Minkälainen kaupunki se on? Mitä siellä voi tehdä, hintataso, hotellihinnat yms...
Vastaukset 8
- pari kertaa käynyt
Hyvät junayhteydet niin naapurimaihin kun lentoasemallekin.
Ihmisten käyttäytyminen asiallista perustasoa, ja ympäristö siistiä.
Paljon 1600-1800 luvun rakennuksia, ja pienehkön keskustan alueella useampia taidemuseoita ja näkemisen arvoisia kirkkoja.
Hintataso muuten verrattavissa esim. Helsinkiin, mutta hotellit voivat viikonloppuna olla todella edullisia. - 12 vuotta asunut
Bryssel ei ole sillä lailla ilmiselvästi "ihana" eurooppalainen pääkaupunki kuin esim. Lontoo, Pariisi tai Rooma. Se vaan jotenkin "on". Eli sellainen hyvin tavallinen, peruskaupunki.
Museoita on, mutta ne eivät ole mitään erikoista. Ei mitään sellaista, mitä ei pääsisi näkemään kymmenissä muissakin kaupungeissa.
Keskustassa on toki kauniita, vanhoja rakennuksia, mutta sitten vastapainoksi on todella hirveitä, ränsistyneitä murjuja, tyhjillään vuosikymmeniä, sellaisia joita esim. Helsingissä ei laki kertakaikkiaan salli olla.
Yleisvaikutelma kaupungista on ikävä kyllä aika ruma ja likainen. Viihtyisiäkin paikkoja tosin löytyy. Isoja, vihreitä puistoja on paljon.
Mutta jälleen, joka paikassa on likaisempaa kuin mihin suomalainen on yleensä tottunut.
Etnisesti kaupunkikuva on huomattavasti värikkäämpi kuin Suomessa, jopa Helsingissä. Monin paikoin vaalea eurooppalainen on todellisessa vähemmistössä.
Jos tykkää oluesta, Bryssel on tosi hyvä kaupunki!
En oikeastaan suosittelisi tätä turistikohteeksi. Asuinkaupunkina ihan ok.- Rain drops...
Belgiasta usein sanottaan, että siellä on "aina hamaata ja sataa, taivas matalalla". Jopa skandinaavit sanovat usein näin.
Onko tosiaan näin, vai onko harmaus ja sadepäivien määrä suunnilleen sama kuin Suomessakin? Ei sen kurjemmat kelit? - 12 vuotta asunut
Rain drops... kirjoitti:
Belgiasta usein sanottaan, että siellä on "aina hamaata ja sataa, taivas matalalla". Jopa skandinaavit sanovat usein näin.
Onko tosiaan näin, vai onko harmaus ja sadepäivien määrä suunnilleen sama kuin Suomessakin? Ei sen kurjemmat kelit?Tänäänkin paistaa aurinko siniseltä taivaalta ja on kevyitä poutapilviä. :-)
Ei tämä ilmasto täällä minusta nyt niin kurja ole. Missään nimessä ei "sada aina". Monessa suhteessa parempi ilmasto kuin Suomessa (huom! makuasia). Esim. talvisin on pakkasta vain parina päivänä, samoin lunta (puhun nyt siis Brysselistä). On kiva kun ei ole niin kylmä, eikä tarvitse pelätä että liukastuu kadulla.
Kesä alkaa aikaisemmin ja loppuu myöhemmin kuin Suomessa. Kesä voi olla myös todella lämmin, jopa epämukavalla tavalla.
Kyllähän täällä sataakin, mutta ei minusta nyt mitenkään huomattavan paljon. - oli ihanan lämmintä ja auri...
Rain drops... kirjoitti:
Belgiasta usein sanottaan, että siellä on "aina hamaata ja sataa, taivas matalalla". Jopa skandinaavit sanovat usein näin.
Onko tosiaan näin, vai onko harmaus ja sadepäivien määrä suunnilleen sama kuin Suomessakin? Ei sen kurjemmat kelit?Ollaan oltu joskus myös juhannuksena, silloin satoi joka päivä, ehkä 5 minsaa kerralla, ja yksi päivä oli kylmä ja tuulinen. Nyt viime lokakuussa syyslomalla oli todella lämmintä ja aurinkoista, yli 20 astetta reilusti, käytiin Grotto Hahnissa, lähes poltimme käsivartemme, siis lokakuussa.
Isäntämme kertoi, että on kolme kuukautta jolloin ruohoa ei leikata: joulu-, tammi- ja helmikuu. Kertokoon tuo jotakin kasvukaudesta ja lämpimyydestä.
- SouthEurope
olin viikon ystäváä moikkaa Euroopan parlamentissa ja mielestämme(hán on Bulgarialainen) ei ole tylsempää paikkaa kuin Brysseli, no ok Suomi ehkä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 50969
- 95953
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19805- 117756
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t114733Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36653- 45646
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22576- 46568
- 38549
- 33543
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72538- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44496- 47495
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka134488Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7467