Muistuttaisin, että autokauppoja tehdessänne tehkää kaikesta kirjallinen, vaikka vapaamuotoinenkin, sopimus! Eli ei niitä kusettajia tarvitse Saksasta asti etsiä. Täällä tehdään ihan samaa ja vieläpä suomeksi.
Kusettivat oikein tyylikkäästi Hertsikan Shellin takana olevassa pienessä autoliikkeessä. Se siitä suomalaisesta rehellisyydestä. Be carefull out there!
Huijasivat!
3
595
Vastaukset
- Volvo Puranen
Kerroppa tarina että tämän palstan lukijat kiertää kaukaa tommoset huijarit.Mutta elä luota jobbarin sanaan.
- prkle
Kyseessä oli autoon liittyvä maksu, jonka myyjä oli muka hoitanut, koska se oli jo erääntynyt. Kertoa asiaan liittyvät päivämäärät ja kaikki. Siksi kai uskoin. Jos olisin tiennyt, että lasku tulee perästä, niin varmaan olisin osannut vaatia asian paperille.
Myyjä lupasi korjata erehdyksen, mutta minuutin päästä soitti ja oli unohtanut koko asian. Oli kuulemma vaikea muistaa, kun ei ole paperilla.
Kai se voi muisti hukkua alle minuutissa, jos oikein pinnistää. Kyseessä ei ollut tulkinta-asia, joissa helposti tulee erimielisyyttä. Myyjä valehteli kaupanteko hetkellä ja aikoi korjata asian juuri ennen muistin menetystään.
Menetys ei ollut suuri (alle 300 euroa), mutta jos he viitsivät tehdä sen näinkin pienestä summasta, niin entäs sitten isommasta.
Eikä minulla ole mitään syytä ketään moittia tai mustamaalata. Omasta tyhmyydestä jouduin maksamaan, mutta muistutan teitä muita, että olisitte tarkempia. - satana
voi perkkele ,t edän liikkeen.Oon kuullu muiltakin että viilaavat.Ovat yrittäneet muakin kusettaa ja pahasti.On se vaan "oikea" autokeskus se ....
Miten ne kusetti sua?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475445Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612286Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181840Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451761- 171565
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301477Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5136881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171107Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771078Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se219989