Suomi omalla paikallaan

Toisen maailmansodan jälkeinen "maailmanjärjestys" muuttui, kun Berliinin muuri murtui, Saksa yhdistyi, Neuvostoliiton hallitsema blokki hajosi ja jopa itse Neuvostoliitto jakaantui. Moskovan johtama Varsovan liitto, Naton synnytysperuste ja vastapeluri katosi sekin. Kaiken tuon tapahtuneen niittinä oli Venäjän federaation yhteiskunnallisen järjestyksen muutos.

Suomen geopoliittinen asema muuttui sekin perusteellisesti v.1989 alkaneen myllerryksen ansiosta. Nyt me voisimme ryhtyä elämään tanakasti omalla maantieteellisellä paikallamme, jos niin haluaisimme. Sijaitseehan Suomi keskellä pohjoista Eurooppaa Venäjä siihen mukaan luettuna.

YYA-sopimuksen päättymisen ja Suomen EU-jäsenyyden välinen lyhyt aikajakso oli meidän etsikkoaikaamme, itsenäisyyden arvokas jakso. Siitä luovuttiin EU-jäsenyyden hyväksi. Mitenkähän mahtaisi käydä nyt v.2008, jos EU-jäsenyyttä koskeva kansanäänestys uusittaisiin taustana se tieto ja kantapään kautta kertynyt kokemus, joka meillä nyt on?

Nykyinen EU-jäsenyyden asetelma on toisaalta tuonut balanssin yhteen suuntautumiskysymykseen. Maailmansotien välisenä kahden vuosikymmenen aikana meillä käytiin köydenvetoa ulkopoliittisesta suuntautumisesta. Toiset kannattivat skandinaavista suntautumista ja toiset suuntautumista Baltiaan ja Puolaan eli "reunavaltiosuuntautumista". Reunavaltiot olivat tsaarien Venäjästä irtaantuneita ja itsenäistyneitä maita. Suomikin oli juuri sellainen. Nykyinen EU-jäsenyys on tehnyt mahdolliseksi noitten molempien suuntausten samanaikaisen olemassaolon. Sen verran myönnän EU-jäsenyydestä meille sentään hyötyäkin kertyneen.

Geopoliittisen ympäristömme muutos 16-17 vuotta sitten on meidän kannaltamme erityisen merkittävä myönteinen konkreettinen fakta. Koko itsenäisyytemme aikana meillä on nyt ensimmäistä kertaa itäisenä naapurina, joka sinänsä on edelleen suurvalta pienentyneenäkin, meidän itäisenä naapurinamme on demokraattista yhteiskuntaa rakentava Venäjä. On paikallaan muistaa, että suuri laiva kääntyy hitaasti.

Valitettavasti meidän valtiojohtomme ei ole satsannut riittävästi Suomen ja Venäjän suhteitten tavanomaistamiseen. Ehkä EU:n kanssa touhuaminen on vienyt niin paljon aikaa ja energiaa, että idänsuhteet ovat jääneet toisarvoisiksi niin kuin on jäänyt sisäpolitiikkakin, kotimaan asioista huolehtiminen. EU-yhteyksien rinnalla Venäjän suhteet ovat meille korvaamattoman tärkeitä ja tulevaisuudessa meidän pitää hoitaa niitä suoraan Brysselin ohitse.

2

190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuhoaa suomea ja

      touhuaa kännykoiden ja tekstareiden kanssa, yritykset kyllä pitävät yllä suhteita venäjään, merkittävät markkinat sielläkin.

      Vituttaa niin saatanasti yksityisen sektorin duunarina pyörittää tätä sosialistista sekatalouspaskaa, ei ihme että moni yhtä fiksu on muuttanut pois, mutta ajattelen että lasten kannalta on paras taistella onmgelman sisällä ja purjehtijana kapteeni ei jätä uppoavaa laivaa.


      suomi paremmaksi näin:
      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=666&posting=22000000034139199

      • eikö rahat riitä?

        Miksi tarvitset enemmän kuin sen mikä on välttämätöntä?
        Etkö ymmärrä ettet saa mitään mukaasi täältä maailmasta?

        Etkö sitäkään ymmärrä että kulutuksesi on uhkana ympäristölle, ja myös ajatuksesi?

        Etkö voisi ajatella että työlläsi vapaaehtoisesti autat heikompiosaisia köyhyydestä pois?

        Miksi vain sinulla ja kaltaisillasi pitäisi olla mahdollisuus käyttää enemmän rahaa, valtaa ja hyödykkeitä?

        Verotus on vain tulojen siirtoa ei sen enempää koita ymmärtää se vapaaehtoisena tukena valtiolle omalle maallesi?

        Toisaalta voisit ehdoittaa sitä että rahojesi verot meneisivät oikeisiin kohteisiin?
        "Veroilmoituksen liitteenä lähetämme teille verojenne käyttökohteet."

        Välilliset verotukset johtavat samaan lopputulokseen joskin eriarvoistavat lisää ihmisryhmiä.

        Onko siis parempi että autosi esimerkiksi on suurempi, kalliimpi ja siitä saatava voitto kaatuu yksityisten yrittäjien taskuun tai valtiolle välillisinä kustannuksina.

        Eikö se ole sama asia kuin verotuskin.

        Hintojen nousu on samallasta kuppaamista kuin valtion verotus.

        Perustat kai ajatuksesi vapaehtoisuudelle.
        No kun nyt niin on että veroja on kerätty istorian kuluessa kaikissa yhteiskunnissa ja yhteisöissä olisi kai kohtuutonta luopua niistä.

        Vapaavalinta johtaa siihen että kohdennus ja saatu rahan määrä jäävät liian pieniksi jotta voidaan tehdä suurinvestointeja yhteiskunnissa.

        Yksilönä sinäkin olet voimaton.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1795
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1180
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      456
      1146
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1053
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      831
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      827
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      766
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      763
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      718
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      681
    Aihe