Arvokas

Mannekiinikoulut, vaatesuunnittelijat, kosmetologit, kampaajat ja muut kauneuden ammattilaisetko ovat siirtyneet tänne kommentoimaan. Tiedoksi innokkaimmille: Nyt ei ole joulukuu eikä itsenäisyyspäivän vastaanotto, jolloin ruoditaan tutut ja tuntemattomat koko kansan iloksi tai suruksi.

Matkustaminen ja kirjallisuus avartavat. Lasken kirjallisuuteen myös lempidekkarini. Kun moni tietämättömyyttään, jotkut täyden ymmärryksen puuttuessa ja jotkut vain piruillakseen ja ilkeyttään esittävät "Miksi presidentti" -kysymyksiään, tarttui silmiini yksi vastaus. Anne Holtin "Presidentti"-dekkarissa on kuvaus, joka sopii myös Suomen Tasavallan Presidenttiin.

Ymmärsin sen niin, että jokainen maa ja kansa tarvitsee jatkuvuuden ja pysyvyyden illuusion. Sekä ennakoitavien että hallitsemattomien uhkien varalta ja aikana tarvitsemme jonkun, johon henkilöityy kollektiivinen arvokkuutemme. Paras arvokkuuden turvapaikka pahan päivän varalta on kansanvaalilla valittu presidentti.

Seuraavat neljä vuotta hänen nimensä on Tarja Halonen. Hän on hoitanut tehtävänsä kiitettävästi ja kansan parhaaksi.
12575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei tämä ole mikään kirjallisuuspalsta.

Äänestä
  • sinä vain et ymmärrä että jotkut, sinua fiksummat, perustelevat mielipiteensä, sinulle joka sylkäiset pressapalstalle älyttömän töherryksen, perustelut ovat tietysti on täysin tuntematon käsite.

    Äänestä

Tuo, alavasen, ihailtu presidentimme.

Äänestä

  • ettei vaan kirjoitti:

    Palasin juuri Willensaunasta mieli täynnä Sofi Oksasen näytelmää "Puhdistus". Se käsittelee koskettavalla tavalla miehityshistoriansa kanssa kamppailevan Viron ja ihmisten selvitymisen mahdollisuuksia vallan ja vallanpitäjien vaihtuessa.

    Tämänkin - mielestäni varsin asiallisen - keskusteluavauksen jälkeen pilkkakirveet on taas kaivettu esiin. Olen yrittänyt aikasemminin ymmärtää näiden kalvajien tietoisia ja tiedostamattomia - siis itseymmärryksen tavoittamattomiin jääviä - vaikuttimia. Millä kiihkolla kaunaiset käyvätkään Halosen kimppuun. Olen liittänyt sitä hänen sukupuoleensa, demaritaustaansa, "luokkaretkeen", jotka kaikki saattavat ärsyttää suvaitsemattomia ja oman ehdokaansa vaalitappion katkeroittamia kannattajia.

    Nuo selitykset lienevät liian yksioikoisia ja pinnallisia. Sofi Oksanen lausuu näytelmänsä ohjelmalehtisen "Kirjailijan sanassa" mm. että "Alistettu ja murtunut ihminen ei todennäköisesti kapinoi. Häväistyä kansaa on helppo hallita."

    Presidentti-sivustolle on pesiytynyt porukkaa, joka toimii kuten Oksasen näytelmän miehitysvalta. Sen edustajat luulevat Halosta nimittelemällä ja häpäisemällä voivansa - naurettavaa kylläkin - lannistaa kansanvaalilla valitun presidentin ja hänen äänestäjänsä. Myös miehitysvallat kautta historian ovat käyneet naisten kimppuun ja suunnitelmallisesti käyttäneet myös seksuaalista väkivaltaa.

    Onneksi elämme Suomessa ja demokratiassa, joka on riittävän turvallinen kestämään rajuakin uhoa. Miellyttävää se ei ole eikä missään tapauksessa rakentavaa. Soisi tasavaltamme ja sen kansalaisten hyvinvoinnin olevan sen verran tärkeätä kaikille, että suunsoiton rinnalle syntyisi myös vakavaa ja rehellistä keskustelua presidentti-instituution monenlaisista merkityksistä.

    Äänestä

  • unohtaisi... kirjoitti:

    ja hyviä unia sinullekin.

    Äänestä

  • ettei vaan kirjoitti:

    ja kuka osviittojasi vaivautuu seuraamaan. Täällä keskustellaan, ei pelkästään kopioida ja liitetä. Vai eikö lukemasi viesti kulje lainakaan aivojesi kautta? Siinä tapauksessa et tietenkään pysty muodostamaan minkäänlaista omaa mielipidettä. Kurjaa - sulle!

    Äänestä

  • unohtaisi... kirjoitti:

    Palasin juuri Willensaunasta mieli täynnä Sofi Oksasen näytelmää "Puhdistus". Se käsittelee koskettavalla tavalla miehityshistoriansa kanssa kamppailevan Viron ja ihmisten selvitymisen mahdollisuuksia vallan ja vallanpitäjien vaihtuessa.

    Tämänkin - mielestäni varsin asiallisen - keskusteluavauksen jälkeen pilkkakirveet on taas kaivettu esiin. Olen yrittänyt aikasemminin ymmärtää näiden kalvajien tietoisia ja tiedostamattomia - siis itseymmärryksen tavoittamattomiin jääviä - vaikuttimia. Millä kiihkolla kaunaiset käyvätkään Halosen kimppuun. Olen liittänyt sitä hänen sukupuoleensa, demaritaustaansa, "luokkaretkeen", jotka kaikki saattavat ärsyttää suvaitsemattomia ja oman ehdokaansa vaalitappion katkeroittamia kannattajia.

    Nuo selitykset lienevät liian yksioikoisia ja pinnallisia. Sofi Oksanen lausuu näytelmänsä ohjelmalehtisen "Kirjailijan sanassa" mm. että "Alistettu ja murtunut ihminen ei todennäköisesti kapinoi. Häväistyä kansaa on helppo hallita."

    Presidentti-sivustolle on pesiytynyt porukkaa, joka toimii kuten Oksasen näytelmän miehitysvalta. Sen edustajat luulevat Halosta nimittelemällä ja häpäisemällä voivansa - naurettavaa kylläkin - lannistaa kansanvaalilla valitun presidentin ja hänen äänestäjänsä. Myös miehitysvallat kautta historian ovat käyneet naisten kimppuun ja suunnitelmallisesti käyttäneet myös seksuaalista väkivaltaa.

    Onneksi elämme Suomessa ja demokratiassa, joka on riittävän turvallinen kestämään rajuakin uhoa. Miellyttävää se ei ole eikä missään tapauksessa rakentavaa. Soisi tasavaltamme ja sen kansalaisten hyvinvoinnin olevan sen verran tärkeätä kaikille, että suunsoiton rinnalle syntyisi myös vakavaa ja rehellistä keskustelua presidentti-instituution monenlaisista merkityksistä.

    Mietittävää löytyy, jos on hetki aikaa pysähtyä. Jokainen mieleenjohtuma ja mielipide on ikkuna todellisuuteen.

    Äänestä

...avauksesi. Kiitos.

Äänestä

mielipide

Viestejä: 13
   
Presidentin lahjonta ei
« : Maaliskuu 11, 2008, 09:48:33 »   
________________________________________

Presidentin lahjonta ei ole Suomessa rikos!!

Ei myöskään presidentin puolison lahjominen!

Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen saa lahjoa maan presidenttiä sekä hänen puolisoaan, ei ole rikos!

Taitaa myös Suomen oikeusviranomaiset olla lahjottuja tai sokeita, kun eivät näe päivänselviä rikoksia!
   
   Ilmoita Valvojille Kirjattu

http://www.promerit.net/index.htm

Äänestä
  • ...hokisit sitä aamusta iltaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 45 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

presidenttimme kirjoitti:

Mannekiinikoulut, vaatesuunnittelijat, kosmetologit, kampaajat ja muut kauneuden ammattilaisetko ovat siirtyneet tänne kommentoimaan. Tiedoksi innokkaimmille: Nyt ei ole joulukuu eikä itsenäisyyspäivän vastaanotto, jolloin ruoditaan tutut ja tuntemattomat koko kansan iloksi tai suruksi.

Matkustaminen ja kirjallisuus avartavat. Lasken kirjallisuuteen myös lempidekkarini. Kun moni tietämättömyyttään, jotkut täyden ymmärryksen puuttuessa ja jotkut vain piruillakseen ja ilkeyttään esittävät "Miksi presidentti" -kysymyksiään, tarttui silmiini yksi vastaus. Anne Holtin "Presidentti"-dekkarissa on kuvaus, joka sopii myös Suomen Tasavallan Presidenttiin.

Ymmärsin sen niin, että jokainen maa ja kansa tarvitsee jatkuvuuden ja pysyvyyden illuusion. Sekä ennakoitavien että hallitsemattomien uhkien varalta ja aikana tarvitsemme jonkun, johon henkilöityy kollektiivinen arvokkuutemme. Paras arvokkuuden turvapaikka pahan päivän varalta on kansanvaalilla valittu presidentti.

Seuraavat neljä vuotta hänen nimensä on Tarja Halonen. Hän on hoitanut tehtävänsä kiitettävästi ja kansan parhaaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu