melko paljonkin. Hintasuunnitelmia ja rahan säästösuunnitelmia olemme tehneet monia ja niihin on aikaa mennyt ihan kiitettävästi.
"se on ihan pahinta mitä voi tehtä, että tahallaan hankkia raskaaksi ja sitten mennä käsi pitkällä kinumaan muilta rahaa. "
Pahempaa kuin se, että isäsi on alkoholisti pedofiili, joka ei ole koskaan käynyt suihkussa ja laittaa kaikki kelalta saamat rahat alkoholiin? Ja hakkaa lasta ja sen äitiä ja lopuksi heittää lapsen jokeen?
Sitä paitsi, kuka on sanonut, että kaikilta loppuu raha? Kun kaikilta ei se lopu ja me pärjätään todella hyvin nykyisilläkin rahoilla ja säästöönkin voidaan laittaa melko suuria summia, koska rahaa osataan käyttää säästeliäästi, mutta itsellemme sopivasti.
"Kihlattu on nuori, miehet kypsyy paljon hitaammin kun me naiset. Miten voit tietää, että jos hän lähtee aremajaan, että hän vielä haluaa palata luoksesi? (siinä taas se naimisiin meno olisi aika vahva peruste) "
En halua pakottaa ketään olemaan kanssani, menemällä tämän kanssa naimisiin, että se varmasti pysyisi kiinni kuin takissa niitti. Tällöin miehestä voi tulla epätoivoinen ja hän voi käydä toisissanaisissa jne. Enkä halua naimisiin vielä, koska en pidä häiden järjestelemisestä ja en haluaisi olla vielä vaimo.
Sinun miehesi ei ehkä pysyisi vierelläsi, jos hän menisi armejiaan, mutta minä ja poikaystäväni olemme kokeneet kovia ja meidän suhteemme ei ole mikään maailman lahoin. Eiköhän sen jokainen ihminen tiedä itse, miten suhteessa menee ja kuinka varmaa se on. Minä tiedän, että meidän suhteemme on varma, eikä se horju suuristakaan iskuista. Monta helvetinmoista asiaa ollaan koettu, mutta läpi päästy kaikesta. Joskus pitää vain rauhoittua ja osata antaa anteeksi. Näin helppoa se ei tietenkään ole ja sen varmasti jokainen tietääkin, ketkä tänne kommentoi. Tiedän, että monilla yli 35-vuotiailla on enemmän kokemusta suhteista kuin minulla, mutta olemme poikaystäväni kanssa olleet 14-vuotiaista asti yhdessä, enkä usko, että tämä varsinkaan tässä vaiheessa enään alkaa kaatumaan. En voi ennustaa tulevaisuuteen, ainakaan pitkälle, mutta meillä ei ole normaalia teinisuhdetta (1kk-2v yhdessä ja erotaan), vaan ollaan ihan vakavasti kummatkin tässä.
"Nyt kun et ole vielä raskaana ja Sinulla on mahdollisuuksia hankia itselles hyvää elämä ja hankkia lapset vasta silloin kun Sinulla /teillä on koti, työ ja kaikki, no miksi haluat väkisiin synnyttä lasta nyt kun Sinulla ei ole sille tarjota mitään muuta kun lämmin syli?"
Sinäkö väität, etten voisi tarjota lapselleni muuta kuin lämmintä syliä? Ja että hyvää elämää ei voi hankkia kuin ensin hankkimalla koti, työ ja kaikki muu ja sitten lapsi? Moni on kuule saanut hyvän elämän, vaikka nuorena onkin tullut raskaaksi. Eikä se ole mikään este, ettei ole omakotitaloa ja kallista citymaasturia. Meillä on poikaystäväni kanssa kaksio, jonka olemme itse hommanneet, itse maksamme vuokrat, itse siivoamma ja huolehdimme kaikesta. Lisäksi minulla on ostettuna auto (hyvä, turvallinen auto, jonka isäni on korjannut ja huoltanut minua varten jo aikoja sitten), jota poikaystäväni voi ensvuonna ajaa.
Poikaystäväni valmistuu 2 vuoden kuluttua ja pääsee työelämään, armejian käy sitten kun sen aika on. Nykyään ei ole vaikeaa käydä aikuisena koulua ja voin varmasti opiskella myöhemminkin.
"Mieti vähä, Sinä olet vastuussa lapsesta jos sen kerran synnytät. etkö voisi mitenkään käytä koulut loppuun ja silloin vasta hankkia lapsen?"
Olenko sitten vastuullisenpi kun käyn koulut loppuun? Ei se aina mene niin, että mitä enemmän fysikkaa ja matikkaa opettelet, sitä parempi, vastuullisenpi ja viisaanpi olet ja tietysti elämänkokemusta unohtamatta, sitähän opiskellessa ainakin kertyy. Vastuussa olen monesta muustakin kuin mitä luulet, koirani vie melko paljon aikaa ja se on täysin riippuvainen minusta. Rottaan kulutan päivässä useita tunteja ja jos en laita ruokaa, niin minä ja poikaystäväni ehkäpä näännyttäis nälkään, jos en siivoaisi, niin asuttaisiin sikolätissä, jos en pyykkäisi päivittäin, niin ei olisi vaatteita ja jos vuokraa ei maksettais, niin menisi asunto alta. Opiskelun, siivouksen, kaupassakäynnin, lemmikkien hoidon, ruoanlaiton, nukkumisen ja kaiken muun ohella pidän myös itsestäni ja poikaystävästäni huolen. Olen minäkin jonkinlaista vastuuta saanut ja sitä vastuuta tässä kannan koko ajan.
Kumma juttu, en tarkoittanut pahaa kirjoittaessaan, mutta sinulta tulikin aika äksy viesti takas. Se jo näyttää, ettet osaa suuttumatta edes lukea ja haukut mun isä likaiseksi pedofiiliksi ja ...mikä sua tyttö vaivaa? Sun viesti jos mikä näyttää, ettet ole vielä ihan aikuinen. Maltti puuttu kokona.
OK: synnytät lapsen ja mitä sitten jos se huutaa ja ei rauhoitu vaikka yrität mitä sen eteen? Heitätkö seinään?
noh, jos rehellisesti, niin minulla on ihan samaa mitä teet ja miten pärjäät. Itsepä tulit palstalle kehuskelemään ja pisteitä kerämään, mitäs tulet kysymään jos et sitten vastauksia kestä? Tee ihan rauhassa se lapsi jos silta tuntuu ja muista laitta kalenterin, sinne synnytyksen kieppeille, ettet sitten ulisee eikä menee muilta rahaa kinumaan eikä lapsenhoitoa pyytämään. Itse teet, itse hoitat ja kannat vastuun. Näin helppoa se on.
PS! Lastas ei kannata verrata koiraan tai rottaan!
Tästä viestistäsi käy todellakin ilmi, että olet kovin paljon lapsellisempi kuin kuvitteletkaan olevasi. Mutta kaikki luulevat sinun iässäsi olevansa aikuisia ja valmiita vaikka mihin...
Olette ottamassa autoa käyttöön. Tiedätkö, paljonko maksavat bensat ja auotovakuutukset? Entä vaipat (jotka muuten ovat ihan törkeän kalliita? Tämän päälle asuminen ja eläminen, omat ja lapsen ruuat seka eläinten ruokkiminen. Ei se teidän tonni kuussa kovin pitkälle riitä...
"Vastuussa olen monesta muustakin kuin mitä luulet, koirani vie melko paljon aikaa ja se on täysin riippuvainen minusta. Rottaan kulutan päivässä useita tunteja ja jos en laita ruokaa, niin minä ja poikaystäväni ehkäpä näännyttäis nälkään, jos en siivoaisi, niin asuttaisiin sikolätissä, jos en pyykkäisi päivittäin, niin ei olisi vaatteita ja jos vuokraa ei maksettais, niin menisi asunto alta. Opiskelun, siivouksen, kaupassakäynnin, lemmikkien hoidon, ruoanlaiton, nukkumisen ja kaiken muun ohella pidän myös itsestäni ja poikaystävästäni huolen."
Kun kulutat noin paljon aikaa eläimiisi, joita ei voi verrata läheskään siihen, miten paljon pieni lapsi tarvitsee hoivaa, hoidat yksin kotityöt, huolehdit poikaystävästäsi ja vielä koulukin on kesken, miten ihmeessä kuvittelet, että sinulla on aikaa hoitaa lasta?
moinen maltin menettäminen ei hyvältä kuulosta. Itseasiassa se kuulostaa kovin kovin lapselliselta.
"..kunhan se on mahdollista ja jos tarvitsemme rahaa.." --> Kunhan. Jos. Milloinkas saatte tietää, onko se mahdollista? JOS tarvitsette rahaa? Rahaa tarvitsee aina, etenkin lapsen kanssa.
"..ilmeisesti menossa töihin.." --> Ilmeisesti. Oletteko vai ettekö?
".. töihin poikaystäväni on menossa, siitä olemme paljon keskustelleet ja paikkakin on selkeä, koska työnantaja on tuttumme." --> MIKÄÄN paikka ei ole selkeä, ennen kuin on työsopimus tehty!! Jos et tällaista tiedä, niin todella lapsellinen olet!
"..Pahempaa kuin se, että isäsi on alkoholisti pedofiili.." --> Tämä nyt oli ihan ulkona kontekstistä, aivan turhaa raivoamista.
"..en haluaisi olla vielä vaimo." --> Mutta haluaisit olla äiti?
"..Joskus pitää vain rauhoittua." --> Sinäpä sen sanoit.
"..Olenko sitten vastuullisenpi kun käyn koulut loppuun?" --> Olet. Ainakin koulussa opetetaan kirjoittamaan oikein. Kirjoitustaitoa tarvitset Kelan papereiden täyttämiseen.
Teillä on oikeasti lapsen saannin ja kasvatuksen todellisuus ihan sinun kirjoitustesi perusteella NIIN hakusessa, ettei mitään rajaa..!
Turhaa sille on mitään selitellä. Jos sille vastaus ei mielyttää, eli sä et ylistäkään sen äitinvaistoja ja isoa rahamäärä se kohtaa haukku sinutkin!
Jossain ylempänä kun sanoin vähä sinnepäin mitä Sinä, niin hän vastasi ettei muuta teekään kun kävelee kauppoja pitkin ja tarkastelee hintoja. (Huom, sen rotan ja koiran j poikaystävän huolehtimisen jälkeen. veikkaanpa että koulun ajasta siis. heh!)
Toi on ihan käsitämätön se nuorten hölmöily. Siis ymmärrän jos tyttö on jo asian edessä, että mitä teen kun olen raskaana. Kyllä varmaan sitten kannustan ja autan mitä voisi, mutta kun kerran on mahdollisuus valita, niin en ymmärrä sitä, että tahallaan tehtään lapsi ja luullaan että lapselle riittä kun on rotta ja koira seurana. Muutenkin hurjan pentumaista tulla palstalle kysymä, hei mä haluan lapsen! olettehan sitä mieltä että m,ä oon hyvää äiti? mähän pärjään ihan hyvin kun mulla on poikaystävä, koira ja rotta ja silleen....! Jestäs sentään!
Joo, en olisi itse ulkomaalaisena osanut niin hyvin lkalle vastata kun Sinä. Kiitos Sinulle.
Noh, jospa tyttö ymmärtää jossain veiheessa, toivottavasti ennen raskautta, ettei hän todellakaan ole valmiina siihen.
Se jo haukkui mun isän pedofiiliksi, ok, nyt se saa mahdollisuuden haukkua mut sotapakolaiseksi, verorahoilla eläjiksi ja ties miksi, sanon vaan etukädeen, ettei onnistuu, koska en ole mikä niistä.
Sinule ja nimimerkille-------------- hyvää kevättä!
Olisiko teidän mielestänne minun pitänyt kiittää valittajaa kovasti siitä, että kertoi minulle, etten voi tarjota lapselle kuin lämmintä syliä ja etten ole vielä valmis, koska en ole käynyt koulua, jos olen eri mieltä näistä asioista? Lisäksi miksi ihmeessä kaikki on vastaan, jos toinen vastaa toisen kysymyksiin, niin kuin mielestään asiat ovat ja vaikka vähän hermostuneestikkin. Luulenpa, että jos itse haluaisitte esimerkiksi omakotitalon ja toiset tulee kertomaan, ettet ole valmis ostamaan sitä ja odotahhan vielä. Vauvaa, rottaa ja omakotitaloa ei voi verrata toisiinsa, eikä oikeastaan mitään muutakaan, mutta voinhan antaa esimerkin.
Tiedän, ettei rotta ole sama asia kuin vauva, enkä sitä niin tarkoittanutkaan. Rottaani kulutan paljon aikaa ja se on minulle tärkeä, siksi pistin sen esimerkkiini. Sitä paitsi siihen menee suhteellisen paljon rahaa ja koiraani myös.
Äidinkielentaidot ja kirjoitustaidot ovat kaksi eriasiaa. Monet 30-vuotiaat unelmaäidit kirjoittavat pienellä alkukirjaimella ja unohtavat pilkut, mutta tämä ei siltikään liity mitenkään siihen, ettei hän osaisi muuten kirjoittaa oikein.
Kirjoitinko todella, että juuri sinun isäsi on pedofiili? Missähän niin luki?
"Pahempaa kuin se, että isäsi on alkoholisti pedofiili, joka ei ole koskaan käynyt suihkussa ja laittaa kaikki kelalta saamat rahat alkoholiin? Ja hakkaa lasta ja sen äitiä ja lopuksi heittää lapsen jokeen?
Sitä paitsi, kuka on sanonut, että kaikilta loppuu raha? Kun kaikilta ei se lopu ja me pärjätään todella hyvin nykyisilläkin rahoilla ja säästöönkin voidaan laittaa melko suuria summia, koska rahaa osataan käyttää säästeliäästi, mutta itsellemme sopivasti. "
Tarkoitin tässä asiaa lapsen näkökulmassa, en sillä, että sinun isäsi olisi perofiili. Te varmaan äidinkieltä voisitte tulla opiskelemaan kanssani.
En ole haukkumassa ketään yhtään miksikään, joka tänne kommentoi. En yritä aiheuttaa mitään sotaa tänne suomi24 keskustelupalstoille, nimittäin niitä on jo ihan liikaa. Pyysin asiallisia viestejä, enkä sitä, että tekstini perusteella minut leimataan "ei valmiiksi äidiksi". Voisitteko antaa tähän joitain muita perusteluita, kuin sitä, etten osaa äidinkieltä, luette väärin ja luulette, että haukun jonkun teidän isää pedofiiliksi, en ole opiskellut kunnolla, en saa mistään rahaa (kun tämä asia on aivan varma, että saadaan) ja koska en ole aikuinen. Antakaa vaikka esimerkki omasta elämästänne. En ole riippuvainen teidän esimerkeistä, mutta ne voivat olla mukavaa luettavaa ja haluaisin kuulla muidenkin kannalta tälläisiä asioita.
Onkohan muuten kukaan teistä edes äiti?
Olisit näin heti vastannut eikä ruvennut sillatavalla suuttumaan, niin ei olisi tarttenut minunkaan suuttua. siis olen se kenelle kirjoitin sitä pedofiili asiaa.
Joo, olen äiti, 38v, neljän lapsen äiti ulkomaan taustainen. ei todellakaan ollut tarkoitus Sinun kanssa ruveta riitelemään, jostain syystä sä sellaisen käsityksen mun viestistä sait.
Jokainen tietää itse mitä tekee ja miten pärjää, ei sitä toiset tietä eikä voi neuvoakaan. Ei kyllä tietysti moittiakaan, mutta omasta mielestä en siis moittinut vaan puhuin ihan asiallisesti. Usein näkee kyllä olevan niin, että vääriin käsityksiä tulee, lieneeko huonosta kielitaitostani tai mistä lienee...
Toivottavasti teet parhaasi, mitä ikinä sitten päätät.
Toivottavasti kovin moni täällä ei ole äiti, olethan teiniäiti-palstalla. Itse tänne eksyneenä kysyn sinulta pari asiaa: Miksi aloitit keskustelun? Mitä odotit vastaukseksi? Halusitko saada tsemppi ja kannustusviestejä? Miksi et osaa ottaa vastaan sitä todellisuutta, sitä, että teiniäitiyteen ei kukaan voi kannustaa?
Hieman realismia ei koskaan ole pahitteeksi. Miksi tyrmäät ne asialliset mielipiteet, joita saat, sillä, että toteat, että ne eivät riitä? Mikä sitten riittää? Jos olet päättänyt tulla teiniäidiksi, miksi kysyt mielipiteitä?
Minun vastaukseni, 25-vuotiaana äitinä, sinulle on, että osaat myöhemmin nauttia naiseudestasi, äitiydestä, aikuisuudesta, parisuhteesta ja elämästä, paljon enemmän kuin nyt. Siksi suosittelen unohtaa vauvahaaveet nyt, haave on vielä ihanampi viiden vuoden päästä. Ihmisen pitä tuntea itsensä ennen kuin hän voi tutustua uuteen pieneen ihmiseen.
Käsitin viestistäsi hieman väärin ja luulin, että olet sellainen "yleinen haukkuja" niin kuin jotkut täällä suomi24 keskustelupalstalla ovat, siis että tuomitsevat ja haukkuvat heti, että et sovi äidiksi. Mutta hyvä, että se oli vaan väärinkäsitys ja yrititkin vain auttaa. Itsekkin saatoin ylireagoida, mutta ihan vaan siksi, että ymmärsin sinun viestisi hieman väärin.
Mietin tietysti sitä rahaa, onhan se lapsen kannalta todella hyvä ja se, että voi tarjota sille lapselle parasta, niin kuin hyvän talon, turvallisen kasvuympäristön ja muuta. Mutta eihän kaikkien tarvitse kasvaa rahapuun alla ja silkkilakanoissa, jos sille voidaan tarjota hyvä koti, rakastava perhe, hyvä mutta keskikokoinen asunto ja rahaakin hieman vähemmän. Vaikka rahasta ja omakotitalosta voikin olla apua, mutta kaikilla ei ole mahdollisuus hankkia rahaa koskaan paljoa tai omakotitaloa. Ikävä kyllä monella ei ole varaa tarjota edes rakastavaa kotia.
Kiitos vastauksestasi ja haluaisin vastailla samalla esittämiisi kysymyksiin.
Aloitin keskustelun siksi, että haluaisin kuulla miten teiniäitien, teiniäidiksi melkeen tulleiden ja äitien elämät sujuvat. Riittääkö yleensä raha, onko suurasta talosta ja elämänkokemuksesta (varsinkin parilla vuodella) todellakin niin paljon hyötyä kuin sanotaan? Mitä ongelmia on tullut vastaan? Miten vanhemmat ovat suhtautuneet asiaan, ovatko he, sukulaiset ja ystävät tukeneet ja muuta. Haluan kuulla monelaisia näkökulmia asiasta. Mielestäni on parempi kuulla monelta kantilta tälläistä asiaa, koska ei se välttämättä riitä, että itse luulee tietävänsä mitä lapsen kanssa eläminen on. Koska minulla on itseäni melko paljon nuorempi veli, niin tiedän jo hänen kauttaan asiasta paljon, mutta lapsethan ovat kaikki erilaisia, veljeni oli melko vaikea vanhemmilleni, koska hän itki paljon, valvoi yöt ja oli hermostunut aina. Olen isosiskona pitänyt hänestä paljon huolta ja veljeni on minulle hyvin tärkeä. Lisäksi siskojen lapseen olen saanut tutustua pienestä alkaen, joten hänen kauttaan olen myös oppinut jotain. Tietenkin myös lastenleireillä näkee erilaisia lapsia. Mutta minä haluan kuulla muidenkin näkemyksiä/kokemuksia varsinkin nuoresta äiteydestä.
"Miksi tyrmäät ne asialliset mielipiteet, joita saat, sillä, että toteat, että ne eivät riitä?"
Mitähän tällä tarkoitit? Mielestäni en ole kenellekkään sanonut, ettei vastauksesi ole riittävä. Saatan pitsää vastaan joistakin mielipiteistä, koska mielipiteemme ovat menneet rastiin. Eihän ihmisiä voi tuntea pelkän kirjoituksen perusteella, eikä sen perusteella voi määritellä oletko hyvä vai huono äiti tai olisiko sinulla oikeus saada lapsi jne. Mutta voi antaa neuvoja ja omasta elämästä esimerkkejä. Tietysti mielipiteetkin otan vastaan, kunhan ne osaa perustella, ettei vaan sano esimerkiksi. Teiniäidit on huonoja. Siinä ei ole mitään perusteita miksi ne olisivat huonoja.
"Luulenpa, että jos itse haluaisitte esimerkiksi omakotitalon ja toiset tulee kertomaan, ettet ole valmis ostamaan sitä ja odotahhan vielä."
Oikeastaan vertaus on jopa jokseenkin osuva. Jos olet hankkimassa omakotitaloa etkä tiedä esimerkiksi, millaisia kustannuksia tai millaista vaivaa omakotitalon osataminen ja aiheuttaminen aiheuttaa, joku toinen ystävällinen sielu voi tulla kertomaan sinulle niistä, etenkin, jos hänellä on omakohtaista kokemusta omakotitaloista. Jos hän vieläpä tietää, että taloudellinen tilanteesi on epävakaa eivätkä luottotiedotkaan kunnossa, hän voi neuvoa sinua olemaan vielä ostamatta omakotitaloa ja odottamaan rauhassa. Se on kuitenkin sinun päätöksesi, kuunteletko näitä neuvoja ja miten toimit. Saatat sulkea korvasi ja väittää, ettei ystäväsi tiedä mitään omakotitaloista tai sinun tilanteestasi, saatat väitää, että hän tahtoo sinulle vain pahaa, saatat kuunnella ja kiittää, mutta kuitenkin syösyä ostamaan haluamasi talon tai saatat pysähtyä miettimään niitä.
Siitä, rupeatko teiniäidiksi vai et, teet ihan itse päätöksen. Kirjoitat, että tahdot tietoa ja muiden kokemuksia sen sijaan, että olisit vain luulosi varassa. Tässä olet saanut sinua hieman enemmän elämää nähneiden näkemyksiä. Sinulla on lupa olla eri mieltä, mutta ei tänne kukaan pahlla tarkoituksella tule neuvoja antamaan.
No jos olisit ollut raskaana ja lapsi jo tulossa, niin kyllä olisin heti paljon kannustavaman viestin kirjoitanut, koska kun lapsi tekee tuloa, niin kyllä minusta siitä on kynsin ja hampain taisteltava. Siis nostan hattua teiniäiteille jotka haluaa ja uskaltaa otta vastuun abortin sijan.
Mutta Sinun tapaus on tietysti eri juttu, koska Sinulla on mahdollisuus vielä valita mikä olisi parasta.
Siinä olet ihan oikeessa, ettei lapsi tartte rahapuuta pärjätäkseen. Ei lapsi tartte uusia merkkivaatteita tai kaikkea vaan parasta ja yleillisyyttä. Riittä vähemmänkin, riittä käytetytkin kunhan on siisti ja hyvää...
Kuules likka, kyllä Sinusta tulee ihan hyvä äiti!
Kunhan itse olet varmaa asiasta ja asiat on hyvin pohtittu ja poikaystävä pysyy rinnallas. Jos ymmärrät että sen jälkeen lapsi menee kaiken eelle, niin se riittä.
Sorry see kiukku siellä ylempänä.
Aivan varmasti hyvä äiti tulee ja paras äiti. :) Kykenen tarjoamaan lapselle varmasti saman verran ellen enemmänkin kuin vanhemmat mammat. Luulin jo viikko sitten, että poikaystäväni on unohtanut koko asian ja mainitsin sitten siitä, että voidaan me odottaa vielä tietysti, onhan tässä vielä opiskeltavaa ja muuta. Asia on minulle todella tärkeä, tällä hetkellä kaikista tärkein asia mitä pohdin ja mietin, mutta ymmärrän sen, että jos hän ei ole valmis, niin emme vielä hanki. En halua kasvattaa lasta yksin ja mielestäni lapsi tarvitsee sekä äidin että isän. Poikaystäväni katsoi hetken kuin hullua ja sanoi, että päin vastoin ja alkoi kertoa kuinka hellii häntä aamuisin, niin kuin minua ja aina kun hän tulee töistä ja koulusta, niin saan mennä nukkumaan ja hän huolehtii pienestä kullannupustamme. Oli todella onnellinen olo ja muistin, että niinhän se tosiaan tekeekin, silittää mut uneen ja herättää aamulla suukoin ja hellin halauksin. Usein jos olen väsynyt ja pitäisi siivota, niin hän laittaa sängyn viereen kaakaota ja laittaa nukkumaan ja siivoaa loppuun. Poikaystävästäni tulee varmasti pitkäpinnainen (hän on aina ollut), leikkinen ja maailman parhain isä. :) Okei, lopetan nyt tämän haaveilun, eihän se ole aina niin mukavaa. :D Mutta sanoinpa nyt kuitenkin, meinasin lähtä lentoon, kun hän sanoi niin.
Kiitos paljon viestistäsi ja on hienoa, että yrittää pysäyttää teinien haaveilut ja muut, ainakin jos heillä vauvanhankintaa vaan haluaa sisäinen vauvakuume. On monia tapauksia, joissa on sitten herätty keskellä painajaista, että mitä onkaan päässyt tapahtumaan ja näitä saadaan ehkäistyä osittain sillä, että kerrotaan nuorille suoraan, että he eivät ole kypsiä. Moni varmasti sanoo tässä kohtassa, että "just joo", mutta minä ja poikaystäväni olemme valmiita ottamaan väliin jonkun kolmannen, olemme keskustelleet asiasta vakavasti ja samalla rauhassa pohtineet yksin ja ystävien kanssa. Ennen kuin lasta aijomme hommata, niin keskustelemme siskoni kanssa, jolla on 2 lasta, tai no toinen on mahassa. Hän on aina ollut tärkeä minulle ja on itse yrittänyt tulla alle 20-vuotiaana raskaaksi, mutta se ei onnistunut.
Lupaan sen, ettei kenenkään tätä lukevan tarvitse huolehtia siitä, etteikö lapsi olisi hyvissä käsissä, tai että miettisimme liian nopeaa. Lupaan kaikille sen, ettei me ihan tämän kuukauden, seuraavan tai sitä seuraavankaan aikana olla lasta tekemässä. :)
"Kykenen tarjoamaan lapselle varmasti saman verran ellen enemmänkin kuin vanhemmat mammat."
Kuten elämänkokemuksen tuomaa kypsyyttä lapsenkasvatukseen?
En voinut olla puuttumatta, koska täällä maristaan aina siitä, kuinka teiniäitejä ei oteta tosissaan; näetkös, itse syyllistyt tuohon ihan samaan "ikärasismiin".
Juu, onnea matkaan vaan, tosi ihQ et sulla ja sun poikkiksella on noin hyvin jalat maanpinnalla! Me ei kyllä tilata mitään koliikkivauvaa, et sit voidaan mun poikkiksen kaa aina pussailla sitä aamuisin!
Moikka taas!
Sinulla on ihania ajatuksia ja Sinulla on selväästikin parempi poikaystävä , mitä monella muulla nuorella ja varman päälle suhde, sitäkään ei kaikilla ole.
Noh, ihan siiheen ikään liityvään vielä vastaan, ettei hyvä äiti ole iästä kiinni. On yksinkertaisesti huonoja jotka eivät kelpaa äitiksi, vaikka olisi minkä ikäiset. Eli on paljon 30-40v joilta pitäisi viedä lapset pois koska ne laiminlyö niitä. Vaikka yleisesti siinä iässä äitinä oleminen on jo helpompaa, on koti, raha yleensä kaikkea tarpeellista. Mutta tosiaan aina ei riittä materjaali siihen vaan pitä olla se haluu olla äiti.
Tietän omasta kokemuksesta mitä on olla nuori 18v äiti. Olin monessa asiassa ehkä tyhmä tai naiivi ja rahakaan ei ollut liikaa, mutta rakastin oma lastani ylitse kaiken ja huolehtin siitä juuri niin hyvin kuin pystyn. Joten kyllä uskon ettei Sinun hyvää äitiys ole kiinni iästä vaan halusta ja sitä Sinulla näkee olevan.
Hyvää jatkoa Sinulle Nanashi ja toivottavasti saat monta ihanaa lasta kun sit päätät niitä hankkia. onea elämääsi!
tuli kirjoitus virhe...
Moikka Nanashi!
Tahdon kertoa sinulle omasta elämästäni. Kerron elämänvaiheitani.
Eli olen nyt 19-vuotias kolmen lapsen äiti. Seurustelen ja olen kihloissa mieheni kanssa meillä on lapsista kaksi yhteistä. Esikoiseni isän kanssa aloin seurustella, kun olin 13v ja hän oli tuolloin 14/15v(hän on mua 1,5v vanhempi). Seurustelimme siihen saakka kunnes täytin 18v ja siinä välissä ehti tapahtua. Menimme kihloihin, kun olin 16v. Äitini on minulle maailman tärkein ihminen ja silti tein sen hänen kieltoaan vastaan. Isäni veressä virtaa: portugalia, saksaa ja suomea. Siitä johtuu temperamenttisuuteni. Isoveljeläni on eri-isä kuin minulla (hän on minua 4 vuotta vanhempi ja kokonaan suomalainen) Kun olin 2v suunnilleen isäni otti ja lähti, hän muutti takaisin espanjaa rakentamaan unelmaansa. No äitinhän ei meitä hylännyt vaan kasvatti raha-ammessaa. Hän lelli minut aivan pihalle. Sen takia olen tehnyt paljon asioita, joista äitini ei ole tykännyt!
No mutta, suunnittelimme mieheni kanssa yhteistä lasta, kun olin 17v, no mutta sehän sattui, olin jo silloin raskaana, kun pohdimme asiaa (: lapsi syntyi sitten marraskuussa 07! Ja äitini ei tykännyt asiasta, että olin 17veenä raskaana, vaikka hän itsekkin on saanut veljeni 17vuotiaana. Raskauteni sattui juuri sille viikolle, jolloin äitini lähti portugaliin tapaamaan isääni ensimmäistä kertaa 15vuoteen, siinä välissä äidilläni ei oikein ollut muita miehiä, koska isäni oli hänen elämänsä rakkaus ja hän vain keskittyi minun ja veljeni hoivaamiseen. Etenkin minun, ettei minulle tulisi huono lapsuus. Ei siitä enempää. Esikoisen syntymän jälkeen seurustelimme vielä muutaman kuukauden mieheni kanssa, kunnes huomasin, että meidän väliin ei sovi lapsi, joten erosimme, mutta hoidamme tytärtämme yhdessä, vaikka itse asun helsingissä ja ex-mieheni lahdessa, mutta tyttäremme vierailee useita viikkoja jopa isällään, koska rakkaus vetää puoleensa. Mutta, minulla on/oli paras ystävä, josta olen aina tykännyt, ja tämä ystävä on lapsuuden poikaystäväni, hän on ainoa joka tietää minusta kaiken, joten päätimme kokeilla seurustelua, kaikki meni oli täydellistä. Meitä ei voi erottaa mikään, nyt olemme seurustelleet yli vuoden ja kaksosetkin ovat tupsahtaneet maailmaan viime joulukuussa. Tuntuu kuin olisimme seurustelleet aina. Nyt olen 19v ja olen saanut pikkusiskonkin äidiltäni ja isältäni, en olisi uskonut, että äitini (41v) voisi saada vielä lapsen. Hän sai sen viime lokakuussa 07 ja nyt kesällä, hän muuttaa lapsen kanssa espanjaa isäni kanssa, Ja nyt olen saanut mahdollisuuksia tutustua myös isääni.
ps. äitini avustaa paljon raha-asioissa
Heippa!
Täällä onkin tullut paljon viestiä, mutta ajattelin vielä kantaa oman korteni kekoon. Koska olet noin nuori, niin mielestäni rehellisesti sanottuna parasta olisi lykätä lasten tekoa. Ei millään pahalla, mutta... Noh, et ole suorittanut opiskeluja ja poikaystäväsi ei ole käynyt armeijaa ja olette molemmat ala-ikäisiä! Ilmeisesti teillä kummallakaan ei ole edes vakituista työpaikkaa?
Lapsi on niin tärkeä, ihmeellinen, elämänpituinen asia, jolle haluaa antaa kaikkensa. Turvallisen, vakaan, rakastavan kasvuympäristön jne. Mutta rahaa tarvitaan. Se on välttämätön paha ja ilman sitä on vaikea tulla toimeen. Mielestäni jommallakummalla vanhemmalla tulisi olla vakituinen työ, koska elämässä voi tulla eteen niin monia yllätyksiä, että rahaa tarvitaan...
Noh, vaikka teillä olisi nuo edellä mainitut asiat kunnossa, niin voin sanoa yhden asian, joka teiltä kummaltakin puuttuu: elämänkokemus. Miten voit kasvattaa lasta, jos et itse ole elänyt nuoruuttasi? Siulla voi viel mielipiteet muuttua jne. Kolmen vuoden päästä saatat huomata, miten ihanaa olisi matkustaa, mennä opiskelemaan ulkomaille jne. Mutta lapsen kanssa se ei niin vain onnistu!
Niinpä kehoitan sinua ystävällisesti, että malttaisit odottaa esim. viisi vuotta. Kävisit nyt sen lähihoitajakoulun. Sitä paitsi, siitä lähihoitajakoulutuksesta on hurjasti apua. Esimerkiksi opit siellä ensiaputaidot. Jos vaikka lapsellasi menee vieras esine kurkkuun, niin tiedät tarkalleen miten toimia jne. En sano, ettetkö nyt jo osaisi, mutta käsittääkseni ensiapu tulee ammattikoulussa ja lukiossa (?), ja sinähän et ollut kumpaakaan käynyt...
Rohkeasti vain tartut opiskeluun ja hoidat sen alta. Siitä on hyötyä! Ja kun pistät vähän jäitä hattuun ja katsot tilannetta viiden vuoden kuluttua, niin hyvä siitä tulee. Opiskelujen jälkeet voit olla työelämässä esim. pari vuotta ja säästää teidän lasta varten. Onnea ja menestystä! :)
Ja mikä kiire on valmiissa mualmassa? :) Miksi pitää saada kaikki-heti-mulle-tässä-nyt? Siulla ei oo mikään kiire ja voit katsoa tilannetta uudestaan viiden vuoden kuluttua. :) Onnea!
Hei,
Itse olen 19v tuleva äiti, LA 28.4.08 Eli ei enää kun muutama päivä.. Itse olen jo ammattikoulun käynyt, ja vakituisessa työssä jonne pääsen palaamaan kun mammaloma loppuu.. Olen myös kihloissa mieheni kanssa ja asumme omassa kodissa, raha asiat ovat oikein hyvin..
Rakastamme toisiamme vaikka olemme seurustelleen vasta alle vuoden :D Raskaus ei kyllä olut suunniteltu mutta kun saimme kuulla päätimme heti pitää sen koska koemme olevamme valmiita vanhemmiksi, niinkuin sinäkin näköjään.. Ja minulle monet lekuritkin sanonut että mitä nuorempana sen helpompi raskaus ja jaksaa myös lasta hoitaa paremmin.. Eli mikäli olette oikeasti valmiita Toivotan teille ihan järjettömästi onnea, lapsenne saa varmasti rakastavan ja onnellisen perheen :D Tulethan kertomaan kun tärppää ja kuinka raskaus etenee.. Voitaisiin alkaa vaikka mailaamaan tai jtn.. ja vauvan varusteista, me ainakin saatiin melkein kaikki sukulaisilta... :D
Mukavaa, että tänne taas eksyi nuori mamma, joka kertoo hieman omasta elämästäänkin. :) Varmasti kerron täällä, kun raskaaksi tulen, jos nyt tämän vuoden puolella tulen. Ensi vuonna tämä viestiketju on voinut jo nimittäin hukkua. :D Voihan sitten kirjoittaa uudenkin. :b Mailaaminen sopii hyvin! Olenkin yrittänyt lähettää sähköposteja eräälle nuorelle mammalle (16-vuotias), mutta hän ei vastaa. Olisi kyllä mukavaa mailailla jo nyt. Itse ainakin haluaisin jonkinlaisia ystäviä, joiden kanssa minulla olisi hieman samantapaista. Osa ystävistäni tietävät aikeistamme ja kannustavat kovasti, mutta tuskinpa heillä on kovin paljoakaan tietoa siitä mihin he meitä kannustavat, koska monella ei ole ollut vielä edes poikaystävää tai pienempiä sisaruksia. Mutta on silti mukavaa jutella heidän kanssaan kaikesta. :)
Varusteita me myös saataisiin paljon sukulaisilta, koska suvussamme on suhteellisen paljon pieniä lapsia ja hieman suurempiakin. Meillä on myös läheiset välit vähän jokaiseen, niin eiköhän ainakin jonkinmoista tukea saada. :)
Mullakaan ei ole kenellekään tutulla lapsia jonka kanssa vois käydä vaikka kahvilla tai vaunuilemassa..
-äiti 18v ja poika 4kk-
Itse asun ainakin Oulussa, mutta käyn joskus myös Raahessa ja Oulun lähialueilla. Vaikka minulta tuskin kysyit, enhän ole vielä edes raskaana, mutta sanoinpahan vaan. :)
Ite oon Tampereelta.
Voihan sitä vauvajutuista puhua vaikkei raskaana olis :D omia kavereita kun ei pahemmin kiinnosta vielä semmoset xD
Eipä oikein minunkaan ystäviä kiinnosta lapset vielä. Muutamilla on pienempiä sisaruksia ja lapsirakkaita ovat kaikki, mutta eivät halua omalle kohdalleen vielä. :) No, poikaystävätkin pitäis hankkia ennen. Jos sinua kiinnostaa alkaa juttelemaan minun kanssa, niin onhan minullakin mese ja sähköposti. :D MSN: [email protected] / sähköposti: [email protected]
Heippa Nanashi!
Mä tiedän, että en välttämättä ole henkilö, jonka tähän viestiin haluaisit vastaavan, mutta päätin kuitenki kirjoittaa oman mielipiteeni. Olen itse (jo?) 23-vuotias yliopisto-opiskelija tyttö.
Tekstin perusteella sä vaikutat kauheen kypsältä kyllä ja ajattelevaiselta, eli siinä mielessä sä olisit varmaan valmis äidiksi. Mulle tuli vaan mieleen se, että kuinka vankalla pohjalla sun ja sun poikaystävän suhde on? Onko teillä ollut mitään suurempia ongelmia tai muuta, onko sulla epäilyksiä siitä, että teidän suhteenne saattaisi johtaa eroon myöhemmin? Monet ei ehkä pidä sitä kauheen tärkeänä asiana, mutta mulle parisuhde on onnellisen perhe-elämän peruspilari. Itse en ikimaailmassa tekisi lasta tai menisi naimisiin, jos en olisi varma, että tulen viettämään lopun elämäni saman miehen kanssa. Lapsille rikkonainen perhe on tutkitusti usein erittäin suuri syy huonoon käytökseen jne. joten ihan lapsen kannalta sun täytyy olla 100 %, että teidän suhteessa ei ongelmia tule.
No mut sehän onkin sitten vaikeempi juttu "ennústaa" tuleeko ongelmia vai ei. Mut niinku mä sanoin, niin mitä enemmän aikaa viettää toisen kanssa ilman ongelmia, sitä suuremmalla todennäköisyydellä suhde kestää. Mulla oli lukioaikoina yksi miespuolinen ystävä, jonka kanssa olin ERITTÄIN läheinen, oltiin parhaat ystävät, puhuttiin ihan kaikesta ja sit muutaman vuoden puhtaan ystävyyden jälkeen kokeiltiin vähän seurusteluakin. Seksiä tosin ei harrastettu, mutta ihan virallisesti esiteltiin itsemme parina. Mies aloitti siinä vaiheessa kuitenkin opiskelut toisessa koulussa ja tapasi uusia ihmisiä ja muuttui täydellisesti (tai sit mä muutuin, en tiedä), joka tapauksessa sen monen vuoden läheisen ystävyyden jälkeen, juuri tuossa iässä kun asiat vaihtuu, aloin tajuamaan, että meillä ei oo enää mitään yhteistä. MEillä siis loppujen lopuksi meni poikki ja enää ei yhteyksiä pidetä (seurusteltiin kuitenkin joku 2 vuotta). Sullahan voi olla ihan eri tarina miehesi kanssa, mutta mun mielestä sun pitää olla todella varma, että suhde toimii, ennen kuin lapsia teet. Mulla ei ole mitään henkilökohtaisesti yh-äitejä kohtaan, mutta mun mielestä lapsi ansaitsee äidin ja isän yhdessä. Se on siis mun näkemus onnellisesta perheestä.
Mä olen myös varma, että sä olisit mainio äiti. Melkein kuka tahansa oikeat arvot omaava ihminen olisi mainio äiti. Niinkuin olen täältä lukenut monista viesteistä ja kuullut tosielämässä monelta henkilöltä, äityyteen kasvaa. Mut sä olisit mainio äiti myös sen jälkeen kun lopetat opiskelut. Itse haluan äidiksi myös joku kaunis päivä ja se taitaa olla jo parin vuoden päästä, kun olen 25-vuotias. Ja iän suhteen itselläni on vielä ihan hyvät mahdoollsiiuudet tulla raskaaksi ja saada lapsi. Minulla on myös itselläni pieni vauvakuume, mietin raskautta tulevaisuudessa ja muuta sellaista, mutta kuitenkin toisaalta tiedän, että haluan saada tutkinnon suoritettua, jotta tulevaisuudessa miulla olisi jotain taustalla, jos jotain pahaa tapahtuisi miehellenikin. Mieheni on itseäni jo 10 vuotta vanhempi ja on täysin samaa mieltä kanssani siitä, että minun tulee ensin suorittaa koulu loppuun ja sen jälkeen teemme lapsia liudan ;).
Eipä taida mitään apua olla mun viestistä kunhan nyt avauduin tässä omasta elämästäni. Mutta totuushan on, että kaikki tekeee omat ratkaisunsa, itse toivon vaan, että ne ratkaisut eivät koskisi muita kuin niitä ratkaisun tekijöitä.
Oli mukavaa, että vastasit viestiketjuuni. Itse asiassa minun pitäisi olla menossa jo pyykkäämään, mutta odottakoot nyt.
Tietenkin se on vähän vaikeaa selittää tuntemattomalle ihmiselle miten suhde menee ja kuinka varma se on. Mutta kyllä minä sanon sen, että meillä on varma suhde ja olen kyllä kiinni tässä. On meillä ollut hyvin vaikeitakin aikoja, erikoisesti se kun muutettiin kahdestaan ja minä aloin menettää ystäviä, enkä uusia saanut. Ainoa jolle pystyin puhumaan oli poikaystäväni, eikä se aina ollut nannaa, mutta nykyään avaudun vaan hänelle ja hyvä näin. Meistä on myös yhteenmuuton vuoksi tullut paljon läheisemmätkin. On myös ollut sitten riitoja, joita on tietty aina välillä pieniä, mutta huutamiseksikin on mennyt joskus. Kaikista kovinta oli päästä sen yli, kun poikaystäväni kertoi minulle olleensa valehdellut yli 3 vuotta asiasta, joka teki hänestä erikoisen ja jonka vuoksi hänestä pidin. Ikinä ennen en ole miettinyt eroa niin paljon kuin silloin, eikä ollut edes aikomusta jatkaa. Kuitenkin meillä oli yhteinen asunto, yhteiset rahat, tunteet, yhteinen menneisyys ja kaikki, eikä siitä niin vaan pääse irti. Olin aivan yksin, enkä halunnut tehdä mitään. Kuitenkin siitä meni useita kuukausia ja tajusin, että vaikka poikaystävässäni ei ollutkaan sitä, joka teki hänet erikoiseksi, niin on hänessä silti paljon muuta. Hän on huomaavainen ja unelma. Aloin huomaamaan aivan erejä asioita hänessä ja rakastuin häneen uudestaan. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta näin asia on.
Nyt täytyy mennä, pyykit odottaa. :)