Kaikesta kohusta huolimatta Risto Räppääjä floppasi. Miksi?
Räppääjän floppi?
Höppääjä
7509
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
siinä syy.
Kävin katsomassa Räppääjän 8-v. poikani kanssa. Elokuva oli jo alkumetreiltä tekopirteää hattarahöttöä. Liikaa kirkkaita värejä ja ylinäyttelemistä. Lapsi tuskin samaistuu Ristoon tai Nelliin, joista on tehty sarjakuvahahmoja. Rauhan naaman vääntely ahdisti. Herra Limbergille pisteet, Martti Suosalo on mies paikallaan! Laulukohtaukset olivat tylsiä, niin kuin elokuvissa loilottaminen yleensäkin. Vasta loppumetreillä leffa alkoi rullata. Seuraavan kerran, pyydän pliiiis, tehkää lapsille realistinen elokuva. Turha söpöily ja yltiöpäinen värien ilotulitus on raastavan teennäistä ja tappavan tylsää. heinähatussa ja Vilttitossussakin oli jo kestämistä! Saattaa upota alle kouluikäisiin, mutta kymmen vuotiaat nukahtelevat jo tuoleihinsa!!
Meidänkin perhe kävi katsomassa Räppääjän. Kaksi koululaista ja yksi eskarilainen. Ainoa joka tykkäsi oli eskarilainen. Muille liian lapsellinen. Siinä oli sietämistä äidille ja isälle.
Mielestäni Räppääjän värikkyys ok, koska lapset pitävät väreistä. Mutta miksi sen aikuiset ylinäyttelevät. Se karmea naaman vääntelehtiminen sai meikäläisen kiemurtelemaan tuskasta.
ne kirjat ovat niin mainioita, että elokuva tuntuu väistämättä pettymykseltä niihin verrattuna.
mutta yllätyin todella positiivisesti! Hauska ja ihanan hyväntahtoinen lasten (ja vähän vanhempienkin) elokuva. :) Kevyttä katseltavaa silloin, kun haluaa viihtyä ja heittäytyä lasten maailmaan...
Miten niin muuten floppasi? Kyllähän sitä ihmiset tuntuu menevän katsomaan vieläkin...
Kävin katsomassa leffan, kun sitä Hesarissa niin ylistettiin. Petyin. Kaikesta väreistään ja lauluistaan huolimatta en päässyt mukaan vaan meinasin nukahtaa.
Sehän oli katsoja menestys. Ykkösenä listalla ja pitkään.
Se oli lasten elokuva. Ja aikuiset ihmettelee kun ei heitä viihdyttäny tarpeeksi. No lapset näytti tykkäävän. Ei kai leffa olisi ykkösenä karsotuimpien joukossa jos se olis "floppi".