Hei!
Olen 16 vuotias tyttö. Olen normaalikokoinen, mutta minulla ei ole lainkaan rintoja. Tiedän että useat tytöt sanovat niin koska ovat rintoihinsa tyytymättömiä, mutta minulla EI OLE rintoja, ei edes pieniä. Äidillänikään ei ole suuria rintoja, eikä isän äidillä. Isosiskollani tosin on mielestäni juuri sellaiset rinnat kuin itse haluaisin. Terkkarini tosin sanoi että omani tuskin kasvavat..
Nännipihani ovat isot ja rumat, vihaan koko rintakehääni enemmän kuin mitään muuta. Edellinen poikaystäväni jätti minut ja sain kuulla myöhemmin että hän oli haukkunut minua kavereilleen suhteemme aikana, koska olen lauta ja häntä harmitti lautuuteni.
Yhdessä vaiheessa olin jopa tyytyväinen itseeni enkä välittänyt enää, mutta en kestä enää sitä kuinka minulle nauretaan.. Kesäisin en voi käydä rannalla kavereiden kanssa koska minua katsotaan väheksyvästi ja melkein kuolen häpeään. Reputin liikunnan kurssin koulussa koska en suostunut suorittamaan uintitestiä uimahallissa, en kehtaa näyttää itseäni kenellekään..
Jokapaikasta saa lukea ja kuulla kuinka miehet ihannoivat suuria rintoja, ymmärrän sen kyllä, ja tahtoisin että joku voisi ihailla minuakin. Haluaisin että joku voisi hyväksyä minut ja rakastaa minua ja tuntuu ettei se ole mahdollista koska kroppani on tällainen.
Minulle riittäisi pienetkin rinnat ihan hyvin, mutta se etten voi katsoa itseäni peilistä alastomana, stressaa minua kamalasti ja tuntuu että järki hajoaa. En vaan ole valmis siihen että joutuisin olemaan yksin koko lopun elämääni.
Noin, siinä olikin johdantoa kerrakseen. Itse asiaan, onko 16 vuotiaan mahdollista hankkia silikoneja rintoihin? Paljonko se maksaa?
Kiitos jos jaksatte vastata, tiedän että kuulostaa kuin olisin pinnallinen kakara, mutta olen oikeasti ihan helvetin onneton kehoni kanssa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei! Paljonko painat? Jos oot tosi alipainoinen ni eihän sulla voi edes olla rintoja ja sä oot vasta 16v ni sä oot vielä kumminkin kehitys vaiheessa. Toisilla alkaa rinnat kasvaan sitte tosi nopeesti niinku mulla mut sitte tulee niitä arpia.Tosin mä rupesin lihoon tossa 15vuotiaana ja oon nyt yli 100kilonen mikä ei tietty oo hyvä juttu. Oon 17v. Ei sun ikäselle suostuta laittaan mitään silikoni implantteja ehkä jossain virossa mut en suosittele! Sä voisit ottaa osan mun rinnoista koska mulla taas on niin isot että joudun käyttään erikois rintsikoita ja on niska ja hartia särkyjä!
Olen 170cm pitkä ja painan 58kg.
Pituutesi ja painosi ovat sopivat, mutta ihailen ja toivon joskus löytäväni juuri kaltaisesi rinnattoman naisen. Minua kiihottaisi aivan valtavasti saada edes nähdä täysin lautarintainen nainen. Unelmoin pääseväni joskus hyväilemään sileää rintakehää ja imemään nännejä.
...rintojen kasvu varsinaisesti ikää katso vaan se riippuu kuukautisista. Kuukautisten alettua rinnat harvoin kasvavat kovinkaan paljon.
Naisen seksuaalisuus on aivan jossain muualla.
Tissit on... tissejä, jos haluat lihallista mielipidettä mikä on naisessa kaunista, niin peppu, reidet ja kasvot, ja vyötärö.
Vaikka naisella olisi tissit "isot", niin jos muut kriteerit on venksallaan, no game.
Tuossa olisi tyttö minkä vuoksi voisin kaivaa isäni haudan ylös, avata se, kusta arkkuun, ja hautaa udestaan.
DamN!
http://i7.photobucket.com/albums/y256/honigga/1933567059.jpg
Se on s i n u n mielipiteesi. Suurin osa miehistä haluaa naiselleen suuret tai vähintään keskikokoiset tissit. Sinä ehkä poikkeat muista, mutta älä kulta pieni yleistä. On se sinänsä hienoa, että muukin kelpaa, mutta kun suurin osa haluaa tissit.
TISSIT. :D
Olkoot tissit miten symmetriset tahansa, edelleen se alakroppa vyötärö kasvot kombo on parempi. Ja mä uskon että nuoreksi suomalaistytöksi sulta löytyy noi kriteerit :)
Ja silikonit sitäpaitsi ei ole ollenkaan seksyä, ei ole siistiä... ei ole mun juttu, eikä muuten muidenkaan miesten juttu :D
hormonihoitoa?Hormoneista saattaisi olla apua sinulle(?).Ota yhteys lääkäriisi ja kerro hänelle ongelmastasi ja kerro lääkärillesi että haluat koittaa hormonihoitoa.