Tiemestarit

Redness

Jonkin verran tuli taas viikonloppuna kierrettyä maakuntaa ja ei voi kuin ihmetellä tiemestareiden aivoituksia. Voihan tietysti olla, että osa tapauksista on silkkaa huolimattomuutta, mutta mielestäni sellaista ei pitäisi ilmaantua, jos kyseessä on liikennemerkkien asettelu.
Välillä tosiaan tuntui, että lavaa on tyhjennetty liikennemerkeistä ihan mielialan mukaan tai noppaa heittämällä.

Eräällä paikalla oli melkoinen määrä ohituskieltomerkkejä. Ohituskaistan alkuun oli lätkästy myös sellainen. Tie oli kaikin puolin kunnossa eikä minkäänlaista tietyötä ollut havaittavissa eikä edes viitteitä sellaiseen.

Toisaalla oli sitten taajamasta poistuttaessa ensin 60km/h merkki ja sitten noin viiden metrin päässä taajaman päättymismerkki, vaikka luultavasti tarkoitus olisi ollut toisinpäin, sillä vastaan tulijoilla oli kuitenkin 60km/h rajoitus taajaman ulkopuolella.

Myös sellainen tuli vastaan, että 500m ennen erästä risteystä nopeus muuttui 60km/h -> 80km/h vaikka muuten risteävillä teillä oli 60km/h rajoitus.

Muutenkin nopeusrajoitusmerkkejä oli laiteltu siten, että vaikka välillä nopeuteni oli n. 40km/h yli rajoituksen, niin varmasti en vaarantanut omaa enkä muiden terveyttä.

Liikennemerkkien uskottavuus kärsii todella paljon, jos niitä heitellään mihin sattuu.

9

689

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Auto-Antero

      Maalataan eri tiepiireissä eri tavoin. Jossain riittää sata metriä näkyvyydeksi, kun toisaalla ei kilometrikään riitä, vaan sitä vitun viivaa riittää useita kilometrejä, vaikka näkyvyys olisi hyvä. Kuka ajaisi traktorin perässä kymmenen kilometriä vain nussiakseen pilkkua? En minä ainakaan.
      Kaasu vain pohjaan ja ohi kun ketään ei näy. Keltainen viiva on tehty heikoille ja vajavaisille, ainakin suurimmassa osassa tiestöämme.

      • Redness

        Joskus tulee mieleen, että kuinka ne lainkuuliaat tienkäyttäjät uskaltavat tulla ohituksesta takaisin omalle kaistalle, jos keltainenviiva on alkanut kesken ohituksen... eihän sitä sovi ylittää...


      • Masa

        Jotain, josta olen Auto-Anteron kanssa melkeinpä täysin samaa mieltä.

        Nytkin kesällä tuli nähtyä miten yksi mopopappa pystyy saamaan aikaan pitkän jonon (40 km/h 80 alueella) koska tienpitäjä on päättänyt, ettei keskiviivaa saa ylittää. Turvallisesti olisi kyllä päässyt ohi, laillisesti ei.


    • Tieinsinööri

      Selvitelläänpäs vähän asioita.

      Ohituskiellon asettelusta ei oikein voi noilla tiedoilla sanoa mitään, mistä tuossa on kyse.

      60 nopeusrajoitus voi tiekohtaisena olla voimassa niin taajamassa kuin taajaman ulkopuolella. Huomattava on, ettei "taajama päättyy" merkki kumoa tiekohtaista, "pyöreää merkkiä". Eli, tässä tapauksessa 60 jatkuu ohi "taajama päättyy" merkin.

      Toisessa tapauksessa risteävien teiden nopeusrajoituksella ei ole merkitystä, tässä tapauksessa vain on ilmeisesti katsottu, että liittymä ei liikennemäärät ja näkemät huomioon ottaen ole niin "vaikea" että se edellyttäisi alempaa rajoitusta.

      Sulkuviivan pituus määritellään paikalla olevan nopeusrajoituksen mukaan siten että jos tien vasemmalla kaistalla oleva esteetön jatkuva näkemä on lyhyempi kuin teoreettinen pysähtymismatka kaksinkertaisena, paikalle maalataan sulkuviiva.

      Mistä muuten päättelit että 40 ylinopeudella et vaarantanut liikennettä? Siitäkö, että pystyit vielä kirjoittamaan sen?

      • Auto-Antero

        Kyllä tietää, mihin paikkaan mikäkin merkki laitetaan. Omitusta vain on että vuosi vuodelta jää talvirajoitukset paikalleen ja entiset 80km/h tiet muuttuu 60km/h teiksi, vaikka maaseutu autioituu ja uudet pinnat on saatu tielle. Samaan aikaan vanhoilla tukkiteillä saa vapaasti päästellä kapeaa hiekkaränniä turvallisesti 80km/h.
        Herra insinööri jatkaa turvatyötään ja hupskeikkaa 10v kuluttua ollaan jo negatiivisissä rajoituksissa.
        Voisiko Herra insinööri selvittää ajetaanko sitte peruutusvaihteella? Jos ja kun siinä tilanteessa mennään eteenpäin, niin ollaanko tilanteessa että 20km/h aiheuttaa kysymyksen:
        Mistä muuten päättelit että 40 ylinopeudella et vaarantanut liikennettä? Siitäkö, että pystyit vielä kirjoittamaan sen?
        Taidanpa lähteä tukkiteille irrottelemaan.....


      • Redness

        "Ohituskiellon asettelusta ei oikein voi noilla tiedoilla sanoa mitään, mistä tuossa on kyse."

        Kyse oli 'ryppäästä' ohitusta koskevia merkkejä. Muistaakseni 7kpl yhteensä n.4km matkalla. 5kpl n.200m ennen ohituskaistan alkua ja kaksi sen jälkeen.
        2kpl on risteyksen kohdalla, 2kpl huoltoaseman kohdalla, mutta 3 muuta jää mysteeriksi ja mielenkiintoisin tosiaan oli se, joka kielsi ohittamisen ohituskaistalla ja mitään näkyvää syytä siihen ei ollut. Ohituskaistan jälkeen vielä ikään kuin varmistettiin ohittamiskielto, ohituskieltomerkillä huoltoaseman kohdalla.

        "60 nopeusrajoitus voi tiekohtaisena olla voimassa niin taajamassa kuin taajaman ulkopuolella. Huomattava on, ettei "taajama päättyy" merkki kumoa tiekohtaista, "pyöreää merkkiä". Eli, tässä tapauksessa 60 jatkuu ohi "taajama päättyy" merkin."

        Voi olla, että tietoni on vanhentunut tai peräti väärä ja olen asiassa väärässä, mutta muistaakseni taajaman päättyminen merkitsee 80km/h nopeutta.

        Päättelin etten vaarantanut liikennettä siitä, että ajelin tuttua tietä(80km/h rajoitus) mikä on varsin hiljainen ja sinne on 'unohtunut' montuista varoittava merkki, jonka läheisyyteen on vielä pläntätty 50km/h rajoitusta osoittava merkki. Minkäänlaisia monttuja kyseisessä kohtaa ei ole ollut ainakaan ½-vuoteen.
        Paikka siis sijaitsee keskellä "ei mitään".
        Tällä perusteella voisin väittää etten vaarantanut ketään ylinopeudellani.


      • Kaahaaja

        Tieliikenneasetuksesta suoran lainaus nopeusrajoitusmerkin merkityksestä:
        "...Merkki on voimassa kyseisellä tiellä seuraavaan merkkiin 361?363, 572 tai 573 saakka...."

        Merkki 572 on juurikin taajaman päättymismerkki.

        Taisi tällä insinöörillä jäädä opinnot hieman kesken? Jos 60:n merkki on ennen taajaman päättymismerkkiä, on tiellä sen jälkeen 80:n rajoitus.


      • maalainen
        Kaahaaja kirjoitti:

        Tieliikenneasetuksesta suoran lainaus nopeusrajoitusmerkin merkityksestä:
        "...Merkki on voimassa kyseisellä tiellä seuraavaan merkkiin 361?363, 572 tai 573 saakka...."

        Merkki 572 on juurikin taajaman päättymismerkki.

        Taisi tällä insinöörillä jäädä opinnot hieman kesken? Jos 60:n merkki on ennen taajaman päättymismerkkiä, on tiellä sen jälkeen 80:n rajoitus.

        Aja oikein oppaassa sanotaan näin:
        Yleisimmät nopeusrajoitukset
        Taajamissa yleinen nopeusrajoitus on 50 km/h. Se merkitään taajamamerkillä (nro 571) tai tavallisella nopeusrajoitusmerkillä. Taajamien ulkopuolella yleinen nopeusrajoitus on 80 km/h, ellei liikennemerkillä osoiteta muuta.
        Eli totta turiset.


      • Redness
        Kaahaaja kirjoitti:

        Tieliikenneasetuksesta suoran lainaus nopeusrajoitusmerkin merkityksestä:
        "...Merkki on voimassa kyseisellä tiellä seuraavaan merkkiin 361?363, 572 tai 573 saakka...."

        Merkki 572 on juurikin taajaman päättymismerkki.

        Taisi tällä insinöörillä jäädä opinnot hieman kesken? Jos 60:n merkki on ennen taajaman päättymismerkkiä, on tiellä sen jälkeen 80:n rajoitus.

        Ilmeisesti muistini toimii sittenkin, jos se pitää paikkansa mitä muistelin taajaman päättymismerkistä.
        Nyt vain sitten kokeilemaan mitä mieltä 'sinivuokot' ovat asiasta... ;o)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7989
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2273
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2194
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1764
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1254
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1239
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      1158
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      845
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      806
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      750
    Aihe