Suomi omalla paikallaan

Toisen maailmansodan jälkeinen "maailmanjärjestys" muuttui, kun Berliinin muuri murtui, Saksa yhdistyi, Neuvostoliiton hallitsema blokki hajosi ja jopa itse Neuvostoliitto jakaantui. Moskovan johtama Varsovan liitto, Naton synnytysperuste ja vastapeluri katosi sekin. Kaiken tuon tapahtuneen niittinä oli Venäjän federaation yhteiskunnallisen järjestyksen muutos.

Suomen geopoliittinen asema muuttui sekin perusteellisesti v.1989 alkaneen myllerryksen ansiosta. Nyt me voisimme ryhtyä elämään tanakasti omalla maantieteellisellä paikallamme, jos niin haluaisimme. Sijaitseehan Suomi keskellä pohjoista Eurooppaa Venäjä siihen mukaan luettuna.

YYA-sopimuksen päättymisen ja Suomen EU-jäsenyyden välinen lyhyt aikajakso oli meidän etsikkoaikaamme, itsenäisyyden arvokas jakso. Siitä luovuttiin EU-jäsenyyden hyväksi. Mitenkähän mahtaisi käydä nyt v.2008, jos EU-jäsenyyttä koskeva kansanäänestys uusittaisiin taustana se tieto ja kantapään kautta kertynyt kokemus, joka meillä nyt on?

Nykyinen EU-jäsenyyden asetelma on toisaalta tuonut balanssin yhteen suuntautumiskysymykseen. Maailmansotien välisenä kahden vuosikymmenen aikana meillä käytiin köydenvetoa ulkopoliittisesta suuntautumisesta. Toiset kannattivat skandinaavista suntautumista ja toiset suuntautumista Baltiaan ja Puolaan eli "reunavaltiosuuntautumista". Reunavaltiot olivat tsaarien Venäjästä irtaantuneita ja itsenäistyneitä maita. Suomikin oli juuri sellainen. Nykyinen EU-jäsenyys on tehnyt mahdolliseksi noitten molempien suuntausten samanaikaisen olemassaolon. Sen verran myönnän EU-jäsenyydestä meille sentään hyötyäkin kertyneen.

Geopoliittisen ympäristömme muutos 16-17 vuotta sitten on meidän kannaltamme erityisen merkittävä myönteinen konkreettinen fakta. Koko itsenäisyytemme aikana meillä on nyt ensimmäistä kertaa itäisenä naapurina, joka sinänsä on edelleen suurvalta pienentyneenäkin, meidän itäisenä naapurinamme on demokraattista yhteiskuntaa rakentava Venäjä. On paikallaan muistaa, että suuri laiva kääntyy hitaasti.

Valitettavasti meidän valtiojohtomme ei ole satsannut riittävästi Suomen ja Venäjän suhteitten tavanomaistamiseen. Ehkä EU:n kanssa touhuaminen on vienyt niin paljon aikaa ja energiaa, että idänsuhteet ovat jääneet toisarvoisiksi niin kuin on jäänyt sisäpolitiikkakin, kotimaan asioista huolehtiminen. EU-yhteyksien rinnalla Venäjän suhteet ovat meille korvaamattoman tärkeitä ja tulevaisuudessa meidän pitää hoitaa niitä suoraan Brysselin ohitse.