etelän ihimiset ihimeissään?!

-------------

2

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • t6jdjj

      Jo neljättä päivää etelän mies hortoili eksyksissä, janoissaan ja nälissään jossain Pohjois-Suomen tunturissa. Lähimailla ei näkynyt muuta kuin metsää ja tuntureita. Yökin oli taas painamassa päälle. Äkkiä hän huomasi kaukana tunturin rinteellä suuren puisen rakennuksen ja lähti kulkemaan sitä kohti. Saavuttuaan huvilan ovelle, mies koputti sitä. Oven tuli avaamaan vanha ja kamalan ruma Lappalaismies. Kulkija pyysi vanhukselta ruokaa ja leposijaa. Vanhus lupasi yösijan, mutta samalla varoitti kulkijaa kajoamasta hänen tyttäreensä, taikka miestä kohtaisi karmea kolmiosainen Lappalaiskirous. Mies ajatteli, ettei noin vanhalla ja rumalla miehellä voi olla kaunista ja nuorta tytärtä, joten helppohan hänen oli luvata olla koskematta vanhuksen tyttäreen. Vanhus kuitenkin vielä varoitti miestä.

      Illalla, kun he istuivat illallispöydässä, mies ei ollut uskoa silmiään. Kaikista ennakko arveluista huolimatta, vanhuksen tytär olikin uskomattoman kaunis. Vaikka mies oli väsyksissä vaelluksesta, ei hän saanut koko iltana silmiään irti tyttärestä. Kun tuli nukkumaan menon aika, mies seurasi tyttöä neljänteen kerrokseen ja pääsi kuin pääsikin tytön huoneeseen...

      Aamulla, ihanan yön jälkeen, mies heräsi hieman ahdistavaan tunteeseen. Hän raotti silmiään ja huomasi suuren kiven rintakehänsä päällä. Kivessä oli lappu jossa luki; "Lappalaiskirous, ensimmäinen osa: Kivi rinnan päällä". Mies muisti vanhuksen varoitukset, mutta ajatteli, ettei se nyt niin paha kirous olekaan. Kivi rinnan päällä, eikä edes niin iso, ettei hän jaksa nostaa sitä pois. Mies nosti kiven syliinsä ja käveli ikkunaan. Hetken emmittyään hän paiskasi kiven ulos ikkunasta. Samalla hän huomasi lapun vastapäisessä puussa. Lapussa luki, "Lappalaiskirous, toinen osa: Kivi sidottu lyhyellä narulla vasempaan kivekseen". Sekunnin murto-osan tuumittuaan mies hyppäsi kiven perään. Välittömästi hän huomasi lapun talon seinällä. Lapussa luki, "Lappalais-kirous kolmas osa: Oikea kives sidottu sängyn jalkaan

      • ihan oravalta

        ...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      276
      4712
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2894
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      36
      2882
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1816
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1674
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      61
      1438
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      220
      1204
    Aihe