koulut alkaa

Muistakaa kaikki autoilijat unohtaa kiire tien päällä muutamaksi viikoksi, jotta pienet koululaiset oppivat liikkumaan autojen joukossa...

Todennäköisesti pari kolme kolulaista kuolee tälläkin viikolla liikenneonnettomuuksissa, jotka johtuvat etupäässä autoilijoiden välinpitämättömyydestä.

Eli kunioitetaan liikennevaloja ja suojateitä. Varotaan lisäksi niitä pieniä reppuselkäisiä kulkijoita, jos vaikka sattuvat innostuksissaan tai tietämättömyyttään sääntöjä rikkomaan.
3170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ovat vastuussa silmäteriensä liikkeistä koulumatkoilla. Jos lapsukaisia ei ole evästetty oikein, sattuu onnettomuuksia, joilla ruoskitaan automiestä, vaikka syy olisi kurittoman kakaran.
Jokaisen auton alle juosseen kakaran vanhemmat tulisi sulkea kaltereiden taakse. He yksin ovat vatuussa lapsistaan.

Äänestä
  • Lapset on vanhemmileen rakkaita ja lähes poikkeuksetta koulumatkan säännöt on lapsille hyvin opetettu, jotta vahingoilta vältyttäisiin.

    Pienet koululaiset varmaan noudattavat liikennesääntöjä parhaiten, mutta he eivät osaa varoa kaikkea. Vaarallisimpia paikkoja ovat mm. liikennevalot, koska pienilapsi ei osaa huomioida sitä että autot eivät välttämättä noudatakkaan sääntöjä, eli väistä vihreällä valolla suojatielle menevää jalankulkijaa (vanhempien vika?). Toinen erittäin vaarallinen tilanne on se kun auto pysähtyy suojatien eteen ja toinen ajaakin viereistä kaistaa pysähtymättä (vanehempien vika?). Kolmas ongelma on nopeudet. Koulureiteillä on usein 60 rajoitus paikoissa, joista koululaiset joutuvat ylittämään tien. Moni auotoilija vähät välittää näistä vittumaisista lyhyistä rajoitusaluesta ja nopeus voi hyvinkin olla lähellä satasta. Liian suuri nopeus taas tekee äkkiä tepposet lapsen arvioitikyvylle (vanhempien vika?)

    Äänestä

  • Liikenteessä liikkuvista lapsista ovat vastuussa kaikki liikenteessä liikkujat eivätkä vain autoilijat. Autoilijan on lapsen nähdessään aina varauduttava siihen, että lapsi voi tehdä jotain yllättävää. Ainakin minulle opetettiin autokoulussa, että lapsi on elävä varoitusmerkki.

    Tästä kirjoituksestasi, kuten muistakin sinun raapustuksista, paistaa läpi kypsymättömyys ja se ettei sinulla ole omia lapsia. Toivottavasti niitä ei tulekaan ennen kuin kypsyt aikuiseksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sami kirjoitti:

Muistakaa kaikki autoilijat unohtaa kiire tien päällä muutamaksi viikoksi, jotta pienet koululaiset oppivat liikkumaan autojen joukossa...

Todennäköisesti pari kolme kolulaista kuolee tälläkin viikolla liikenneonnettomuuksissa, jotka johtuvat etupäässä autoilijoiden välinpitämättömyydestä.

Eli kunioitetaan liikennevaloja ja suojateitä. Varotaan lisäksi niitä pieniä reppuselkäisiä kulkijoita, jos vaikka sattuvat innostuksissaan tai tietämättömyyttään sääntöjä rikkomaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu