Onko jollain ollut pentu joka ei ole tuhonnut

vielä ole onnistunut mitään tuhoamaan.Yhtä johtoa on purrut mutta muuten ei mitään sen kummempaa.Katsotaan asiaa sitten kun en ole päivisin kotona,mutta nyt ainakin vielä muutama viikko menee niin että olen pääasiassa kotona ja parin tunnin yksinoloille annan aina paljon tekemistä.Kaipa se riippuu ihan siitä mitä pennulle jättää tekemistä ja pureskeltavaa,että jääkö sitä aikaa sitten tuhoamaan muuta.

Ensiksi:
Koirien aktiviteetti-taso vaihtelee roduittain ja persoonittain.
Älä ota työkoiraa, jos et jo valmiiksi ole itse sykkiväinen. Ongelmia tulee, jos sitkeäksi ja puuhakkaaksi jalostamalla jalostettu rodun edustaja joutuu vain lepäilemään kiltisti ja toimettomana kaiken päivää. Joku hieman lössykämpi on silloin sopivampi, jos haluaa useammin työpäivän päälle katsella tv:tä kuin vaikkapa hölkätä. Siis jo ennen koiraa. Kaikki koirat tietenkin tarvitsevat paljon liikuntaa, seuraa ja virikkeitä mutta itsensä on hyvä tuntea koiraa valitessa: HALUANKO HARRASTUSKAVERIN (agi, toko, jälki..) vai enemmänkin ULKOILU JA KOTIKAVERIN? Molempia voi toki olla, mutta kärjistän nyt hieman.

Koiran käyttäytymiseen voi myös itse vaikuttaa omalla toiminnallaan todella paljon. Siihen, miten se käyttäytyy kun ollaan yhdessä, ja siihen, miten yksin.

Meillä on 10kk vanha pentu, ja tuhoilta ollaan säästytty! Koiramme on yksin ollessaan keittiössä, jo etukäteen päätin sen olevan pennun "yksinolohuone." Sinne se hakeutuu meidän kotona ollessammekin usein nukkumaan. 3kk ikäisenä pentumme järsi yhden johdon, kun olimme kaikki kotosalla, mutta siinäpä se. Kengät jne olivat eteisessä myös melkeinpä heti ensiviikkojen jälkeen, mutta toi vain ihan pentuna pari kertaa kengän luoksemme olohuoneeseen. Katsoi hölmönä, kun vein sen rauhallisesti ja vähin äänin takaisin eteiseen. Meillä on yritetty keskittyä enemmänkin sallitun tekemisen tukemiseen kuin jatkuvaan kieltämiseen. Muuhun toimintaan harhauttaminen on kivempaa ja suhteen kannalta parempi, kuin rankaisemiseen ja torumiseen keskittynyt kasvatus. Elämä käy silloin kurjaksi kaikille.
Pentu ei ole koskaan tullut sohville tai sängyille, eikä ikinä sitä yritäkään. Olohuoneen pöydältä otti kerran muovisen pullonkorkin, mutta muuta ei ikinä. Tavaroita ja kaukosäätimiä pidämme kyllä siinä. Saatan kyllä yhä vessaan mennessäni tms. vilkaista tuon matalan pöydän antimet.. Ja koirammehan ei siis ole olohuoneessa yksin kuin silloin, kun itse touhuamme keittiössä, käymme pikaisesti suihkussa tms. En osaa kuvitella sen vain nukkuvan rauhallisesti, jos koko asunto olisi nyt sen käytössä. Myöhemmin varmaan, kun koira saa lisää "luottoa."

Koirani rotu määritellään joka paikassa aktiiviseksi roduksi,
omani ei siis ole mikään hyvähermoinen lössykkä.

Meillä on mennyt kaikinpuolin melkoisen kivuttomasti luullakseni seuraavista syistä:
Harkitsin koiran ottamista monta vuotta, ja ryhdyin aktiivisempaan etsintään vasta, kun tunsin todella, että minulla on koiralle aikaa. Huono omatunto olisi kalvanut, jos liian kiireiseen ja tempoilevaan elämäntilanteeseen olisin koiran ottanut. Olisi siis ollut koirasta enemmän surkua ja huolta kuin iloa. Ulkoilen koiran kanssa todella paljon, lisäksi käyn pari kertaa viikossa koirapuistossa. Pidän siitä kaikesta itsekin, muuta katson sen myös ennaltaehkäiseväksi toiminnaksi tuhotöiden/tylsistymisen/haukkumisen kannalta. Koira jaksaa ja haluaa lepäillä, kun elämässä tapahtuu myös kaikkea kivaa! Olen alusta asti pyrkinyt toteuttamaan arkea siten, että ulkosalla riehutaan ja kotona chillaillaan hillitymmin. Riehumme me kotonakin, mutta yleensä minun aloitteestani. Koiran vouhkaamiseen en aina lähde mukaan tai sirkuta sille kaiken aikaa. Kehuin koiraa aivan pienenä pentuna aina, kun se makoili rauhallisesti tai leikki itsekseen. Se ei ole tottunut saamaan huomiotamme häiriköimällä, vaan kauniilla käytöksellä.

Lue paljon koirakirjoja ja mieti asioita etukäteen. Pohdi omia kasvatustapojasi ja -tavoitteitasi. Uusiksikin menee, (ja paljon!), mutta joitakin periaatteita on hyvä olla jo mielessä.

Ei sitä tiedä mikä peto sieltä tulee, vai tuleeko! =) Meillä on ollut paljon koiria, mutta vain yksi, joka on tuhonnut paljon. Toinen samanrotuinen pisti vain omat lelunsa kappaleiksi. Mutta tämä saksanpaimenkoira söi pentuna toisen koiran korin, puisen kenkälaatikon, mattoja, kenkiä, tuoleja, takin ja vaikka mitä. Kaiken maailman puruluita, oikeita luita ja leluja oli kaikki paikat täynnä, mutta ei auttanut. Oli myös useampi aikuinen koira kaverina, mutta sekään ei auttanut. Koiran kanssa oltiin paljon ja juoksutettiin se ihan väsyneeksi keppiä heittelemällä joka päivä, mutta silti oli aamulla jotain silputtuna. Kaikki puinen etenkin päätyi hammastikuiksi. Kun kaikki mahdollinen kielletty pureskeltava poistettiin, niin tämä nero alkoi syödä seinää! Vähän alle vuoden ikäisenä se sitten lopetti tuhoamisvimmansa täysin kerta heitolla, siihen mennessä se oli sisustanut puolen taloa uusiksi! Sama koira ei pentuna kertaakaan kakannut sisälle, pissat tuli pariin kertaan. Muut koirat on olleet aika paljon helpompia, yhden(terrieri) en muista tuhonneen mitään, paitsi sukkia se tykkäsi repiä ihmisten jaloista. Muilla on ansioluettelossaan jotain pientä:yhdet kengät, 2 johtoa, muutama huulirasva ja muu rasva, muutama matonkulma, pari kengännauhaa, jotain kyniä, neulontapuikko, yhdet rintaliivit ja parit sukkahousut. Nämä siis jaettuna neljän koiran saavutuksiin. Yhdellä oli tapana levitellä roskis ympäri kämppää, joka kerta kun unohti laittaa siihen tuolin eteen, ettei siis saa ovea auki, mutta tämä oli aikuisena. Tuskin sellaista koiraa löytyy, joka ei mitään tuhoaisi tai ainakin vähän jyrsisi, mutta kaipa ne aika harvassa sellaiset täystuhot on.

ollut huskyjä niin ne kyllä veti naamariin sohvat ja sängyt! eikä enää ees pentuja ollu

Meillä oli aikoinaan seropi joka
ei tuhonnut mitään.
Ainoa tuho oli yksi silputtu vessapaperi rulla.
Muuten oli huonekalut sekä johdot rauhassa.

Meillä ei ole ikinä mitään tuhottu. Tälläkin hetkellä meillä on russelipentu ja pahin tuho mitä hän on tehnyt on silputtu vessapaperirulla.

Toinen koiramme on sakemanni, eikä hänkään tuhonnut mitään pentuna.

Vaikka kuinka meille on sanottu, että odota vaan kyllä se vielä tuhoaa. Jos näin joskus tapahtuu kävelen peilin eteen ja mietin syytä.

Meidän leonbergiuros ei ole ikinä tuhonnut mitään.

Siitä ollaan kyllä ylpeitä.

Kerran kokeili hampaitaan saunanlauteiden alla olevaan tukiparruun, mutta ei siihenkään nimellistä jälkeä jäänyt.

Niin että ei ne pennut aina ole niin mahottomia riiviöitä, on niitä kilttejäkin =)