Huijasivat!

prkle

Muistuttaisin, että autokauppoja tehdessänne tehkää kaikesta kirjallinen, vaikka vapaamuotoinenkin, sopimus! Eli ei niitä kusettajia tarvitse Saksasta asti etsiä. Täällä tehdään ihan samaa ja vieläpä suomeksi.

Kusettivat oikein tyylikkäästi Hertsikan Shellin takana olevassa pienessä autoliikkeessä. Se siitä suomalaisesta rehellisyydestä. Be carefull out there!

2

1033

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Häh

      ?

      • prkle

        Kyseessä oli autoon liittyvä maksu, jonka myyjä oli muka hoitanut, koska se oli jo erääntynyt. Kertoa asiaan liittyvät päivämäärät ja kaikki. Siksi kai uskoin. Jos olisin tiennyt, että lasku tulee perästä, niin varmaan olisin osannut vaatia asian paperille.

        Myyjä lupasi korjata erehdyksen, mutta minuutin päästä soitti ja oli unohtanut koko asian. Oli kuulemma vaikea muistaa, kun ei ole paperilla.

        Kai se voi muisti hukkua alle minuutissa, jos oikein pinnistää. Kyseessä ei ollut tulkinta-asia, joissa helposti tulee erimielisyyttä. Myyjä valehteli kaupanteko hetkellä ja aikoi korjata asian juuri ennen muistin menetystään.

        Menetys ei ollut suuri (alle 300 euroa), mutta jos he viitsivät tehdä sen näinkin pienestä summasta, niin entäs sitten isommasta.

        Eikä minulla ole mitään syytä ketään moittia tai mustamaalata. Omasta tyhmyydestä jouduin maksamaan, mutta muistutan teitä muita, että olisitte tarkempia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5335
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      57
      1981
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1713
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      17
      1689
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1435
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      27
      1305
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1290
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1087
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1048
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      887
    Aihe