Mikä on se taho terveydenhuollossa, joka oikeasti panostaa elintapaohjauksen? Perusterveydenhuollossa terveyskeskus ei paineeltaan siihen pysty, eikä se kuulu erikoissairaanhoidon luukulle eikä kuulemma tiukasti ajatellen edes työterveyshuollolle, jonka pitäisi paneutua työstä aiheutuviin ongelmiin. Alaikäisten osalta kouluterveydenhuollon resurssia tuntuu olevan vähemmän ja vähemmän käytössä.
Lisääntyvien sairaskulujen sadattelut sijaan sekä kaupunkien että sairaanhoitopiirien tasolla tulisi aidosti investoida elintapaohjaukseen. Viittä vaille sairaille tai monien sairauksien osalta jopa jo sairastuneille voitaisiin saada sairauksia ehkäistyksi tehokkaalla elintapaohjauksella. Näistä on olemassa tuloksellisia malleja niin meillä Suomessa kuin muuallakin. Kyse on pitkälti siitä mitä haluamme jatkossa maksaa. Lisääntyviä sairaanhoitokuluja vai sairauksien ennaltaehkäisyyn panostavia toimenpiteitä. Jälkimmäiset ovat useassa tapauksessa huomattavasti halvemmat. Jos tuntuu, että sairauksien hoitokuluista ei tällä hetkellä pysty säästämään ja rahaa ei ennaltaehkäisyyn riitä, tehokasta elintapaohjausta oikealla kohderyhmälle kannattaisi tehdä jopa lainarahalla. Tuntuukin, että meiltä puuttuu terveydenhuollosta se suurin ja tärkein poliklinikka, elintapapoliklinikka.

Vastaukset 1
Vanhimmat
sairaanhoitokustannuksia. Mutta eipä taida olla nykyisin sellaista tahoa, jolla olisi aikaa terveiden elämäntapojen opettamiseen.
Jää täysin vanhempien varaan, minkä verran he hankkivat tietoa itselleen ja opettavat sitä lapsilleen kotona.