Lehtomäki

Kuulosti lupaavalta pe-aamuna kun tuli julki tiedote, jossa M.Vanhanen aikoo pitää lehdistötiedotteen jostakin.

Tuli mieleen, josko Vanhanen olisi tajunnut Kanervan tapauksesta, että asian pitkittäminen negatiivisessa julkisuudessa ei ole kannattavaa ja olisi perunut koko Ruusus-jutun jatkokäsittelun eli perunut asian viemisen seuraavaan oikeusasteeseen.

Mutta eikö mitä, Vanhanen edelleen vaan aikoo jatkaa linjaansa ja perustelee sitä jo melko koomisilta näyttävillä argumentella.

Siis mikä pääministerimme päässä oikein mättää?
Ei siis pelkästään tässä mainitussa asiassa.
Politiikan seuraajat kaikki ovat huomanneet, että Vanhanen vie esittämiään asioita eteenpäin, vaikka ne olisivat monelta taholta huonoiksi havaitut, jopa omassa puolueessakin, jääräpäisesti vain eteenpäin.

Ikäänkuin hänellä olisi jonkinlaisia pakkomielteitä.
Niinkuin nyt esimerkiksi siviilipuolelta ehdoton alko-kielteisyys ym. ruokarajoitteet.
Onko tälläinen henkilö sitten pätevä päättäämään meidän kaikkien asioista.
Sitä sopii miettiä.

Tuntuukin siltä, että lasi viiniä tai paukku silloin tällöin saattaisi vaikuttaa positiivisesti pääministerimme kuivuneisiin aivoihin.
Saattaisi ottaa asiat huomattavasti rennommin ja oppia ymmärtämään muitakin näkökulmia elämässä.
Ja häviäisi se tekopirteys sen selvästi nähtävän kireyden päältä.

Nykymenolla ei taida toteutua oma toiveensa olla pääministeri vuoteen 2015.
Kukaan ei kestä yli viiskymppisenä tuollaista stressiä verisuonen katkeamatta päästä.
3137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sulla oikein mättää.. Ootko täysin terve? Kehoitan menemään ajoissa lääkäriin..

Äänestä
  • eli niinkuin Vanhanenkin, sinäkään et perustele väittämääsi mitenkään.
    Hahhaa hah ah ha hahhahhhaaaaaaaa.
    Tervettä touhua, heeeeeeeeeeeh he heh heh hehhheeeeeeeee.
    Esitä nyt vaikka ensiksi vastaväitteesi alkuperäiseen tekstiin, niin jatketaan sitten.

Kommentoi aloitusta

Vanhasen pelastus? kirjoitti:

Kuulosti lupaavalta pe-aamuna kun tuli julki tiedote, jossa M.Vanhanen aikoo pitää lehdistötiedotteen jostakin.

Tuli mieleen, josko Vanhanen olisi tajunnut Kanervan tapauksesta, että asian pitkittäminen negatiivisessa julkisuudessa ei ole kannattavaa ja olisi perunut koko Ruusus-jutun jatkokäsittelun eli perunut asian viemisen seuraavaan oikeusasteeseen.

Mutta eikö mitä, Vanhanen edelleen vaan aikoo jatkaa linjaansa ja perustelee sitä jo melko koomisilta näyttävillä argumentella.

Siis mikä pääministerimme päässä oikein mättää?
Ei siis pelkästään tässä mainitussa asiassa.
Politiikan seuraajat kaikki ovat huomanneet, että Vanhanen vie esittämiään asioita eteenpäin, vaikka ne olisivat monelta taholta huonoiksi havaitut, jopa omassa puolueessakin, jääräpäisesti vain eteenpäin.

Ikäänkuin hänellä olisi jonkinlaisia pakkomielteitä.
Niinkuin nyt esimerkiksi siviilipuolelta ehdoton alko-kielteisyys ym. ruokarajoitteet.
Onko tälläinen henkilö sitten pätevä päättäämään meidän kaikkien asioista.
Sitä sopii miettiä.

Tuntuukin siltä, että lasi viiniä tai paukku silloin tällöin saattaisi vaikuttaa positiivisesti pääministerimme kuivuneisiin aivoihin.
Saattaisi ottaa asiat huomattavasti rennommin ja oppia ymmärtämään muitakin näkökulmia elämässä.
Ja häviäisi se tekopirteys sen selvästi nähtävän kireyden päältä.

Nykymenolla ei taida toteutua oma toiveensa olla pääministeri vuoteen 2015.
Kukaan ei kestä yli viiskymppisenä tuollaista stressiä verisuonen katkeamatta päästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu