Haluaisin tietää, kuinka bulimianne alkoi ja missä vaiheessa siitä tuli oikeasti ongelma.
Alan olla hieman huolissani, pelkään, että minulla on "alkava bulimia". En pysty olemaan kuin korkeintaan kolme viikkoa oksentamatta, ja tapa kuvottaa minua suunnattomasti.
Oksennellut olen marraskuusta lähtien, jostain syystä silloin alkoi ahdistaa vielä enemmän, ja tavallaan oksentaminen helpottaa, -hetkeksi.
Olen kuitenkin vasta viisitoista.
Alan olla hieman huolissani, pelkään, että minulla on "alkava bulimia". En pysty olemaan kuin korkeintaan kolme viikkoa oksentamatta, ja tapa kuvottaa minua suunnattomasti.
Oksennellut olen marraskuusta lähtien, jostain syystä silloin alkoi ahdistaa vielä enemmän, ja tavallaan oksentaminen helpottaa, -hetkeksi.
Olen kuitenkin vasta viisitoista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
minulla alkoi laihdutuksen merkeissä. huomasin olevani lihava mittani olivat kuitenkin 159/55 joten olin normaalipainoinen. siitä sitten aloitin erittäin niukan ruokavalion, välillä en syönyt mitään. sitten laihduin 5 kiloa, joka näkyi muttei tuntunut missään ja olisin halunnun jatkaa, mutta palasin takaisin normaaliin ruokavaliooni, jolloin en muutenkaan syönyt kuin 2 leipää ja 1 aterian päivässä. palasin takaisin 55 kg, jolloin aloitin paaston, ja jojoilu alkoi, ja jatkuu edelleen. aloin stressata painosta ja yritin laihduttaa kaikin mahdollisin keinoin, lisäsin liikuntaa kamalasti sekä en syönyt mitään, laihduin taas, ja sitten lihosin. huomasin että välttelin syömisiä hyvien ystävien jne. seurassa ja kun söin todella vähän heidän kanssaan, etteivät he huomaisi, tajusin että minun oli saatava ruoka pois, ja jotenkin vaistonomaisesti menin oksentamaan (aivan kuin olisi ollut tuttua puuhaa, vaikka se oli eka kertani) en edes yrittänyt oksentaa. siitä se alkoi ja tässä vielä ollaan, lihottu 5 kiloa.. :/
koita päästä eroon, vaikka tästä helpolla ei selviä. tsemppiä!
niin kuin sinulla. ihan viattomasta, pienestä oksentelusta. omasta salaisuudestani. kyllähän minä tätä voin kontrrolloida, minä voin lopettaa koska vaan! ja niin piti oksentaa yhä useammin, kunnes se meni siihen että oksensin päivässä 13 h. nukuin hieman. heräsin -> kauppaan, oksensin 13h. jouduin sairaalaan. olin siellä kaksi vuotta (!). nyt kahdeksan vuotta tätä paskaa takana, ja seuraavat 20 varmaan edessä. että ei voi oikein suositella kenellekkään näin helvetillistä elämää. elämä koostuu tasan ruuasta ja oksentamisesta. oli kauheaa huomata jossain vaiheessa, ettei onnistukaan lopettamaan sitä... että se oli ottanut minusta lopullisesti vallan. olen sen verran kroonikko, että en usko että koskaan paranen tästä täysin, mutta sinulla on vasta niin orastavaa että ajattele itseäsi ja hanki apua! et selviä yksin! tarvitset apua. me kaikki tarvitsisimme, jos vain meillä olisi tarpeeksi rohkeutta myöntää ongelmamme ja pyytää apua. älä odota liian kauan, se imaisee mukaansa huomaamatta... se vie sinulta kaiken: ystäväsi, elämänilosi, terveytesi... ja mitä sinä siitä saat? niin...
Ekan kerran oksensin tahallisesti 12v, samassa iässä siitä tuli tapa, nykyään 17v ja oksennan 3-10 kertaa päivässä.
Olin ainut lapsi, isä ja äiti ei koskaan kotona joten meillä ei syöty oikeaa ruokaa. Ostin mässyä ja aloin oksentamaan, koska turhan kylläinen olo tuntui ällöttävältä.
En pääse tästä eroon ja tiedän vielä kuolevani tähän. :/
Aluks se oli sellasta et vaan joskus tuli tahallisesti oksennettuu ku oli syöty liikaa. Sit alotin laihduttamisen, mut oksensin sillonkin melkei kaike ulos mitä suuhu sai. Kerran sanoin kaverille silleen läpällä et joo oksennan tahaltee, koska halusin kai jotain tukee tai jotai mut se vaan pahensi. Kaveri sano et se on iha normaalia et kyl ihmine saa oksentaa yms. (Tällä kaverilla ei ole bulimiaa tai mtn, syömishäiriötä)
Sit aloin oksentaan enemmä ja laihtuun yms. ja nyt ne ''kaverit'' uhkailee kertovansa mun syömistavoista vanhemmille yms.
Joten ei kannata se vaa huonontaa su kavereihi välit ja kaike
alkoi jo 10 vuotiaana kun aloin syömään yksinäisyyteen.niinpä ruuasta tuli paras kaveri ja samalla myös pahin vihollinen.siitä se läks eikä loppua näy.ikää on pian 30.kyllä tämä on niin perkeleellinen tauti etten kellekään sois.antaisin mitä vaan kun voisi syödä normaalisti.eikä olis aina nälkä.
Itselläni bulimia alkoi masennuksesta. Noin 2,5 vuotta sitten minulla oli aika raskas masennus ja aloin sitten oloani helpottaakseni syömään kaikenlaisia herkkuja. Huomasin pian kuitenkin lihonneeni useita kiloja ja oloni oli kahta kauheampi. Aluksi aloin kuntoilla hulluna, mutta sitten keksin helpomman ratkaisun: Oksentamisen. Ja siitä se sitten lähti. Väillä tuntuu, että pitäisi todellakin lopettaa sillä tämä sairaus häiritsee elämääni niin monella tavalla, mutta toisaalta se tuntuu jotenkin turvalliselta. Kuulostaa todella tyhmältä, sillä en oikein osaa selittää, mutta ahmiminen ja oksentaminen on tavallaan niin tuttua, että voin siksi aikaa paeta tästä maailmasta tietäen tarkkaan mitä teen.