EHDOTUS

SUOMI sanaa ja näyttäkää olevanne koko suomen joukkue, ei minkään vähemmistöryhmän.
3235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jyväskylästä pohjoiseen, ei ole muita kuin kärpät, kun taas siitä ylöspäin on kaikki muut liigajoukkueet. Siitä tulee kärppien nimitys "puolen suomen joukkue". Kärppämatseja käy katsomassa porukkaa jopa käsivarren lapista, josta tulee ouluun melkein yhtä paljon matkaa, kuin espoosta.

Me oululaiset (ja muut siitä pohjoiseen ja vähän eteläänkin) olemme ylpeitä pohjois-suomalaisuudestamme. Teille espoolaisille ja helsinkiläisille pohjois-suomi on kirosana, lappi on haukkumanimi, ja poro on teille joku väristyksiä aiheuttava fetissi. Olkoon niin. Minua se ei henkilökohtaisesti haittaa.

Tämän finaalisarjan nettikeskusteluihin on erityisesti liittynyt kaikki jääkiekkoon kuulumattomat ja epäolennaiset asiat, kuten maantieto. Saattaa johtua siitä, että ne tuntuvat teitä espoolaisia aivan erityisesti kiinnostavan. Jääkiekko tuntuu olevan teille tekosyy päästä parjaamaan meitä "lappalaisia".

Ehkä se, ettette pärjää johtuukin juuri tuosta asenteesta: Keskitytään kaikkeen muuhun, paitsi jääkiekkoon, vaikka sarja on kesken.

Äänestä
  • ..asiaa!

    Kieltämättä olen itsekin sortunut asiattomuuksiin ja nauranut Etelä-suomalaisille mutta "Sitä saa mitä tilaa" ja siinä syy.

    Joillekin, suurimmalle osalle me Kärpät on kirosana ja syynähän on pelkästään kateus koska Kärpät on lähestulkoon dominoinut liigaa siitä asti kun liigaan nousi:)

    Kärpät on myös puolen Suomen joukkue ja millään muulla joukkueeella ei ole Suomessa niin paljon kannattajia kuin Oulun Kärpillä ja siinä yksi syy vihamielinen asenne Kärppiä kohtaan:( Meille oululaisille Pohjois-Suomi on ylpeyden aihe kuten sanoit.
    Ihmetyttää vaan tuo Etelä-Suomessa syntyneiden/siellä kasvaneiden asenne meitä "lappalaisia" kohtaan miksi se on mitä on...ja kuiteskin sieltä lomilla tänne "Lappiin" tullaan. Aika koomista/ristiriitaista:)))

    Sen olen huomannut että nämä jotka Kärppiä ja Pohjois-Suomalaisia haukkuu, suurin osa heistä ei ole koskaan käynyt sataa kilometriä pohjoisempana kodistaan ja kaikki perustuu vain tietämättömyyteen:)

    No, ihan sama, oli miten oli:)

    Tänään lauantaina 12.4. ME oululaiset/Pohjois-Suomen asukkaat yhdessä Oulun Kärppien kanssa juhlitaan Suomen-mestaruutta...JÄLLEEN:)))

    Äänestä

  • old_profile_39069 kirjoitti:

    ..asiaa!

    on lähtöisin itse pohjoisesta,ei ne ole alkuperäisiä hesalaisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

painottakaa te maammelaulussa kirjoitti:

SUOMI sanaa ja näyttäkää olevanne koko suomen joukkue, ei minkään vähemmistöryhmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu