Vanhanen

Vanhanen puhui taas yksityisyydensuojasta. Tällä kertaa mediapäivillä niin, että ainakin nelosen uutisissa oli siitä juttu. Onkohan tuokin korrektia siitä puhua, kun samanaikaisesti on oma juttu oikeuslaitoksen käsiteltävänä?
Oikeastaan koko oikeusprosessi johtuu huonosta lainsäädännöstä. Kukaan ei tiedä mikä on oikea ratkaisu. Perustelujahan löytyy on ratkaisu mikä hyvänsä. Ja on ratkaisu kai aina yksilökohtainen riippuen siitä miten poliitikko on halunnut yksityiselämäänsä avata. Ainahan on poliitikkoja, jotka avaavat yksityiselämäänsä saadakseen siitä äänestyskannatusta itselleen. Mutta niinhän se ei voi olla, että noukitaan vain kuin "rusinat pullasta" eli poliitikon kannalta vain hyvät asiat saa julkaista.
Minusta olis hyvä, että lakia EU-pohjalta tarkennettaisiin niin, että tavallinenkin kansalainen, jota varten laki on tehty, sen ymmärtää. Ei sekään hyvältä tunnu, että tuomitaan henkilöitä, jotka eivät mahdollisesti tiedä tehneensä väärin. On kohtuutonta sanoa heille, että olisi pitänyt tietää. Taloudellisesta yrittämisestä ei pidä rangaista. Markkinatalous ja demokratia on hyvä juttu.
286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lennähti laudalle.
Tänäänkö on annettu ohjeeksi ruikkia tuolta suunnalta.
Koska ettehän te itse mitään noin fiksua voi keksiä?

Sinulta jäi puuttumaan tuosta kirjoituksestasi:
Rehellinen ja köyhä sekä vaatimaton petetty yksinhuoltajanainen maininta. Muuten oli niinkuin teidän kiertokirjeessänne kehoitettiin kirjoittamaan.

Äänestä
  • perillinen. Oikeustajusta ei hajuakaan. Pääministeri voi jyrätä kuin Lenin aikoinaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mediapäivillä kirjoitti:

Vanhanen puhui taas yksityisyydensuojasta. Tällä kertaa mediapäivillä niin, että ainakin nelosen uutisissa oli siitä juttu. Onkohan tuokin korrektia siitä puhua, kun samanaikaisesti on oma juttu oikeuslaitoksen käsiteltävänä?
Oikeastaan koko oikeusprosessi johtuu huonosta lainsäädännöstä. Kukaan ei tiedä mikä on oikea ratkaisu. Perustelujahan löytyy on ratkaisu mikä hyvänsä. Ja on ratkaisu kai aina yksilökohtainen riippuen siitä miten poliitikko on halunnut yksityiselämäänsä avata. Ainahan on poliitikkoja, jotka avaavat yksityiselämäänsä saadakseen siitä äänestyskannatusta itselleen. Mutta niinhän se ei voi olla, että noukitaan vain kuin "rusinat pullasta" eli poliitikon kannalta vain hyvät asiat saa julkaista.
Minusta olis hyvä, että lakia EU-pohjalta tarkennettaisiin niin, että tavallinenkin kansalainen, jota varten laki on tehty, sen ymmärtää. Ei sekään hyvältä tunnu, että tuomitaan henkilöitä, jotka eivät mahdollisesti tiedä tehneensä väärin. On kohtuutonta sanoa heille, että olisi pitänyt tietää. Taloudellisesta yrittämisestä ei pidä rangaista. Markkinatalous ja demokratia on hyvä juttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu