Valtion virastoja pois Helsingistä

Oikea kehitys

"TÄÄLLÄ on kaikki" "kyllä nyt TÄÄLLÄ ainakin pitäis olla"

Em. kommentit olivat vielä pari vuotta sitten jokapäiväisiä
trendilasusahduksia helsinkiläisten suissa.
Silloin keskitettiin pääkonttorit Helsinkiin ja kaikki näytti
helsinkiläisestä pintaliitäjästä ostettavalta. Kusta oli päässään
enempi kuin virtsarakossa. Ja muualle Suomeen elvisteltiin
oikein tuelta.

Sitten puhkesi Sonerat ja muut IT -kuplat. Elinkeinonsa eteen taas
piti tehdä muutakin kuin paukuttaa henkseleitä. Ei pystynyt pari vuotta
sitten omien sanojensa mukaan muuta Suomea elättävä henkselinpaukuttaja
Helsingistä velkojaan maksamaan. Nyt huudettiin muuta Suomea (=valtio)
apuun.

Sitten jatkui se kehitys, mikä muualla Suomessa tajuttiin: Helsinki on
vain pääkonttoreiden välilaskupaikka. Pääkohde oli Virossa ja
muissa tulevissa EU -maissa.

Samaan aikaan "täällä on kaikki" -kaupunki taisteli talousvaikeuksissa
maan pienempiin kuuluvalla veroäyrillä.

Pian muuttui muuttovirta tappiolliseksi ja ihmiset menettävät hermonsa
kirotessaan: miksi se ja se ei voi asua muualla, se ja se asia kuuluu
kaupunkiin.

Nyt sitten jälkiviisaana (toivottavasti ei liian myöhään) "täällä on
kaikki" -kaupungissa suunnitellaan virastojen hajasijoittamista.

Voidaan sanoa, että niiden muutamien "täällä on kaikki" -urbaanien
cityihmisten unelma universumin metropolista on lopullisesti
haudattu. Alkakaapas urbaanit cityihmiset kehittymään hieman
ihmisinä. Se kannattaa!

4

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Utelias

      Tuo Helsingin seutu on jo muutenkin liian täyteen ahdettu, joten ehkäpä tilanne osaltaan helpottuu virsstojen hajasijoittamisen kautta.

      Samaa syssyyn voitaisiin vaikka Jyväskylästä tehdä pääkaupunki, sillä tuo Helsinki on sijainniltaan turhan kaukana kaikesta.

    • Tanjuska

      suorastaan IHANAA LUETTAVAA, IHANAA=)

    • mikko

      Järkevä sijoittaminen puoltaa varmasti paikkansa.Ei kaikkien virastojen ole mielekästäkään olla Hesassa.

    • ensimmäisenä

      pääkirjoituksessaan. Ei ajattele alkoholisoitunut toimittaja nyt
      loogisesti. Kyllä sontalehtenne lukijakunta ( 7 päivää , me naiset
      yms. lukijat ja Suomi-Neuvostoliitto -seuraan kuuluvat
      demarikommunistit) silti lukevat jätöksiänne, vaikka virastot
      hajautettaisiin.

      Ja se on aivan sama ILTA~SANOMA:t toimittajalle siirtyykö esim.
      AA-klinikka minnekkään koska umpiluupäinen stadialisdemaritoimittaja
      ei juovuspäissään sinne osaisi. Tosin en ole koskaan kuullutkaan,
      että iltapäivälehtien toimittaja olisi päivääkään selvin päin, viikosta
      puhumattakaan.

      Voi jumalauta etten tiedä yhtään ala-arvoisempaa "duunia" kuin
      juoppo iltapäivälehden toimittaja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      651
      8000
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2289
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2203
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1779
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1270
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1243
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1169
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      850
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      821
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      756
    Aihe