Sampo ja Saatana alkavat isolla S:llä

Savua ilman tulta

Sampo pankilla on ongelmia. Sampo pankin asiakkaalla on vielä isompia ongelmia.

Amerikkalaista oikeuskäytäntöä jaksetaan aina parjata ja naureskellaan että sikäläisten autojen taustapeileihinkin pitää kirjoittaa varoitusteksti että se takana tuleva on lähempänä kuin uskotkaan vedoten amerikkalaisten tyhmyyteen. Jos tekstiä ei ole niin välittömästi kolarin ajettuaan umpityhmä ratinheiluttaja on oikeutettu miljoonakorvauksiin autovalmistajalta.

Vähän samanlaista meininkiä on nyt tässä Sampo jupakassa. Vaikka kenellekään ei mitään harmia olisikaan tietojärjestelmäongelmien vuoksi tapahtunut niin varmasti siitä halutaan korvausvaateita esittää ja ehdottomasti jonkun pää pitää vadille saada. Laskunmaksujen myöhästyminen ei ole mikään ongelma. Ruokakaupan kassalla pankkikortin toimimattomuus on ongelma, myönnetään.

Tässä kohtaa myönnän myös että olen ihan toisen pohjoismaisen pankin asiakas. Oma tilipankkini oli joskus suomalainen ja on sekin vuosien varrella sössinyt jutun jos toisenkin. Ei kuitenkaan niin pahasti että minulle olisi siitä mitään taloudellisia seuraamuksia ollut. En siis ole Sampo pankin asiakas.

Nykyisin tuo pankkitoiminta tuntuu olevan sen verran löyhästi muuhun huseeraamiseen liittyvää liiketoimintaa että on enää vaikea tietää onko esim. Euromaster pelkästään autonrenkaita ym. palveluita tarjoava liike vai onko sekin mahdollisesti nykyisin myös pankki. Tai ehkäpä lähikauppani on nykyisin myös pankin konttori, tiedä häntä.

Nykyisinhän vakuutusyhtiöissä tyrkytetään vakuutusten sijaan pankkipalveluja ja toisaalta pankissa käydessään ei voi välttyä vakuutustarjoukselta. Seuraavaksi kaiketi kännykkäoperaattorit myöntävät asuntolainan jos katsastat autosi heidän katsastusasemallaan ja lisäetuna saat Fortumilta 200kWh sähköä esittämällä kuitin siitä että olet pelannut biljardia Kouvolan Esson vieressä sijaitsevassa kebabravintolassa iltakuuden jälkeen tai jotain vastaavaa.

Mutta me asiakkaathan sen päätämme! Jos aina juostaan sulovileeninä halvimman perässä ja millään muulla ei ole väliä niin seinä tulee tylysti vastaan! Kilpailuttamista toitotetaan joka tuutista mutta kenelle on tullut mieleen kilpailuttaa se oma pankkinsa? Minä kilpailutin oman pankkini tuossa muutama vuosi sitten kun alkoi tulla näitä vakuutusyhtiö-pankki-lähikauppa-konserni-jäätelökioskeja ja totesin että ei kannata.

Oma pankkini halusi pitää minut asiakkaanaan. Ei kilpaillut hinnalla vaan tarjosi laatua. Halvalla.

Jostain luin että Sampo pankilla olisi noin miljoona asiakasta. Miten hemmetissä pankiksi muuttunut vakuutusyhtiö on saanut niin paljon asiakkaita? No, jos miljoona koukkua on nielty niin nyt on sitten koukun nielijän ongelma oksentaa se ulos...

Ja vielä tuosta otsikosta sen verran että vaikka provosoiva onkin, en ole todellisesti sitä mieltä. Myös S-pankki alkaa saatanalla mutta en aio sitä vetää tähän keskusteluun ;)

2

345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Usean pankin asiakas

      Katsopa vähän tätä ketjua, mitä harmia Sampopankin toimimattomuus on aiheuttanut. Rahat eivät näy tilillä. Et voi käyttää niitä, vaikka olisi tarpeen. Osakkeet eivät näy tilillä. Et voi myydä niitä. Laskut jäävät maksamatta. Maksat tästä ehkä vain korkoja ja muistutusmaksuja. Kenties kauppa purkaantuu tämän takia. Nettikaupankäyntiä et voi tehdä, jne.

      Kilpailutus on yleistä pankkialalla. Yrityksille tämä on päivänselvää. Yksityiset ihmiset kilpailuttavat asuntolainojaan. Tallettajat etsivät edullisimmat määräaikaistalletukset. Pörssikauppaa käyvät etsivät edullisimman välittäjän. Jne.

      Oletko koskaan kuullut seuraavaa: Postisäästöpankki -> Postipankki -> Leonia, josta fuusioitumalla vakuutusyhtiö Sammon kanssa Sampo konserni, josta vuosi sitten myytiin Sampo Pankki Danske Pankille. Tätä kautta Sampo Pankin asiakkaat ovat tulleet.

      Sampo Pankin ongelmat kaatuvat asiakkaille. He niistä joutuvat kärsimään ja ovat jo kärsineet. Kaiken ydin on korvata suunnilleen testaamattomalla uudella järjestelmällä vanha toimiva. Pankin johdon taitamattomuus on aivan ilmeistä. Tähän vielä liittyneenä tiedotuksen kömpelyys on saanut aikaan tilanteen, joka on vienyt umpikujaan.

    • Mua ainakin kyrsii

      Sun mielestä ei siis ole mikään ongelma, kun eräänä aamuna totesin, että pankkitililtäni on hävinnyt kaikki rahat ja sekään ei riittänyt, tili oli vedetty miinukselle.

      Itse jouduin jonottamaan pankissa ja selvittelemään tilannetta. Kirjaukset VisaElectron kortilla tehdyistä ostoista oli tehty kolmeen kertaan, mistä seurauksena oli kyseinen tapahtuma.

      Sampopankista luvattiin ottaa yhteyttä, kun he saavat selvitettyä asiaa. Lisäksi he lupasivat lähettää tarkat ajat, milloin ostoksia on suoritettu, jotta voisin verrata niitä korttini käyttötapahtumiin. Nyt asiasta on kulunut tasan kaksi viikkoa. Yhteydenottoa ei ole kuulunut, eikä rahoja ole palautettu.

      No, hyvä kun ilmoitit, ettei mitään ongelmaa ole. Mukavaa, että joku on noin viisas!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      128
      3753
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      36
      2444
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2088
    4. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      70
      1031
    5. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      10
      1011
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      45
      891
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      866
    8. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      31
      855
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      43
      780
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      97
      762
    Aihe